Introvertit.net Keskustelufoorumi

Olen ollut työelämässä terveydenhoitoalalla 20 vuotta, joista viimeiset viisi vuotta rimpuillut työuupumuksen kanssa. Työni on hyvin vuorovaikutteista, intensiivistäkin, jatkuvaa potilaan huomioimista. Kotona taas odottaa perhe, joka on toki voimavara mutta joutuu sitten kärsijän osaan koska äidin akut ovat kertakaikkiaan loppu töiden jälkeen.

Olen alkanut miettiä onko selvä introvertti luonteenlaatuni syy tai osasyy miksi uuvun työssäni. Haluaisin vain oikeastaan mennä hiljaiseen huoneeseen, laittaa oven kiinni ja unohtua sinne. Kukaan ei vaatisi päätöksiä tai vastauksia. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?

Tutulta tuntuu, ja minunkin työssäni joutuu olemaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Olen jo pitkään haaveillut, että unohtuisin talon palkkalistoille vaikka öljylämmitysvastaavaksi tai muuksi tarpeettomaksi ja saisin talon kellarista rauhallisen sopen, jossa voisin oleilla yksin.

Sama täällä. Ja kun työni on muistisairaiden kanssa.... tosi uuvuttavaa. Ja samaan aikaan antoisaa. Ja muuten jaksaisinkin, mutta toisten toimipaikkojen alasajaminen ajanhengen mukaisesti siirtää väkeä ja aiheuttaa myös toimipaikassani epävarmuutta ja turvattomuutta, mikä tuntuu ajolähtötilanteelta meille joilla ei ole vakinaista sopimusta.

Vaikken itse koe niin raskaana etten ole vakinainen... minulle ajetaan koko ajan sellaista mielikuvaa että pitäisi olla huolissaan ja enempi kärsin tästä työilmapiirin huononemisesta kuin muutospelosta.

Ei ole mukavaa kun kampitellaan töissä omien asemien parantamiseksi vaikken koe itse tekeväni mitään itse asemani parantamiseksi. Vähänkös se lohduttaa ajatella, että minun täytyy sitten olla vakava uhka muille.

Nytpä löytyi mulle sopiva keskustelufoorumi Oikein ääneen naurahdin yksikseni kun luin miten muutkin haluavat kellarihuoneeseen yksin työskentelemään Todellakin työ alkaa tuntua ylivoimaiselta n.40 vuoden melun ja tiimityön jälkeen!Ilmeisesti iän karttuminen ja mummokuume vaan pahentavat tilannetta

Täällä myös yksi uupunut. Pidän työstäni mutta äänekkäästi puheliaat työtoverit rasittavat todella.
Joskus henkinen väsyminen on verrattavissa masennukseen. Jaksamista helpottaa työpäivän jälkeen
kävely metsässä koiran kanssa. Ei tarvitse puhua eikä kuunnella...

Täällä ihan samoja fiiliksiä. Sosiaalialalla ollut tällä hetkellä 6 vuotta. Tuntuu, että paukut ei riitä muuhun kuin työpäivään. Vapaa-aika menee sitten yksin palautumiseen, että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Tuntuu, että elämä on pelkkää työntekoa. Oma elämä jää elämättä. Haluan elämältäni jotain muuta. Kun vaan löytäisi sen oman paikan työelämässä, niin että jäisi sitä energiaa myös elää elämää. Ja ikää 27-vuotta. No kai minulla on vielä aikaa löytää se oma paikka tässä maailmassa. Tuntuu vain olevan meille introverteille niin paljon vaikeampaa kuin ekstroverteille.

Minähän vaihdoin työpaikkaa enkä enää ole palvelutalossa (töissä ei asumassa) vaan kierrän ihmisten kotona. Se on työnä vähemmän raastavaa mutta nyt kun lomaa ei ole ollut mitä pitää ja toisaalta uutta asiaa tulee koko ajan ja on pitänyt perehtyä toiseenkin tiimiin asiakkaineen kaikkineen, tunnen uupumusta tässäkin hommassa.

Pitäisi ottaa palkatonta mutta sijaisena en henno sillä vuodenvaihteen jälkeen saattaa tulla työttömyyttä joten on ensin sinne asti sinniteltävä jotenkin.

Lisäksi tuo koiran kanssa metsässä kulkeminen on minullakin tärkeää eikä se talvisin enää olekaan niin helppoa kun pitää löytää uusia paikkoja kulkea koiran kanssa sillä hiihtohullut vievät laduillaan normipaikkani.

Onneksi täällä pohjoisessakaan ei ole juuri nyt lunta maassa vaikka nyt on luvattu taas satavaksi. Yritettävä tänään päästä ehkä viimeisen kerran lähellä olevaan metsään kävelemään.

Mutta tunnen nyt tosiaan uupumuksen merkit itsessäni ja tämä vuodenaika on haasteellisin aika keksiä mikä auttaa.

Juu, koiraa minäkin olen ajatellut. Yksin asuvana saisi seuraa ja olisi pakko ulkoilla muutaman kerran päivässä.
Toisaalta myös perhepäivähoitajan työtä olen ajatellut, koska lasten kanssa tykkään tehdä töitä, mutta päiväkotiympäristö ei sovi minulle. Tällä hetkellä teen töitä lasten omassa kodissa. Sekin on parempi kuin päiväkoti. Toisaalta perhe on iso niin sekin tuo omat haasteensa. Tämän hetkinen sopimus on toukokuun loppuun. Toivotaan, että sen jälkeen olen taas viisaampi mitä elämässäni haluan

Olin aiemmin töissä kunnalla lähihoitajan tehtävissä. Työpäivät oli todella rankkoja, lähinnä henkisesti koska jatkuvasti piti antaa itsestään niin paljon ja keskustella aktiivisesti.
Teinkin muutama vuosi sitten päätöksen ryhtyä yrittäjäksi helpottaakseni omaa oloani ja tämä ollut yksi lottovoitto. Ainoa kauhuskenaarioni on, että joutuisin palaamaan jostain syystä takaisin isoihin työyhteisöihin koska luulen, etten selviytyisi siitä oikeasti millään.

kyllä, kokemusta on. minäkin työssä projektipäällikkönä. työasiat kyllä menevät ihan ok, mutta voi jestas ne epäviralliset pälpätystilanteet kuten työpaikkaruokailut- tai kahvittelut > aivan painajaismaista. en jotenkin kerta kaikkiaan "osaa" puhua pehmoisia ja pysyä keskusteluvirrassa.

ja jään hautomaan aika paljon asioita sekä kuormitun ryhmätilanteissa. yksi paha burnout uralla, olin silloin melkein vuoden "telakalla" työttömänä.