Sivu 1/1

Introvertti+perhe+työ

Lähetetty: 20.10.2017 20:30
Kirjoittaja Tii
Kun ymmärsin olevani introvertti, olin kolmen lapsen äiti ja opettaja. Ihmettelin järkyttävää uupumustani ja ilottomuutta, joka tuntui helpottavan vain niinä harvoina kertoina, kun sain hetken olla kotona yksin. Tutustuin käsitteeseen, löysin itseni sieltä. Ja tajusin missä helvetissä oikein olenkaan!. Olen nyt puolen vuoden ajan etsinyt poispääsy tästä uupumuksen kierteestä: teen töitä vaativien erityisnuorten kanssa ja kotona odottaa kolme alle 10-vuotiasta, jotka tarvitsevat täyden huomioni. Saan olla kunnolla yksin noin joka toinen kuukausi, vuorokauden kerrallaan. Nyt tajuan ettei se riitä, mutta en keksi pakotietä. Mies on ekstrovertti parhaasta päästä, ei voi mitenkään ymmärtää mistä on kyse, vaikka selitän. Hän uskoo minun olevan työuupunut ja masentunut. Tiedän, ettei työ minua uuvuta, vaan jatkuvat ihmiskontaktit aamusta iltaan. Löytyykö vertaistukea? Miten olette selvinneet sairastumatta psyykkisesti?

Re: Introvertti+perhe+työ

Lähetetty: 16.05.2018 02:13
Kirjoittaja intro_1
Hieman on jo vanha viesti ja tuskin tavoittaa aloittajaa (tai tuskin tästä on edes hänelle hyötyä), mutta kaipa näitä on hyvä purkaa ihan omaltakin kannalta.

Toisin kuin ap olen aina tiennyt olevani introvertti vaikka termiä en ole tiennyt ennenkuin nuorena aikuisena. Sosiaalisia tilanteita välttelen vieläkin ja mietin aina voiko asian hoitaa jotenkin muuten kuin puhelimella. Muuten tämä on ollut sellaista, että elämässä on edetty siedätyshoidon kautta. Eli vaikka intro testissä pisteet on luokkaa 18/20 (lähinnä sen takia, että en edes pidä niistä syvällisistä keskusteluista vaan pieni small talk on vähempi paha kuin syvällisempi keskustelu). Olen jotenkin onnistunut löytämään vaimon, 2 kouluikäistä lasta, omakotitalon ja työpaikalla olen esimiestehtävissä.

Nyt täysin itseensä sulkeutuneet voisivat varmaan kysyä kahta asiaa. Miten olet onnsitunut ja miten todellinen sosiaalisista tilanteista ahdistuva introvertti pystyy elämään 'normaalia' elämää.

Ensimmäiseksi jos näitä lukee joku nuori joka haluaa muuttua voisin tässä reilun 20v kokemuksella asian ensimmäisestä sisäistämisestä sanoa, että et valitettavasti voi muuttaa luonnettasi. Tai en itse ainakaan ole siinä onnistunut. Voit kyllä kehittää sietokykyäsi ja sosiaalisa taitojasi, mutta ei et todennäköisesti tule saamaan itsestäsi sosiaalista uros/naarasleijonaa.

Kylmä fakta on, että ilman sosiaalisia taitoja et tule pärjäämään elämässä ellet nyt satu olemaan oikein merkillisen hyvä jossain. Harva meistä on. Ihmiset luovat ympärilleen verkostoja ja näistä verkostoista on niin äärettömän iso etu ihan mihin tahansa asiaan, jotta tippumalla tästä kelkasta tiput vähän kaikesta. En tiedä onko tämä karua luettavaa ihmiselle joka on nuoresta lähtien erakoitunut ja hakee vertaistukea täältä. Silmien sulkeminen ei palvele ketään sillä elämme extroverttien maailmassa. Toki voimme aina ajatella olevamme taiteilija sieluja ja iroittautua yhteiskunnasta. Suomessa tämä on vielä mahdollista ja voi olla vielä pitkään. En itse kuitenkaan pysty ajattelemaan tulevaisuuttani sen varaan, että elämäni olisi muiden käsissä. Tarkoitan siis sitä, että en voi luottaa yhteiskunnan tukevan joutenoloani seuraavat 60v. Haluan pitää elämäni langat omissa käsissä ja se valitettavasti edellyttää osallistumista extroverttien maailmaan.

Miten olen sitten itse sietokykyäni kehittänyt niin havainnollistin aika nuorena noin 13 vuotiaana, että aika on ystäväsi. Vaikka on tiedossa jotain hyvin epämiellyttävää kuten vaikka se esitelmä luokan edessä. Se kestää 15min ja sen jälkeen se on ohi. Yksinkertaisesti ohi ei enää sitä tapahtumaa. Jokainen pävivä armeeja on yksi vähemmän. Samaan työhaastetteluun et joudu enää koskaan. Kun tapaat sen ensimmäisen tytön niin se on vain se hetki (ensin...). Tai se baari reissu... :O Sosiaaliset tilanteet eivät välttämättä ole pitkiä. Sinä todennäköisesti teet niistä elämääkin isompia. Toinen tärkeä asia nuorelle minulle oli, että älä helvetti murehdi/stressaa/mieti niitä tulevia epämiellyttäviä asioita. Jos sinä mietit päiviä sitä 15min esitelmää (änkyättämistä, käsien hikoamsita, sanoissa sekoamista ihan mitä vaan missä voit epäonnsitua) teet siitä 15min tapahtumasta hyvin hyvin pitkän. Siitä ei ole mitään hyötyä. Mielestäni tämä on tärkein asia ollut ainakin omassa introverttiydessä niin nuorena kuin vanhana. Koska en vieläkään pidä sosiaalisista tilanteista. Yksin kertaisesti saan painettua ne jonnekkin aivosopukkojen perukoille enkä mieti niitä ennenkuin tilanne on päällä. Ja ne tilanteet ovat yleensä nopeasti ohi.

Haasta itseäsi! Et opi sosiaalisia taitoja yksinäsi tai youtuubista (tosin en tiedä kun ei ollut tuota silloin kun olin nuori). Sinä tiedät omat rajasi ja ylitä niitä tarkoituksella pikkuhiljaa. Ja kun tapaat ihmisiä niin yritä muistaa ensivaikutelma on kaikista tärkein. Uskoisin, että kaikki ketkä minut vähänkin paremmin tuntevat tietävät, että siinä on jotain vikaa :D, mutta ei en halua tehdä sitä ensivaikutelmaa. Oppikoot asian sitten myöhemmin. Jokainen vaikea sosiaalinen tilanne on voitto ja sen kautta kehität itseäsi ihmisenä ja todennäköisesti myös se tilanne vie elämääsi eteenpäin, koska et valitse kuin kriittisiä sosiaalisia tilanteita (kuka nyt muuten vaan sosialisoisi itsenään...).


Miten sitten tälläinen ihminen selviää normi arjesta. No eihän se vittu selviäkkään XD. Mutta mistä sitä tietää jos ei yritä. En minä tiedä missä olisi hyvä olla, mutta olen vähän sitä mieltä, että ei tällä pallolla ole kellään sellaista tilannetta, että olisi 100% hyvä olla. Ihmisellä pitää aina olla jotain huonosti jos ei paljon niin ainakin vähän jotain mistä voi kyllä omassa pääkopassa kehittää paljon. Ja sen tajuaa vähäksi vasta kun enempi murheita. Yritä muuttaa ajattelutapaa lasi on puoliksi täynnä eikä tyhjä. Pessimisti ei pety, mutta jatkuva negatiivisuus kuluttaa ja kun kaikki muukin kuluttaa ei tuollaiseen ajattelumalliin ole varaa. Miten sitten itse nollaan. Digitaalinen viihde on täällä se keino. En ole silloin minä vaan olen jotain muuta tai lähinnä seuraan jotain muuta enkä mieti mitään todellisuuteen liittyvää.

Noin muuten mitä perheeseen tulee niin lapsia en vaihtaisi mihinkään. Lähes ainoita ihmisiä joiden kanssa tulee vapaasta omasta tahdosta tehtyä asioita. Ystäviä ei juuri ole kun en jaksa pitää suhteita yllä. Tutustun helposti koulussa ja töissä ja ystävystyn siellä kun pakollinen sosiaalinen paikka minne vääntäytyä, mutta näiden suhteiden jatkaminen esim. koulun loppumisen jälkeen siviiliin ei oikein onnistu. Se vaatii molemmin puoleista vaivannäköä aivan liikaa.

Vaimon kohdalla olen jo pari vuotta sitten henkisesti elänyt omalla kohdalla ero skenaariot läpi. Taloudellisesti minun olisi järkevä ollut lähteä jo tuolloin kun ei ole avioehtoa, mutta ajattelin että lapsilla on parempi näin. Katsotaan sitten kun muutaman vuoden päästä ovat lähteneet kotoa. Ei tämä nyt kuitenkaan 24/7 paskaa ole. Toki jos sattuu pettämään niin se on sitten siinä. Jotenkin on ihan mahdoton nähdä meitä tulevaisuudessa yhdessä. Ollaan niin erillaisia ihmisiä. Hän nauttii sosiaalisista tilanteista ja hakeutuu niihin. Minä taas välttelen (jopa niitä sosiaalisia tilanteita hänen kanssaan nykyään). Hyvin vaikea nähdä itseäni missään parisuhteessa jos tästä joskus lähden. Joku toinen introvertti ehkä, mutta mitä siitäkin tulisi... sama kun löytäisi jonkun samoista asioista kiinnostuneen naisen. Not going to happen... olen vähän luovuttanut tuollaisen ajattelumallin kun yksinkin tulee toimeen niin miksei voisi olla loppu elämäänsä yksin. Naisten kanssa puhuminen on aina ollut vaikeaa eikä sitä edes hepota vaikka olen ollut yli 10v naisvaltaisella alalla töissä ja työn puolesta puhun päivittäin naisten kanssa. Voi veljet kun muistelee niitä ekoja kertoja juniorina kun otti tavoitteeksi tyttöystävän hommaamisen...

Meni vähän tilityksen puolelle, mutta kunhan nyt tuli vaan tavattua jotain kun tänään taas viimeksi pysähdyin miettimään miksi mulle on niin vaikeaa soittaa se mitätön puhelu tuntemattomalla ihmiselle (aina miettii voiko lähettää sähköpostia ennemmin ja lykkää soittamista...). Joo se on ärsyttävää, että siitä ei pääse eroon vuosikymmenien harjoittelunkaan jälkeen. Mutta juu kyllä introkin pääsee ekstroverttien oravanpyörään jos vaan tahtoa löytyy, mutta ei sekään ole mikään oikotie onneen.