Introvertti, heikot vuorovaikutustaidot vai autismin kirjoa?

[Passepartout]

Hyvä että Vieras toi tuon erityisherkkyyden esiin. Itselläni on tapana panna nykyään kaikki introverttiuden piikkiin, vaikka luultavasti erityisherkkyys vaikuttaa asiaan yhtän paljon. Tietysti moni introvertti on HSP.

OT: tuolle erityisherkkyydelle pitäisi kyllä löytää parempi suomenkielinen termi. Nykyisellään se assosioituu liikaa emotionaaliseen herkkyyteen, vaikka esim. minun kohdallani "neurologinen" herkkyys on se, mikä aiheuttaa ongelmia. Aistin kyllä selvästi muiden tunnetiloja mutta pääsääntöisesti en jaksa piitata niistä pätkääkään. Enää.

Sosiaalisia taitoja voi toki opetella, mutta miksi pitäisi? Miksi meidän pitäisi elää muiden ehdoilla? Teeskentely vie kuitenkin hirveästi voimia, nimim. been there, done that, got scars to prove it.

[introbator]

Oma työni on – paradoksaalista kyllä - kasvatus- ja opetusalalta, jossa siis lähtökohtaisesti tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen pärjännyt hyvin kaikilla työpaikoillani ja olen nähdäkseni ns. tykätty persoona. Tauoilla hiippailen samaan kahvipöytään silloin, kun bongaan paikalla olevan läheisiksi kokemiani ihmisiä, eli heitä, joiden kanssa on muutakin yhteistä kuin työtilanteet ja joiden tiedän olevan halukkaita puhumaan kahvikuppia isommista asioista jopa työpäivän aikana. Olen myös oppinut tunnistamaan ns. mölyporukat, joissa volyymi tuppaa nousemaan, nauretaan isoon ääneen ja huudetaan toisten suuhun.

*Järkevän keskusteluryhmän yleiskoko satunnaisissa kokoonpanoissa on mielestäni 2-3 ihmistä; suuremmissa yksiköissä alkaa energiaa palaa jo enemmän kaikenlaiseen sosiaalisiin peleihin, rönsyilyyn, hiljaisuuden tappamiseen täytepuheella jne. Olisikin helkkarin mielenkiintoista päästä introverttien kokoontumisajoihin ihan vaan nähdäkseen, onko vuorovaikutuksen määrä ja laatu erilaista.

--i

[emf]

Olen epäillyt itselläni Aspergerin oireyhtymää, koska olen ollut sellainen tietokirjoista tykkäävä nörttilapsi (joka myös tykkäsi opetella lintulajeja, koirarotuja etc. ulkoa), vähän pikkuvanha eikä minulla ollut kauheasti kavereita koulussa. En kuitenkaan koskaan ole saanut ihan riittäviä pisteitä testeistä. Se kun olen myöhemmin tavannut oikeita as-henkilöitä on vahvistanut sen, ettei minulla luultavasti ole ko. syndroomaa. Keskivertoa korkeampi älykkyys ja muuten outo persoona jota ei aina parhaansa mukaan piilottele voivat kyllä helposti antaa sen suuntaisen vaikutelman ulkopuolisille...

Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla. Joskus olen tehnyt sellaisen silmienlukutestin, että tunnistaako toisen tunteet pelkistä silmistä niin pärjäsin keskivertoa huonommin. En kuitenkaan surkeasti.

[Passepartout]

Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla.

Toisaalta, kuten Liisa Keltikangas-Järvinenkin aina muistaa muistuttaa, seurallisuus on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot. Keskimääräinen introvertti ei mitenkään välttämättä ole sosiaalisesta lahjaton, eikä ekstrovertin sosiaalisissa taidoissa välttämättä ole hurraamista. Ehkä sietämättömin ihmistyyppi onkin sosiaalisesti lahjaton ekstrovertti; ihminen, joka haluaa olla kaikkien kanssa koko ajan mutta on täysin kykenemätön huomioimaan muita ihmisiä.

Loppujen lopuksi ollakseen sosiaalisesti taitava ihmisen täytyy olla myös taitava tekemään havaintoja sekä tilanteesta että muista ihmisistä. Ja tässä epäilemättä introvertit loistavat.

Yritän siis sanoa, että introversio/ekstroversio ei luultavasti lainkaan korreloi sosiaalisten taitojen kanssa. Oman arkikokemukseni perusteella melkein menisin väittämään että ekstrovertit ne vasta sosiaalisesti lahjattomia ovat, kun tuppaavat ainakin minun tuttavapiirissäni olemaan hirvittävän tahdittomia ja lisäksi olettavat, että jos joku on hyvää heille, sen täytyy olla hyvää muillekin tai muissa on jotain vikaa.

[introbator]

Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla.

Toisaalta, kuten Liisa Keltikangas-Järvinenkin aina muistaa muistuttaa, seurallisuus on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot. Keskimääräinen introvertti ei mitenkään välttämättä ole sosiaalisesta lahjaton, eikä ekstrovertin sosiaalisissa taidoissa välttämättä ole hurraamista.

Asia on minunkin mielestäni juuri noin. Seurallisuuden käsite on avain sen ymmärtämiseen, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Vuorovaikutustaidot ja -halukkuus ovat siis eri asioita. Introverttikin haluaa seuraa, mutta on vähemmän taipuvainen porukoitumaan ja suosii yksittäisiä ihmisiä, joiden kokee olevan ns. samalla aaltopituudella. Toki harjoituksen puute eli vähäiset vuorovaikutustilanteet saattavat aiheuttaa introvertille ihmisten keskuudessa ns. käynnistysvaikeuksia ja pahimmillaan sosiaalista ahdistustakin, mutta ei se silti niitä taitoja eikä haluakaan mihinkään vie. Eipähän vain ole tarvetta olla äänessä yhtä usein kuin monen muun.

Oma kokemukseni on se, että fiksujen ihmisten kanssa pärjää yleensä aina, puheliaidenkin, kunhan tilanteessa ei ole kahta-kolmea henkilöä enempää. Ja vastaavasti päällepuhujien kanssa ei pärjää edes kaksistaan, kun heillä ei ole malttia huomioida toista osapuolta riittävästi. Pahimmat hölöttäjät ovat tavallaan kuin käänteisiä autisteja.

Oman arkikokemukseni perusteella melkein menisin väittämään että ekstrovertit ne vasta sosiaalisesti lahjattomia ovat, kun tuppaavat ainakin minun tuttavapiirissäni olemaan hirvittävän tahdittomia ja lisäksi olettavat, että jos joku on hyvää heille, sen täytyy olla hyvää muillekin tai muissa on jotain vikaa.

Tuo yksilöllisen näkökulman harha, eli oman kokemuksen yleistäminen kaikkia koskevaksi, on valitettavan yleistä. Joillekin on ilmeisesti vaikeaa ajatella, että kukin meistä katselee maailmaa omista lähtökohdistaan.

Itse ajattelen todellisuuden olevan sinänsä kaikille yhteinen, sama elinalusta, mutta yksilön oma historia, tietämys ja aistit muodostavat tavallaan ne silmälasit, joilla hän havainnoi todellisuutta ja muodostaa siitä omaa sisäistä malliaan. Tuosta mallista kiinnipitäminen on inhmillistä, koska mielenterveys edellyttää todellisuudelta tietynlaista pysyvyyttä, mutta pointtina on siis ymmärtää, etten voi koskaan täysin tietää, miten joku kanssaihminen näkee saman tilanteen. Sokea ei näe ollenkaan. Lisäksi jokainen meistä sattuu syntymään johonkin maailmanaikaan ja omaksuu oman kulttuurinsa yhteiset merkitykset käyttäytymiskoodeista alkaen, mikä väistämättä värittää kaikkea kokemaamme. Toisesta kulttuuripiiristä maahan muuttava ihminen on alkuun pallo hukassa paljolti juuri siksi, että arkiset merkitykset menevät remonttiin.

Jos tätä kaikkea ei tiedosta arkielämässään, ei ole mielestäni mikään ihme, että ihmiset riitelevät usein aivan älyttömistä ja toisarvoisista asioista - tai eivät edes itse asioista, vaan keskinäisistä näkökulmaeroista - osapuolet näkevät siis saman asian eri valossa, omista lähtökohdistaan, näkemyksiinsä takertuen. Suhteellisuudentajua on suhteellistaa oma tajunsa. On kohteliasta yrittää arvioida, missä määrin tuo toinen ihminen voi (ja ehkä jopa kaikki maailman ihmiset voisivat) ymmärtää asioita samalla tavalla kuin itse voin, ja onko omassa todellisuuskuvassani ehkä korjaamisen varaa?

--i

[Overlord]

Jaoin tämän ketjun kahtia, kun aihe alkoi karata vähän liian kauas alkuperäisestä. Vanha ketjun häntä aloittaa nyt uuden ketjun nimeltä Todellisuuden olemus.

[introvertteilijä]

Onko teillä muilla koskaan sellaisia kokemuksia, että ikään kuin "jäädytte" muiden katseiden alla? Minulle näin käy lähes päivittäin ja välillä koen sen erittäin rajoittavaksi tekijäksi vuorovaikutussuhteissa. Esimerkiksi tänään minulla oli koulussa (yliopistossa) tunteja, joilla piti toimia ryhmissä. Aina kun tuli minun vuoroni sanoa jotain tai muiden katseet kiinnittyivät minuun, jännityin ihan jäykäksi ja muutuin liikkeiltänikin kömpelöksi. Jos kirjoitin jotain, käsiala oli ihan hirveää vaikka normaalisti tosi siistiä. Ja sekin, että jouduin hakemaan tuolin huoneen toiselta puolelta itselleni muiden katsellessa, sai minut jäätymään. Meinasin sitten tippua siltä tuolilta kun istuin sille.

Okei, tämä oli melko sekavasti selitetty, mutta toivottavasti joku sai selvää.