MBTI ja netti(rooli)pelit

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
oman tien kulkija
Viestit: 10
Liittynyt: 28.10.2013 03:09
Viesti:

MBTI ja netti(rooli)pelit

Viesti Kirjoittaja oman tien kulkija » 08.06.2014 04:42

Tein vasta MBTI-testin, jonka mukaan olen ISFJ. Olen tuloksesta hyvin varma, koska tunsin että useat palaset loksahtivat kohdalleen ja ymmärrän nyt itseäni entistä paremmin kokonaisuutena. Tietenkin kehitettävää vielä on, mutta luulen tietäväni oikean suunnan.

"Teetin" testin myös serkullani, joka sai tulokseksi IxTx, jossa x:t voivat olla kumpaan suuntaan tahansa. Kävimme tulostemme pohjalta rakentavaa keskustelua. Hänellä on tapana reagoida ristiriitaisiin asioihin impulsiivisesti ja pystyy pitkiin väittelyihin. Meillä on usein erimielisyyksiä ja saatamme ottaa yhteen, koska tulkitsemme toisiamme eri tavalla. Nämä tilanteet eivät kuitenkaan kärjisty, sillä olen ISFJ, joten peräännyn riitatilanteen koittaessa. Olemme molemmat miessukupuolta.

Puhuimme myös nettipeleistä. Meillä on ylipäätään hyvin vähän yhteisiä nettipelejä, joita pelaamme. Hän pelaa paljon yksinpelejä ja moninpelejä, kunhan hän ei joudu sotimaan muita pelaajia vastaan. Minä taas pidän moninpeleistä, mutta minulla ei ole merkitystä onko se ns. Co-op, PvE tai PvP yms, kunhan seura on miellyttävä. Puhuimme sitten mm. World of Warcraftista, sillä vaikka kumpikaan meistä ei sitä tällä hetkellä pelaa, niin emme koskaan pelanneet sitä yhdessä. Serkkuni pelasi aina Role Playing -serverillä ja minä yleensä PvP, koska aikoinaan sellaiselle ajauduin. Toisaalta en myöskään ollut yhtään kiinnostunut Role Playing -servereistä.

Kävi ilmi että serkkuni kokee PvP:n hyvin henkilökohtaisena, ilmeisesti arvojensa vastaisena toimena. Hän ilmeisesti osaa/pystyy/ajautuu eläytymään rooliin. Tarkka tapa jäi minulle hieman epäselväksi. Hän ei kuitenkaan ole koskaan halunnut pelaamaan mitään muutakaan PvP-tyyppistä peliä, kuten World of Tanksia, jota itse olen välillä pelannut muiden kaverien innoittamana. Minä taas en oikein osaa eläytyä rooleihin, tai ne käyvät pitemmän päälle rasittaviksi. Pelejä pelatessa pelit ovat minulle kuitenkin pelejä, eivät todellisuutta. Joten minulle muiden pelaajien tappaminen/tuhoaminen ruudulla ei ole ongelmallista.

Minä otan henkilökohtaisesti jos joku puhuu minulle (nimimerkille) negatiiviseen/halveksittavaan sävyyn. En myöskään pidä vaikkapa World of Tanksin pelaajista jotka rushaavat ja kuolevat tiimissäni ensimmäisenä ja sanovat omalle tiimille chatissa "TEAM, YOU SUCK" (yleensä vielä kirjoitusvirhein), joka vain osoittaa heidän oman epäkypsyytensä ja jopa narsistisen kuvan muista pelaajista.

Palaan vielä World of Warcraftiin. Minulle rodun valinta ei ole ollut elämää suurempi asia, mutta ajauduin yleensä pelaamaan Gnomeilla, koska niissä on jotain ulkoisesti heiveröistä, vaikka ne ovatkin pikseleitä siinä missä muutkin. Olen myös huomannut että kynnys ottaa kontaktia muihin Gnomeihin tuntui itselle helpommalta kuin muihin. Tietysti pystyin heti aistimaan oliko pelaaja myös oikea "Gnome-fani" vai ei. Ehkä etsin tuolla itselleni samankaltaista peliseuraa. En tietenkään myöskään tykännyt foorumien Gnome-vihaajista. Näin jälkikäteen ajateltuna, tuokin käytökseni johtuu alitajuntaisesti oman ISFJ-tyypin sanelemasta käyttäytymismallista. Eli puolustetaan heikompia, mutta ei kuitenkaan uskalleta mennä heti väliin, koska vältetään vastakkainasettelua.

Luulen myös että joskus erittäin runsas pelaaminen on johtunut sosiaalisesta tyhjiöstä, eikä niinkään itse peliriippuvuudesta siinä merkityksessä, joka yleensä mielletään peliriippuvuudeksi. Pystyn olemaan pitkiä aikoja ilman (monin)pelejä, jos saan riittävän annoksen sosiaalisuutta muuta kautta. Ja jos joku ihmettelee, niin en koe mitään seksuaalista noita hahmoja kohtaan.

Minua kiinnostaa tietää miten te muut näette oman itsenne etenkin rooli- ja moninpeleissä. Saa vastata vaikka ette tietäisikään omaa MBTI-tyyppiänne. Tämä juttu on sinänsä minulle uusi ja mielenkiintoinen. En vielä osaa tässä vaiheessa tunnistaa muita tyyppejä, joten en lähde arvuuttelemaan, jos joku innostuukin kirjoittamaan vastausta.

Voipukka
Viestit: 8
Liittynyt: 06.06.2014 16:07
Viesti:

Re: MBTI ja netti(rooli)pelit

Viesti Kirjoittaja Voipukka » 09.06.2014 21:26

Itse olen INTJ ja pelaan mieluiten yksinpelejä. Viime aikoina tosin olen uskaltautunut kokeilemaan MMORPGejakin, mutta niitäkin pelasin lähinnä veljien ja kavereiden kanssa. PvP:tä ei oikeastaan edes kiinnosta kokeilla. Sinänsä en kokisi ongelmallisena "tappaa" toisia pelaajia, mutta en yleisestikään halua pelata tuntemattomien ihmisten kanssa. Pelaaminen on minulle tapa rentoutua ja toiset pelaajat voivat helposti aiheuttaa turhaa stressiä tilanteessa, jonka pitäisi sitä poistaa.

Eläydyn peleihin aika voimakkaasti, jos tarina vain on mielenkiintoinen, mutta samalla tavalla eläydyn myös kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin eli kyse ei ole niinkään rooliin eläytymisestä, vaan reagoimisesta fiktiiviseen ympäristöön. Siten myös pelien vastustajat, olivat ne sitten NPC-hahmoja tai muita pelaajia, ovat hahmon vihollisia, eivät omia henkilökohtaisia vihollisiani, joten en siinäkään mielessä kokisi tappamista ongelmana. Tietysti pelatessa toisten ihmisten kanssa raja hahmojen ja todellisuuden välillä voi hämärtyä, jolloin eläytyminen häiriintyy eikä eläytymishakuinen pelaaja silloin voi nauttiakaan siitä.

Hahmoista valitsen yleensä jonkun ei-ihmisen ja suosikkejani taitaa olla night elffit (ihan pikaisella muistelulla suurin osa hahmoistani on tainnut olla night elffejä). Haltioista pidän muutenkin, vaikka yleensä haluan välttää high elf -tyyppejä, koska niillä on yleensä hiukan ylimielinen tuntu. Jännät yhdistelmät vetävät puoleensa myös, esim. vaikka se piskuinen Gnome-soturi valtavassa varustuksessa.

Itse en ole missään mielessä peliriippuvainen, vaikka voinkin joskus istua pelin ääressä päiväkausia ja tuntikausia putkeen. Omat pelaamiset tulee ja menee kausittain ja silloin kun jostain innostun voin tehdä samaa asiaa kyllästymättä erittäin pitkiä aikoja - tämä koskee ihan kaikkia asioita, joista pidän. Toisaalta päivien tai viikkojen pakkomielteisen puuhailun jälkeen saan yleensä tietynlaisen "tyhjän" olon, joka merkkaa sosiaalista puutostilaa. Asia kuitenkin yleensä korjaantuu viettämällä hiukan aikaa jonkun läheisen ihmisen seurassa.

oman tien kulkija
Viestit: 10
Liittynyt: 28.10.2013 03:09
Viesti:

Re: MBTI ja netti(rooli)pelit

Viesti Kirjoittaja oman tien kulkija » 04.07.2014 20:00

Tarkennan vielä aiempaa kirjoitustani. Olen nyt täysin varma että olen MBTI-tyypiltäni INFP. Siinä on aika paljon yhtymäkohtia ISFJ:hin, jollainen äitini varmasti on. Tulkitsin kenties aiemmin olevani jotenkin huono/laiska versio hänestä, sillä minä en ole koko ajan tekemässä konkreettisia asioita. Nyttemmän tulkintani mukaan pelaaminen on varmaan enemmän pakokeino omien tunteikkaiden ajatuksieni turruttamiseen/pois viemiseen, koska ne ovat välillä liiankin analysoivia ja voimakkaita. On myös helpompaa elää valmiissa kuvitteellisessa maailmassa, kuin luoda se täysin itse. Minusta tuntuu välillä että elämässäni ei ole päämäärää, mutta toivottavasti pystyisin ohjaamaan epäilevät ajatukseni johonkin hyödylliseen. Ei olekaan ihme että INFP kirjailijoita, tai niiksi luokiteltavia kirjailijoita, on paljon. On tavallaan hienoa pystyä luomaan omanlaisensa fantasiaa, jotka innostavat lukijaa ja kaiken tämän lisäksi kirjailija saa siitä vielä toimeentuloakin. Kuulostaa aika win-win tilanteelta. :D
Kuvaamani esimerkit pelitilanteista osuvat myös hyvin INFP:lle, sillä omat sisäiset arvot ovat tärkeitä.

Voipukka: INTJ pelaajia on paljon ks. http://dreambound-druid.blogspot.fi/200 ... onses.html

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: MBTI ja netti(rooli)pelit

Viesti Kirjoittaja Andras » 24.06.2016 03:26

Tulen huomauttamaan varmasti vielä uudestaan tästä, mutta on hyvä tietää että MBTI:ssä on virhe ja sama tietysti myös Kierseyllä, jonka takia kaikki introvertit tyypit ovat kahden erillisen tyypin yhdistelmiä. Joten riippuu siitä että keskitytäänkö siihen että onko esim I + S + F + J vaiko introverted sensor + extraverted feeler kuvaus MBTI persoonallisuustyypistä ISFJ on erilainen, koska kyseessä on kaksi eri persoonallisuustyyppiä jotka on väkisin koitettu yhdistää. ISFJ on siis oikeasti introverted feeler + extroverted sensor. Koska feeling on judging (arvioiva, eli tässä tapauksessa tunnearvion/arvo-arvion tekevä) funktio eli J, ja sensing on perceiving (informaatiota vastaanottava, eli tässä tapauksessa aistimuksia vastaanottava) funktio eli P.

Joten jos joku vaikka kuvailee tyyliin "kuten tyypillinen ISTJ", ei ole varmaa kumpaa varsinaisesti tarkoitetaan.

Yksi tapa tietää onko P vai J, on miettiä kuinka rento olet, siis oikeasti rento, ei siis mielestään "rento jätkä". Eli oletko normaalisti rento, vai teetkö asioita rentoutuaksesi? Introvertit P-tyypit ovat normaalisti rentoja, sen näkee usein pelkästään jo istuma-asennosta. Introvertit P-tyypit antavat itsestään laiskan ja välinpitämättömän vaikutelman, eli esimerkiksi saattavat olla epäsiistejä ja eivät jaksa siivota ympäristöään jne. J-tyypit jännittävät paljon enemmän varsinkin sosiaalisesti ja antavat jäykän vaikutelman. J-tyypit pitävät ympäristönsä järjestyksessä ja heitä häritisee häly ja sekasorto. P-tyyppejä ei häly häiritse samalla tavalla, varsinkin jos se on itse-aiheutettua.

---

Itse olen Introverted Intuitive + Extraverted Thinker. Eli INTP. Intuitio on vastaanottava funktio ja ajattelu arvioiva funktio, eli tässä tapauksessa tietoa/logiikkaa arvioiva/päättelevä.

Pelaan lähes aina ns. pahaa hahmoa, käytännössä samalla olen enimmäkseen power player. Roduksi valitsen joko sen mikä on paras siihen tarkoitukseen tai mitä pidetään pahimmalta tai näyttää pahimmalta. Olen esimerkiksi pelannut devil, drow ja ent hahmoja. Esimerkiksi entti hahmoni halusi hävittää kaiken lihan maailmasta, eritysesti kaikki kasvissyöjät jotka tappavat puolustuskyvyttömiä kasvis-sukulaisiani :)

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa