Introvertit.net Keskustelufoorumi

Minulla ei ollut tai oli yksi yhdessä vaiheessa, mutta hän siirtyikin sitten toiseen porukkaan yhtäkkiä. Jäin ulkopuoliseksi heti ensimmäisenä koulupäivänä.

En osaa sanoa mikä vaikutti siihen eniten, etten saanut kavereita. Vanhempieni uskonnollisuus ja pienen paikkakunnan maine "uskovaisina" eli siis erilaisina. Kaikki erilaisuus on pelottavaa.

En oikeastaan tiedä, tekikö "syrjintä" minusta introvertin.

Minulla on ihan vääristynyt käsitys itsestäni sosiaalisena ihmisenä: en tiedä mikä on oikeaa temperamenttiäni ja mikä on vain "traumojen" seurausta.

En tiedä miten paljon kaipaan hyväksyntää/sosiaalisuutta oikeasti. Olen tottunut erinomaisesti olemaan ilman sitä, mutta voiko olla niin, että olen vain siirtänyt/tukahduttanut tuon tarpeen taka-alalle, ja se on tehnyt minusta kenties vielä introvertimmän, kuin mitä oikeasti olen..

Olin kyllä kai loppujen lopuksi hyväksytty, mutta aikalailla sulkeuduin omaan maailmaani jo siinä ekalla luokalla kun huomasin ihmisten raadollisuuden niin en kauheasti jaksanut kiinnittää huomiota siihen pidettiinkö minusta vai ei.

Sosiaalinen hierarkiataistelu alkaa siinä kun mennään kouluun ja siellä saadan se oma paikka. Minun paikkani on tarkkailija, objektiivinen osallistuja ja havainnoija.

Mutta tämä on vain psykoterapeuttisesta näkökulmasta tehtyä analyysiä.

Jos nyt itsestäni kertoilen niin peruskoulussa oli kavereita, ammattikoulussa oli, tästä eteenpäinkin opiskeluissa on ollut. Aina varmaan kuitenkin olen tuntenut olevani outo ja syrjitty?

Jonnekkin ne kaverit jääneet, en pidä yhteyttä jos ei jossain kadulla juteltua tule sattumalta...

Koulukaverit minulle ollut ihan tuurin ja sattuman kauppaa voisi varmasti sanoa. Viimeisimmissä opinahjoissa oli oikeasti tuurissa että mille "luokalle" joutuu, sattumalta muodostui semmoinen parin hyvän kaverin joukko jonka kanssa oikeastaan aina tuli oltua ja tehtyä. Ei niinkään vapaa-ajalla vaan nimenomaan koulussa. Jos peilaan muihin ihmisiin joita aina luokallani on ollut olisi kaverit ehkä ollut vähässä jos ei nuo "pari helmeä" olisi aina sattunut kohdalle. Kaikkien kanssa kuitenkin toimeen tullut ja sinänsä outo introvertti että haluan ja tykkään sosiaalisuudesta mutta ehdottomasti kohtuus siinäkin.

Onko sinulla vaan sattunut huonoa tuuria sen suhteen mihin olet joutunut, niin sanotusti "vääriä ihmisiä" ympärillä tai omaan mielenkiintoosi sopimattomia ja vastaavasti olet itse sattunut olemaan heidän mielenkiintoa herättämätön?

Ei oo ikinä kouluaikoina ollu kavereita. En vaan sovi mukaan, vaikka johki nurkkaa mahtuisinki istumaan.

Varmaan sitten ei ole ollut samankaltaisia ihmisiä luokalla. Oli kyllä porukka, josta sain hieman "turvaa", vaikken heidän kanssaan ollutkaan, mutta miellyttäviä ihmisiä, piirtelivät aina ja tekivät jotain sarjakuvajuttuja. Varmasti olisin tullut hyväksytyksi jos olisin mennyt mukaan, mutta kun on tämä passiivisuus.. No, nämä ovat menneitä, märehdin kaikkea mennyttä aina, ihankuin olisin katkera jostain..

Nyt kun ikää on 25 vuotta niin jonkinsortin ystävän kaipuu on. Siis ei milläänlailla sellainen liian pakottava, mutta hitunen, että olisi edes vähän normaalimpi olo. Toisaalta jos joku pyytää kaveriksi niin aina torjun sen, kun rupee ahdistaa. Pitäs olla sellainen ihmissuhde, joka ei velvoita.

Mutta on mulla miesystävä ja siskoja niin siinä on mun sosiaalinen annos.

Opiskelin kansakoulussa peruskoulun opetussuunnnitelman mukaan. Kavereita mulla ei ole juuri koskaan ollut muutamaa enempää koulussa/armeijassa/työelämässä/opiskellessa. Nyt eläkkeellä ei ole muuta juttuseuraa kuin naapurini. Tosin kommunikoin lintujen kanssa , ymmärtävät ajatuksiani mutta minä en saa heidän ajatuksiaan toistaiseksi kiinni.

Ala-asteella ja osan aikaa yläastetta oli vain yksi kaveri ja hänenkin kanssaan olin tekemisissä vain koulussa. Muut samalla luokalla olleet asuivat suunnilleen kaikki samassa taajamassa lähellä koulua, kun taas minun koti oli paljon kauempana. Se lienee vaikuttanut, kun muut luokkalaiset ovat olleet vapaa-ajallaankin keskenään ja minä olin omissa oloissani, niin sitä tunsi aina itsensä hieman ulkopuoliseksi siellä koulussa.

Ja suunnilleen samaa rataa sitten muutkin opiskelut läpi, eli eipä niitä varsinaisia koulukavereita ole ollut. Koulujen loppuessa myös yhteydenpito on loppunut siihen paikkaan.

Ala-asteella oli joitakin luokkakavereita joita näin koulun ulkopuolellakin, kaksi heistä asui jopa ihan naapurissa joten silloin voinen sanoa olleen ihan oikeita kavereita joita näin koulun ulkopuolella ja esim. kesälomallakin. Yläasteella tämä muuttui sillä tilanne oli samankaltainen kun aamuvirkulla eli asuin kaukana koulusta toisin kun muut luokkatoverit joten olin lähes aina yksin kotona.

Mitään kovin pysyviä ystäväsuhteita ei ole jäänyt vaan kaverit vaihtuivat koulun/luokan mukana ja katosivat kun opiskelut loppui. Muutama poikkeus tosin oli jonkin aikaa mutta niitäkään henkilöitä en nyt ole tainnut nähdä moneen vuoteen. Paljolti tosin syynä lie oma passiivisuus...

Vielä peruskoulussa olin osa pientä kaveriporukkaa, missä viihdyin hyvin, mutta lukiovuosina tuo porukka hajosi ja tunsin oloni todella yksinäiseksi, vaikka kahta heistä vielä silloin tällöin näinkin. Tuo kaveriporukan pieneneminen ja se, etten löytänyt lukiosta ainoatakaan uutta kaveria, saivat mut masentumaan aika pahasti monen vuoden ajaksi ja pitämään itseäni jotenkin todella epänormaalina hylkiönä. Introvertti-käsitteeseen törmääminen onneksi auttoi osaltaan irti masennuksesta. Nykyään osaan todella arvostaa ystäviä, ja pidän yhteyttä joihinkin noista peruskoulun kavereista. Uusiakin on löytynyt jokunen jonkun ihmeen sattuman kautta, vielä kun elämänkumppanin löytäisi jostain.

Oli useampikin, sillä piirit olivat pieniä ja harrastukset sen verran läheisiä, että itsellä oli helppoa päästä mukaan. Yläkoulussa piirit kutistuivat, koska yhä useampi kiinnostui enemmän nuorisodiskoista, mopoista ja penkkiurheilusta, mutta tämä ei meidän pientä nörttipiiriä haitannut. Viimeistään ammattikoulussa loputkin karsiutuivat, kun porukka hajaantui ympäri Suomea eikä pitänyt enää yhteyttä toisiinsa. Ammattikorkeassa taas kukaan ei ollut kiinnostunut muusta kuin bileistä ja salkkareista, joten se oli jo menetetty tapaus.

Vuodet vierivät ja nykypäivänä ennen niin mukavista kavereista on tullut koppavia bilehileitä, kun taas jotkut kiusaajat ovat muuttuneet mukaviksi ja jämpteiksi hepuiksi.

Oikeastaan sama porukka ekasta luokasta yläluokkien viimeisimpään. 7-9 luokilla nousi muutamalla tyypillä.