Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Keskustelualue    Käyttäjät   Etsi    UKK

Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet




  • Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 90 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9  Seuraava
    Kirjoittaja Viesti
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 01.07.2015 21:26 
    Poissa

    Liittynyt: 01.02.2015 18:45
    Viestit: 476
    Paikkakunta: Kuopio
    shantyu kirjoitti:
    Tänään tämä uusi ekstrovertti kaverini kysyi viestillä, että olenko suuttunut jostain, kun minusta ei kuulu. Laitoin hänelle sitten viestin, jossa kerroin, että minulla on välillä tämmöisiä epäsosiaalisia kausia ja mun täytyy välillä saada olla ihan yksinäni. Heti ekana hän luuli, että olen masentunut. Korjasin sitten asian, ja kerroin tästä introverttiudestani. Saa nähdä mitä vastaa. Toivon, että ymmärtää...


    Joo, tämä on hyvin tuttua myös minulle. Heti luullaan, että olen suuttunut jostain jos en jaksa/halua olla tekemisissä. Yleinen olettamus kun tuntuu olevan, että jokainen haluaa olla seurassa aina vaan kun mahdollista niin pakkohan sitä silloin on jokin olla vialla jos omiin oloihin hakeutuu. Viimeksi sain tuta tämän myös tänään, kun olisi pitänyt lupautua lähtemään seuraksi viikonloppuna jonnekin. Tietysti siinä toinen jäi ihmettelemään, että miksi h*lvetissä sä oot mieluummin viikonlopun yksin kotona kun voit lähteä minun kanssa viihteelle?

    Tuo masennus-kortti on myös täällä paljon kuultu. Hiljainen, yksin omissa oloissa viihtyvä kun helposti diagnisoidaan masentuneeksi - täyttäähän introvertti monet kriteerit masennustestissäkin jo pelkästään luonteensa puolesta. Tosin mulla on kyllä tapana käpertyä entisestään kuoreeni, jos elämässä tulee vastaan vaikeuksia. Ja masennus on myös muuten tuttua, mutta kuitenkin erossa kontekstista.

    Olen minäkin yrittänyt sisäänpäinkääntyneestä luonteestani avautua, mutta huonoin tuloksin. Ihmiset vain tuntuvat olettavan, että se on vika joka on helposti korjattavissa. Toivotaan että sinun kohdallasi ymmärretään paremmin. Ellei, muista ainakin pitää huolta myös omista tarpeistasi - et voi leikkiä omalla jaksamisellasi. Minä sitä tein ja lopputuloksena olivat vain masennus-/ahdistusongelmat.

    aviation kirjoitti:
    Joskus on käynyt vähän samoin, et saattaa viestiin vastaamisessa mennä pari päivää.
    Ihan työkiireiden vuoksi. Meilikaveri sit vaan avautui, et olis kiva, jos kysyisit edes kuulumisia,
    Et saa kirjoittaa, vaikka ei asiaa olisikaan.


    Juu, on mullekin tästä aina huomauteltu. Ongelma on vain siinä, että en itse näe mitään tarvetta ottaa yhteyttä ellei ole mitään oikeaa asiaa ja toisaalta jos seuraa ei just sillä hetkellä kaipaa. Sitä vähän liikaakin kunnioittaa toisen omaa tilaa näin introverttina ja ajattelee, ettei ainakaan häiritse. Mut siis jotenkin mulle vaan tällainen tyhjänpäiväinen pelkkien kuulumisten vaihto ilman sen syvempää ajatusta tuntuu varsin epämukavalta. Sitten kun oikeesti on paljon puhuttavaa niin seurassa voi viihtyä puhua turisten vaikka tuntikausia. Multa tää ei vaan onnistu pakottamalla.

    aviation kirjoitti:
    Kyllä mulla fiilikset vaihtelee ja kovin negatiiviseen sävyyn ei viitsi kirjoittaa,
    Ettei pilaisi toisenkin päivää.


    Sama. Varsinkin jos on jo työviikon uuvuttama ja sosiaalinen energia ihan loppu, alan helposti tiuskimaan tahtomattani läheisilleni. En ole luonnostani mitenkään ilkeä ihminen, mutta kun sietokyvyn rajat ylitetään - vahinkoja voi sattua. Tällaisessa mielentilassa en ole hyvää seuraa kellekään, joten ihan suosiolla haluan vain olla omissa oloissani. Kaikki ei vaan tunnu oikein hoksaavan, että mun on tosiaan sitten saatava olla yksin kun sitä pyydän - se on mulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen (kuten tälläkin sivustolla lukee).


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 08.07.2015 16:58 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 27.06.2015 22:08
    Viestit: 24
    niksuu93 kirjoitti:
    Olen minäkin yrittänyt sisäänpäinkääntyneestä luonteestani avautua, mutta huonoin tuloksin. Ihmiset vain tuntuvat olettavan, että se on vika joka on helposti korjattavissa. Toivotaan että sinun kohdallasi ymmärretään paremmin. Ellei, muista ainakin pitää huolta myös omista tarpeistasi - et voi leikkiä omalla jaksamisellasi. Minä sitä tein ja lopputuloksena olivat vain masennus-/ahdistusongelmat.


    Totta puhut. On todella rasittavaa kun ihmiset luulevat, että olen jotenkin viallinen luonteeltani ja sen voi korjata. Pakko avautua esimerkistä, miten tänään kävi. Oli "pitkästä aikaa" tunne, että voisin nähdä kaveriani. Menin sitten hänen luokseen kahville, mutta nyt kun vihdoin kotiuduin, olo on suoraan sanottuna ärsyyntynyt ja päivä on pilalla. Kyse on juuri tästä uudesta ekstrovertti-kaveristani. Kuunneltiin sitten musiikkia, ja hän laittoi sellaisen kappaleen soimaan, jossa sanat menivät jotakuinkin näin "Täytyy olla mielipide, ei saa olla passiivinen, kato tota mimmii nurkassa.." Hän myös lisäsi tähän, että "kuuntele nää sanat!" Olen aivan varma, että hän osoitti laulun sanat minulle. Hän oli taas suuna päänä kuten aina, ja jossain vaiheessa sanoi "minäkin olin joskus ujo, mutta oon kasvanut siitä ohi!" Ai että minua alkoi raivostuttaa pääni sisällä. Tiedän, että olen hiljainen. Mutta en jaksaisi enää kuulla kuittailua siitä. Lisäksi minua ärsyttää kun en juuri sinä hetkenä keksinyt mitään nasevaa sanottavaa tuohon. Kun kävelin kotiin, kiehuin raivosta kun taas minua arvosteltiin negatiiviseen sävyyn, että luonteeni on jotenkin niin surkea ja olen idiootti, jolla ei ole mitään mielipidettä mihinkään. Olen liian hiljainen.

    Oon jotenkin niin loppu tähän. Olisi pitänyt pysyä vaan kotona. Tämmöiset tilanteet saavat kyllä vetäytymään entistä enemmän kuoreensa. Nyt on tunne, etten halua nähdä enää yhtään ketään. En käsitä, miten tollainen asia voi vetää mielen niin matalaksi. Olen yrittänyt, etten välitä muiden sanomisista, mutta etenkin tällaisina hetkinä, kun muutenkin menee huonommin, tollaiset kommentit satuttavat.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 09.07.2015 19:06 
    Poissa

    Liittynyt: 01.02.2015 18:45
    Viestit: 476
    Paikkakunta: Kuopio
    shantyu kirjoitti:
    niksuu93 kirjoitti:
    Olen minäkin yrittänyt sisäänpäinkääntyneestä luonteestani avautua, mutta huonoin tuloksin. Ihmiset vain tuntuvat olettavan, että se on vika joka on helposti korjattavissa. Toivotaan että sinun kohdallasi ymmärretään paremmin. Ellei, muista ainakin pitää huolta myös omista tarpeistasi - et voi leikkiä omalla jaksamisellasi. Minä sitä tein ja lopputuloksena olivat vain masennus-/ahdistusongelmat.


    Totta puhut. On todella rasittavaa kun ihmiset luulevat, että olen jotenkin viallinen luonteeltani ja sen voi korjata. Pakko avautua esimerkistä, miten tänään kävi. Oli "pitkästä aikaa" tunne, että voisin nähdä kaveriani. Menin sitten hänen luokseen kahville, mutta nyt kun vihdoin kotiuduin, olo on suoraan sanottuna ärsyyntynyt ja päivä on pilalla. Kyse on juuri tästä uudesta ekstrovertti-kaveristani. Kuunneltiin sitten musiikkia, ja hän laittoi sellaisen kappaleen soimaan, jossa sanat menivät jotakuinkin näin "Täytyy olla mielipide, ei saa olla passiivinen, kato tota mimmii nurkassa.." Hän myös lisäsi tähän, että "kuuntele nää sanat!" Olen aivan varma, että hän osoitti laulun sanat minulle. Hän oli taas suuna päänä kuten aina, ja jossain vaiheessa sanoi "minäkin olin joskus ujo, mutta oon kasvanut siitä ohi!" Ai että minua alkoi raivostuttaa pääni sisällä. Tiedän, että olen hiljainen. Mutta en jaksaisi enää kuulla kuittailua siitä. Lisäksi minua ärsyttää kun en juuri sinä hetkenä keksinyt mitään nasevaa sanottavaa tuohon. Kun kävelin kotiin, kiehuin raivosta kun taas minua arvosteltiin negatiiviseen sävyyn, että luonteeni on jotenkin niin surkea ja olen idiootti, jolla ei ole mitään mielipidettä mihinkään. Olen liian hiljainen.

    Oon jotenkin niin loppu tähän. Olisi pitänyt pysyä vaan kotona. Tämmöiset tilanteet saavat kyllä vetäytymään entistä enemmän kuoreensa. Nyt on tunne, etten halua nähdä enää yhtään ketään. En käsitä, miten tollainen asia voi vetää mielen niin matalaksi. Olen yrittänyt, etten välitä muiden sanomisista, mutta etenkin tällaisina hetkinä, kun muutenkin menee huonommin, tollaiset kommentit satuttavat.


    Tiedän hyvin tunteen. Minäkin olen monesti raivoissani näistä kuulemistani kommenteista, mutta en yleensä kilahda vaan nielen kiukkuni kiltisti, koska myös tuo purkautuminen ja vastaan väittäminen veisi suunnattomasti voimiani. Usein olen myös kuta kuinkin täysin mykistynyt toisen "tyhmyydestä" ja ikävistä sanoista, että ne löydä sillä hetkellä edes oikeita sanoja purkaakseni kiukkuani toiseen.

    Pisti tuossa toisella foorumilla taas hyvin silmään erän aloitus "sosiaalisesta ahdistuksesta". Oli taas sitä niin perussettiä kuin vain voi olla. "Sosiaalisesta ahdistuksesta voi oppia pois. Minäkin olin ennen ujo, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja menin puhumaan ihmisille. Nyt minulla on ystäviä siinä missä muillakin, enkä pelkää enää ns. elää. Lähtekäähän tekin sieltä kotinurkistanne ulos ja tapaamaan ihmisiä. Ei ole ihme että syrjäytyy, kun vain istuu kaikki päivät kotona".

    Voihan tuo olla puhdas trollikin, mutta kyllä tuollaisesta tekstistä saa kyllä suuttua. Milloin ihmiset alkaisivat ymmärtää, että introvertti ja ujo eivät ole sama asia. Itseasiassa sosiaalinen ahdistus voi olla jopa yleisempää ekstrovertilla kuin introvertilla. Introvertti ei voi muuttua ekstrovertiksi eikä pidäkään. Se sosiaalisen kuormituksen aiheuttama uupuminen ei myöskään häviä, vaikka viettäisin kaikki iltani baareissa ja tapahtumissa notkuen. Tästä seuraisi korkeintaan burn out, lisääntynyt ahdistuneisuus ja masennus. Olen myös onnellisempi kun saan elää elämääni omalla tavallani, joten miksi minun pitäisi muuttua? Vain saadakseni yleistä hyväksyntää? Pitäisikö minun taistella perusluonnettani vastaan ja hankkia sen seurauksena MT-ongelmia vain jotta löytäisin näitä p*skanjauhanta kavereita, joilla on minulle yhtä paljon arvoa kuin sillä itsellään?

    Tuo on hyvin yleistä, että introvertti ei keksi spontaanisti mitään (voimakasta/vahvaa) sanottavaa kun tilanne on uusi tai tulee yhtäkkiä. Sitten myöhemmin saattaakin keksiä hyvin nasevan vastauksen, mutta koska tilanne on jo silloin ohi - suu jää taas kerran avaamatta. Minunkin hiljaista luonnettani on arvosteltu koko elämäni ajan niin perheen, koulun kuin "ammattilaistenkin" puolelta, ja kyllähän se sattuu. Olen kuitenkin nyt viimeistään tämän introverttiuden löytämisen jälkeen lakannut tuntemasta huonoa omaatuntoa vain luonteeni omaisesta luontaisesta käytöksestä. Sillä ei ole mitään väliä mitä suurin osa ihmisistä minusta ajattelee, pääasia että pidän itse itsestäni. Toivon mukaan se johtaa vielä joskus siihen, että joku muukin pitää minusta.

    Hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa. Minun silmissäni ne hiljaisimmat ihmiset ovat just parhaita. Mun aivot ei kestä jatkuvaa puheen solinaa, etenkään kun suurin osa ihmisistä tuntuu kailottavan ääneen ihan jatkuvasti ja aivan liian kovaa. Jostain syystä nämä puheliaimmat ihmiset ovat kuitenkin aina niitä kaikkein suosituimpia, vaikka minussa he eivät ole koskaan herättäneet mitään mielenkiintoa. Hiljaiset persoonat saavat aina kaikkialla kuulla luonteenpiirteestään, en vain itse ymmärrä miksi. Tällaiset jatkuvasti äänessä olevat "social butterfly" tyypit ovat minusta suorastaan raivostuttavia.

    Mullekin on muuten tosi usein käynyt noin, että lähden ensin päivällä innolla kaverin luokse ja palaan sitten illalla kotiin yhtä pettyneenä kuin ennenkin. Ja ajatukset ovat tuolloin juuri tuota "olisi pitänyt pysyä vaan kotona" -tasoa. En vain saa mitään tällaisilta kavereilta, joiden kanssa en koe jakavani mitään yhteistä. Toimin näille aina ns. varakaverina, hätävarana kun ketään muuta ei ole saatavilla. Sen ihan näkee, miten tylsää seuraa olen heille. Joskus ihan ihmettelen miksi he sitten ylipäänsä koskaan ottavat edes yhteyttä minuun. Jotta voisivat naureskella toisten kavereidensa kanssa säälittävyydestäni?

    Joo, olen tavallaan jo katkaissut välit näihin tyyppeihin. En jaksa olla mikään ovimatto kaikille, jonka kuvittelevat voivansa heittää silloin pois kuin vain heitä huvittaa. Olen alkanut elää itselleni. Jos hiljaisemman, rauhallisemman ja etenkin ajattelevamman ihmisen on näin vaikeaa saada tässä yhteiskunnassa todellisia ystäviä (nimenomaan ystäviä, ei kavereita) niin olen enemmän kuin mielelläni vain omassa seurassani. Olen niin kyllästynyt ja tavallaan katkeroitunutkin saamaani käytökseen. Itse kun on kaikille aina niin ystävällinen ja kiltti, eikä saa koskaan mitään takaisin. Tai no siis saa - soittoja silloin kun tarvitaan apua. Muulloin olemassa oloani ei edes huomata.

    -------------------

    Näiden tunteiden siivittäminä voin rehellisesti myöntää tietäväni mitä tunnet.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 11.07.2015 21:37 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 27.06.2015 22:08
    Viestit: 24
    Kiitos myötätunnostasi niksuu93.

    Pääasia tosiaan on, että elää sellaista elämää kuin itse haluaa. Ei pitäisi välittää muiden mielipiteistä. Minua myös henkilökohtaisesti ärsyttää liian kovaääniset ihmiset, jotka tuovat itseään koko ajan esille. Väsyn sellaisten ihmisten seurassa hyvin nopeasti. Onneksi valta on kuitenkin itsellä, ketä näkee tai on näkemättä. Toki työkaverit on sellaisia, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta tärkeää, että saa vapaa-ajallaan olla just niin kuin haluaa, ei tarvitse nähdä välttämättä ketään ellei halua.

    Olen miettinyt samaa, että miksi nämä tietyt "kaverit" edes haluavat nähdä? Vain senkö vuoksi, että saavat sättiä ja moittia toisen luonteenpiirteitä? Ehkä he eivät tarkoita sitä pahalla, mutta kyllä minä otan sen loukkaavana, jos joku arvostelee luonnettani. Olen saanut kuulla siitä niin monta vuotta, koulussa, vapaa-aikana, töissä.. Lisäksi pahinta on tuo, että kaveri yrittää muokata minua mieleisekseen. Yrittää miltei väkisin pakottaa kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Ensi viikolla olisi festarit, jonne hän on yrittänyt ylipuhua minua. En tosiaan ollut menossa. Inhoan festareita ja sitä ihmispaljoutta. Juuri tuon kaverin näkemisen kiinnostus on muutenkin nollassa, kun viimeksi taas haukkui minut lyttyyn.

    Olen huomannut saman, että jostain syystä oikeiden ystävien saaminen on vaikeaa. Mutta sinäkin olet tehnyt oikean ratkaisun tuossa, ettet suostu enää olemaan ns. ovimattona kenellekään. Kenenkään ei pitäisi siihen alentua, sillä jokaisella meillä on ihmisarvo. Vaikka usein kyllä tuntuukin, ettei kukaan arvosta/välitä pätkääkään. Ehkä joskus niitä oikeita ystäviäkin löytyisi. Ja nimenomaan saman henkisiä.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 12.07.2015 15:32 
    Poissa

    Liittynyt: 12.07.2015 09:33
    Viestit: 23
    Paikkakunta: Vantaa
    En tie, onko muil sellasta et miettii itsekseen samal haastatellen itekseen esim. kaupas asioides.. sama on just sauvakävelylenkeilläni. Siitä oli juttua viime kuun Tiede-lehdes et ulkoilma saa jotenki sen aikaan.

    Mutta välil se menee niin itsensä kans olemiseen, et pitää suorastaan piiskata itseään et jotain kommentoi. Mua on aina sanottu hiljaseks hissukaks


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 13.07.2015 11:46 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 27.06.2015 22:08
    Viestit: 24
    ^ No minulla on kyllä tuota toisinaan, että itseään saa piiskata et jotain kommenttia suusta ulos tulis. Et ole suinkaan ainoa, jota on hiljaiseks hissukaks haukuttu koko ikä. Todella inhottavaa toki.

    Asiasta toiseen... en voi käsittää, miten vaikeaa on joidenkin ymmärtää selvää puhetta? Kerroin tosiaan silloin sille ekstrovertti "kaverilleni", että viihdyn usein omissa oloissani ja selitin myös introverttiydestä. Kerroin, etten välitä puhelimessa puhumisesta ja siksi en usein vastaa. Sanoi kyllä ymmärtävänsä. Silti, puhelin soi taas? Taas ilmeisesti pitäis olla johonkin menossa. Vasta hän sanoi ymmärtävänsä ja lisäsi vielä, että "ota yhteyttä, kun sinusta tuntuu siltä". Silti on säännöllisin väliajoin puhelin soinut ja pitäis tehdä kaikkee. Harmi, että täytyy pitää puhelimessa äänet päällä, ihan vain työjuttujen takia. Muutenkaan ei kiinnosta sitten yhtään nähdä tätä "kaveria", sillä kuten viimekertainen vierailu jo näytti, hän ei saa aikaiseksi kuin pahaa mieltä haukkumalla hiljaista ja syrjäänvetäytyvää luonnettani. Huokaus.

    Haluaisin niin muuttaa erakoksi johonkin Lappiin. Tai ainakin pois täältä. Vannon, etten enää ikinä tutustuisi yhteenkään ekstroverttiin.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 13.07.2015 12:40 
    Poissa

    Liittynyt: 06.04.2015 17:02
    Viestit: 41
    Paikkakunta: Helsinki
    shantyu kirjoitti:
    Asiasta toiseen... en voi käsittää, miten vaikeaa on joidenkin ymmärtää selvää puhetta? Kerroin tosiaan silloin sille ekstrovertti "kaverilleni", että viihdyn usein omissa oloissani ja selitin myös introverttiydestä. Kerroin, etten välitä puhelimessa puhumisesta ja siksi en usein vastaa. Sanoi kyllä ymmärtävänsä. Silti, puhelin soi taas? Taas ilmeisesti pitäis olla johonkin menossa. Vasta hän sanoi ymmärtävänsä ja lisäsi vielä, että "ota yhteyttä, kun sinusta tuntuu siltä". Silti on säännöllisin väliajoin puhelin soinut ja pitäis tehdä kaikkee. Harmi, että täytyy pitää puhelimessa äänet päällä, ihan vain työjuttujen takia. Muutenkaan ei kiinnosta sitten yhtään nähdä tätä "kaveria", sillä kuten viimekertainen vierailu jo näytti, hän ei saa aikaiseksi kuin pahaa mieltä haukkumalla hiljaista ja syrjäänvetäytyvää luonnettani. Huokaus.

    Haluaisin niin muuttaa erakoksi johonkin Lappiin. Tai ainakin pois täältä. Vannon, etten enää ikinä tutustuisi yhteenkään ekstroverttiin.


    Huoh, niinpä. Itselleni tulee myös yksi kaveri mieleen, erittäin ekstrovertti, aina menossa jossain ja alkoholi usein vahvasti mukana. Siis hauska tyyppi, ymmärtäväinen, osaa olla tosi hyvää seuraa, mutta vähän liikaa mulle. Olen ihmisten kanssa usein melko sosiaalinen ja joskus puheliaskin ja minusta saattaa saada melko ekstrovertin kuvan monissa tilanteissa. Ei siis ihme, että monilla ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää että vahvasti introvertti ja tarvitsen pitkän ajan aivan yksikseni palautuakseni näistä tilanteista. Siis tätäkin kaveria jaksaisin nähdä ehkä pari kertaa vuodessa. Hän sen sijaan olisi ollut valmis näkemään koko ajan ja kutsui jatkuvasti jonnekin. Sitten alkoi vielä syyllistäminen siitä, etten ikinä itse tehnyt aloitetta... Olisi ollut kiva nähdä silloin tällöin, mutta tuota menoa en vaan jaksanut vaan aloin sanomaan etten voi nähdä ja nytpä ei ole mitään kuulunut varmaan puoleen vuoteen. Harmi sinänsä että menetin kaverin, mutta eipähän tarvitse olla jatkuvasti keksimässä uusia tekosyitä tai esittää olevansa supersosiaalinen.

    Olen tullut siihen tulokseen että mieluummin olen harvoin harvojen hyvien ystävien kanssa, kuin että väkisin pitäisin ihmisiä elämässäni vain siksi että olisi joku. Viihdyn kuitenkin parhaiten yksikseni, eikä vielä ole niin pitkää aikaa ollut mahdollista olla yksin, että rupeaisin kaipaamaan seuraa.

    _________________
    A question that sometimes drives me hazy: am I or the others crazy?
    -Albert Einstein-


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 13.07.2015 19:34 
    Poissa

    Liittynyt: 01.02.2015 18:45
    Viestit: 476
    Paikkakunta: Kuopio
    Näitä tämän foorumin viestejä lukiessa täytyy kyllä todeta, että täällä on tosi paljon hyvin mielenkiintoisia persoonia. On tosi surullista että tällaisia ihmisiä harvemmin kohtaa IRL-elämässä. Mää ainakin henkilökohtaisesti uskoisin, että tulisin juttuun tosi monen kanssa täältä tosi hyvin. :)

    Harmi että nämä keskiverto-tomppelit eivät osaa arvostaa tällaista ainutlaatuisuutta.

    Tonic kirjoitti:
    Mutta välil se menee niin itsensä kans olemiseen, et pitää suorastaan piiskata itseään et jotain kommentoi. Mua on aina sanottu hiljaseks hissukaks


    Ihan sama vika. Lähinnä se on just sen takia, että kun sitä automaattisesti prosessoi niin kauan kaikki (hienoja?) ajatuksiaan ja miettii pitkään, että onkohan tämä nyt niin tärkeä/syvällinen että sitä kannattaa suustaan ulos päästää. Sitten kun pohdinnan tulos on usein että ei, niin jää suu sitten taas kerran avaamatta. Pitäisi tosiaan alkaa oivaltaa, että ei sen sanomisen nyt tarvitse aina niin tähdellistä edes olla. Ekstrovertit nyt ainakin ottavat ihan mielellään vastaan mitä vain he ikinä kuulevatkin. :D

    Mutta minkäs teet luonteelleen. Ei niitä aivojaan voi pitkässä juoksussa pakottaa mihinkään, mikä ei ole niille niiden ominaista toimintaa.

    shantyu kirjoitti:
    Asiasta toiseen... en voi käsittää, miten vaikeaa on joidenkin ymmärtää selvää puhetta? Kerroin tosiaan silloin sille ekstrovertti "kaverilleni", että viihdyn usein omissa oloissani ja selitin myös introverttiydestä. Kerroin, etten välitä puhelimessa puhumisesta ja siksi en usein vastaa. Sanoi kyllä ymmärtävänsä. Silti, puhelin soi taas? Taas ilmeisesti pitäis olla johonkin menossa. Vasta hän sanoi ymmärtävänsä ja lisäsi vielä, että "ota yhteyttä, kun sinusta tuntuu siltä". Silti on säännöllisin väliajoin puhelin soinut ja pitäis tehdä kaikkee. Harmi, että täytyy pitää puhelimessa äänet päällä, ihan vain työjuttujen takia. Muutenkaan ei kiinnosta sitten yhtään nähdä tätä "kaveria", sillä kuten viimekertainen vierailu jo näytti, hän ei saa aikaiseksi kuin pahaa mieltä haukkumalla hiljaista ja syrjäänvetäytyvää luonnettani. Huokaus.


    Ihan sama kaava on täälläkin näkyvissä. Ensin minä avaudun introverttiudestani ja erilaisista tarpeistani, kuten juuri yksinolon tarpeesta ja siitä, etten tykkää puhua turhanpäiväisyyksiä - varsinkaan puhelimessa. Toinen sanoo ymmärtävänsä. Okei. Kuluu ehkä päivä kaksi ja tilanne palaa ennalleen: puhelin soi, vaikka minä lupasin ottaa ensi kerralla yhteyttä. Toinen sanoo perusteluksi tällaista: "Joo, minä tiedän että sinä haluat olla rauhassa ja että sinun piti soittaa, mutta minä nyt kuitenkin soitin kun minä halusin." Aivan - minun mielipiteelläni ja toiveellani ei ole mitään merkitystä sen rinnalla mitä sinä haluat tehdä. Tästä näkee sen, että useimmille oma itsekkyys on tärkempi seikka kuin toisen toiveen kunnioitus. Voisi tietysti sanoa, että introverttikin on itsekäs kun haluaa käyttäytyä luonteensa omaisella tavalla, mut hei - ainakaan me ei vaivata toisia ihmisiä toteutteessamme luonnettamme kuten ekstrovertti tekee. :lol:

    Tähtitonttu kirjoitti:
    Huoh, niinpä. Itselleni tulee myös yksi kaveri mieleen, erittäin ekstrovertti, aina menossa jossain ja alkoholi usein vahvasti mukana. Siis hauska tyyppi, ymmärtäväinen, osaa olla tosi hyvää seuraa, mutta vähän liikaa mulle. Olen ihmisten kanssa usein melko sosiaalinen ja joskus puheliaskin ja minusta saattaa saada melko ekstrovertin kuvan monissa tilanteissa. Ei siis ihme, että monilla ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää että vahvasti introvertti ja tarvitsen pitkän ajan aivan yksikseni palautuakseni näistä tilanteista. Siis tätäkin kaveria jaksaisin nähdä ehkä pari kertaa vuodessa. Hän sen sijaan olisi ollut valmis näkemään koko ajan ja kutsui jatkuvasti jonnekin. Sitten alkoi vielä syyllistäminen siitä, etten ikinä itse tehnyt aloitetta... Olisi ollut kiva nähdä silloin tällöin, mutta tuota menoa en vaan jaksanut vaan aloin sanomaan etten voi nähdä ja nytpä ei ole mitään kuulunut varmaan puoleen vuoteen. Harmi sinänsä että menetin kaverin, mutta eipähän tarvitse olla jatkuvasti keksimässä uusia tekosyitä tai esittää olevansa supersosiaalinen.


    Varsinkin omassa ikäryhmässään (22v) 99% ihmisistä tuntuvat olevan näitä äärimmäisen ulospäinsuuntautuneita ja meneviä ihmisiä, joiden vapaa-ajan vietto tuntuu kovasti pyörivän kuningas-alkoholin ympärillä. Alkaa tosiaan ärsyttää kuunnella näitä ainaisia "sumuisia viikonloppukertomuksia" siitä, miten hienoo, hauskaa ja kivaa oli kun kierrettiin kaikki kaupungin kapakat ja suurin piirtein ryömittiin kotiovelle. En suoraan sanottuna ymmärrä, miten jossakin kulttuurissa voikaan olla yks alkoholi ja juominen niin IN kuin täällä Suomessa. Muualla päin maailmaa juomista katsotaan pahalla, täällä puolestaan juomattomuutta katsotaan kieroon. Kaiken lisäksi, he ilmeisesti kuvittelevat minun olevan kateellinen heille tästä kaikesta. Vietän todellakin jokaisen viikonloppuni paljon mieluummin joko kotona elokuvien, pelejen ja netin parissa tai sitten luonnossa ulkoillen, kun lähden millekään "kesäterasseille" istumaan. :lol:

    Yleensä tämä tosiasia aina kiistetään jyrkästi, mutta ihan totta se on että raittius ja absolutismi on yksinkertaisin yksittäinen syy "jäädä kaiken ulkopuolelle". Etenkin täällä "pimeässä Itä-Suomessa" tämä alkoholikulttuuri tuntuu olevan vielä normaalia voimakkaampi. On mahdotonta yrittää luoda ystävyyssuhteita kenenkään kanssa, kun kaikkien vapaa-ajan aktiviteetit pyörivät vain viihteen ja promillien ympärillä. Musta olis ihan mahtavaa lähtee jonkun kanssa vaikkapa ihan vaan kävelylle luontoon. Tai mennä pelaamaan sulkapalloa jonnekin rauhalliseen paikkaan. Istua penkillä ja jutella, jäätelöiden kanssa. Mutta ei. Ehdotappa jollekin parikymppiselle tällaista tekemistä ja sinua pidetään vähintäänkin hulluna. "Ei ole tarpeeksi extremeä, kuulemma".

    Myös tuo toisten jatkuva näkemisen tarve, että pitäs olla aina jonnekin menossa on toinen merkittävä syy siihen, miksi ihmissuhteeni eivät tunnu kestävän. Näyttäisi siltä että jos haluan säilyttää johonkin kaveriini välini, minun olisi jatkuvasti oltava tekemisissä hänen kanssaan ja ikään kuin "kilpailtava hänen huomiostaan", ettei suhde kariudu täysin. Ja mä kun en yksinkertaisesti pysty siihen. Jos olen esimerkiksi jo viikon töissä, en todellakaan voi uhrata koko viikonloppuani kaverilleni - en mitenkään. Jos olen hänen kanssaan jo lauantaina, sunnuntai on pakko saada yksin. Sama kuvio toistui myös työttömänä ollessa: pystyn näkemään korkeintaan joka toinen päivä ja jos tulee useita peräkkäisiä päiviä että on paljon sosiaalista toimintaa, tarvitsen vain entistä pidemmän levon. Useimmat kyllästyvät tähän touhuun pidemmässä juoksussa, ja kaveruus kuihtuukin kokoon yhtä nopeasti kuin on alkanutkin.

    Tähtitonttu kirjoitti:
    Olen tullut siihen tulokseen että mieluummin olen harvoin harvojen hyvien ystävien kanssa, kuin että väkisin pitäisin ihmisiä elämässäni vain siksi että olisi joku. Viihdyn kuitenkin parhaiten yksikseni, eikä vielä ole niin pitkää aikaa ollut mahdollista olla yksin, että rupeaisin kaipaamaan seuraa.


    Oma seura on ehdottomasti täälläkin sitä parasta. En vain tunne saavani useimmilta ihmisiltä mitään, joten miksi kuluttaisin meidän molempien aikaa johonkin mikä ei vain yksinkertaisesti toimi? Senkin ajan ota mieluummin itelleni ja asioihin jotka minulle oikeasti merkitsevät.

    Ja tosiaan, tällä hetkellä on sellainen olo että voisi olla vaikkapa kuukaudenkin ihan omissa oloissaan - vain että saisi ladattua akut täyteen. Tätä ne ihmiset ei tosiaan ymmärrä: kun sanot niille että viihdyt yksin, ne vastaavat siihen tietysti että "joo, minäkin tarviin olla välillä yksin, muuten ei jaksaisi". Sitten kun kerron missä määrin tämä itselläni ilmenee, loksahtaakin niillä suut auki.

    Noh, ainakin herätän hämmennystä ihmisissä. On sekin jotain. :P


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 13.07.2015 19:50 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 27.06.2015 22:08
    Viestit: 24
    Niksuu93 kirjoitti:
    Ihan sama kaava on täälläkin näkyvissä. Ensin minä avaudun introverttiudestani ja erilaisista tarpeistani, kuten juuri yksinolon tarpeesta ja siitä, etten tykkää puhua turhanpäiväisyyksiä - varsinkaan puhelimessa. Toinen sanoo ymmärtävänsä. Okei. Kuluu ehkä päivä kaksi ja tilanne palaa ennalleen: puhelin soi, vaikka minä lupasin ottaa ensi kerralla yhteyttä. Toinen sanoo perusteluksi tällaista: "Joo, minä tiedän että sinä haluat olla rauhassa ja että sinun piti soittaa, mutta minä nyt kuitenkin soitin kun minä halusin." Aivan - minun mielipiteelläni ja toiveellani ei ole mitään merkitystä sen rinnalla mitä sinä haluat tehdä. Tästä näkee sen, että useimmille oma itsekkyys on tärkempi seikka kuin toisen toiveen kunnioitus. Voisi tietysti sanoa, että introverttikin on itsekäs kun haluaa käyttäytyä luonteensa omaisella tavalla, mut hei - ainakaan me ei vaivata toisia ihmisiä toteutteessamme luonnettamme kuten ekstrovertti tekee. :lol:


    Osuvasti ilmaistu tuo viimeinen lause! Me ei sentään häiritä toisia ihmisiä luonteellamme. Mut joo tosiaan, on se ihmeellistä miten ei ihmisten jakeluihin mene näinkin yksinkertainen asia. Kai se on vaan tuota, ettei toisen toiveita haluta kunnioittaa.

    Kun kerran ilmaisin hänelle, että pidän yksinolosta, muistan hänen vastanneen siihen, että "sulla varmaan menee hermot kun minä niin usein soittelen" ja nauroi päälle. Olis tehny mieli vastata, että "joo, niin TODELLAKIN menee. Älä p*rkele enää soittele!". Kuitenkin tyydyin sanomaan hänelle asiallisesti, etten vastaa yleensä puheluihin, koska en jostain syystä tykkää puhua puhelimessa, inhoan sitä. Minun olisi kai pitänyt ilmaista mielipiteeni vieläkin suoremmin ja ehkä jopa töykeästi, kun se ei muuten nähtävästi päähän iskostu.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
     Viestin otsikko: Re: Ystävystymisen haasteet
     Viesti Lähetetty: 13.07.2015 20:00 
    Poissa
    Avatar

    Liittynyt: 27.06.2015 22:08
    Viestit: 24
    Niksuu93 kirjoitti:
    Näitä tämän foorumin viestejä lukiessa täytyy kyllä todeta, että täällä on tosi paljon hyvin mielenkiintoisia persoonia. On tosi surullista että tällaisia ihmisiä harvemmin kohtaa IRL-elämässä. Mää ainakin henkilökohtaisesti uskoisin, että tulisin juttuun tosi monen kanssa täältä tosi hyvin. :)


    Yhdyn kommenttiisi. Olisipa mukava jonkinlainen miitti introverteille. Sitä kautta voisi tutustua muihin kaltaisiinsa IRL. Tosin eri asia olis, kuinka moni lähtis mukaan siihen :) Myös jonkinlainen chat introverteille olisi kiva tämän foorumin lisäksi.


    Ilmoita tämä viesti
    Ylös 
     Profiili Lähetä yksityisviesti  
    Vastaa lainaamalla  
    Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
     
    Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 90 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1 ... 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9  Seuraava

    Etusivu » Yleiskeskustelu » Ihmissuhteet


  • Paikallaolijat

    Rekisteröityneet käyttäjät:
    Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

     
     

     
    Voit kirjoittaa uusia viestejä
    Voit vastata viestiketjuihin
    Et voi muokata omia viestejäsi
    Et voi poistaa omia viestejäsi
    Voit lähettää liitetiedostoja.

    Etsi tätä:
    Hyppää:  
    Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com