Introvertit.net Keskustelufoorumi

Intorversio-ekstroversio -akseli on yksi tärkeimmistä luonteenpiirteen kuvauksista ihmisillä. Se löytyy lähes kaikista psykologian persoonallisuusteorioista. Kaksoistutkimusten perusteella yksilön perimä on tärkein tähän akseliin vaikuttava tekijä. Introverttien ja ekstroverttien aivot yksinkertaisesti toimivat eri tavalla.

Ekstrovertit ovat paljon herkempiä aivojen välittäjäaine dopamiinille. Dopamiinilla on tärkeä rooli esimerkiksi aivojen palkintojärjestelmässä. Tästä syystä ekstrovertit etsivät vahvoja ulkoisia ärsykkeitä, kuten rahaa, nautintoa, valtaa tai adrenaliinia introvertteja enemmän.

Toinen eroavaisuus liittyy aivokuoren aktiivisuuteen. Tämä alue aivoista vastaa korkeammista kognitiivisista prosesseista kuten muistista, tietoisuudesta, kielestä, keskittymiskyvystä ja ajatuksista. Introverteilla aivokuori on jatkuvasti aktiivisempi kuin ekstroverteilla. Tästä syystä introvertit tarvitsevat paljon vähemmän ulkoisia ärsykkeitä (termit sisäänpäinsuuntautunut ja ulospäinsuuntautunut kuvaavat tätä hyvin). Tämän takia introvertit sietävät ekstrovertteja paremmin tilanteita, joissa ulkoisia ärsykkeitä ei ole, kuten SD-kammiota (Sensory Deprivation, täysin pimeä ja äänieristetty tila) tai eristystä muista ihmisistä. Toisaalta introvertit kokevat ekstrovertteja helpommin ns. aistien ylikuormitustilan, jossa aivot ikään kuin yrittävät sammuttaa itsensä, koska aivokuori saa liikaa informaatiota kerralla. Tunne on hyvin epämiellyttävä. Siksi introvertit eivät pidä kovasta metelistä tai ihmisjoukoista.

Tätä eroavaisuutta voi helposti havainnollistaa eri opiskelumenetelmillä. Introvertti haluaa opiskella mieluiten täydessä hiljaisuudessa, kun taas ekstrovertti voi oppia paljon paremmin, jos taustalla on jotain ääntä tai aktiivisuutta. Aivot eivät voi ikinä sammua, ne käsittelevät tietoa jatkuvasti ja aivokuori tarvitsee tietyn määrän ärsykkeitä toimiakseen optimaalisesti. Siksi ektrovertti voi tarvita jotain taustaärsykettä lisäämään aivokuoren aktiivisuutta estämään tylsistymistä opiskellessa.

Myös aivokuoren eri alueiden aktiivisuudessa on eroja. Introverteilla aivojen otsalohkot ovat ekstrovertteja aktiivisemmat. Otsalohkot vastaavat muun muassa ongelmanratkaisusta ja suunnittelusta. Introvertit yleensä suuntautuvatkin aloille, joissa tästä on hyötyä, kuten insinööreiksi tai tutkijoiksi. Ekstroverteilla puolestaan pihtipoimut (jo aikaisemmin mainittu aivojen palkintojärjestelmä) ja ohimohkot (tunteet, aistimusten tiedonkäsittely) ovat introvertteja aktiivisemmat.

Eri aivoalueiden aktiivisuuden vaikutus luonteenpiirteisiin havainnollistaa myös hyvin sitä, miksi kukaan ei voi olla täydellinen ekstrovertti tai introvertti, sillä myös vähemmän aktiiviset aivolohkot ovat toiminnassa niin introverteilla kuin ekstroverteilla. Ambiverteilla aktiivisuus puolestaan jakaantuu tasaisemmin kuin ääripään intro- ja ekstroverteilla.

Onko mahdollista että lapsuudessa on ollut taipuvainen ekstroverttiyteen, mutta murrosiän saatossa on käännytty päinvastaiseen suuntaan?

Lapsena pidin paljon ihmisistä enkä pitänyt yksinolosta lainkaan. Suosin ryhmätehtäviä ja joukkuelajeja. Olen kuitenkin aina ollut haaveilija ja vähän ujo, mutten todellakaan hiljainen tai sisäänpäinsuuntautunut. Iän kuitenkin karttuessa ja kiusaamisen sun muun painostuksessa aloin olemaan entistä enemmän yksin ja ahdistuin sosiaalisista tilanteista. Nykyään viihdyn yksin, luen paljon kirjoja ja etsin parhaillaan itselleni sopivaa harrastusta (nuoruudesta tuttu ja rakas salibady harrastus ahdistikin enemmän, kuin tuotti iloa). Olen mielummin viikonloput kotona kuin ulkona ihmisten kanssa. Koin veljeni lakkiaisetkin hyvin ahdistaviksi ja kotiin tullessa olin äärimmäisen väsynyt.

Kuvaukset introvertistä kuvaa minua nykypäivänä loistavasti monessa asiassa, mutta lapsuuden minääni kuvaa parhaiten ekstrovertin piirteet. En oikein ymmärrä tätä..?

^^Kiinnostava aihe. Mistä lähteestä aloituksen sisältö on?

--i

Muistaakseni suurin osa informaatiosta on joko suoraan englanninkielisessä Wikipediassa tai sitten sieltä eteenpäin johtavissa lähdelinkeissä.

Itse olen pohtinut pitkään tätä samaa. Näin introverttina tunnen eläväni monien mielestä varsin "yksinkertaista" tai jopa "tylsää" elämää. Nautin suuresti kun pääsen esimerkiksi kaupungilla käynnin jälkeen pohtimaan kaikkea tapahtunutta, vaikka itse käynti olisikin ollut täysin mieluisa. Olen usein ihmetellyt miksen vain tarvitse samanlaisia jatkuvia ulkoisia "ärsykkeitä" kuten valtaosa. Itsestäni puolestaan tuntuu jopa huvittavalta katsella toisten menoa, kun kokoajan pitäisi olla viilettämässä paikasta toiseen ettei pääse tylsistymään. Itse kuormitun aivan liikaa jos elämäni on pitkään tilanteen pakosta tuollaista - aivot aivan kuin oikein hehkuvat punaisena siitä kaikesta tiedon määrästä ja ylikuormituksesta. Voin viihtyä hyvin yksin vaikka useita päiviä putkeen tekemättä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin ajatuksissani oleillen - samalla jotain pientä puuhastellen. Esimerkiksi saunominen on aivan mahtavaa kun voi samalla nauttia höyryn lämmöstä täydessä hiljaisuudessa kaikkea ihmeellistä miettien.

Tuota introverttien ja ekstroverttien eroa aivokemiassa voisi tavallaan verrata esimerkiksi "normaali-ihmisen" ja tarkkaavaisuushäiriöstä (ADHD) kärsivän tilanteeseen. Siinä missä introvertin ja "normaali-ihmisen" aivojen dopamiinijärjestelmä on aktiivisempi ja stimuloi aivoja itsessään riittävästi, ekstrovertin ja tarkkaavaisuushäiriöisen aivot vaativat ulkoisia ärsykkeitä, jopa impulsiivista käytöstä, saman stimulaation saamiseksi. Tästä syystä he joutuvat olemaan tavallaan kokoajan "menossa" jotta aivot eivät tylsisty - tai ihminen jopa masennu.

Tunnen myös itse introverttina olevani vahvoilla kaikessa ongelmanratkaisua, tarkempaa asiaan syventymistä/keskittymistä ja pidempiaikaista suunnittelua vaativissa tehtävissä. Saatan siis viihtyä vain yhden asian parissa hyvinkin pitkään. Mitenkään äärimmäisen kärsivälliseksi en loppupeleissä kuitenkaan pysty itseäni sanomaan, mutta silloin kun kyse on jostakin itselleni tärkeästä asiasta - voin virua tällä(kin) osa-alueella helposti äärimmilleen.

Varmasti monien (ekstroverttien) mielestä oma käytöseni on outoa, mutta olen huomannut että voin sekä henkisesti että fyysisesti paljon paremmin kun en yritä olla mitään muuta kuin oma introvertti itseni. Kaikenlainen muun esittäminen esimerkiksi pakonedessä sosiaalisissa tilanteissa sotii vasten omaa luonnettani ja imee kaikki energiat hetkessä. Filosofiasta ja psykologiasta kiinnostuneena olen myös pohtinut, että juuri tällainen oman perusluonteen ja -tarpeiden vastainen toiminta saattaa olla itseasiassa yksi merkittävä syy monien mielenterveysongelmien syntyyn.

Onneksi nykyisin kun ymmärrän itseäni syvemmin, osaan kuunnella omia tarpeitani enemmän. Ja voin paljon paremmin.

Introversion ja ekstroversion luonteesta on liikkeellä monenlaisia harhakäsityksiä. Introversiohan ei tarkoita automaattisesti esim. ujoutta tai muista eristäytymistä (eivätkä kaikki ekstrovertit välttämättä ole luontevia esiintyjiä tms.). Olkoon edellä sanotusta esimerkkinä Sara Forsbergin tapaus. Häntä ei välttämättä ensi näkemältä ja kuulemalta pitäisi introverttina, mutta sellainen hän vain on. Kyllä minä sen uskon.

vieras kirjoitti: ↑

04.06.2014 21:58

Onko mahdollista että lapsuudessa on ollut taipuvainen ekstroverttiyteen, mutta murrosiän saatossa on käännytty päinvastaiseen suuntaan?

Lapsena pidin paljon ihmisistä enkä pitänyt yksinolosta lainkaan. Suosin ryhmätehtäviä ja joukkuelajeja. Olen kuitenkin aina ollut haaveilija ja vähän ujo, mutten todellakaan hiljainen tai sisäänpäinsuuntautunut. Iän kuitenkin karttuessa ja kiusaamisen sun muun painostuksessa aloin olemaan entistä enemmän yksin ja ahdistuin sosiaalisista tilanteista. Nykyään viihdyn yksin, luen paljon kirjoja ja etsin parhaillaan itselleni sopivaa harrastusta (nuoruudesta tuttu ja rakas salibady harrastus ahdistikin enemmän, kuin tuotti iloa). Olen mielummin viikonloput kotona kuin ulkona ihmisten kanssa. Koin veljeni lakkiaisetkin hyvin ahdistaviksi ja kotiin tullessa olin äärimmäisen väsynyt.

Kuvaukset introvertistä kuvaa minua nykypäivänä loistavasti monessa asiassa, mutta lapsuuden minääni kuvaa parhaiten ekstrovertin piirteet. En oikein ymmärrä tätä..?

Itsellä täysin samatilanne.

Entä onko jollain tieteellistä selitystä siihen, miksi introverteillä on tarve olla yksin? Itse koen sen perustarpeekseni, mikä ei nyt lapsiperhearjessa täyty lainkaan. Siksi alkoi kiinnostaa, miksi koen niin vahvaa tarvetta olla välillä ihan yksin. Ei riitä että puoliso ja lapset vaikka nukkuvat samassa talossa, vaan mieluiten olisin aivan jossain korvessa mökillä mistä kukaan ei tavoita Mistä tämä tulee? Ja olen kokenut vahvaa tarvetta olla välillä yksin jo ennen lapsiakin, ei ole kyse vain pikkulapsiajasta. Koen että rakkaiden puolisoni ja lasteni läsnäolo häiritsee jotain, mutten itsekään tiedä mitä.