Introvertit.net Keskustelufoorumi

Overlord mainitsi toisessa keskustelussa, miten ekstroverteilla vuorovaikutuksen muoto on tärkeämpää kuin substanssi, ja sisällytti tuohon muotoon mm. pukeutumisen.

Tästä tuli mieleeni, että onko pukeutuminen teille muille ongelma, vai onko minun "aspergerini" taas vaan niin pahana?

Minä en nimittäin ole oikein koskaan osannut pukeutua tilanteen mukaan. Tiedän, miten pitäisi pukeutua, mutta tunnen itseni aina ihan idiootiksi juhlavermeissä. Vaikka olisin vain varma että asuni on comme il faut, tunnen että olen väärin pukeutunut, ruma ja omituisen näköinen. Tietysti osasyy voi olla se, että ei edes halua mennä juhliin ja siksi tuntee noin -en koskaan tunne itseäni rumaksi tai huonosti pukeutuneeksi jos korraan metsässä jossain vanhoissa rääsyissä.

Minä en meikkaa, en ole koskaan meikannut muuta kuin erikoistilanteisiin ja nykyään en viitsi sitäkään. En käsitä miksi pitäisi nähdä se vaiva. Jos oletetaan että jokainen nainen on vaikka 10 % kauniimpi meikattuna, ja kaikki meikkaa, suhteellinen kauneusero on joka tapauksessa sama joten mitä väliä? Muutenkin tuntuu ihan älyttömältä läästiä ensin aamulla aineita naamaansa ja sitten illalla jynssätä ne pois. Keskustelupalstoja lukiessa kuitenkin saa sen käsityksen, että meikkaamaton nainen on hirveän epäsiisti ja on suorastaan epäkohteliasta jos ei maalaa naamaansa juhliin. (miettikää, 100 vuotta sitten maalattu naama oli merkki löyhästä moraalista.)

Tukkaani en ole koskaan värjännyt ja olen käynyt kampaajalla kahdesti. Vuonna 1995. Ei ollut minun juttuni. Leikkaan tukkaani itse jos siltä tuntuu. Useimmiten ei tunnu, joten olen ihan kuin entisaikojen hieno nainen; pystyn istumaan hiusteni päällä. Luonnollisesti en laita tukkaani ikinä mitenkään muuten kuin letille, koska en käsitä miksi minun pitäisi nähdä se vaiva. (toki voi olla että asia kiinnostaisi enemmän jos tukkani ei olisi luonnostaan paksu, kiiltävä ja kastanjanruskea.)

En voi sietää mitään push up -liivejä, tai ylipäänsä kaaritukia, pitsiä alusvaatteissa tms. Käytän urheiluliivejä jos ylipäänsä viitsin liivit laittaa. (mieslukijoille tiedoksi: valtaosa naisista tuntuu olevan sitä mieltä, että liivittömyys on ihan ehdoton no-no. Kukaan kunnon nainen ei vaan kulje ilman rintaliivejä. Se on iljettävyydessään melkein sama kuin antaisi rään valua ylähuulelle.)

Minusta olisi ihanaa jos voisi pukeutua aina johonkin Mao-pukuun, ettei tarvitsisi miettiä mitä päälleen vetää. Katselen ihmetellen muita naisia (ja yhä enenevässä määrin miehiä), jotka näkevät niin hirveästi vaivaa ulkonäkönsä eteen. Ei riitä, että näyttää hyvältä, vaan täytyy näyttää tietynlaiselta.

Olen myös katsellut ulkomaisia stailausohjelmia ja niissä ainakin vakaasti uskotaan, että pukeutuminen on avain onneen tai ainakin uramenestykseen. Väittävät, että ihmiset muodostavat käsityksensä sinusta sen mukaan, miten pukeudut. Taivas yksin tietää mitä minusta sitten ajatellaan. Itse ainakin toki muodostan mielipiteeni ulkonäön perusteella; jos ihminen on kovin laitettu, ihmettelen suuresti sen tuhlaavaisuutta sekä ajan että rahan suhteen.

Käytän enimmäkseen tuoksuttomia pesuaineita koska melkein kaikki hajusteet ovat liian voimakkaita nenääni. En käytä koruja, koska se ei tunnu luontevalta.

Joten koen aina vaikuttavani vähän omituiselta, että en sulaudu joukkoon. Mutta ei sekään nyt oikein käy, että alkaisin kiduttaa itseäni ihan vain siksi että kelpaisin muille.

Miten te muut suhtaudutte pukeutumiseen ja laittautumiseen? Kuten valtaväestö? Vai onko kenties haavenanne plain dress? Minimalismi?

Mulla on ihan sellainen olo kuin olisin aloittanut tämän keskustelun joskus aiemminkin? Vai olenkohan vaan ajatellut asiaa? Jos näitä aloituksia on kaksi niin ylläpito saa poistaa.

Se piti vielä sanomani että en käsitä, miksi minun pitäisi olla hyvännäköinen. Miellyttää muiden silmää. Minulla kun on pakkomielteenä amerikan hihhulikristityiden pukeutumiskoodit. Niissä aina korostetaan, että täytyy pukeutua siveästi, mutta kuitenkin luonnollista naisellisuuttaan ja kauneuttaan korostaen. (plain people tietysti poislaskettuna.) Mielestäni meidänkin kulttuurissamme naisellisuus tuntuu olevan eniten sitä, mitä ihminen päälleen laittaa, oli se sitten vaatetta, maalia eli hajustetta. Jotenkin haluan sanoutua irti siitä. Germaine Greerillä on siitä hauska runo, jossa todetaan että hän ei halua kuormittaa silmiään irtoripsillä jne, ei halua esittää naisen roolia, koska: "Olen nainen. En mikään kuohilas." Niin minä sen näen. Meidän odotetaan esittävän naisen roolia, vaikka kyseessä on biologinen tosiasia, mikä ei muutu miksikään riippumatta siitä mitä päälleni panen tai olen panematta.

Toisaalta miehiä rajoitetaan yhtä lailla ja enemmänkin; kuinka moni mies kehtaisi pukeutua kesällä hameeseen vaikka se on paljon shortseja viileämpi? Ja vaikka nykyään on todella hienoja, nimenomaan miehille suunniteltu kilttihameita? Ei minun mieheni ainakaan.


Mutta nyt alan ehkä itse eksyä omasta aiheestani aika pahasti.

Mä taas oon ihmetelly, miksi miesten "pitää" juhliin mennessä pukeutua aina mustaan (tai jonkin muunväriseen) pukuun. Itse en tällaisessa asusteessa viihdy ollenkaan. Omiin juhliini voisivat vieraat tulla mun puolesta millaisissa vaatteissa lystäävät.

Mä taidan olla vähän päinvastainen kuin tämän keskustelun aloittaja. Tykkään pukeutua ja meikata, vaikken ymmärrä muodista enkä kyllä meikkaamisestakaan mitään. Pukeutumisessa mulle ei olekaan tärkeetä muodin seuraaminen vaan lähinnä se, että musta voi pukeutumisen perusteella päätellä jotakin - jollekin se on ehkä jotain negatiivista, kun taas jollekin toiselle jotain positiivista. Esimerkiks mun musiikkimaku on varmaan pääpiirteittäin helppo arvata vain vaatteiden perusteella. Toisaalta haluan myös usein pukeutua nätisti, mutta en todellakaan joka päivä jaksa panostaa siihen.

Meikkaamisesta taas on vaan tullut niin tapa, että ilman meikkiä tuntuu alastomalta. Nyt vielä kun värjäsin kesällä hiukset shokkipunaisella, näyttää täysin naturelli naama hassun kalpealta.

Pihlajapeto kirjoitti:Pukeutumisessa mulle ei olekaan tärkeetä muodin seuraaminen vaan lähinnä se, että musta voi pukeutumisen perusteella päätellä jotakin - jollekin se on ehkä jotain negatiivista, kun taas jollekin toiselle jotain positiivista.

Ihminen tosiaan aina viestittää pukeutumisellaan jotain, halusi tai ei. Minä ilmeisesti ihan tahtomattani viestitän joko "hei kaikki yksinäiset vanhat ihmiset, tulkaa ihmeessä juttelemaan, olen tosi kiltti ja helposti lähestyttävä" tai vaihtoehtoisesti "olen harmaa hiirulainen johon ei kannata kiinnittää mitään huomiota". Ihmisille mahtaa olla hirveä järkytys kun todellinen luontoni paljastuu.

On jotenkin ironista että tällainen ihminen joka pyrkii viestimään vaatetuksellaan mahdollisimman vähän päätyy erottumaan joukosta mitä suurimmassa määrin.

Itse pukeuden vaatteisiin mitkä tuntuu mukavilta kantaa päällä ja helpoilta pukea päälle, mitkään muoti kotkotukset ei vähempää voisi kiinnostaa. Menneenä kesänä kun etsin uusia kenkiä, niin pääkriteeri oli, että ne pitää olla mukavat jalassa ja valmiina askeltimissa ilman kumarteluja, eli ei nauhoja tai mitään tarrajutskia, joten päädyin semmottisiin -50 luvun rasvatukka kenkiin, joita tuskin kukaan muotitietoinen ei pitäisi edes pimeässä huoneessa.
Uusia päälivaatteita ostan sitten kun vanhat alkaa olla niin ohuet, ettei ne kestä pesua repeämättä. Taitaa olla kolmisen vuotta, kun viimeksi jotain ostin...farkut muistaaksene.

oma pukeutuminen on hyvin mielikuvituksetonta.
collegelökäpöksyt ja huppari on päällä 95% ajasta.
joskus vetäsen vihreet armeijapöksyt jalkaan kun lökäpöksyt ei oma arvion mukaan riitä.
Siinä se on. Seuraava aste onkin musta puku jota käytän kerran vuodessa häissä ja hautajaisissa.
Farkkuja en käytä koskaan, ne on jotenkin niin kiristävät ja tuntuu että tukehun siihen paikkaan.
Tärkeintä on mukavuus, en piittaa miltä näytän yleensäkään, parturissa käyn kerran parissa vuodessa kun hiukset menee suuhun.

En vain osaa arvioida mikä väriyhdistelmä/vaate näytää hyvältä tai huonolta, kaikki näyttää ihan samalta.

Passepartout kirjoitti:Ihminen tosiaan aina viestittää pukeutumisellaan jotain, halusi tai ei.

...ja pukeutumatta jättämällä hän viestittäisi jotain vielä vahvemmin. Asu on vapaa, mutta pakollinen.

Puketumiseen sovellan samaa elämänlakia kuin kaikissa ihmisten välisissä suhteissa: itselleni olen vain "minä", ja toiselle olen sitä, mitä juuri hän minussa näkee. Ja kun en voi olla vastuussa kanssaihmisten henkilökohtaisista tulkinnoista, pidän kaikkiaan parhaana ratkaisuna pukeutua vaatteisiin, joissa viihdyn, huomioiden toki tilannekohtaisen asiallisuuden tms. perusjutut. Perusluonteeni mukaisesti suosin melko hillittyä yleisilmettä, eli pidän harvemmin edes t-paitoja, joissa on tekstiä tai kuvia. Sama neutraalius värimaailman suhteen; oranssissa paidassa tuntisin itseni postilaatikoksi. Kesällä vaalea vaatetus on tarpeen lämmönsäätelyn vuoksi (vihaan hellettä).

--i

Lähinnä siten, että en laita pukeutumista samalle kohtaa tärkeysjärjestyksessä kuin monet ekstrovertit. Siis jos joutuu esim. opintotuella elämään, omat "nörttiharrastukset" tulevat ennen ulkonäköä. Mutta silloin kun rahaa on, ovat vaatteetkin uusia ja ainakin omasta mielestäni tyylikkäitä.

Mulla on sen verran huono itsetunto enkä ulkonäköönikään ole tyytyväinen, että pakko on vähän katsoa mitä päälleen laittaa. En maalaa ylimääräistä väriä naamaan juurikaan, mutta epäkohdat peitän. Samoin kuin harmaat hiukset, nyt, kun vihdoin löysin eläimillä testaamattoman ja muutenkin mun kriteerit läpäisevän eettisesti kestävän hiusvärin.. (Herbatint!)

Olen hyvin sosiaalisessa työssä haastavien lasten kanssa, ehkä sekin vaikuttaa. Ulkonäkö vaikuttaa mulla kyllä itsetuntoon ja itseluottamukseen.