Mitäpä itsestäni kertoisin? Olen 23 vuotias mies täältä luonais-suomen seuduilta. Hmm. Oikeastaan, aloitetaan tämä tällaisella pienellä tldr;llä miten olen päätynyt tähän paikkaan. Elikkäs.. Nuorena pojankloppina tykkäsin aina olla yksin, omissa oloissani. Asuimme perheeni kanssa melko lailla keskellä mettää. (valehtelematta puolen kilometrin matka postilaatikolle, noh, sai ainakin olla naapureilta rauhassa) Tästä johtuen olen aina ollut luontofani. Jo pikkusena karasin ulkona erillaisten öttömönkiäisten perässä, keräilin sieniä ja opettelin lintujen ääntelyitä. Tai jos täysin rehellisiä ollaan, vm. pappani opetti minulle. Isän kanssa käytiin kalassa ja lapissa mökkeilemässä.
Nämä olikin niitä mukavia aikoja.
Ala-aste meni suht.koht. mukavasti, lukuunottamatta sitä että meidän opettaja, nelosluokasta kutoseen oli täysi m*lkku. Rahanahne k*sipää ketä käytti pieniä lapsia hyväkseen keräten heillä rahaa että päästäisiin luokkaretkelle Tanskaan. Minä en sitten mennyt, ainoana luokalta, kun ei oikeen ne paikallisen k-kaupan kärryvuorot koulun jälkeen maittanut.
Sitten ylä-aste. Se alkoi hyvin. Siihen se sitten jääkin. Jos jotain positiivista haluan sieltä hakea, sanoisin että se oli kun aloin seurustelemaan yhden tytön kanssa, keneen olin ihastunut ala-asteesta asti. Siitäkin sain sangollisen p*skaa niskaani, mutta se on eri tarina tyystiin. Sanotaan vaikka että kaikki ei ollut siitä tyytyväisiä. Siitä sitten piirit alkoivat pienetä, tutustuin aloholin ja tupakan ihmeellisiin maailmoihin ja elämä alkoi menemään aikamoista syöksykierrettä alaspäin.
Amiksessa olin vuoden. Siellä v*ttuilu jatkui joten lähdin kävelemään ja menin oppisopimuksella töihin läheiseen firmaan. Pari vuotta siellä ja siitä armeijaan. Armeijaa varten mulla oli jo jonkinmoisia epäluuloja, mutta ajattelin että suoritan sen unnialla läpi, tehdään siellä kuitenkin miehiä. Olin viikon siellä. En muutenkaan ole koskaan ollut kovin "fond" auktoriteettien suhteen, ja istuminen penkin reunalla ja tuijottaminen nk. "paskarajaan" meni yli hilseen. Tämän jälkeen palasin töihin.
Tässä kohtaa, noin parikymppisenä löysin kolmannen ihmeellisen maailman: huumeet. Tai, kuten meillä oli tapana kutsua, päihteet, tai kun hippifiiliksissämme teimme introspektiota ja juttelimme maailmankaikkeuden ulottuvuuksista ja kaikesta muusta sieluun liittyvästä; psykedeelit. Psykedeeleillä oli ihana oma maailma. Sinne pääsi karkuun pahaa maailmaa. Ei siten että se hyväksi olis ollut. Mun ystäväni, joka mut tähän tutustutti, oli mua noin vuoden vanhempi, mua jonkinverran rotevampi, parrakas, (hänellä oli muhkea parta jo ylä-asteella, josta olin aina kateellinen) mutta nenänverran lyhyempi pituudeltaan. Oleskelimme viikonloppuisin yhden paikallisen kaupan yläkerrassa, kuuntelimme Van Der Graaf Generatoria, Plutonium 74:sta ja polttelimme pilveä. Myöhemmin kokeilin LSD:tä mikä oli sanoinkuvaamaton kokemus, mistä voisin selittää loppupäivän, mutta taidan siirtyä eteenpäin, koska koko aihealue on senverran arka täällä puhua.
Kun isoin hippimania oli mennyt menojansa, rupesin lukemaan. Luin niin perkeleesti. (luen edelleen) Oikeastaan vähän kaikenlaista. Tässä välissä myös maalailin, vaikka musta ei oo ikinä ollut maalariksi, ellen ole ollut täysin oikeassa mielentilassa. Kirjoitin myös runoja, ja yritän kirjoittaa vieläkin, vaihtelevalla menestyksellä. Siinä voisin sanoa olevani jopa ihan ok.
Tästä nyt taisi tulla vähän isompi kun tldr, enkä muutenkaan jaksa kirjoittaa enempää, mutta koitan nitoa tähän loppuun joitain asioita mistä pidän niin saatte vähän kokonaiskuvaa, mitä on jäänyt ja mitä on karissut pois tältä matkalta:
Mistä pidän: Luonto, avaruus, sitaatit, musiikki (laidasta laitaan isoimpia radioraiskauksia lukuunottamatta), Nukkuminen, musta huumori, "diipit keskustelut", uskonnot ja mytologia, symboliikka, psykologia (johonkin sfääriin asti), basenjit, viikonloppuinen humala joidenkin ystävien kanssa, auttaa meinaan kummasti riisumaan estoja..,maalaus ja kirpputorit.
Mistä en pidä: Urheilu, (siedän sitä mutta kilpailuvietti on mussa ollut aina potenssiin nolla), kissoista en juurikaan välitä, onhan ne ihan kivoja mutta kun ei ne tee mitään. Ainakaan ne jotka mä oon tavannut.
