Tuo on ihan totta ja ehkä juuri niitä tärkeimpiä asioita, joihin itsessään kannattaa kiinnittää huomiota. Oma asenne ja suhtautumineen omaan itseensä kun tuppaa helposti heijastumaan myös ulospäin, ulosantiin, kehonkieleen ja käyttäytymiseen. Pahimmillaan juuri tämä pitää yllä sitä oravanpyörää, joka toimii ikäänkuin eräänlaisena ihmiset itsensä luota poistyöntävänä magneettina.aura kirjoitti:Ehkä tärkein oivallukseni ystävyyttä koskien on ollut, että kun ystävystyy kunnolla itsensä kanssa, on helpompi olla ystävä muiden kanssa, olivat muut millaisia tahansa.
Minä olen oppinut itsestäni paljon viime vuosien ja etenkin kuluvan vuoden aikana - muutakin siis kuin tämän introverttiuden. Olen alkanut ensinnäkin jo pitämään itse itsestäni ja kiinnittämään enemmän huomiota niihin positiivisiin asioihin itsessäni kuin aina niihin vikoihin. Varsinkin nyt kuluvan vuoden aikana olen oivaltanut, että mä saan elää juuri sellaista elämää kuin minä itse tahdon, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat tavastani elää. Jos minua ei kiinnosta samat asiat kuin ikäisiäni yleensä, so what. Pääasia on että niitä mielenkiinnonkohteita, harrastuksia ja muita ylipäänsä on, joiden parissa haluaa viettää aikaa ja missä haluaa kehittää itseään.
Ihmettelen vain silti, miksi en vaan koskaan pääse kenenkään kanssa lähempiin väleihin kuin tuttavaksi tai varakaveriksi. Siis koko elämä: vaikka minä tekisin kaikkeni toisen eteen, huomioisin tavoilla joita toiset ikäiseni eivät tyypillisesti tee ja muutenkin vaikka antaisin itsestäni ulos kaikkeni, silti kukaan ei vaan tunnu muodostavan mitään kiinnostusta minua kohtaan. Käyttää ne kyllä osaa, soitellaan ja kysellään heti silloin perään kuin tarvitaan vaan apua ja palveluksia, muuten on puhelin ja pikaviestimet aina hiljaa. Sitten kun itse yrität ottaa yhteyttä ja kysyä vaikka ulos, viesteihin ei edes koskaan vastata. Todella inhottavaa toimintaa, enkä todellakaan jaksa enää tällaista katsella. Jos ei seura kiinnosta, voisi sanoa suoraan eikä vaan vältellä yhteydenottoa. Aion todellakin vähentää kontaktia näihin ko. henkilöihin, sillä en saa heiltä mitään ja he vain käyttävät minua hyväksi silloin kun itse tarvitsevat.
Käytännössä työpaikalla on pari tyyppiä, joiden kanssa tulee työaikana vietettyä aikaa ja keskusteltua, mutta eivät hekään oikein ole sellaisia joiden kanssa sitten vapaa-ajalla välttämättä viihtyisi. Harvinaista kyllä, tulevat ihan itsenäisesti aina töissä luokseni olemaan ja puhumaan, jopa yhdessä syömässä käymään - voitte varmaan tästä päätellä, miten heikosti ihmiset yleensä minuun kontaktia ottavat jos pelkkä tällainen ihmisten suhtautuminen minuun on erikoisen hienoa. Silti, heidän elämäntapansa ja kiinnostuksen kohteensa eroavat omistani liikaa, jotta juttua riittäisi laajemmin vapaa-ajalla.
Eikä periaatteessa kohdallani ole mikään mahdoton ujouskaan, vaikutelma ulkoisen olemukseni perusteella tai muukaan tiettävästi se itse ongelma. Olen kuitenkin lähes aina sekä koulussa että työpaikalla se, jonka puoleen kaikki heti ensimmäisenä kääntyvät kun tarvitsevat apua jne. (siinähän se taas tuli). En suoraan sanottuna tiedä mikä se sitten on. Kyllähän tässä siis aavistuksen ujoja ollaan, mutta taitaa vaan se hiljaisuus ja se, ettei juuri käy missään muodostua siksi ongelmaksi. Nämä taas vaan ovat luontaisia luonteenpiirteitäni ja tapojani toimia ja elää. Vietän vain vapaa-aikaani eri tavalla, ei muuta. Ilmeisesti se sitten riittää tämän "muurin" muodostumiseksi.
No, onhan se sentään edistystä että jotkut oikeasti ottavat sentää jonkinlaista kontaktia jo muhun.
