Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Keskustelualue    Käyttäjät   Etsi    UKK

Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet




  • Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 91 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5 ... 10  Seuraava
    Kirjoittaja Viesti
     Viestin otsikko: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 05.04.2015 08:52 
    Poissa

    Liittynyt: 04.03.2015 17:46
    Viestit: 102
    Luulen, etten ole ainoa täällä, kuka kokee ystävystymisen ongelmalliseksi. Tutustun helposti ihmisiin ja jollain ihmeen keinolla saan heidät jopa pitämään itsestäni, mutta yleensä uudet kaverisuhteet kariutuvat muutamassa kuukaudessa molemminpuoliseen kiinnostuksenpuutteeseen. Tuttavuudet ovat aina kivoja ja ihania, mutta mulla ei ole niiden kanssa mitään puhuttavaa. Tai no, jotain smalltalkia, mutta en halua sopia tapaamista tai kutsua ihmisiä kotiini sen takia, että pääsen keskustelemaan säästä ja tv-ohjelmista. Olenko vaan jotenkin epäkiitollinen ja vaikea, vai samaistuuko kukaan?

    Inhottaa, kun en halua olla yksinäinen, mutta useimpien ihmisten seurassa tulee sellainen fiilis, että pois täältä ja kiitos äkkiä. En siis meinaa, että näissä ihmisissä olisi jotain vikaa, kemiat ei vaan tunnu kohtaavan, enkä näe sosialisoinnissa mitään ideaa, jos siitä ei saa mitään irti. Senkin ajan voisi käyttää koneella :lol:
    Mutta onko mitään kummoisempaa yhteyttä edes olemassa? Olenko omien ihanteideni aivopesemä? Pitäisikö diilata todellisuuden kanssa ja tyytyä siihen mitä on? Sitähän sanotaan, että onnettomuus syntyy halusta. Tuntuu vaan, kun kuulee ihmisistä keillä todella synkkaa, että pitäisi olla itselläkin oikeus haluta jotain tuollaista.

    Mitä ongelmia teillä on ystävystymisessä? Kuinka "korkeat" standardit teillä on ihmisille, keitä päästätte elämäänne?
    + tätä onkin puitu jo muutamassa ketjussa: mitä haluatte ystävyydeltä?


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 05.04.2015 11:42 
    Poissa

    Liittynyt: 04.04.2015 23:47
    Viestit: 12
    Samoja ongelmia itselläni on. Kaikki minut tuntevat pitävät minua mukavana, mutta en kykene tutustumaan uusiin ihmisiin lähinnä sen takia etten osaa heittää turhanpäiväistä smalltalkkia. Tämä johtaa usein kiusaantuneisiin hiljaisuuksiin.
    Jos joskus käy joku ihme ja tutustunkin johonkin ihmiseen, niin usein kiinnostukseni lopahtaa jo muutaman päivän tai viikon jälkeen. Tuntuu vaan ettei ole enää mitään mistä puhua (usein siksi, että puheenaiheet ovat niin pakkopullaa).

    En myöskään pidä siitä että kaverit / sukulaiset tai ketkä tahansa tulevat kotiini vain möllöttämään. Ilman mitään oikeata tarkoitusta tullaan istuskelemaan sohvalla ja sitten kiusaantuneena katsellaan seinille ja kysellään perinteiset "miten menee"-keskustelut. Tai vaihtoehtoisesti tivataan, että teetkö sinä muuta kun olet täällä kotona yksin.

    Toisaalta olen välillä hyvinkin yksinäinen ja haluaisin uusia ystäviä, mutta se on vain todella hankalaa käytännössä toteuttaa. Haluaisin elämääni ystäviä, jotka ymmärtävät minun tarvitsevan melko paljon omaa tilaa ja joilla olisi edes jotenkin samanlaisia kiinnostuksen kohteita kun minulla.
    "Kahvittelu" on mukavaa, jos oikeasti tulen hyvin toimeen kyseisten ihmisten kanssa ja keskustelu koostuu muustakin kuin näistä yleisistä säähavainnoista.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 05.04.2015 12:30 
    Poissa

    Liittynyt: 04.03.2015 17:46
    Viestit: 102
    w!? kirjoitti:
    En myöskään pidä siitä että kaverit / sukulaiset tai ketkä tahansa tulevat kotiini vain möllöttämään. Ilman mitään oikeata tarkoitusta tullaan istuskelemaan sohvalla ja sitten kiusaantuneena katsellaan seinille ja kysellään perinteiset "miten menee"-keskustelut. Tai vaihtoehtoisesti tivataan, että teetkö sinä muuta kun olet täällä kotona yksin.


    Tämä! En ole ollenkaan sellaisen päämäärättömän hengailun ystävä, inhottaa, kun haluaisi vaan tehdä omia juttujaan, mutta pitää pitää seuraa itsensä kylään kutsuneille vieraille samalla kun sun sielu käristyy tylsyyden liekeissä. Ei siis sillä että ne ihmiset ois mitenkään tylsiä tai vääränlaisia, omat intressit on vaan niin kaukana niiden jutuista, ettei mielellään varttia tai max. puolta tuntia pidempään kahvittelis. Ehkä oon vähän levoton sielu, mutta en oikein nauti sellaisista tyhjistä hetkistä.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 05.04.2015 14:13 
    Poissa

    Liittynyt: 01.04.2015 20:52
    Viestit: 10
    Aika moni introvertti kaipaa ystävyyttä jossa on todella syvä yhteisymmärrys, jossa alusta lähtien OIKEASTI osuu samalle aaltopituudelle, jolloin yhteyden luominen on helpompaa ja ystävyys aidompaa, pitkäkestoisempaa, syvällisempää. Vaikka sellaiset samanhenkiset ihmiset tuntuvat olevan harvassa, niin rohkeus ja oma panostus etsimiseen voi auttaa asiaa. Korkeat standardit on ihan hyvä olla jos haluaa jotain muuta kuin pinnallisempia kaveruuksia, mutta ennenkuin asettaa mitään standardeja täytyy selvittää itselleen minkälaista ihmistä on oikeasti etsimässä. Ja silloin täytyy myös tuntea itsensä.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 05.04.2015 15:23 
    Poissa

    Liittynyt: 17.03.2015 20:29
    Viestit: 13
    Minäkin koen ystävystymisen haastavaksi. Osittain tämä johtuu riittämättömästä itseluottamuksesta. Minun on vaikea uskoa,että olisin niin kiinnostava ihminen,että joku haluaisi viettää minun kanssani vapaa-aikaa. Esim.koulussa kaverisuhteet, joita on vain pari-kolme, ovat jääneet sille tasolle, että koulussa kyllä jutellaan, mutta ei koskaan vapaa-aikana nähdä. En oikeastaan edes tiedä missä voisin tavata uusia ihmisiä ja koittaa ystävystyä heidän kanssaan. Käyn kyllä kuntosalilla, mutta en siellä pahemmin muiden kanssa juttele, mitä nyt moi saatan sanoa, kun pukkarissa jonkun kohtaan. Nuorempana oli enemmänkin koulukavereita,mutta ne kaverisuhteet ovat näivettyneet vuosien saatossa pois ja koska uusia kaverisuhteita ei juurikaan ole tullut, on kieltämättä melko yksinäistä välillä.

    Ehkä uusien ystävyyssuhteiden solmimista tietys vaikeuttaamyös tämä erilaisuuden tunne. Olen muiden silmissä tylsä hissukka, muut ovat sosiaalisempia ja rempseämpiä. En minäkään silti ihan minkälaisia vain kaverisuhteita kaipaa. Kyllä jonkinlainen kemia pitää olla. Joskus kuunnellessani muiden juttuja, esim.salilla en voi olla ajattelematta, että mitä "kanoja" nuo oikein ovat. Jutut ovat mielestäni typeriä ja mietin, että yhtä hyvin voisi olla hiljaa,kuin pitää yllä tuollaista turhanpäiväistä lässytystä.

    Suurta kaverimäärää en kaipaa, sen kokisin taakaksi/ rasitteeksi, mutta muutama hyvä ystävä tulisi kyllä tarpeeseen. Olisi niin kiva mennä yhdessä kahville tai leffaan tai kaupungille tms. Ehkäpä tämä ystävyyssuhteiden solmiminenkin silti vielä joskus helpottaa..kun ymmärrys omaa itseä kohtaan lisääntyy. Olen nyt vasta kunnolla tajunnut tämän introverttiyteni ja sen miten suurelta osin se luonteenpiirteitäni sanelee.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 06.04.2015 15:36 
    Poissa

    Liittynyt: 11.03.2015 08:09
    Viestit: 45
    Jostain syystä en osaa lainata siten, että lainaamassani tekstissä näkyy myös viestin kirjoittaja. Mutta joka tapauksessa anonyywi kirjoitti, että introvertille on tärkeää olla alusta saakka oikeasti samalla aaltopituudella jonkun kanssa. Olen tästä samaa mieltä ja sen takia minua hieman nyppiikin kaiken maailman pakkotutustuttamiset esim. kaverin kavereihin tai puolison veljen vaimoihin, kun hyvin suurella todennäköisyydellä he eivät ole samalla aaltopituudella. Toki nyt tutustua voin hyvänpäiväntuttu-tasolla, mutta jos esimerkiksi lähtisin valittamaan, ettei minulla ole kavereita, niin en todellakaan halua että joku niitä minulle puolestani "löytää". Ei minulle kaikkien seura kelpaa, todellakaan.

    Sadepäivä kirjoitti myös, että muitten jutut ovat typeriä. Allekirjoitan! Joillakin ihmisillä on vielä tapa nauraa jokaisen sanomansa lauseen jälkeen, jolloin tulee lähinnä myötähäpeän tunne. Joskus se kyllä ärsyttää olla itse joltain toiselta planeetalta, paljon helpompaa olisi olla kaikkien kaveri ja tyhjänpäiväisten asioitten jauhaja. En todellakaan naura esim. työpaikan kahvipöydässä jollekin täysin idioottimaiselle tai ihan arkipäiväiselle jutulle, jolle muut nauravat kitarisat lepattaen. No, nyt en ole töissä, että ei tarvitse sitäkään kestää. En vaan tajua sellaisia tyhjän naurajia ja tyhjän puhujia, antavat vaan itsestään bimbon vaikutelman (minulle).

    Niin joo, aiheena oli ystävystymisen haasteet. No onhan se haasteellista kun on kranttu, eikä käy missään. Haluaisin yhden kaverin täältä omalta paikkakunnaltani, mutta se on toistaiseksi lievästi hankalaa, kun en tosiaan ole työelämässä nyt mukana.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 06.04.2015 16:09 
    Poissa

    Liittynyt: 01.02.2015 18:45
    Viestit: 476
    Paikkakunta: Kuopio
    On todellakin vaikeuksia ystävystyä ihmisten kanssa. Ne vähäisetkin tuttavuudet jäävät aina tutun tai "kaverin" tasolle, aitoja ystäviä en ole koskaan koko elämäni aikana onnistunut löytämään. Alkuun voi joskus jopa olla että minua pidetään ihan mukavana tyyppinä, mutta en ole ilmeisesti pitkällä aikavälillä kenestäkään tarpeeksi kiinnostava. Tunteet ovat toisaalta molemminpuoliset, myöskään minä en koe useinkaan minkäänlaista mielenkiintoa muita ihmisiä kohtaan. Kyllähän se näin passaa olemaan, jos kaverin luokse eksyttyään alkaakin miettiä että mitä minä oikein tänne tulin kun kotona oli niin kivaa?

    En tunne yksinkertaisesti vain olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Meillä ei ns. synkkaa henkisesti ja minä en kauan jaksa katella tällaista pelkkä paskanjauhamista, mitä harvojen "kavereiden" kanssa se yhteiselo aikoinaan mm. koulussa ja ammattiopistossa oli. Ilmeisesti en myöskään jaa kovinkaan monen ikäiseni kanssa samoja kiinnostuksen kohteita, luonnetta, elämänarvoja tai tavoitteitakaan elämässä. Monet pitävät minua ilmeisesti myös kiltteyteni, kunnollisuuteni ja tavallaan varautuneisuuteni myös tavallaan jonain pappana, näin on ilmaista ihan suoraan. En ole menevä, riskejä ottava ja spontaani ihminen, olen siis tylsä.

    Minut koetaan usein tylsäksi, mutta samaten minä tunnen muiden jutut typeriksi. Tässä se ongelma. Suurin osa ihmisistä haluaa puhua vain jostain säästä, siitä mitä oli tämän päivän lehdessä, mitä sille serkuntytölle oikein kuuluu tai mitä hauskaa hän teki viikonloppuna. Mua ei siis oikeesti kiinnosta pätkääkään. En myöskään jaksa naureskella tai hymyillä jollekin minusta aivan idioottimaisille tarinoille ja jutuille, jotka kuitenkin jostain syystä tuntuvat olevan toisista hyvinkin mielenkiintoisia. Minä haluaisin keskustella oikeista asioista, elämästä yleensä ja olen ennenkaikkea kiinnostunut juuri sinun ajatuksistasi, en siitä mitä sinä viime lauantaina siellä baarissa örvelsit. Mutta yritä nyt tässä 22-vuotiaana sitten kenenkään kanssa mitään henkeviä puhua, kun kaikki haluavat vain juhlia ja elää villiä nuoruutta. Minua taas sellainen ei ole kiinnostunut pätkääkään.

    Onhan se tietysti myös ihan totta että kun introverttina ei koskaan käy juuri missään, on niitä mahdollisia ystäviä myös vaikeampia kohdata. Mutta kaikki baarit, yöelämä yms. ovat vain vastoin luonnettani, enkä aio enää teeskennellä mitään saadakseni kenenkään huomiota. Tavallaan tällaisissa pyöriminen antaisi minusta myös hieman vääränlaisen kuvan ja johtaisi myöhemmin toisen pettymiseen kun lopulta selviäisi, etten olekaan mikään menevä tapaus vaan kotihiiri. Näinkin nimittäin on käynyt. Valitettavasti tässä iässä alkaa vain kaikki ns. kestävät ystävyyssuhteet olla solmittu, viimeistään lukiossa/ammattikoulussa (useimmilla jo yläasteella), joten on vielä vaikeampi aloittaa tavallaan kaikkea tyhjästä. Jos tässä pikkuhiljaa pääsisi jonnekin töihin, se olisi tietysti yksi mahdollinen miljöö, mutta en tiedä sitten kun lähinnä sinnekin menen vain töitä tekemään - en seurustelemaan.

    Sitten kun taustalla on vielä itsetunnon ja itseluottamuksen ongelmia, niin oravanpyörähän on valmis. Moni on mullekin sanonut, ettei passaa olla nirso jos ystäviä ei ole muutenkaan, mutta minkä minä sille voin että minulle ei tällaiset tyhjänpäiväiset tuttavuudet merkitse mitään ja olen mielummin senkin ajan kotona yksin kuin kulutan energiaani heidän kanssaan vain tv-ohjelmista puhuen.

    Pari aitoa ystävää todella haluaisin, mutta näyttää nykyisellään aika mahdottomalta tehtävältä. Tavallaan juuri vihoviimeinenkin "kaveri" meni, joten nyt ollaan sitten oikein virallisesti nolife.

    Dilemma kirjoitti:
    Jostain syystä en osaa lainata siten, että lainaamassani tekstissä näkyy myös viestin kirjoittaja.


    Dilemma, voit lainata tekstiä niin että siinä näkyy viestin kirjoittaja käyttämällä ylävalikosta Quote-tagia ja laittamalla aloittaviin quote-sulkujen väliin ="nimimerkki"

    Esim. [quote ="niksuu93"]lainattu_teksti[/quote] (poista tuo välilyönti tuosta = -merkin edestä)


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 07.04.2015 22:44 
    Poissa

    Liittynyt: 07.04.2015 20:36
    Viestit: 46
    Nojoo, ystävyyssuhteiden luominen voi olla hankalaa, mutta ei mahdotonta.
    Ja saahan niitä ystävyyssuhteita muualtakin kuin työpaikoilta. Mulla ei ole työpaikoilta jäänyt yhtään ystävää, ainoastaan tuttuja, jotka olen jättänyt roikkumaan kaverilistalle. Mutta se ei haittaa. Mulla onkin paljon tuttuja ja se ei todellakaan häiritse mua millään tavalla, sillä tiedän, että mun ei tarvitse heidän kanssaan olla jatkuvasti tekemisissä.

    Ystäviä mulla on muutama, kaikki asuvat eri paikkakunnalla kuin mä. Harvoin enää juttulen heidän kanssaan, mutta kun tapaamme tai muulla tavoin keskustelemme ja vaihdamme kuulumiset, se onkin sitten erittäin antoisaa ja nautittavaa. Toki, että välillä käy myös niin, että emme tavatessamme juttele, "olemme" vain ja sekin on aivan yhtä nautittavaa.

    Ennen mä rasituin koulussa/harrastuksissa/duunissa smalltallkista naamatuttujen kanssa. Koin sen jotenkin velvollisuudeksi ja ne sosiaaliset taidotkaan ei olleet ihan terästä, joten puhumisen lisäksi puheenaiheiden ja -tyylin keksiminen ja käyttäminen oli vaikeaa. Hämmennyin myös siitä, että joku tuli mulle juttelemaan enkä osannutkaan vastata ja koin ahdistusta siitä, että saatoin toisesta vaikuttaa torjuvalta. Kun sain ymmärryksen siitä, että mun ei tarvitse osata vastata heti tai hymyillä tai luoda syvää ihmissuhdetta kaikkien juttelijoiden kanssa tai jatkaa keskustelua mikäli se ei miellytä tai edes olla sosiaalisilta taidoilta pätevä, niin sisäinen rauhani (pakollisissakin) sosiaalisissa tilanteissa alkoi säilymään enkä ole enää kokenut ahdistusta tai ottanut raskaasti näitä tilanteita. Nykyisin opettelen ottamaan niistä hyödyn irti ja sitä kautta jopa nauttimaan. Jos se ei onnistu, niin osaan syventyä "omiin ajatuksiini" vaikka sankan väenpaljouden keskellä olemalla vain välittämättä ympäristöstä ja hyvällä keskittymisellä. Keskittyminen onkin taito, jota jokainen tarvitsee ja kaikki voivat kehittää - hyödyn vuoksi kannattaakin.

    Dilemma kirjoitti:
    Jostain syystä en osaa lainata siten, että lainaamassani tekstissä näkyy myös viestin kirjoittaja. Mutta joka tapauksessa anonyywi kirjoitti, että introvertille on tärkeää olla alusta saakka oikeasti samalla aaltopituudella jonkun kanssa. Olen tästä samaa mieltä ja sen takia minua hieman nyppiikin kaiken maailman pakkotutustuttamiset esim. kaverin kavereihin tai puolison veljen vaimoihin, kun hyvin suurella todennäköisyydellä he eivät ole samalla aaltopituudella. Toki nyt tutustua voin hyvänpäiväntuttu-tasolla, mutta jos esimerkiksi lähtisin valittamaan, ettei minulla ole kavereita, niin en todellakaan halua että joku niitä minulle puolestani "löytää". Ei minulle kaikkien seura kelpaa, todellakaan.

    Sadepäivä kirjoitti myös, että muitten jutut ovat typeriä. Allekirjoitan! Joillakin ihmisillä on vielä tapa nauraa jokaisen sanomansa lauseen jälkeen, jolloin tulee lähinnä myötähäpeän tunne. Joskus se kyllä ärsyttää olla itse joltain toiselta planeetalta, paljon helpompaa olisi olla kaikkien kaveri ja tyhjänpäiväisten asioitten jauhaja. En todellakaan naura esim. työpaikan kahvipöydässä jollekin täysin idioottimaiselle tai ihan arkipäiväiselle jutulle, jolle muut nauravat kitarisat lepattaen. No, nyt en ole töissä, että ei tarvitse sitäkään kestää. En vaan tajua sellaisia tyhjän naurajia ja tyhjän puhujia, antavat vaan itsestään bimbon vaikutelman (minulle).

    Niin joo, aiheena oli ystävystymisen haasteet. No onhan se haasteellista kun on kranttu, eikä käy missään. Haluaisin yhden kaverin täältä omalta paikkakunnaltani, mutta se on toistaiseksi lievästi hankalaa, kun en tosiaan ole työelämässä nyt mukana.

    _________________
    Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 07.04.2015 23:07 
    Poissa

    Liittynyt: 07.04.2015 20:36
    Viestit: 46
    Minusta on turhaa potea huonoa omaatuntoa siitä, että jos tutustuu ihmiseen, kokee sitten että hän ei olekaan kiinnostava (=samalla aaltopituudella) ja lemppaa pois. Itseänsähän siinä säästää. Miksi suotta kuluttaa energiaa turhanpäiväiseen ihmissuhteeseen, joka kaiken huipuksi voi vielä viedä energiavaroja kun voisi vain nauttia omasta seurasta ja olla tyytyväisempi? Ja lemppaamisella en tarkoita suinkaan siltojen polttamista ja vihoissa olemista vaan vain sitä, että jättää jonkun ihmissuhteen siihen tutun tai vieraan tasolle ja hyvä niin. Moikata voi vastaantullessa ja thätsit. Sillä tekee mun mielestä palveluksen kummallekin osapuolelle.

    Itse olen kokenut, että parhaimpia paikkoja introlle, missä voi tutustua ihmisiin tai olla tutustumatta on paikat, joissa voi harrastaa, mutta ei ole pakko sosialisoida. Koirailulajeista - ja paikoista löytyy paljon sellaisia (jos kiinnosti, niin kysykää tarkemmin, en nyt ala erittelemään suotta). Kuntosalit. Kahvilat(/baarit) päivisin. (kyllä vain. Iltaisin ja öisin en suosittele, mutta päivällä voi sen kahvikupin käydä hakemassa, istua yksin pöytäänsä ja lukea nettiä tai lehtiä, katsella tvtä tai ihmisiä/katukuvaa/seinää - jos ei mielenkiintoista keskusteluseuraa ole näköpiirissä). Oikeastaan monien urheilulajien parissa on paljon tällaisia paikkoja. Pohjois-suomessa on julkiset laavut (monet tulevat paistamaan makkaraa ja nauttimaan luonnosta, samalla notskilla voi olla useita toisillee vieraita ihmisiä, mutta kenenkään kanssa ei ole pakko jutella ja se sosialisoimattomuus laavulla on yleisesti hyväksytty juttu pohjoisessa). Kirjastot. Konsertit/esitykset/leffateatterit (pitää ehdottomasti olla itseä kiinnostavat). Onhan näitä. Se vaan, että jaksaako niihin itse lähteä? ;)

    niksuu93 kirjoitti:
    On todellakin vaikeuksia ystävystyä ihmisten kanssa. Ne vähäisetkin tuttavuudet jäävät aina tutun tai "kaverin" tasolle, aitoja ystäviä en ole koskaan koko elämäni aikana onnistunut löytämään. Alkuun voi joskus jopa olla että minua pidetään ihan mukavana tyyppinä, mutta en ole ilmeisesti pitkällä aikavälillä kenestäkään tarpeeksi kiinnostava. Tunteet ovat toisaalta molemminpuoliset, myöskään minä en koe useinkaan minkäänlaista mielenkiintoa muita ihmisiä kohtaan. Kyllähän se näin passaa olemaan, jos kaverin luokse eksyttyään alkaakin miettiä että mitä minä oikein tänne tulin kun kotona oli niin kivaa?

    En tunne yksinkertaisesti vain olevani kenenkään kanssa samalla aaltopituudella. Meillä ei ns. synkkaa henkisesti ja minä en kauan jaksa katella tällaista pelkkä paskanjauhamista, mitä harvojen "kavereiden" kanssa se yhteiselo aikoinaan mm. koulussa ja ammattiopistossa oli. Ilmeisesti en myöskään jaa kovinkaan monen ikäiseni kanssa samoja kiinnostuksen kohteita, luonnetta, elämänarvoja tai tavoitteitakaan elämässä. Monet pitävät minua ilmeisesti myös kiltteyteni, kunnollisuuteni ja tavallaan varautuneisuuteni myös tavallaan jonain pappana, näin on ilmaista ihan suoraan. En ole menevä, riskejä ottava ja spontaani ihminen, olen siis tylsä.

    Minut koetaan usein tylsäksi, mutta samaten minä tunnen muiden jutut typeriksi. Tässä se ongelma. Suurin osa ihmisistä haluaa puhua vain jostain säästä, siitä mitä oli tämän päivän lehdessä, mitä sille serkuntytölle oikein kuuluu tai mitä hauskaa hän teki viikonloppuna. Mua ei siis oikeesti kiinnosta pätkääkään. En myöskään jaksa naureskella tai hymyillä jollekin minusta aivan idioottimaisille tarinoille ja jutuille, jotka kuitenkin jostain syystä tuntuvat olevan toisista hyvinkin mielenkiintoisia. Minä haluaisin keskustella oikeista asioista, elämästä yleensä ja olen ennenkaikkea kiinnostunut juuri sinun ajatuksistasi, en siitä mitä sinä viime lauantaina siellä baarissa örvelsit. Mutta yritä nyt tässä 22-vuotiaana sitten kenenkään kanssa mitään henkeviä puhua, kun kaikki haluavat vain juhlia ja elää villiä nuoruutta. Minua taas sellainen ei ole kiinnostunut pätkääkään.

    Onhan se tietysti myös ihan totta että kun introverttina ei koskaan käy juuri missään, on niitä mahdollisia ystäviä myös vaikeampia kohdata. Mutta kaikki baarit, yöelämä yms. ovat vain vastoin luonnettani, enkä aio enää teeskennellä mitään saadakseni kenenkään huomiota. Tavallaan tällaisissa pyöriminen antaisi minusta myös hieman vääränlaisen kuvan ja johtaisi myöhemmin toisen pettymiseen kun lopulta selviäisi, etten olekaan mikään menevä tapaus vaan kotihiiri. Näinkin nimittäin on käynyt. Valitettavasti tässä iässä alkaa vain kaikki ns. kestävät ystävyyssuhteet olla solmittu, viimeistään lukiossa/ammattikoulussa (useimmilla jo yläasteella), joten on vielä vaikeampi aloittaa tavallaan kaikkea tyhjästä. Jos tässä pikkuhiljaa pääsisi jonnekin töihin, se olisi tietysti yksi mahdollinen miljöö, mutta en tiedä sitten kun lähinnä sinnekin menen vain töitä tekemään - en seurustelemaan.

    Sitten kun taustalla on vielä itsetunnon ja itseluottamuksen ongelmia, niin oravanpyörähän on valmis. Moni on mullekin sanonut, ettei passaa olla nirso jos ystäviä ei ole muutenkaan, mutta minkä minä sille voin että minulle ei tällaiset tyhjänpäiväiset tuttavuudet merkitse mitään ja olen mielummin senkin ajan kotona yksin kuin kulutan energiaani heidän kanssaan vain tv-ohjelmista puhuen.

    Pari aitoa ystävää todella haluaisin, mutta näyttää nykyisellään aika mahdottomalta tehtävältä. Tavallaan juuri vihoviimeinenkin "kaveri" meni, joten nyt ollaan sitten oikein virallisesti nolife.

    Dilemma kirjoitti:
    Jostain syystä en osaa lainata siten, että lainaamassani tekstissä näkyy myös viestin kirjoittaja.


    Dilemma, voit lainata tekstiä niin että siinä näkyy viestin kirjoittaja käyttämällä ylävalikosta Quote-tagia ja laittamalla aloittaviin quote-sulkujen väliin ="nimimerkki"

    Esim. [quote ="niksuu93"]lainattu_teksti
    (poista tuo välilyönti tuosta = -merkin edestä)[/quote]

    _________________
    Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 08.04.2015 12:13 
    Poissa

    Liittynyt: 11.03.2015 08:09
    Viestit: 45
    Geith kirjoitti:
    Nojoo, ystävyyssuhteiden luominen voi olla hankalaa, mutta ei mahdotonta.
    Ja saahan niitä ystävyyssuhteita muualtakin kuin työpaikoilta.


    Eihän se mahdotonta olekaan, mutta haastavaa kyllä. Itse en ole koskaan saanut ystäviä mistään muualta kuin a) töistä b) koulusta tai c) netistä. En minä ole sellainen, että bussipysäkillä virittelen keskustelua tai pyydän naapuria kahville. Oikeastaan netti on tällä hetkellä ainoa vaihtoehto tällä paikkakunnalla, joten taidanpa koettaa hyödyntää sitä. On minulla toki sitten muutama ystävä ja kaveri eri paikkakunnilla ja heitä tapaan harvoin. Mistä sinä Geith olet sitten ystäväsi löytänyt? :)

    OT: Kiitos niksuu93, nyt opin lainaamaan kunnolla!


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
    Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
     
    Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 91 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5 ... 10  Seuraava

    Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet


  • Paikallaolijat

    Rekisteröityneet käyttäjät:
    Bing [Bot]

     
     

     
    Voit kirjoittaa uusia viestejä
    Voit vastata viestiketjuihin
    Et voi muokata omia viestejäsi
    Et voi poistaa omia viestejäsi
    Voit lähettää liitetiedostoja.

    Etsi tätä:
    Hyppää:  
    cron
    Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com