En olekaan yksin?

[Nainen24]

Olen nyt kaksi päivää lukenut näitä keskusteluja.. EN OLEKAAN YKSIN!

Olen ollut jo aivan lapsesta asti "outo". Tai pitänyt itseäni outona, en ole sopeutunut normiin. Lapsena jo hakeuduin omaan salaiseen kallionkoloon tunneiksi, että saan olla yksin. Alle 10 vuotiaana pakkasin mökillä kalastustarvikkeet pyörän taakse, ja lähdin kalaan -yksin, joka ikinen viikonloppu. Mummun luo lähdin mielelläni, mutta inhosin suuria syntymäpäiväjuhlia.

Nyt näitä lukiessani olen saanut moneen isoon kysymykseen itselleni vastauksia. Olen 24-vuotias nainen. En halua lapsia, tuntuu etten jaksaisi/haluaisi pitää kenestäkään toisesta huolta 24/7. Asun yksin, toisinsanoen kolmen kissan kanssa. Parisuhdetta en edes halua enkä kaipaa, sen aika ehkä joskus tulee jos on tullakseen, mutta oma päätös lapsettomuudesta todennäköisesti vaikeuttaa asiaa, mutta se on sen ajan murhe, tuskin tulen muuttamaan mieltäni. Väsyn todella paljon, jos joudun koko päivän olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Kaikki juhlat, pikkujoulut, syntymäpäivät ym. ahdistaa jo etukäteen, kun tiedän, että koen olevani ulkopuolinen (vaikka oikeasti en olisikaan) Kahdenkeskisissä keskusteluissa jaksan pitkiäkin aikoja kuunnella ja kommentoida, mutta esim. työpaikan palaverit saa suun liimautumaan kiinni, ei saa sanottua juurikaan mitään.

Ironista kyllä, olen lähihoitaja. Nautin asiakkaiden avustamisesta, siitä että voin olla se kuunteleva ja rauhallinen hoitaja. Itseä välillä oikein inhottaa, kun on näitä työkavereita, kun "höösäävät" ja hosuvat, ja esim. vievät kaikki talon asukkaat yhteiseen jumppaan. Ei sillä, arvostan työparin työtä, ja sitä energiaa mitä heistä huokuu, mutta itse kun on niin "outo" että en pystyisi samaan. Eikä tarvekkaan, tarvitaanhan tällänen viilipyttykin toisaalta joukkoon. Talon joulujuhlat (onneksi) pystyin nätisti laistamaan, olisi äärettömän rankkaa, kun 15 asukkaan kaikki omaiset ovat paikalla..

Summasummaarum, näiden tekstien perusteella taidan olla melkoinen Introvertti, jonka sisäistäminen toivottavasti tuo itselle helpotusta tähän elämään!

[ilkka]

Tervetuloa
Itsekin sen verta introvertti, että varmaan eka viesti koko boordille.
Mulla sama juttu lapsesta asti oli tunne, että oon outo jne. Netin kautta itsellenikin aukeni aikoinaan inhimillisen psyykeen muodot niin kuin ne nyt voi ymmärtää.

[Karikkorapu]

Minulla oli ihan samanlainen tuntemus kuin ketjun aloittajalla. Olen tämän sivuston löytymisestä tullut onnellisemmaksi kuin olin viikko sitten.

[Wendla]

Miuta auttoi aikoinaan todella paljon tiedon löytäminen introverttiudesta. Ja sen tajuaminen, että en ole ainoa tällainen erakko. Tämän sivyston löysin vasta kauan introverttitietouden jälkeen, mutta onhan täällä kieltämättä ollut ihan mukava lueskelle juttuja.

Ennen koin itseni usein jotenkin vääränlaiseksi. Erityisesti väärältä tuntui, että en jaksanut koko ajan olla tekemässä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Halusin niin kovasti olla ihminen, joka saa helposti uusia ystäviä ja joka on helposti lähestyttävä. Mutta en vain jaksanut sitä. Ja sitten tunsin syyllisyyttä, että uuden ihmisen tullessa porukkaan en alussa paljoa tehnyt keskustelunaloituksia tälle uudelle tulokkaalle. Sen sijaan seurailin ensin, että millainen ihminen on kyseessä. Ja totuttelin siihen ajatukseen, että tuossa on nyt uusi ihminen, johon pitäisi varmaan tutustua. Välillä tunsin järjetöntä huonommuudentunnetta siitä, että en pystynyt alkaa juttelemaan uuden ihmisen kanssa tuosta noin vain. Se vain vei voimia niin järjettömän paljon. Mutta nyt lohduttaa tietää, että on olemassa muitakin ihmisiä, joille sosialisoiminen voi olla raskasta ja voimia vievää.

[Bella-]

Hei ja tervetuloa joukkoon!
Toinen tulevaisuudessa lähihoitaja ilmoittautuu ja allekirjoittaa kaiken ylläolevan. Aika hassu ristiriita introverttiyden ja lähihoitajan työn välillä, mutta olen kyllä samaa mieltä että joskus sekin voi toimia!
Itse nautin ihan älyttömästi siitä kun työskentelen vanhusten kanssa. Jotenkin ehkä se, että tietää työn olevan vain työtä, niin helpottaa asiaa eikä tarvitse tutustumalla tutustua kehenkään(asukkaisiin). Työkaverit on sitten eri juttu, mutta ainakin tähän mennessä olen itse päässyt vähällä.
Ja tosiaan kuten sanoit, niin myös meidän kaltaisille rauhallisille ja ehkä enemmän kuunteleville hoitajille on tarvetta! Lähes aina on tullut positiivista palautetta rauhallisuudesta ja kyvystä ottaa asiakkaat yksilönä huomioon. Että ole sinäkin vaan ylpeä omasta itestäsi, emme ole yhtään sen vähempää tai huonompia hoitajia kuin muutkaan
Vaikka puhutaan paljon vanhusten yksinäisyydestä, yhdessä olemisesta jne. niin ei ne kaikki vanhuksetkaan ole mitään yhteisen toiminnan perässä juoksijoita jotka haluavat vain täyttää päivänsä jollain. Kyllähän sitä ihminen kaipaa vanhanakin rauhoittumista eikä jatkuvaa hyysäystä paikasta toiseen. Sitä vaan helposti yleistetään että joo kun nyt Martti on sellainen että haluaa osallistua ja tykkää muiden seurasta niin mikseipä otettaisi viereisen huoneen passiivisempaa Liisaakin mukaan.. Onneksi nykyään painotetaan enemmän juurikin sitä yksilöllisyyttä, helpottaa omaakin oloa kun saa kohdata sen asukkaan ihan kaksistaan vain.
Ja mikäpä olisikaan parempaa tapaa viettää päivä kuin esimerkiksi kuunnella vanhan ajan tarinoita!