Intorvertti vastoinkäymisissä

[niksuu93]

"Parasta" on ihmiset jotka valittaa muiden ongelmista. Tyyliin sisareni saattaa kertoa mulle, millaisia riitoja sen kaverilla, jota en ole koskaan tavannut, on ex-miehensä kanssa lasten elatusmaksuista. Musta on todella omituista jakaa tavallaan huonoa mieltä sillä, että vellotaan toisten ongelmissa. Vähän sama juttu kaikki nämä isommat onnettomuudet maailmalla; ihmiset haluaa jeesustella ja kauhistella. Sitten kun yrittää itseään säästää tuollaiselta tarpeettomalta draamalta, olet kylmä ja paha ihminen. Vaikka en käsitä miten kenenkään onnettomuuden uhrin mieltä lämmittäisi se, että joku ventovieras itkee verikyyneliä sen vuoksi.

Niin, ja sitten jos läheisesi haluaa valittaa jonkun sellaisen tuttunsa ongelmista, jonka myös sinä tunnet, on aivan mahdotonta sanoa, että "hei mua ei ihan oikeasti kiinnosta." Koska tottakai sinua täytyy kiinnostaa paljonko ylitöitä setäsi tekee ja miten se polttaa itsensä loppuun! Täytyy jeesustella ja päivitellä, koska tunnet sen ja sinun täytyy välittää. Jos et välitä, olet huono ja itsekäs ihminen.

Naulan kantaan. En voi käsittää miten ihmiset jaksavatkin jaaritella omien ongelmiensa lisäksi vielä toisten vastoinkäymisistä. Oli kyseessä sitten vaikka entinen naapuri, työkaverin serkun vaimon sisko tai vaikkapa vain vastaantulija torilla. Siis kun mua ei ihan oikeesti kiinnosta - mutta eihän tätä voi tietenkään suoraan sanoa ääneen, sillä silloinhan olisin kaikkien mielestä "omatunnoton psykopaatti". Useimmissa tapauksissa kun ihmisten ongelmat on itse aiheuttettuja, eikä niille ole edes yritetty tehdä mitään. Valittaa kyllä osataan, mutta ongelmaa ratkaista ei. Tietysti kaikkia murheita ei välttämättä ole niin helppo "korjata" (esim. traumat), mutta näissäkin ihmisillä yleensä se ajatus kiertää vain kehää. Ja sehän on hyvä, koska silloin on "lupa valittaa" ja sinä tietysti kuuntelet, koska tunnet minut ja lohdutat minua. Hoh hoijaa!

Sitten otetaan nyt esimerkkinä vaikka ihan nämä tuiki tuntemattomia ihmishenkiä vaatineet onnettomuudet, kuten tämä viime aikainen lentokonehommeli. Heti pidetään todella kylmänä, tunteettomana, itsekkäänä paskana, jos en ole kiinnostunut yhtymään heidän "voi kauheaa, ihan kamalaa kun mietinkin nyyh nyyh nyyh..." valitukseensa. Siis oikeesti, miten minun suremiseni muka auttaisi näitä uhreja tai heidän omaisiaan? Pitäisikö minun "masentaa" itseni miettimällä toisten vastoinkäymisiä, kun omissakin on jo ihan tarpeeksi?

Mua ei vaan ihan oikeesti kiinnosta. Mua ei kiinnosta päivitellä kaikkien kanssa sitä kuinka kauheaa se on "kun sillä sukulaisella on se ja se ja miten sille nyt kävi näin ja näin". Minä lähden itse aina siitä ajatuksesta, että jokainen on vastuussa vain omasta elämästään. Ärsyttävää kun ihmiset työntävät huolensa ja murheensa muiden niskaan, koska minä en ole ikinä sitä tehnyt.

[Mörkö]

Älkää valittako!

[niksuu93]

Älkää valittako!

Hups...

[niksuu93]

Yksi juttu mihin haluan vielä ottaa kantaa tässä ketjussa, on tämä miten auliisti ja avoimesti suurin osa ihmisistä haluaisi kertoa asioistaan ja kuulumisistaan minulle. Pitää siis oikein asiakseen soittaa tai sitten jollakin selvästi tekaistulla tekosyyllä, jotta pääsevät jaarittelemaan turhanpäiväisiä asioitaan. Miksi kaikki olettavat aina niin suuresti, että minua jotenkin kiinnostaisi se mitä sinä olet tänään tehnyt, mitenkä sinua nyt sattuu hirveesti harmittamaan kulloinen säätila tai mitä ihmettä sille työpaikan Jannen vaimon siskolle on oikein käynyt? Miksi ihmiset luulevat että nämä asiat jotenkin oikein kovastikin minua kiinnostaisivat, että pitää oikein asiakseen niistä soittaa. Enhän minäkään soittele puhelinmuistiossani oleville henkilöille, vain kertoakseni että kävin kaupungilla ja tulin juuri kotiin!

Jotenkin tuntuu että näillä ihmisillä (ekstroverteilla) on jotenkin hirveä tarve jatkuvasti olla jakamassa ajatuksiaan, tekemisiään ja muita olevinaan "hauskoja" juttuja muiden kuultavaksi. Kun mua ei vaan oikeesti kiinnosta. Miksi niitä asioita ei vain voi pitää omana tietonaan, vaan ne on pakko päästää kaikkien kuultavaksi? En ihmettele yhtään että tämä sosiaalinen media on niin menestys, jos tämä edustaa valtaväestön ajattelumaailmaa.

Mä en suoraan sanottuna nykyään oikein tiedä miten pitäisi suhtautua, kun sukulaisetkin soittelevat rasittavan säännöllisesti turhanpäiväisyyksiään, jotka ei kiinnosta minua tippaakaan. Mitä minä sillä tiedolla teen, että sinä olet nyt siellä ja siellä ja nyt menet sitten sinne. Niin, miksi sinä tätä minulle ilmoitat? Miksi luulet että tämä minua kiinnostaa? "No mutta kun minulla on niin kova tarve päästä puhumaan ihmisille, että minä soitan ja kerron kaikki asiani muille". Että voikaan olla rasittavaa!

Jos näitä kuuntelet ja annat sen oletuksen että oli kiva kuunnella/kiinnosti, soittelu ja yhteydenpito vain yltyy. Jos puolestaan sanot suoraan sen mitä ajattelet, että ei kiinnosta pätkääkään ja että ei tarvitse soitella jatkuvasti, nehän vetää sellaisen herneen nenäänsä että herkimmät uhkaa jopa hypätä parvekkeelta, "kun olit niin ilkeä minulle".

Pahoittelen negatiivisen tekstin tulvaa, mutta nyt oli pakko avautua tästä mieltäni painavasta asiasta. Onko tämä kenellekään toiselle introvertille tuttua? Ja miten ihmeessä te menettelette tällaisten tapausten kanssa? Kun kuitenkin haluaa säilyttää välit, mutta haluaisi vähentää soittelun ja käymisen tulvaa.