Introvertit.net Keskustelufoorumi

Oletteko itsekriittisiä itseänne tai tekemisiänne kohtaan?

Minä olen näennäisesti koittanut hellittää liiallista perfektionismia ja tehdä tahalteen virheitä, mutta aina jossain kummittelee ajatus, että sen olisi voinut tehdä paremmin ja joitain asioita märehdin vuosienkin päästä, vaikka olisikin vain tosi pieni juttu.

Kiinnitän muutenkin enemmän huomiota asioihin, joita voisi korjata/kehittää. Tämä tekee musta aika kriittisen ja ehkäpä myös negatiivisen ihmisen.

Olen aika kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan Yritän tietoisesti tästä eroon, mutta matka tuntuu olevan tosi kivulias ja toisaalta miksi siitä pitäisi kokonaan päästäkään eroon?

En sinänsä harrasta vertailua toisiin ihmisiin vaan olen vaativa vain itselleni. Ehkä mulla on myös vaativa persoonallisuus

Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, rakastan itseäni ehdottomaasti ja annan myös itselleni anteeksi - näin vakuutan päivittäin .

Melko itsekriittinen juu. Ennen tosin paljon pahemmin, sillä omista harrastuksista, kuten musiikista ei tahtonut tulla mitään. Jotenkin tuntui että homman tekee väärin tai muuten vaan ei ole riittävän hyvä.

Itsekriittisyydestä tosin on myös ollut valtavasti hyötyä. Olen aina ollut melko vahvasti krooninen alisuoriutuja, mutta tästä huolimatta olen onnistunut kehittämään itseäni valtavasti juurikin itsekriittisyyden vuoksi.

Ja negatiivisuus on tuttua täälläkin. Vaikka perfektionismi nykyisin haittaa vähemmän, siltikin monen asian suhteen tuntuu aina se aika vakio eli "ohan tämä ihan hyvä, mutta vois olla paremminkin".

MTT:n persoonallisuushäiriötestissä tosin sainkin korkeat pisteet vaativasta persoonallisuushäiriöstä, että ehkäpä siksi näin.

Olen hirveän itsekriittinen ja pyytelen esim. paljon anteeksi kaikkea, melkein häiriöksi asti kuulemma... ihan viime aikoina olen oppinut tästä vähän eroon. On huono yhdistelmä kun on itsekriittinen ja samalla kauhean saamaton. Sille tielle jäi esim. gradu.

Muistot noloista tilanteista elämän historiassa ovat vaivanneet aivan hirveästi pitkään. Vielä 15 vuoden kuluttua jostain nolosta tapahtumasta saattaa muisto alkaa vaivata ihan mahdottomasti. Varsinki ku mulla on niin kauheita juttuja ollu ettei kellään... vasta Jumalaan turvautumalla olen päässyt yli näistä jutuista ja tajunnut, että Jumala voi kääntää voitoksi minun kauheimmat kämminikin. (Tää on taas tätä että kun tarpeeks kauheeks menee jutut ni ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin turvautuminen Jumalaan.)

Olen itsekriittinen, eikä siittä ainakaan ole paljoa haittaa, kun valmentaa itseään urheilussa.
Turha sitä on yrittää perusluonnetta muuttaa, vaikka monella onkin mun kohdalla vaikeuksia lähestyä ulospäin hyvin salaperäistä 195 cm pitkää poikaa.

Tietyllä tapaa olisi mielenkiintoista tietää se minkälainen olisin, jos olisi vakituinen työpaikka ja elämä rullaisi sitä kautta raiteillaan.
Mm. Lähipiiri luulee että olen absolutisti. Noh, vähän tuloja, enkä näe juurikaan juhlimisen aiheita ympäristössä enkä myöskään omassa tilanteessa. Sama on oman asunnon ja auton hankkimisessa.

Olen itsekriittinen pessimistiperfektionisti. Miksipä ei?

Afuze kirjoitti:Olen itsekriittinen pessimistiperfektionisti. Miksipä ei?

Kuvaa kyllä minuakin aika hyvin.

milja90 kirjoitti:Oletteko itsekriittisiä itseänne tai tekemisiänne kohtaan?

Minä olen näennäisesti koittanut hellittää liiallista perfektionismia ja tehdä tahalteen virheitä, mutta aina jossain kummittelee ajatus, että sen olisi voinut tehdä paremmin ja joitain asioita märehdin vuosienkin päästä, vaikka olisikin vain tosi pieni juttu.

Kiinnitän muutenkin enemmän huomiota asioihin, joita voisi korjata/kehittää. Tämä tekee musta aika kriittisen ja ehkäpä myös negatiivisen ihmisen.

Olen aika kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan Yritän tietoisesti tästä eroon, mutta matka tuntuu olevan tosi kivulias ja toisaalta miksi siitä pitäisi kokonaan päästäkään eroon?

En sinänsä harrasta vertailua toisiin ihmisiin vaan olen vaativa vain itselleni. Ehkä mulla on myös vaativa persoonallisuus

Lainasin koko tekstin, olen laiska kirjoittamaan ja kuvaus oli niin osuva. Varsinkin työminä on aika kriittinen itselleen silloin tällöin ja niitä asioita jää usein mieleen pyörimään.

Nuorena tuli oltua kriittisempi, mutta iän myötä se on helpottanut. Toki silloin on itsekritiikin paikka, mikäli tuntuu, että on tullut jotain tyhmiä ratkaisuja tehtyä. Kuitenkaan ei kannata jäädä murehtimaan pitkäksi aikaa, koska niille ei sinällään enään mitään voi, paitsi korjaa sen, mikä asiasssa/tilanteessa korjattavissa on.

Vaadin kyllä töissä itseltäni sata lasissa menemistä, mutta ei minua tulokset juurikaan kiinnosta-tulee mitä tulee. Kuitenkin järjen pidän ehdottomasti tässäkin mukana, koska ei terveyttä kannata uhrata. Loppuunpalaminen ei ole kuitenkaan ole ihan mikään pieni asia. Mikään perfektionisti en yleisesti ottaen missään nimessä ole. Kaikki asiat elämässä ovat kuitenkin nopeasti ohi meneviä, joten ei liian kovasti kannata hukuttaa itseään maailmaan.

Minut on joskus leimattu negatiiviseksi ihmiseksi, koska ajattelen yhtä lailla asioiden huonot kuin hyvät puolet. Kohtuullinen negatiivisuus on mielestäni tervettä, koska silloin voi välttää tyhmiä ratkaisuja. Pelkkien positiivisuuksien etsiminen sokeuttaa usein ihmisen, jolloin asioiden varjopuolet jää huomaamatta- ja näin ollen saattaa päätyä tekemään tyhmiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat pahimmillaan koko loppuelämään.

Jos annan aiheelle todellista kiinnostusta ja merkitystä, olen sen parissa usein perfektionisti. Muissa menee miten menee. Toisaalta muuttuvien asioiden tärkeyshän vaihtelee, joten jaa-ah. Töissä uudet tehtävät ovat aluksi perfektionismin aluetta, mutta ei enää ainakaan tunnu siltä kun menee rutiiniksi. Minulla on paljon itsekritiikkiä, ehkä joskus liikaakin. Saatan olla negatiivinenkin; pidän itse enemmän sanasta "realistinen", vaikka negatiivinen voi joskus osua enemmän oikeaan. En kuitenkaan ole mikään mutru, vaan melko rempseä tyyppi kun sille päälle satun.