Oletko varattu?

[Ollix]

Joskus tuntuu, että lapsena on luettu liian monta prinssi ja prinsessa satua. Odotukset ja vaatimukset toisesta ihmisestä ovat melko korkealla,
niin korkealla, ettei uskalla tehdä mitään epäonnistumisen pelossa.

Avautumista kannattaa ehdottamasti harjoitella, vaikka tällä palstalla tai somessa ja livenä.
Keskustelun aiheen kanssa ei saa olla liian kriittinen-muuten ei tapahdu taaskaan mitään (tämä on oikein perisyntini).

Tarvitaan uskallusta, ei pidä odottaa, että omat haaveet toteutuu sillä sekunnilla. Älä mieti, onkohan tuo se unelmieni prinsessa (tai prinssi).
Sitä ei voi etukäteen tietää, se selviää myöhemmin.
Puhu ja tutustu ajatellen, että oli tai ei, ei sen niin väliä, ei minulla ole mitään hävittävää, ihmisiähän tässä ollaan kaikki.
Oikeastaan ei pidä odottaa yhtään mitään, vaan aloittaa keskustelu. Vaikka, että ompas upea keli tai ompas karmee keli jne.
Keskustelun lähdettyä käyntiin aihe kyllä vaihtuu ja melko pian selviää löytykö sama aaltopituus. Lyhytkin juttutuokio on parempi kuin hiljaisuus.

Jos minä alan tätä kirjoitustani miettimään, että voikohan tällaista laittaa, mitähän muut ajattelevat jne., niin tämä ei tänne tule.
Siispä en ala sitä miettimään.
Eihän sitä voi tietää mitä muut minusta ajattelevat. Se on muitten "päänvaiva". Tärkeintä on olla itselle rehellinen.
Tällaisia "ohjeita" olen itselleni opettanut.

Niin joo, olen vapaa mies, kerrankin kuulun enemmistöön Olin 20v. naimisissa ja avautumiskyvyttömyyteni oli ainakin yksi syy eroon.
Ehkä toinen syy oli liikuntaharrastukseni, joka vei aikaa vaimon mielestä tärkeimmiltä asioilta.
Avoimuutta olen tietoisesti harjoitellut. Välillä sujuu hyvin ja välillä ei. Liikuntamäärää (yllättäen liikun yksin) olen tietoisesti lisännyt
ja se sujuu aina hyvin.

Rohkeutta ja onnea kaikille

[inda]

Ollix puhuu täyttä asiaa. Esim. mulle kumppanin tai ystävien löytäminen ei ole koskaan ollut helppoa. Ja nyt kun ikääkin on jo karttunut, aina vaikeammaksi tuntuu homma menevän

[niksuu93]

Ollixilla oli tosi hyviä pointteja.Täytyy tosiaan myöntää, että mulle on tuo avautuminen vaan tosi vaikeaa, lienevätkö aiemmat ikävät kokemukseni syynä vai mikä - en tiedä. Iän myötä olen jokatapauksessa tullut yhä vain rohkeammaksi, vaikken kyllä edelleenkään osaa mennä tuntemattomille puhumaan.

inda: Ystävien saati kumppanin löytäminen on ollut mulle koko elämän tosia vaikeeta. Olen vain tullut siihen tulokseen, että mun on ilmeisesti vain hyvin hankalaa herättää/ylläpitää toisen mielenkiintoa, sillä aina ala-asteelta yläasteelle ja siitä ammattikouluun olen aina ollut se, joka ensimmäisenä dumbataan kun parempaa seuraa saapuu tarjolle. Aina vain se "varakaveri" - hätävara, joka sentään voittaa totaalisen yksinäisyyden. Se kieltämättää sattuu - ja kuvio tuntuu toistuvan elämässäni ihan aikuistumisesta riippumatta.

Olen joidenkin kanssa ollut jopa se ensimmäinen uusi tuttavuus uudessa ympäristössä, kuten juuri tuolla ammattikoulussa. Mutta jo muutamassa viikossa tai ainakin kuukaudessa jokaiselle on muodostunut ne omat piirit, ja taas ollaan niiden ulkopuolella. Jotenkin huvittavaa miten ihminen yrittää oikeasti kaikkensa, mutta kukaan ei koskaan anna mitään vastakaikua...

Olisi kiva tietää mitä mä teen väärin. Vai olenko mä vain niin erilainen muihin ikätovereihini nähden että he eivät koe jakavansa mitään yhteistä minun kanssani. Aatokset ovat nimittäin tällöin samanlaiset ihan molemmin puolin.

Rupes ihan naurattamaan kun Ollix sanoi että "jos minä alan tätä kirjoitustani miettimään, että voikohan tällaista laittaa, mitähän muut ajattelevat jne., niin tämä ei tänne tule.". Ihan kuin suoraan mun suusta. Mietin aina päässäni että uskallanko sanoa tai kirjoittaa tätä, mitä muut nyt ajattelee kun tuon tämän asian julki, pitäskö kuitenkin pelata varman päälle ja olla vaan hiljaa, niin en ainakaan nolaa itteeni. Rasittavaa ajatella näin, tiedän.

[shantyu]

Nainen ja vapaa.

Olen tapaillut kyllä miehiä, mutta ne ovat aina jääneet sille asteelle. Luulen kyllä, että miehet ovat vain olleet ns. "vääriä". Usein minä olen ollut se joka lyö jarrut pohjaan jossain vaiheessa. Usein minua on käynyt ahdistamaan, ja ajatus seurustelusta "pelottaa" edelleenkin, vaikka tavallaan sitä kyllä haluaisinkin, joskus.

Olin seurustelusuhteessa muutama vuosi sitten ja koin sen aika kuormittavaksi. Mieheni oli ekstrovertti ja hänellä piti olla jatkuvasti tekemistä. Aina olisi pitänyt lähteä yhdessä kyläilemään, kavereita ramppasi kylässä jne. Tuntui, että häntä olis pitäny olla viihdyttämässä koko ajan. Itse en jaksanut sellaista.

Luulen myös, että useat miehet pitävät minua tylsänä. Olen kyllä saanut kuulla hyvästä huumorintajustani ja minun kanssani on helppo tulla toimeen, mutta kun olen enemmänkin tämmöinen kotihiiri... Tapailin miestä, joka ehdotteli aina kaikenlaista tekemistä (mm. kuntosali ja keilaaminen) ja se lähinnä ahdisti. Pidän enemmänkin harrastuksista, joita voi tehdä kotona.

En tiedä olisiko introvertin kanssa sitten helpompaa seurustella. Mene ja tiedä.

[Dilemma]

^Luulenpa, että kyllä olisi. Siis helpompi seurustella introvertin kanssa. Nykyisessä suhteessani mies sietää ns. tylsyyttä huonosti, kun taas itse viihdyn erinomaisesti ja joskus hän kyllä huomauttelee siitä käyttäen melko ala-arvoisiakin sanakäänteitä. Tuntuu, että olen jotenkin vääränlainen, kun en vaan tarvitse mitään sen kummempia viihdykkeitä tai ole ihan into piukkana menossa joka ainoaan paikkakunnalla järjestettävään tapahtumaan. Olen sanonutkin, ettei puolison tehtävä ole viihdyttää toista. Hetken se toimiikin, mutta ehkä tosiaan olisi parempi olla suosiolla joko yksin tai toisen samanlaisen kotihiiren kanssa.

[shantyu]

Dilemma, olet varmasti oikeassa. Itsekin olen vähitellen siihen tulokseen tullut. Ei enää ekstroverttejä minulle Tuntuu vaan et on aika hankala löytää samanhenkistä ihmistä. Tietysti uusiin ihmisiin tutustumista rajoittaa sekin, ettei itse hirveästi käy missään. Saako udella, oletteko te kuinka pitkään seurustelleet? Tosi ikävää, jos toisen luonteenpiirteistä pitää tolla tavalla huomautella. Ei kaikki vaan ole samanlaisia.

[Dilemma]

^Parisen vuotta ollaan tässä oltu. Olen itse asiassa aina sekaantunut ekstrovertteihin ja olen kyllä saanut joka kerta kuulla joko hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti siitä kuinka tylsää elämää vietän. Noh, mikäs siinä, vaihtamallahan se paranee sitten luultavimmin, jos ei pysty olemaan.

[Tonic]

Samaa itekin saanut kokea: olin parisuhteessa ekstrovertin kanssa ja sain moneen otteeseen kuulla kuinka tylsä ihminen olen ja hän ois halunnut mennä ja matkustaa sinne tänne. Lisäks sain kuulla, kuinka huono aviomies olen, joten suhde kesti 5v, kunnes kyllästyin jatkuvaan haukuntaan. Plääh

[sadepäivä]

Itse olen keväällä eronnut monivuotisesta liitosta. Ex oli uskoakseni ambivertti. Hän oli sosiaalisissa tapahtumissa vahvasti ekstrovertti, mutta kaipasi myös omaa rauhaa melko paljon. Tätä ambiverttiutta en mitenkään haitaksi liitossamme kokenut, vaan aivan muista syistä liitto päättyi eroon.

Tulevasta en vielä osaa ajatella mitään, siis minkälaisen kumppanin; ekstron, intron vaiko ambivertin toivon rinnalleni löytävän. Kaipa joskus aikanaan joku tyyppi sitten vain "kolahtaa" verttiydestään riippumatta

[JokuVaan]

Tähän voisi olla useampiakin vaihtoehtoja.... noista oli pakko valita "nainen, vapaa" vaikkakin... no se on monimutkaista ja vaikeaselitteistä. Ja tuskallistakin välillä.