Haaveet ja tavoitteet

[Mawerick]

Mulla ei oikeastaan ole haaveita tai tavoitteita. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mä elän päivä kerrallaan enkä sen enempää suunnittele tulevaisuutta tai murehdi menneisyyttä. Tässä ja nyt on se ainoa hetki mitä meillä on. Elämä tuo sitten tullessaan sitä mitä tuo.

[Sami90]

Yksi tavoite mun elämässä täyttyi tänään, kun allekirjoitin asunnon vuokrasopimuksen. Lidl, Prisma ja citymarket ovat alle 500 metrin päässä, ja Siwakin alle kilometrin päässä. Virallisesti asun omillani 1. elokuuta, eli ensi lauantaina. Mutta saan heti ruveta viemään tavaroita asuntoon.

[Tähtitonttu]

Vau, onnea Sami90! Ittellänikin oli tämä pitkään tavoitteena, kun ei ollut kovin helppo löytää Helsingistä sellasta yksiötä, johon ois varaa ja kun ei tuo kimppa-asuminen sattuneesta syystä ollut todellakaan vaihtoehto Mutta onneksi nyt on ihan kiva yksiö tosi kivalla paikalla (rauhallinen ja lisäksi iso metsä vieressä, jonne voi sitten paeta) ja vuokrakin ihan siedettävä.

Noin muuten haaveisiin kuuluu nyt ensinnäkin opiskelupaikka. Itselleni kun tämä ala nyt on vähän se ainoa vaihtoehto, kun olen miettinyt vaihtoehtoja jo vuosia, mutta mikään ei tunnu yhtä omalta. Huonompi homma on se, että sisään on todella vaikea päästä, joten töitä saa tehdä taas tänäkin vuonna. Toisaalta rakastan pääsykoelukemista, saa olla yksin, keskittyä kiinnostaviin asioihin ja oppia uutta. Ja tässä haaveessa on kyllä oikeasti sekin hyvä puoli, että se on aivan omissa käsissä, toteutuuko se vai ei.

Toisin on sitten seuraavan haaveen kanssa, eli että joskus myöhemmin olisi oma perhe. Jos ei sitä oikeaa miestä löydy, niin musta tulee varmaan joku työnarkomaani

[niksuu93]

ei tuo kimppa-asuminen sattuneesta syystä ollut todellakaan vaihtoehto

Heh, sama täällä. Jotkut ei tosiaan ymmärrä sitä, miten toiset ei vaan voi antaa sitä ainoaa omaa rauhoittumispaikkaansa ja "turvasatamaansa sosiaalisuudelta" muiden armoille. Mullekin tätä opiskeluaikoina ehdotettiin, juuri naurettavien vuokrakustannusten vuoksi, mutta mieluummin vaikka maksan siitä että saan olla täysin yksin - olen vaikka muusta vähemmällä. Mulle koti on aina ollut sellainen paikka, oma kolo, johon saa hakeutua silloin kun haluaa olla yksin ja rauhassa. Voin hyvin kertoa mitä siitä seuraisi, jos sekin vietäisiin multa pois - hermoromahdus.

Omista haaveista vielä sen verran, että olisi kiva keksiä joku ratkaisu tähän omaan työkuvioonsa. Tunnen itse olevani liian sairas/väsynyt töihin, mutta taas muiden mielestä liian terve (sairaus)lomalle. Muutenkin itseäni hieman ihmetyttää tämä yleinen asenne, että "työ on parasta lääkettä kaikkiin masennuksiin yms.". Ei minua ainakaan siinä mielentilassa voisi vähempää kiinnostaa työnantajan menestyksen tukeminen, jos hädin tuskin jaksan itse hengittää.

En tosiaan tiedä. Jatko-opiskeluakin ehdotettiin, mutta neljä vuotta sitä tiukkaa arkea edessä tuntuu aivan liian pitkältä ajalta. Ja miten muka jaksaisin käydä 8-16 koulua, jos en jaksa edes 9-15 harjoittelutöitä?

Vähän siis tulevaisuus tällä hetkellä auki. Toisaalta selvisihän tällä koeajalla paljon omasta jaksamisestakin, jotain siis kuitenkin eteenpäin. Silti tuntuu monesti, että oma elämä junnaa vähän niin kuin paikallaan kun muut menevät vaan kokoajan eteenpäin. Eihän elämän tietysti kuulu pelkkää suorittamista olla, mutta vuodet kuitenkin kuluu.

Yhden asian olen kuitenkin viime viikkoina päättänyt: alan entistä enemmän kuuntelemaan itseäni ja käyttämään aikaani ja rahaani asioihin jotka minulle eniten merkitsevät. Ja nimenomaan ottamaan aikaa vain itselleen. Loppuu vihdoin tämä jatkuva pakkopulla tekeminen ja suoritus. Eihän elämän (pelkästään) sellaisesta kuulu koostua.

[tuuliaG]

Haaveenani olisi hypätä kokonaan oravanpyörästä. Asua jossakin keskellä-ei-mitään, elää minimalisistisesti ja mahdollisimman omavaraisesti, käytännössä ulkona tästä kokoajan ahdistavammaksi muuttuvasta yhteiskunnasta. Kuulostaa naiivilta, enkä äärimmäisen mukavuudenhaluisena sitä koskaan tule todennäköisesti toteuttamaan.

Olemme kuitenkin mieheni kanssa alkaneet askel kerrallaan toteuttaa minimalistisempaa elämäntapaa, tavoitteena noin kymmenen vuoden kuluttua oikeasti lopettaa säännöllinen työnteko ja käyttää loppuelämä siihen, mitä oikeasti haluamme elämässämme tehdä. Ideana ei ole alkaa elää sosiaalituilla tai odotella lottovoittoa, vaan hyvissä ajoin etukäteen pedata asiat niin, että tulevaisuudessa toimeentuloon riittää pätkä joitakin töitä siellä täällä. Toki, jos se mitä oikeasti elämässä haluaa tehdä vaatii paksua lompakkoa, kannattaa alkaa lotota, mutta meidän loppuelämämme unelmat eivät ole isoja ja kalliita. Ei materiaa ja matkustelua, vaan aikaa nauttia läheisistä ja luonnosta, ja ennen muuta saada sielulle rauha jatkuvan suorittamisen sijaan. Plussaa olisi, jos ei tarvitsisi hirveästi olla ihmisten kanssa tekemisissä

[SamsungMuki]

Aika pitkälle samanlaiset aatokset on pyörinyt mielessä kuin TuuliaG:eellä, mutta ensin pitää löytää kumppani kenen kanssa lähtisi toteuttamaan tätä omavaraisuutta ja palkkatöiden vähennystä jne.. Sitä kumppanin löytämistä nyt työstäessä, asia kerrallaan.

Onni, kun ei tule suorittaessa jatkuvasti muiden ehdoilla, töitä mitä ei tekisi muuten kuin rahasta, jatkuvalla suorittamisella päivästä toiseen. Asioille pitää antaa aikaa ja rauhaa niin hyvä tulee. Yhteisön mielipiteet asiasta välillä tuppaa kummittelemaan mielessä sekä omat aatokset mitä sitä haluaakaan. Mutta pikkuhiljaa pyrin opettelemaan eroon siitä asiasta, että heti pelkää mitä perhe ja ystävät on mieltä sekä järkeistämään miksi minun on syytä tehdä niinkuin on syytä tehdä. Onhan tähän prosessiin vielä aikaa.. Jokatapauksessa palkkatöissä sitä tullaan olemaan vielä ainakin 5-10 vuotta, jos nyt ikinä elämä sinne omavaraisuuteen johdattaa. Itselleni ja tulevan kumppanin kanssahan sitä tässä eletään..

[Mello]

Oravanpyörästä hyppääminen on itsellänikin tavoitteena jollain aikavälillä, tai ainakin vähentää työntekoa merkittävästi. Jotenkin nykyinen työelämä tehostamiseen pistää aika huolella välillä vituttamaan. Koko ajan vaan menee kiireisemmäksi.

Asuntolainan pois maksamisen jälkeen en ole kulutustasoa nostanut, päinvastoin vähentänyt. ravintoloissa/viihteellä tulee käytyä entistä harvemmin.

Haaveena olisi saada passiivisia tuloja(korko-ja osinkotuloja) sen verran, että pystyy ainakin osan elinkustannuksista niillä kattamaan. Tämä mahdollistaisi merkittävän työnteon vähentämisen, jolloin jäisi enemmän aikaa asioille, jotka aidosti itseä innostavat.

Eläkkeellä ei nimittäin paljoa pysty itselleen tärkeitä asioita tekemään, jos kroppa ja pää on hajonnut töitä tehdessä.

Kuitenkin on tärkeää koittaa nauttia joka hetkestä ja ennekaikkea matkasta tavoitteeseen, koska eihän sitä tiedä, että onko edes tolpillaan vaikka viikon päästä

[Skitsoidi]

Pitkäjänteisin haaveeni oli työkyvyttömyyseläkkeelle pääseminen , sen onnistuttua ei ole tullut toista tavoitetta vielä esiin.

[Helmi]

Tämä on muuten ollut itselleni viime aikoina melko ajankohtainen aihe. Olen joutunut miettimään elämäni tavoitteita uusiksi syksyllä tajuttuani, että mikään ei oikein kiinnosta. Jotenkin aina ennen on sinisilmäisesti halunnut uskoa, että elämä kyllä kantaa ja kyllä täällä pärjätään. No, niin kai kantaakin, onhan Suomessa (ainakin vielä toistaiseksi) melko hyvä sosiaaliturvajärjestelmä, eikä nälkäkuolemaa ainakaan tarvitse nähdä. Mutta mikä onkaan itselle sitä elämisen arvoista, nautinnollista elämää? Onko se minimaalisesti elämistä pienimmillä mahdollisilla tuloilla tai elämänsä omistamista rahan hankkimiselle ja samalla työnteolle?

En itse sanoisi, että raha on ainakaan mikään itseisarvo elämässä. Mutta raha tuo samalla mahdollisuuksia, toisin sanottuna vapautta. Rahaan olen aina suhtautunut enemmän haaveenomaisesti kuin tavoitteellisesti. Koska kuitenkin haluaisin sen oman kodin rauhallisen luonnon keskeltä, hemmotella läheisiäni, matkustella ja nähdä maailmaa, ehkä joskus hankkia lapsia, syödä hyvin ja valita tuotteista ja palveluista niitä arvoihini sopivia vaihtoehtoja, pitäisi kyllä alkaa pikkuhiljaa kiinnostua siitä rahastakin ihan eri tavalla. Haaveilen myös siitä, että voisin olla merkittävä osa tätä yhteiskuntaa ja tehdä jotain ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Nykyisellä alallani tämä osin toteutuukin, mutta ihmisläheinen työ on melko uuvuttavaa, enkä koe työssä olevan tarpeeksi ongelmanratkaisua/luovaa haastetta. Tavoitteenani siis on vielä päästä yliopistoon opiskelemaan unelma-alaani. (Pitäkää peukkuja, hakuaika alkoi tänään! ;D) Tietysti myös pysyvä parisuhde kuuluu tavoitteisiin ja toivon, että olen sen jo löytänyt (ja pyrin itse toimillani tätä edesauttamaan - eihän hyväkään parisuhde kestä, jos sen eteen ei tee mitään). Siinä kait ne tärkeimmät eväät, joilla koitetaan mennä eteenpäin ja tavoitella onnellisuutta tällä hetkellä. Ajoittain tosin vaivun edelleen nihilistiseen "mitä merkitystä on millään" -ajatteluun.

Tuollainen Mawerickin kuvaama päivä kerrallaan -tyyli on oikeastaan melko kadehdittavakin, mutta tuntuu, että näin reilu parikymppisenä on vielä kovat paineet siitä, että koko aikuiselämä on oikeastaan vielä edessä. Ehkä sitten, kun olen saavuttanut elämässä edes jotain pysyvää (tai joutunut hyväksymään sen, etten saavuta), voin hieman löysätä pipoa.

[Tauno]

Haaveet on eriasia kuin tavoitteet, joten haaveena olkoon lottovoitto, ei tarvii miljoonia välttämättä.
(vähempikin riittää)

Tavotteita ei ole?