Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta?

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.
Vieras

Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 18.03.2016 11:07

Olen seuraillut sivustoa jonkin aikaa ja ajattelin nyt kysäistä teiltä muilta verteiltä mielipiteitä yhteen erittäin outoon asiaan. Tämä asia on läheisriippuvuus.
Olen itse perus introvertti; pienet piirit, tarvitsen runsaasti aikaa itsekseni, en puhele turhia jne..
Hiljattain olen herännyt miettimään (tai oikeastaan lähin ystäväni herätti minut miettimään), että mikä parisuhteissani menee aina vikaan.
Takana on 2 pidempää parisuhdetta, jotka molemmat päättyivät siihen että mies petti. Ensimmäisestä kesti vuosia päästä yli, toinen menikin sitten jo vähän helpommin. Tällähetkellä tapailen yhtä miestä ja hän on ensimmäinen joka suoraan sanoi, että tunnun olevan liian takertuvainen.
Siis minä - ihminen joka valitsee mieluummin yksinolon ja hiljaisuuden baareissa ramppaamisen sijaan. Voitte varmaan kuvitella miten reagoin tähän.
Päätimme sitten että pidetään hieman taukoa, katsotaan mihin tämä johtaa. Onnekseni tuli lähtö työmatkalle Helsinkiin ja täällä sitä nyt ollaan. Tauolla.
Parin päivän päästä on tarkoitus lähteä takaisin ja ryhtyä todenteolla ratkaisemaan näitä meidän ongelmia.
Alla on muutama asia, jotka pätevät läheisriippuvaiseen:
• Kontrollointi ja pakkomielteet = kyllä. ihan helv- paljon liikaa yritän kontrolloida kaikkea ja jos kaikki ei mene hyvin niin se on melkein maailmanloppu. Pakkomielteitä saada kaikki menemään hyvin, pakkomielle miellyttää muita vaikka haluaisi oikeasti vaan maata hiljaa sängyssä, myös tarve tietää mitä toinen tekee (stalkkaus..) 24/7, vaikka ei itse olisi valmis myöntämään mitä itse on tehnyt tai tekee parhaillaan.
•Ylenmääräinen huolenpito = olen kuin itse äiti Teresa. Muiden surut ovat minun suruja ja teen kaikkeni että ne ongelmat saataisiin ratkaistua. Koen syvää ahdistusta kun ystävillä menee huonosti. Pyrin myös ennakoimaan toisten avuntarpeen. Kaukaa katsottuna näyttää varmaan siltä että olen vain todella hyvä ystävä.
•Huono itsetunto = itse saan itseäni kritisoida vaikka loputtomiin, mutta otan välittömästi
nokkiini jos joku muu minulle antaa palautetta. Pohdin jatkuvasti omia virheitä
ja koen itseni turhaksi, mitättömäksi ja pelkään ihan suunnattomasti sitä että minut hylätään.
•Reggressio= Tukahdutan oman itseni ja pyrin käyttäytymään niin, miten ihmiset olettavat(itse oletan että ihmiset olettavat) minun käyttäytyvän.
En väittele, vältän riitatilanteita ja pyrin aina miellyttämään muita.
Myös lapsenomainen käytös puhetyylissä, käyttäen ilmaisuja aina/ei koskaan, kaikki/ei kukaan.
(Tämä tilanne menee AINA näin, minulla on KAIKKI ongelmat ja muilla ei MITÄÄN, KUKAAN ei välitä minusta, KAIKILLA muilla on asiat hyvin..)
•Vihan ilmaiseminen=En todellakaan osaa olla vihainen. Pääni sisällä myllertää kolmas maailmansota itseni ja toisen henkilön välillä, mutta tosielämässä en hievahdakkaan. Saatan sanoa ilkeästi muutaman sanan, mutta olen välittömästi pyytämässä anteeksi. Ja tällaisissa tilanteissa se olen minä joka pyytää anteeksi, vaikka olisi kyse mistä. Vaikka olisin itse ollut oikeassa myös muiden mielestä ja vastapuoli väärässä.
Pelkään muiden vihantunteita, sillä uskon niiden aina johtuvan minusta.. Joo tiedän, ihan älytöntä. Ihan kuin koko maailma minun napani ympärillä pyörisi. Tämä asia on ollut aina. Lapsuudesta saakka. Kun isä oli vihainen niin tein kaikkeni miellyttääkseni häntä ja saadakseni hänet rauhoittumaan. Myös muiden puolesta.
•Emotionaalinen riippuvuus= Tämä nimenomaan parisuhteessa, ystävien kanssa on niin luottamukselliset suhteet että ongelmaa ei oikeastaan ole.
Mutta esim. pysyn parisuhteessa vaikka se olisi ihan paska, vain koska en halua olla yksin, haluan olla haluttu ja "hoivata" kumppania.Haluan että kumppani näkee itsessään ne hyvät puolet, vaikka olisikin käyttäytynyt kuin pahanenkin kakara.
•Seksi ja läheisyys= En itse käytä seksiä mitenkään vallan välineenä vaan olen päinvastoin itse aina valmis, vaikken haluaisikaan.
Pääasia että toinen saa tyydytyksen. En ole koskaan nauttinut seksistä miehen kanssa, tosin tämäkin ongelma on lähinnä minun omaa syytäni, sillä en pistä vastaan enkä osaa kertoa omista haluistani. Pelkään että suututan toisen tai että hän joutuu tekemään asioita, mitä ei välttämättä edes haluaisi.
(Lähde:http://www.naistenkartano.com/artikkeli ... iippuvuus/)

Pahoittelen sekavasta tekstistä, toivottavasti joku saa kiinni tekstin tarkoituksesta.
En ole diagnosoinut enkä diagnosoi itselleni mitään riippuvuutta, sillä se tehtävä on ammattilaisten. Kaipaan vain mielipiteitä, ennen kuin oikeasti soitan sinne terapiakeskukseen.
Kiitos! :)

Hmmmmmm

Re: Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta

Viesti Kirjoittaja Hmmmmmm » 18.03.2016 11:48

Onko nuo kommentit aiheen perässä kopioitu sieltä sivustolta malliksi vai onko ne sinun omia kommentteja itsestäsi ja omasta käytöksestä?

Jos ovat omasta käytöksestä, kyllä, kuulostaa ongelmalta. Olen itsekin nainen, mutta noiden tietojen perusteella en taitaisi kestää suhdetta henkilön kanssa joka toimii ja ajattelee noin.
Olisin kokoajan "varpaillani" , ikäänkuin kävelisi lasikaupassa sateenvarjo kainalossa....
Onko isäsi tai joku perheestä alkoholisti?

Ihminen voi hyvin viihtyä omissa oloissaan ja kaivata yksiolemista, ja samalla tukahduttaa toisen ylihuolehtivalla ja jopa "matelevalla" käytöksellä, ei ne sulje toisiaan pois. Toisillekin täytyy antaa tilaa elää ja hengittää.

Uskon että kun luottamus itseen ja elämään löytyy = voi elää loistavasti yksin ja pärjää, myös parisuhde on terveemmällä pohjalla ja molemmat voi olla omaitsensä suhteessa.

Suuri askel eteenpäin on tiedostaminen, ja tärkeintä on olla itselleen rehelline ja myös armollinen. Miettiä mitä haluaa elämässä tehdä, minkälainen todella on, ja minkälainen haluaa itse olla. Kun ne asiat on kunnossa, osaa myös seuransa valita omiin arvoihinsa sopivaksi.
Kompromisseja joutuu elämässä tekemään, niiden suuruus täytyy miettiä, ettei hukkaa itseään. Tai alista toisia.

Vieras

Re: Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta

Viesti Kirjoittaja Vieras » 21.03.2016 20:52

Omia kommentteja ovat..

Alkoholin käyttö on ollut rajusti kiellettyä aina(taustalla vanhoillislestadiolaisuus), joten
lapsuudessa en ainakaan muista että vanhemmat olisivat käyttäneet.
Nykytilanne on ihan ok, omasta mielestä äidin alkoholinkäyttö on vähän mennyt poluiltaan.

Ehkä ne kotona saadut käyttäytymismallit ovat omalta osaltaan muovanneet minusta tällaisen. Ei meinaan ollu mitenkään positiivinen henki kotona. En muista "hyviä" hetkiä lainkaan vanhempien kanssa, vain ne kaikki raivoamiset, huudot ja vihan tunteet.
Vanhempien kanssa on turha tässä vaiheessa enään alkaa jauhamaan asioista, selityksenä tulee aina tyyliin "teitä oli niin monta lasta, se aika oli niin hektistä.." jne. Enkä kyllä edes koe tarvetta rueta vanhempia syyttämään, minkäs menneisyydelle enään voi.

Ihan oikeassa olet siinä mitä parisuhteeseen viittasit. Parempi olla yksin kunnes oikeasti osaa elää "omillaan", koska ei se koskaan ole todellista rakkautta jos juoksen vain tän hoivavietin perässä.
Keskittyä omaan hyvinvointiin ja tunnustella vähän mitä tunteita tilanteet itsessä herättävät.
Ammattilaisen avulla tietysti, eiköhän tästä jonkinlainen siedettävä muutos saada aikaan.

Kiitos vastauksesta!

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta

Viesti Kirjoittaja Andras » 12.02.2017 04:20

Vieras kirjoitti:Takana on 2 pidempää parisuhdetta, jotka molemmat päättyivät siihen että mies petti. Ensimmäisestä kesti vuosia päästä yli, toinen menikin sitten jo vähän helpommin. Tällähetkellä tapailen yhtä miestä ja hän on ensimmäinen joka suoraan sanoi, että tunnun olevan liian takertuvainen.
Väärät miesvalinnat, veikkaan että olet vetänyt puoleesi sellaisia miehiä, jotka ovat käyttäneet hyväksi läheisriippuvaa persoonallisuushäiriötäsi.

RANDOM

Re: Läheisriippuvainen introvertti, vaiko jotain aivan muuta

Viesti Kirjoittaja RANDOM » 05.03.2017 01:28

Kaikki kuvailemasi ominaisuudet ja läheisriippuvuuden tunnuspiirteet kuvaavat minua. Olen jo muutamia vuosia tiedostanut tuon ongelman itselläni, enkä ole siitä kenellekkään puhunut.
Sen kanssa on oppinut elämään ja sitä on oppinut hallitsemaan. Tämän hetkisen parisuhteeni alussa puoli toista vuotta sitten pyrin kontrolloimaan kaikkea ja riidan sattuessa olin pyytelemässä anteeksi, vaikka minua olisikin loukattu, eikä päin vastoin. Nyt olen jo oppinut olemaan kontrolloimatta kaikkea ja antamaan asioiden mennä omalla painollaan. Ei se ero tule, vaikka antaisikin toisen mököttää vähän pidempään se on hybä muistaa.
Joskus on oltava itsekäs ja odottaa toisen pahoittelevan, eikä alistua siihen syyttä itse.
Muista syistä olen joskus kokenut ammattilaisen avun tarpeelliseksi, mutta tämä ei sellainen asia ollut. Jokainen tosin tietää itse parhaiten miten asiat on paras omalla kohdalla käsitellä ja jos sinusta tuntuu, että tämä riippuvuus hallitsee elämääsi liian voimakkaasti, niin ehdottomasti suosittelen keskustelua jonkun tahon kanssa.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa