Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
JohnKimble
Viestit: 16
Liittynyt: 25.03.2015 18:31
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja JohnKimble » 25.03.2015 19:34

Hivenen sosiaalisempi, sillä tuolloin mielenkiinnon kohteet olivat selvästi identtisempiä muiden lasten kanssa kuin näin aikuisiällä. Introvertin piirteet näkyivät kuitenkin yksinolon tarpeena, jopa silloin kun oli kavereita kylässä.

Dilemma
Viestit: 45
Liittynyt: 11.03.2015 08:09
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja Dilemma » 26.03.2015 10:38

Olin kiltti, herkkä ja hiljainen lapsi. Olin hyvin pitkään ainoa lapsi, joten olen tottunut leikkimään yksin ja saatoin piirrellä tuntikausia omassa huoneessani ja viihdyin erinomaisesti. Äiti aina tiesi vanhempainiltojen jälkeen kertoa, kuinka opettajaa vaivaa se, että olen niin hiljainen. Tuntiaktiivisuus kun olisi niin tärkeää. No, olinhan minä aktiivinen sellaisilla tunneilla, jotka kiinnostivat eli kaikki kielet olivat helppoja ja niistä pidin. En voinut silti kuvitellakaan viittaavani, jos en 100 % varmasti tiennyt kysymykseen vastausta. Sama epäonnistumisen pelko vaivaa btw edelleen, vaikka mitä sillä nyt on väliä loppupeleissä, jos tekeekin joskus virheen. No kuitenkin, oli minulla pienenä silti leikkikavereita ja vaihdoin kouluakin ala-asteen puolivälissä pienempään. Siellä ei ollut paljon vaihtoehtoja, koska oppilaita oli muutama kymmenen koko koulussa. :D Yläastekin meni ihan kivasti, että ei siinä mitään. Mukavuusalueeni on kuitenkin silloin ollut koti ja sitä se nykyäänkin on.

Vieras

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 26.03.2015 12:30

Olin lapsena aika paljon sosiaalisempi kuin nykyään, vaikkakin olin tosi ujo lapsena jo. Nykyään sitten taas en ole kovin ujo, epäsosiaalinen vain. Lapsena mulla oli paljon kavereita, mutta silloinkaan en tykännyt viettää aikaa suurissa ryhmissä, vaan olin yleensä yhden tai kahden kaverin kanssa kerrallaan. Silloin en tykännyt viettää niin paljon aikaa yksin kuin nykyään, kyllä yleensä olin joka päivä koulun jälkeen jonkun kaverin seurassa. Mutta ei mulle tylsää tullut silloin kun olin yksikseni, tykkäsin myös yksikseen tehdä mitä milloinkin. Yläasteellakin vielä vietin suurimman osan vapaa-ajastani kavereiden seurassa, mutta silloin jo tuli välill fiilis että haluaisi olla vaan ihan omissa oloissaan. Olen aina kuitenkin ollut sellainen, että teen mitä itse haluan, eivätkä kavereideni mielipiteet/ tekemiset ole vaikuttaneet asiaan. Esimerkiksi jos koulussa oli liikuntapäivä ja piti valita mitä lajia harrastaa sinä päivänä, muut valitsivat kaverin/kaverien kanssa minne menevät,kun taas minä valitsin aina itseäni miellyttävän vaihtoehdon, tekivät kaverini sitten mitä tahansa.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 26.03.2015 22:24

JohnKimble kirjoitti:Hivenen sosiaalisempi, sillä tuolloin mielenkiinnon kohteet olivat selvästi identtisempiä muiden lasten kanssa kuin näin aikuisiällä. Introvertin piirteet näkyivät kuitenkin yksinolon tarpeena, jopa silloin kun oli kavereita kylässä.
Vähän samanlainen tarina. Ikinä en ole kovin sosiaalisena kuitenkaan itseäni pitänyt, mutta kuten sanoit - mielenkiinnonkohteet yhdisti enemmän lapsena. Oikeastaan jo nuorena, ennen teini-ikää kuitenkin ajauduin massasta erilleen ja sama meno onkin sitten jatkunut tähän päivään asti - ja varmasti hamaan tulevaisuuteen.

Aina kuitenkin olen tavallaan tiennyt olevani erilainen kuin muut. En vain ennen tiennyt miten, kunnes löysin tämän sivuston ja kaikki palaset loksahtivat kohdalleen.

Näistä asioista pitäisi puhua enemmän, jotta voitaisiin välttää monelle introvertille tutuksi tulleet tunteet, että on riittämätön, vääränlainen - tai jopa viallinen.
Dilemma kirjoitti:Äiti aina tiesi vanhempainiltojen jälkeen kertoa, kuinka opettajaa vaivaa se, että olen niin hiljainen. Tuntiaktiivisuus kun olisi niin tärkeää. No, olinhan minä aktiivinen sellaisilla tunneilla, jotka kiinnostivat eli kaikki kielet olivat helppoja ja niistä pidin. En voinut silti kuvitellakaan viittaavani, jos en 100 % varmasti tiennyt kysymykseen vastausta. Sama epäonnistumisen pelko vaivaa btw edelleen, vaikka mitä sillä nyt on väliä loppupeleissä, jos tekeekin joskus virheen.
Tämäkin tuli hyvin tutuksi joka vuosi. Jotkut opettajat myös huomauttelivat tästä ihan ääneen ja joskus jopa muun luokankin kuullen, että ei saa olla näin hiljainen, arka, syrjäänvetäytyvä. "Tule rohkeammin mukaan", joo mutta entä jos ei luonteen vuoksi onnistu tai edes halua? Tuo "viittamisen pelko" on myös hyvin tuttua, pitkään luulin olevani ainoa tällainen. En uskaltanut juuri koskaa viitata, ainakaan silloin jos en ollut vähintään 101% oikeassa. En sallinut itselleni edes mahdollisuutta epäonnistua ja näin nolata itseäni. Ja sama strategia näkyy valitettavasti edelleen elämässäni, eli jos jokin asia on minusta epävarma, ajattelen usein että on vain parempi yrittää välttää se. Silloin en ainakaan voi epäonnistua, jos en edes yritä.
Vieras kirjoitti:Olen aina kuitenkin ollut sellainen, että teen mitä itse haluan, eivätkä kavereideni mielipiteet/ tekemiset ole vaikuttaneet asiaan. Esimerkiksi jos koulussa oli liikuntapäivä ja piti valita mitä lajia harrastaa sinä päivänä, muut valitsivat kaverin/kaverien kanssa minne menevät,kun taas minä valitsin aina itseäni miellyttävän vaihtoehdon, tekivät kaverini sitten mitä tahansa.
Ensimmäinen kohta pitää minunkin kohdallani täsmälleen paikkansa, eli minun päätöksiin on turha yrittää perheen, kavereiden, tuttujen tai vaikkapa median vaikuttaa. En ole ohjailtavissa vaan teen juuri niin kuin itse parhaaksi tunnen, vaikka se olisi juuri päinvastoin kuin yleensä on tapana toimia. Kuitenkin esimerkiksi koulussa liikuntatunneilla pyrin puolestaan taas menemään kavereideni, tai no pikemminkin "kavereideni" mukaan, jotta en joutuisi jo muutenkin epämiellyttävässä tilanteessa yksin. Hain siis tavallaan heistä turvaa, en muuta.

Tihku
Viestit: 29
Liittynyt: 30.01.2015 22:53
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja Tihku » 29.03.2015 18:06

Monen muun tavoin olin rauhallinen, kiltti sekä etenkin vähänkin vieraassa seurassa hiljainen ja ujo lapsi. Onnekasta lapsuudessani oli, ettei minun tarvinnut koskaan mennä päiväkotiin, vaan olen aina ollut perhepäivähoidossa ja silloinkin muutaman ekan vuoden tätini hoidettavana. Samassa hoitopaikassa oli myös vuotta nuorempi serkkuni, joka olikin pitkään - aina siihen asti, kun muutin kotoa pois ja ehkä vielä senkin jälkeen - paras kaverini. Sain siten ennen kouluikää olla suurimman osan aikaa tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Toisiin lapsiin sain kontaktia seurakunnan kerhossa, jossa muistaakseni viihdyin ihan hyvin, mutta ei siellä mitään suurempia ystävyyssuhteita syntynyt.

Peruskoulussa en oikein tullut toimeen luokkani kanssa, olin se outo ja hiljainen tyttö, liian erilainen, ja erityisesti yläasteella jouduinkin kiusatuksi, kun kiinnostuksenkohteet erkanivat toisistaan entistä enemmän. Minulla oli kuitenkin läpi peruskoulun yksi kaveri - tosin yläasteen lopulla asianlaita oli vähän niin ja näin - jota näin välillä myös vapaa-aikana. Tosin enemmän tämän kaverini aloitteesta. Ala-asteella muistan viettäneeni satunnaisesti aikaa myös joidenkin muiden luokkakavereiden kanssa. Minulla oli myös pari sosiaalisempaa harrastusta, joista toiseen minut houkutteli kaverini ja näin jälkeenpäin mietittynä menin sinne ehkä sen takia, että olisin ollut normaalimpi. Muistelisin, etten oikein koskaan saanut tästä harrastuksesta kovin suurta nautintoa. Liikuntatunteja lukuunottamatta koulumenestykseni oli hyvä, joskin tuntiaktiivisuus olisi kuulemma voinut olla korkeampi ;)

Parhaiten viihdyin serkkuni seurassa ja meillä olikin omat omituiset leikkimme. Yleensä vietimme aikaa jomman kumman kotona, mummolassa, metsässä tai vähän vanhempana kirjastossa. Usein kehittelimme leikkejä lukemiimme kirjoihin perustuen. Ja teimme kirjojen hahmoista paperinukkeja. Noin muuten tykkäsin leikkiä enemmän pehmoeläimillä kuin nukeilla. Myös legot kuuluivat lempileluihini. Ja palapelit.

Tässäjanyt
Viestit: 6
Liittynyt: 13.07.2015 10:03
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja Tässäjanyt » 13.07.2015 12:55

Pikkuisena olin todella ujo, arka ja hiljainen. Ala-asteiässä aloin hieman rohkaistua, ja sainkin luokaltani yhden hyvän ystävän, jonka kanssa vietimme paljon vapaa-aikaa yhdessä. Tykkäsin silti olla yksinkin lapsena(kin), lukemisesta pidin todella paljon. Teini-iässä kuvioihin tuli poikakaveri, oma aika&oma itseys oli jonkin aikaa hukassa (taitaa olla ihan tyypillistä murkkuiässä).

JustNiinjaMelkein
Viestit: 3
Liittynyt: 15.07.2015 01:22
Viesti:

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja JustNiinjaMelkein » 15.07.2015 01:28

Aikamoinen pelle, mutta jälkeenpäin muiden vanhemmat oli kiitellyt että aina kun olin mukana niin ketään ei kiusattu. En kyllä muista enää mitä tarkalleen liikkui mielessä silloin, että oliko se tietoisesti aiheutettu asia.

Kaikki kaverit olivat 2-5 vuotta vanhempia, mutta aina oli vaikeaa jos joku tuli yökylään. Alkoi uuvuttumaan jo aikaisin seuraavana aamuna. Muutaman kerran jouduin vanhemmilta pyytämään että keksisivät jonkun tärkeän syyn että yökyläilyn voisi perua.

ENTP

Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?

Viesti Kirjoittaja ENTP » 15.07.2015 10:14

Laitan tarinan omasta lapsuudesta hyljeksittynä ekstroverttinä:

Itsellä oli tosi vähän ystäviä. Ahdasmielisiä ihmisiä koko kylä täynnä. Ei voinut olla koskaan oma itsensä. Kaikille minun tutkimiselle ja absurdiulle viitattiin kintaalla. Opettaja ei sietänyt ollenkaan sitä, kun mietiskelin, miksi kynttilä pitää tietyn äänen, kun se kopsahtaa erillaisiin esineisiin tai miksi en voisi opetella lukemaan väärinpäin. :mrgreen: Mielikuvitusjutuilleni ja pohdiskeluille maailman rakenteesta naurettiin päin naamaa tai torjuttiin ne täysin. Olin myös surkea liikunnassa ja tämä erityisesti aiheutti halveksuntaa muiden parissa. :(


Kyllä se elämä ekstroverttina onkin helppoa. :lol:

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa