Yliluonnollisia kykyjä?

[Theo]

En kuitenkaan sanoisi tuntevani yhteenkuuluvuutta palstalaisten kanssa; monella toki on hyvin samanlaisia kokemuksia, mutta tunnen silti itseni aina tietyllä tapaa iralliseksi ja erilliseksi.

Naimisissa olen koska mieheni on elämäni tärkein asia ja rakastan häntä. Mutta en silti tunne yhteenkuuluvuutta häntä kohtaan siinä mielessä kuin minä yhteenkuuluvuuden ymmärrän, paitsi ehkä joskus kun harrastetaan seksiä -silloinhan ego menee sivummalle ja operoidaan täysin ruumiillisella tasolla.

Minusta yhteenkuuluvuuden tunne ei ole mitään sulautumista ja symbioosia, jossa ihmisen yksilöllisyys ja rajat katoavat tai jossa ihminen joutuu jonkun joukkosieluisuuden tai joukkohurmion valtaan. Se on vain sitä, että kykenee tunnistamaan toisessa samanlaisen ajattelevan, tuntevan ja tarvitsevan ihmisen kuin mitä itse on. Ei jonkin avaruusolennon. Yhteenkuuluvuuden tunne ilmenee haluna ja kykynä olla elämänsä aikana vuorovaikutuksessa edes muutamien lajitovereiden kanssa, kukin oman temperamenttinsa, mieltymystensä ja tarpeidensa puitteissa. Yhteenkuuluvuuden tunne on kykyä tuntea edes jonkinasteista myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan ja tarkastella maailmaa hetkittäin muustakin kuin omasta minä-minä-näkökulmasta. Yhteenkuuluvuuden tunteen rinnalla on tietysti aina totta myös se, että jokaisella ihmisellä (niin ekstroverteillä kuin introverteillä) on sisin, "kaikkein pyhin", joka on suojattu ikuisiksi ajoiksi kaikilta muilta ihmisiltä. Sen näkee vain Jumala, sikäli kuin sellaista on olemassa.

Mutta sellainen kuvitelma, että maailman seitsemällä miljardilla ihmisellä ei ole mitään yhteistä – ettemme ole missään olennaisessa mielessä samaa joukkoa - on merkki vaikeasta persoonallisuushäiriöstä, ei introversiosta.

[Mawerick]

Tietoa tulee kaikkialta jatkuvasti ja aivan liian paljon ja siksi aivot tekevät jatkuvasti työtä aivan äärirajoilla.

Tämä on minullekin tuttu tunne. Ikäänkuin tiedostat kaiken mitä ympärillä tapahtuu ihan koko ajan, paitsi jos pääset uppoutumaan kirjaan tms. pakovälineeseen. Ominaisuudesta on silti hyötyäkin, esim. autoa ajaessa liikenteen seassa olet jatkuvasti tietoinen mitä ympärillä on, missä muut autot ovat, kuka liikkuu minnekin jne jne. Noin kokonaisuuden kannalta olisi silti aika kiva jos ko. ominaisuuden saisi napsautettua pois päältä kun sitä ei tarvita...

[niksuu93]

niksuu93, vaikutat olevan voimakkaasti erityisherkkä. Pystyn ymmärtämään palautumistarvettasi, kun itselläni on aika paljon samanlaisia piirteitä.

Siltä tosiaan vaikuttaa. Aika paljon pisteitä myös tuosta erityisherkkä-nettitestistä keräsin, taisi olla jopa lähellä maksimia. Olen tosiaan huomannut, että näin iän myötä kaikki tällaiset voimakkaat ärsykkeet tuntuvat käyvän aivoihin aiempaa enemmän. Esimerkiksi jo kaupungilla ollessa jatkuva liikenteen melu on omiaan nostamaan aivojeni ärsytyskynnystä, samoin arjessa vastaantulevat jatkuvat sosiaaliset tilanteet. Menit jossakin käymään, siellä pitää jatkuvasti olla tekemisissä jonkun kanssa. Kun vihdoin pääset sieltä ulos, ulkona sama meteli jatkuu. Ainoastaan kotona hiljaisuudessa ja toisaalta luonnonrauhassa aivot tuntuvat lepäävän. Tulee juuri tällainen tunne, että aivot eivät saa levätä koskaan kun jokapuolelta kokoajan vastaantuleva ärsyketulva estää niiden luonnollista toimintaa.

Mutta sellainen kuvitelma, että maailman seitsemällä miljardilla ihmisellä ei ole mitään yhteistä – ettemme ole missään olennaisessa mielessä samaa joukkoa - on merkki vaikeasta persoonallisuushäiriöstä, ei introversiosta.

En oikein osaa ottaa tähän kantaa puoleen enkä toiseen, sillä itse kuitenkin koen yhteenkuuluvutta oikeiden ihmisten kanssa - kuten esimerkiksi tämän foorumin käyttäjien. Hyvin harvojen jokatapauksessa, useimpien kanssa ei vaan tunnu synkkaavan eikä löytyvän mitään yhteistä - saati henkistä yhteyttä.

Mitä tulee persoonallisuushäiriöihin ja muihin psyykkisiin ongelmiin, musta on suorastaan huvittavaa miten helposti yhtään erilaista tai erilailla ajattelevaa ihmistä ollaan heti tunkemassa jonkun diagnoosin alle - myös näiden "ammattilaisten" toimesta. Esimerkiksi eilen illalla tuli netissä vastaan erään henkilön esittämä kysymys, jossa psykiatrian/psykologian ammattilaisilta kysyttiin, miten ihmiset saisi ymmärtämään että viihdyn ja haluan olla yksin ja etteivät jatkuvasti tunkisi seuraani. Kysymyksessä tehtiin varsin hyvin myös selväksi että henkilö ei tunne oloaan mitenkään masentuneeksi, viihtyy loistavasti omien aktiviteettiensa parissa mutta toivoisi vain enemmän aikaa olla yksin omissa oloissaan. Kerrottiin että sosiaaliset tilanteet eivät itsessään jännitä, osaa keskustella ja pystyy tarvittessa myös smalltalkkiin, mutta esimerkiksi työkaverit haluaa pitää vain työpaikallaan eikä halua avautua omista asioistaan kovinkaan monelle.

No, vastaushan oli suorastaan naurettava. "Välttämiskäyttäytymisesi perusteella vaikutat kärsivän sosiaalisesta fobiasta ja mahdollisesti myös estyneestä persoonallisuushäiriöstä, koska et halua muodostaa suhteita muihin ihmisiin". Minusta kysymyksessä viitattiin ihan suoraan introvertismiin ja toivottiin vinkkiä siihen, miten muut ihmiset saisi ymmärtämään että viihdyn ja haluan olla yksin. Joko toisessa päässä ei ymmärretty ajatusta - tai sitten ei haluttukaan ymmärtää. "Pitäähän ihmisessä jotain olla vialla, jos ihmiset ei ole nro 1. elämässä!"

Tästä näkee että samaan asiaan voi ottaa hyvin erinäköisiä kantoja. Minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että niin kauan kuin "ongelmasta" ei koidu henkilölle itselleen ja toisaalta muille vahinkoa ja se on heille ok, ei mitään ongelmaa todellisuudessa edes ole.

Ihan vaan ajatusta.

[Overlord]

Minusta yhteenkuuluvuuden tunne ei ole mitään sulautumista ja symbioosia, jossa ihmisen yksilöllisyys ja rajat katoavat tai jossa ihminen joutuu jonkun joukkosieluisuuden tai joukkohurmion valtaan. Se on vain sitä, että kykenee tunnistamaan toisessa samanlaisen ajattelevan, tuntevan ja tarvitsevan ihmisen kuin mitä itse on. Ei jonkin avaruusolennon. Yhteenkuuluvuuden tunne ilmenee haluna ja kykynä olla elämänsä aikana vuorovaikutuksessa edes muutamien lajitovereiden kanssa, kukin oman temperamenttinsa, mieltymystensä ja tarpeidensa puitteissa. Yhteenkuuluvuuden tunne on kykyä tuntea edes jonkinasteista myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan ja tarkastella maailmaa hetkittäin muustakin kuin omasta minä-minä-näkökulmasta. Yhteenkuuluvuuden tunteen rinnalla on tietysti aina totta myös se, että jokaisella ihmisellä (niin ekstroverteillä kuin introverteillä) on sisin, "kaikkein pyhin", joka on suojattu ikuisiksi ajoiksi kaikilta muilta ihmisiltä. Sen näkee vain Jumala, sikäli kuin sellaista on olemassa.

Mutta sellainen kuvitelma, että maailman seitsemällä miljardilla ihmisellä ei ole mitään yhteistä – ettemme ole missään olennaisessa mielessä samaa joukkoa - on merkki vaikeasta persoonallisuushäiriöstä, ei introversiosta.

Yhteenkuuluvuuden tunne ja joukkoon kuuluminen ovat täysin eri asioita. Yhteenkuuluvuus on yleisesti mielletty yhdeksi henkisen kypsyyden indikaattoriksi.

Lapsi aloittaa elämänsä ymmärtäen vain ensimmäisen ympyrän. Tästä ymmärrys sitten laajenee käsittämään useampia ympyröitä. Tietenkään jotkut eivät ikinä pääse laajimpien ympyröiden tasolle.

Crowd psychology
Joukkojen psykologia puolestaan tutkii joukkojen käyttäytymistä ja yksilön roolia niissä. Yksi joukkojen psykologian peruskäsitteistä on deindividualisaatio eli yksilön oman identiteetin korvautuminen joukkoidentiteetillä. Joukko on samalla enemmän ja vähemmän kuin osiensa summa. Joukko pystyy kammottavampiin hirmutekoihin kuin kukaan sen yksilö. Hitler ja Mussoli molemmat tutustuivat hyvin tarkasti joukkojen psykologiaan ja rakensivat kaikki joukkotapahtumansa sen oppien pohjalta.

Itse siis kyllä tunnen yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin ja luontoon, mutta en ikinä pysty olemaan osa joukkoa. Tämä oli alkuperäinen pointtini ensimmäisessä vastauksessani.

[Passepartout]

Minusta yhteenkuuluvuuden tunne ei ole mitään sulautumista ja symbioosia, jossa ihmisen yksilöllisyys ja rajat katoavat tai jossa ihminen joutuu jonkun joukkosieluisuuden tai joukkohurmion valtaan. Se on vain sitä, että kykenee tunnistamaan toisessa samanlaisen ajattelevan, tuntevan ja tarvitsevan ihmisen kuin mitä itse on.

Nimenomaan tuo minulta puuttuu. En tunne muita ihmisiä samanlaisiksi kuin minä, en ollenkaan. Ymmärrän tietysti järjelläni että kaikilla on samanlaiset perustarpeet mutta en tunne sitä. En myöskään pysty samaistumaan muihin ihmisiin.

Tämä ei tarkoita ettenkö voisi olla empaattinen ja siinä mielessä asettua toisen asemaan -pystyn kyllä kuvittelemaan miltä toisten kärsimys tuntuu. Mutta 99 % tunnen että olen hirvi lehmälauman keskellä.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan kyvyttömyys yhteenkuuluvuuden tunteeseen liittyy varhaisiin kiintymyssuhteisiin, niiden epävakauteen ja sitä kautta puuteelliseen perusturvallisuuden tunteeseen. Itse on tuohon omalla kohdallani usko vaikka perustruvallisuudessani onkin puutteita; en tunne yhteenkuuluvuutta siksi, että kokemukseni ihmisistä nyt vaan ovat enimmäkseen sellaisia että olen häiritsevän erilainen. Miten voin tuntea yhteenkuuluvuutta jos saan jatkuvasti kokemuksen siitä että nimenomaan EN kuulu joukkoon?

Jaa, olen minä kerran elämässäni tuntenut yhteenkuuluvuutta isomman ihmisjoukon kanssa. Se oli kun osallistuin hiljaiseen meditaatiopäivään. Kun kukaan ei puhunut eikä kehenkään tarvinnut/saanut ottaa kontaktia en joutunut tuntemaan itseäni erilaiseksi. Kun oltiin vaan hiljaa yhdessä.

Overlordin mainitsema joukkotunne minulta puuttuu tietysti myös.

Mutta sellainen kuvitelma, että maailman seitsemällä miljardilla ihmisellä ei ole mitään yhteistä – ettemme ole missään olennaisessa mielessä samaa joukkoa - on merkki vaikeasta persoonallisuushäiriöstä, ei introversiosta.

Minut on testattu persoonallisuushäiriöiden varalta. Diagnoosina sekamuotoinen persoonallisuushäiriö jossa vaativa hallitsevana. Ei kuitenkaan viitteitä BAD-sarjan häiriöistä, mitä epäilemättä ajattelit.

[Theo]

En oikein osaa ottaa tähän kantaa puoleen enkä toiseen, sillä itse kuitenkin koen yhteenkuuluvutta oikeiden ihmisten kanssa - kuten esimerkiksi tämän foorumin käyttäjien. Hyvin harvojen jokatapauksessa, useimpien kanssa ei vaan tunnu synkkaavan eikä löytyvän mitään yhteistä - saati henkistä yhteyttä.

Pääasia lienee, että on muutamia ihmisiä, joiden kanssa voi syntyä aitoa vuorovaikutusta. Se riittää. En tarkoittanutkaan yhteenkuuluvudella sitä, että pitäisi olla halu ja valmius kaveerata kaikkien ihmisten kanssa – sehän on mahdotonta ja tarpeetonta. Tarkoitin vain sitä, että yhteenkuuluvuutta lajitovereidensa kanssa kokeva tunnistaa toisessa ihmisessä - hänen temperamentistaan riippumatta - ihmisen, jolla on oikeus myötätuntoon ja ihmisarvoon kuten minulla itsellänikin, ja toimii sen mukaisesti. Yhteenkuuluvuutta kokeva ei pidä itseään tai toisia ihmisiä E.T.:nä, vaikka hän jossain rajatussa mielessä poikkeaisi massasta paljonkin.

Me introvertit peräämme usein erilaisuuden hyväksymistä ja ymmärtämistä ei-introverteiltä, mutta samalla tavalla kai meidänkin pitäisi hyväksyä ja ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät ole introverttejä. Ekstroversio ei ole luonteenheikkous tai pahe, jota kantavaa ihmistä on kavahdettava joka tilanteessa tai jonka kanssa minkäänlainen asiallinen saati mukava kommunikaatio ei ole mahdollista tai toivottavaa.

Tuo kertomasi esimerkki netistä vaikuttaa kyllä varsin hämmästyttävältä ja asiantuntemattomalta. Introversio ei tosiaan ole sairaus.

Overlordin esittämä erottelu yhteenkuuluvuuden ja joukkoon kuulumisen välillä oli asiallinen. Jos tunne ”samaan joukkoon” kuulumisesta määritellään jälkimmäisellä tavalla (joukkoidentiteetin omaksuminen), en minäkään tietenkään pidä sitä hyvänä. Mutta sellainen joukkotunne on myös erotettava ihmisyydestä, josta puuttuu kokonaan kyky ja halu empatiaan ja vuorovaikutukseen. Molemmat ovat epäterveitä ilmiöitä. Introversiolla ei ole minkäänlaista yhteyttä kumpaankaan, ei näiden sivujen tarjoaman informaation tai esim. Susan Cainin kirjan mukaan. Jonkmanin kirjaa en ole ehtinyt lukea.

Nimenomaan tuo minulta puuttuu. En tunne muita ihmisiä samanlaisiksi kuin minä, en ollenkaan. Ymmärrän tietysti järjelläni että kaikilla on samanlaiset perustarpeet mutta en tunne sitä. En myöskään pysty samaistumaan muihin ihmisiin.

Tämä ei tarkoita ettenkö voisi olla empaattinen ja siinä mielessä asettua toisen asemaan -pystyn kyllä kuvittelemaan miltä toisten kärsimys tuntuu.

Nähdäkseni empaattisuus edellyttää sitä, että kykenee eläytymään (= tunne, ei kuvitelma) siihen, mitä toinen tuntee. Muuten empaattisuus on vain sosiaalisesti opittua teeskentelyä. Kun Passepartout niin tavattoman voimakkaasti korostat eroja itsesi ja muiden ihmisten (n. 7 miljardia) välillä, niin mitä ne erot käytännössä ovat? Mikä erottaa sinut radikaalisti ja täydellisesti ei vain useimmista vaan kaikista ihmisistä, joita maan päälle on koskaan syntynyt tai syntyy?

en tunne yhteenkuuluvuutta siksi, että kokemukseni ihmisistä nyt vaan ovat enimmäkseen sellaisia että olen häiritsevän erilainen.

Tuo on valitettavasti vain tautologia: ”en tunne yhteenkuuluvuutta, koska koen olevani erilainen”. Olennainen kysymys kuuluu: miksi koet olevasi erilainen? Listan täytyy olla pitkä ja erikoinen, jos tarkoitat mitä sanot. Siinä ei saa olla yhtään suurta eikä pientä yhtäläisyyttä kenenkään muun ihmisen ihmisyyden kanssa.

Miten voin tuntea yhteenkuuluvuutta jos saan jatkuvasti kokemuksen siitä että nimenomaan EN kuulu joukkoon?

Pidät tuota kokemusta luultavasti itse yllä olettamalla että olet ihmisenä sui generis. Jos kiipeät tai laskeudut muiden ihmisten seurassa jatkuvasti eri tasolle, ei ole ihme, että muut ihmiset näyttävät silmissäsi pysyvästi erilaisilta.

[niksuu93]

Me introvertit peräämme usein erilaisuuden hyväksymistä ja ymmärtämistä ei-introverteiltä, mutta samalla tavalla kai meidänkin pitäisi hyväksyä ja ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät ole introverttejä. Ekstroversio ei ole luonteenheikkous tai pahe, jota kantavaa ihmistä on kavahdettava joka tilanteessa tai jonka kanssa minkäänlainen asiallinen saati mukava kommunikaatio ei ole mahdollista tai toivottavaa.

En ole missään vaiheessa näin väittänytkään. Ymmärrän uskoakseni erilaisuutta jopa keskimääräistä enemmän, koska olen itsekin tällainen musta lammas. Tajuan myös että ihmisillä on erilaisia tarpeita ja sen, että minun tapani toimia tai ajatella ei välttämättä ole ainoa oikea. Eniten minua vaan tässä ekstrovertti-introvertti -asettelussa ärsyttää se fakta, että mielestäni nämä kaksi persoonallisuustyyppiä eivät ole kovin tasa-arvossa. Introverttiutta pidetään helposti heikkoutena ja heidän käytöstään kummallisena, vääränlaisena. Useimmat pitävät ekstroverttia "normaaliuden" esimerkkinä.

Uskoakseni introvertit myös ymmärtävät ekstrovertin luonnetta ja luontaista käyttäytymistä paremmin kuin ekstrovertit taas intron tarpeita. Mä esimerkiksi kyllä tavallaan introverttina hämmästelen miten joillakin voi olla koko elämä niin kiinni niissä sosiaalisissa suhteissa/tilanteissa, mutta ymmärrän kyllä hyvin että joillekin ihmisille nämä asiat ovat hyvin tärkeitä - enkä heitä siitä moiti. Vastaavasti taas ulospäinsuuntautuneet eivät tunnu ymmärtävän minun, introvertin tarpeita ja tuntoja lainkaan. Tietysti se voi olla hankalaa jos on ainoa introvertti koko suvussa (kuten täällä). Mutta siis joo, ei täällä ainakaan ekstrot käsitä pätkääkään sitä miten joku voi haluta olla mielummin yksin kotonaan kuin seurassa ihmisten ilmoilla. Ja juuri tämä jatkuva kehoittelu muuttua ja ottaa itseään niskasta kiinni ärsyttää. Enhän minäkään käske ekstrovertteja muuttumaan, miksi sitten minua soimataan vain luonteeni omaisesta käyttäytymisestäni?

Introversio ei tosiaan ole sairaus

Ei olekaan, vaikka se joskus alkaa siltä kyllä tuntumaan kun katsoo tätä yhteiskuntaa ja sitä millainen ihminen täällä parhaiten pärjää. Ei tunne itseään kovin "voittajaksi", jos työviikon jälkeen koko viikonloppu menee vaan palautuessa. Tai jos ei jaksa nähdä ihmisiä, koska energiat on niin vähissä - vaikka kerrankin ihan itse haluaisi.

Mutta tämä taas kertoo juuri hyvin siitä, miten ulospäinsuuntautunut maailmamme on. Harva varmaan pystyy kieltämään sitä, että ekstroverttina eläminen on täällä helpompaa - tai ainakin hyväksyttävämpää. En tosin kyllä vaihtaisi, vaikka pystyisinkin. On ihanaa olla omapäinen ja ainutlaatuinen persoona, eikä mikään muottiin valettu olento.

[Passepartout]

Theo, jos haluat tietää miten minä koen muut ihmiset kannattaa lukea Richard Morganin "Musta Mies". Tietenkään en ihan niin kärjistetysti kuin kirjan variantit 13, mutta sinnepäin. Ihmiset keskimäärin on pelkkiä märehtijöitä. Minä en.

En piittaa semanttisesta kikkailusta mitä yhteenkuuluvuuden tunne sinun mielestäsi on ja miten aiheeseen liittyy kaikki koskaan olleet tai koskaan tulevat ihmiset. Totean vain, että toistaiseksi olen ollut kykenemätön tuntemaan yhteenkuuluvuutta sellaisena kuin minä sen määrittelen niitä ihmisiä kohtaan joita olen tavannut eikä minulla ole mitään syytä olettaa että asiaintila siitä muuttuisi. Minusta yhteenkuuluvuuden tunne edellyttäisi sitä, että yhdistäviä tekijöitä olisi enemmän kuin erottavia.

Toinen vastaava tunne mikä minulta puuttuu ja mielestäni liittyy tähän on kotipaikkatunne. Jos minulta kysytään mistä olen kotoisin, vastaan että en ole mistään kotoisin. Koska niin minä asian koen. Mikään paikkakunta ei merkitse minulle oikeastaan yhtään mitään. Tietysti toiset paikat ovat miellyttävämpiä kuin toiset mutta en pystyisi identifioimaan itseäni vaikka "tamperelaiseksi". Jostain syystä minä olen aina vaan minä, ja erilläni kaikesta muusta.

Ehkä tämä on sitten jo yliluonnollista, ettei mene liian offtopiciksi.

[Passepartout]

Näköjään muuten kohonneet kortisolitasot voi aiheuttaa irallisuuden tunnetta. Mun elämässä näköjään kaikki palaa kortisoliin.

http://www.saragottfriedmd.com/why-do-i ... onnection/

[Theo]

Eniten minua vaan tässä ekstrovertti-introvertti -asettelussa ärsyttää se fakta, että mielestäni nämä kaksi persoonallisuustyyppiä eivät ole kovin tasa-arvossa. Introverttiutta pidetään helposti heikkoutena ja heidän käytöstään kummallisena, vääränlaisena. Useimmat pitävät ekstroverttia "normaaliuden" esimerkkinä.

Näinhän se valitettavasti juuri on. Tuon tosiasian herättämä erilaisuuden tunne on ihan normaalia ja noin varmaan jokainen introvertti usein kokee. Tunne on kuitenkin erotettava sellaisesta, jossa asetutaan koko ihmiskuntaa vastaan ja ollaan kyvyttömiä tuntemaan myötätuntoa ja yhteyttä kenenkään kanssa. Introversioonkaan ei (minun käsittääkseni) kuulu haluttomuus olla tekemisissä ihmisten kanssa eli ystävyys- tai seurustelusuhteiden täydellinen vieroksuminen. Kysymys on vain siitä, että introvertillä on erilaisia toiveita niiden määrän ja laadun suhteen kuin ekstroveteillä. Introversio ei ole sama asia kuin erakkona eläminen ja pelkästään yksin viihtyminen. Tämä foorumikin kertonee, että introvertit eivät halua elää täysin erillään muista ihmisistä 24/7. Jopa introvertti on sosiaalinen olento, vaikkakin vähemmän sosiaalinen kuin ekstrovertti.