Televisio tappaa hyvänkin asian

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
Petra
Viestit: 110
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Televisio tappaa hyvänkin asian

Viesti Kirjoittaja Petra » 11.11.2017 15:36

Tällä tarkoitan esimerkiksi ajankohtaista (siis viikkotolkun?!) vietettyä nenäpäivää. Itse asia kohdallani hukkuu siihen hemmetinmoiseen riekkumiseen huutoon metelöintiin ja television jatkuvaan toistavaan (amerikkalaiseen malliin?) sirkushuviin jota en jaksa ja tiedän että vikahan (ääniyliherkkyys?) aiheuttaa sen mutta lopputulos on kohdallani: En halua kuulla enkä osallistua nenäpäivän keräsykseenkään sillä siihen on nyt niin ärsyyntynyt että nokkaan tulee kerääjälle.

No ei ehkä kirjaimellisesti mutta onneksi olen vähemmistön vähemmistöä mutta joudun suorittamaan ihan ohjelmaformaattien suhteen valikointia kun en jaksa tätä ehkä väärin tulkitsemaani amerikkalaista tapaa esittää asioita joista muutoin olisin hyvinkin kiinnostunut mutta kun pitää olla se liveyleisö ja musiikit ja ADHD juontajat ja huh.

Ei sillä että uskoisin moisten formaattien ilmestymisen mutta kunhan tulin tänne purkamaan tuntojani. Heh. Että hyvänkin asian voi tappaa toistolla Ylekin mainostaa ohjelmiaan usein niin ettei ohjelmaa kykene katsomaan kun se tulee kun jo alkaa ärsyyntymään. Ei siis meikäläiselle tarvita enää yhtään Eränkävijän mainosta jossa pallomahainen saksanseisojan pennusta tulee marjakoira.... ääh.

En suinkaan ole ihminen joka avaa telkkarin ärsyyntyäkseen ja saadakseen jutunjuurta tänne kirjoittamiseen mutta ajattelin että ehkä tämänkin voin julki tuoda kuinka hankalana koen itse asian.

Piirre kaiketi vain iän myötä vahvistuu. Sitä aikaa odotellessa....

Karikkorapu
Viestit: 37
Liittynyt: 09.02.2016 11:37
Viesti:

Re: Televisio tappaa hyvänkin asian

Viesti Kirjoittaja Karikkorapu » 12.11.2017 12:47

Samaa mieltä. Erityisesti tuo Nenäpäivä on ärsyttänyt alusta lähtien. Pitää vielä tekonenä laittaa naamaan, ikään kuin idean tekohauskuus ei olisi täysin selvää muutenkin.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa