Erilaiset ensivaikutelmat elämänkumppanin etsinnässä

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Erilaiset ensivaikutelmat elämänkumppanin etsinnässä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 17.08.2015 00:01

Minkä vinkin minä vielä samojen asioiden parissa puntaroiville tovereilleni antaisin on se, että kannattaa miettiä itsestään sellaisia piirteitä (vikoja?), jotka mahdollisesti häiritsisivät sinua toisen asemassa. Itseään kuitenkin kun kannattaa pyrkiä kehittämään, mutta tässäkin tosiaan kannattaa muistaa tehdä se ennenkaikkea itsensä takia. Jos tämä nostaa omia asemiaan muiden silmissä, se on tietysti vain plussaa. Esimerkiksi minua ei ainakaan käytännössä kukaan saisi tekemään/yrittämään mitään sellaista, mitä en itse aidosti tosissaan haluaisi. Sen tavoitteen, halun, muutoksen pitää lähteä omasta itsestään, muiden kehoitukset ovat ihan turhia sen rinnalla.

Itsellä on tällä hetkellä tavoitteena oman kunnon kehitys ja mahdollisesti lihaskunnon parantaminen. Pitkään olin liikkeellä (älykkönä tietenkin) ajatuksella "brain over muscel", mutta nyttemmin olen ajatellut - miksei voisi olla molempia? Terveyteen ja hyvinvointiin satsaaminen kun on aina eteenpäin ja tulee taatusti jossain vaiheessa takaisin. Toinen kehityksen alla oleva projekti on psyykkisen hyvinvoinnin parantaminen, mutta se tuntuu nykyisessä mielentilassa ihan ikuiselta projektilta.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että toisen takia ei tarvitse (ainakaan järjettömästi) muuttua, etenkään jos kyse on enemmänkin ominaisuudesta kuin varsinaisesta viasta. Ei nyt ainakaan lähdetä introverttiutta hoitamaan, sillä eihän se toki olisi edes mahdollista. :lol:

misfit
Viestit: 4
Liittynyt: 02.02.2015 00:17
Viesti:

Re: Erilaiset ensivaikutelmat elämänkumppanin etsinnässä

Viesti Kirjoittaja misfit » 20.08.2015 10:00

Vastaan muutamiin ajatuksiin, joita edellisissä viesteissä on tullut vastaan. En lainaa ketään enkä erittele, milloin vastaan mihinkin.

Uskallan sanoa aika isolla varmuudella, että ongelmani nettideitissä ei ole oma profiilini vaan oikeanlaisten ihmisten kohtaamattomuus. Johtui se sitten ihmisten viitsimättömyydestä, turhankin rennosta asenteesta tai vaan epä-analyyttisestä luonteesta, niin suurin osa (naisten) profiileista on niin ympäripyöreitä, että niissä ei yleensä ole oikein mitään, mihin tarttua. Olen kuitenkin huomannut, että kun vastaan tulee profiili, joka saa kiinnostukseni heräämään, niin silloin oma profiilikin niin ikään herättää kiinnostuksen ja juttu lähtee liikkeelle ainakin joksikin aikaa.

Tykkään nettideitissä siitä, että siellä on elävää elämää luontevampaa mennä suoraan asiaan ja siellä voi myös olettaa, että se toinenkin on etsimässä enempää kuin vain ystävyyttä.

Olen itsekin miettinyt, mikä merkitys ja yhteys ystävyssuhteilla on elämänkumppanin etsintään. Minulla ei ole läheisiä ystäviä juuri ollenkaan, vaikka tuttuja onkin paljon. Olen tullut siihen tulokseen, että sen ei pitäisi olla ongelma, kunhan minä itse en tee siitä ongelmaa. Joskus se vaatii aktiivistakin toimintaa esimerkiksi niin, että mietin, miten esitän jonkin asian. Käytännössä olen siis tiedostanut tuon asian ja miettinyt, miten se voisi vaikuttaa ja miten otan sen huomioon.

Olen myös miettinyt, että sikäli kuin on eri asia etsiä ystäviä ja elämänkumppania, niin minä keskityn tällä hetkellä erityisesti elämänkumppanin etsintään. Koen, että ne eivät ole aivan sama asia, ja kun erityisherkkänä introverttinä joutuu ainakin jonkin verran valikoimaan, mihin käyttää sosiaalista energiaansa, niin elämänkumppanin löytäminen on toistaiseksi minulle tärkeämpi "määränpää".

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa