aura kirjoitti:Mietin tuota välittämisestä, usein mulle on ongelma just se, etten hirveesti välitä ihmisistä. Nyt olen kuitenkin miettinyt, ettei se oikeestaan sitä ole, en vaan uskalla välittää, koska en halua olla se, joka pitää toisesta osapuolesta enemmän, koska siinä on vaara satuttaa itsensä.
Minä taas kyllä haluaisin välittää ihmisistä enemmän, mutta tuntuu ettei elämässäni ole vain juuri koskaan ollut ihmisiä jotka olisivat olleet minulle niin tärkeitä. Samaten tulee nykyään vielä harvemmin kenestäkään välitettyä, kun on joutunut toteamaan ettei kukaan oikeastaan välitä minusta. Jos totta puhutaan, elämässäni on oikeastaan vain kaksi ihmistä jotka aidosti välittävät miten minä jaksan, mitä mulle kuuluu ja (edes) yrittävät ymmärtää erilaista persoonaani - äitini ja mummoni. Muut käsittelevät minua muotoa: ota yhteyttä, kun olet saanut otettua itseäsi "niskasta kiinni" ja "asiasi järjestykseen", että et ole häpeäpilkku meille. Joo, karua.
Olen useimmille siellä 3. luokassa = ihmiset, joihin ollaan yhteydessä kun kaikki muut vaihtoehdot floppaavat. Mua kyllästyttää olla se "näkymätön kultakala" siellä 100 ihmisen maljassa, sillä tällaistahan se touhu useimmilla ihmisillä on. Ystäviä ja tuttuja on niin paljon, että on mahdotonta luoda syvempää suhdetta kenenkään kanssa, kun toisella ei yksinkertaisesti ole niin paljon aikaa heistä kenellekään. Tai he eivät ainakaan halua sitä minun kanssani kuluttaa...
Mä en vaan jotenkin enää edes jaksa vaivautua välittämään, koska sitä jo voi arvata sen että on toiselle loppujenlopuksi pelkkää ilmaa. Käytetään kun tilanne sen sallii ja sitten lempataan.
aura kirjoitti:Tavallaan toivoisin ystävyyssuhteideni olevan niinkuin parisuhteet ovat, mutta ilman seksiä ja sitoumuksia. Huomaan, että kun tapaan/tunnen sellaisia ihmisiä, keiden kanssa klikkaa tosi hyvin, mä oon tavallaan "rakastunut" niihin. Miten teillä, "ihastutteko" ystäviinne? Kuinka paljon panostatte ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin?
Joo, minä toivoisin tätä samaa. Rakkautta se on
aito ystävyyskin, mutta juuri kukaan ei tunnu enää haluavan luoda näin syvällisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Ymmärrän sen, että jos on parisuhde se riittää 99% meistä kattamaan nämä tarpeet. Loput tuttavuudet on sitten tasoa "kaverit, joiden kanssa pidetään hauskaa". Minä puolestaan etsin samaa rakkautta ja sielunkumppanuutta myös ystävistäni, jota haen myös seurustelukumppanistani.
Kaikki ei tietysti ymmärrä. Jos yrittää luoda "liian hyvät välit" jonkun toisen miespuolisen kanssa, pidetään helposti homppelina. Jos se on taas vastakkaista sukupuolta, heti luullaan että on taka-ajatuksia. Minusta näin introverttina joskus ihan tuntuu, että aivan kuin valtaosa ihmisistä tarkoituksellisesti välttäisi liian läheisten ihmissuhteiden syntymistä. Suojelevatko he itseään joltakin vai mitä? Miksi he haluavat pitää ystävänsäkin mieluummin "paskanjauhanta-tasolla" kuin tosi ystävänä?
Kuinka paljon sitten panostan näihin ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin, noh, olen ehkä huono vastaamaan koska niitä on niin olemattoman vähän. Mutta jos joku henkilö merkitsee mulle oikeasti paljon, niin hyvin paljon - omien voimien mukaan. Tällaisia ihmisiä on vain vaikea löytää, jolta saisi myös vastakaikua tälle kaikelle. Olen vain niin väsynyt antamaan itsestäni toiselle lähes kaiken, mutta saamatta mitään sitten juuri takaisin.
Mulle saattaa esimerkiksi joku tapaaminen jonkun "kaverini" kanssa olla todella merkittävä. Mutta on aina niin surullista huomata, että en merkitse sille toiselle mitään hänen 1500 kaverinsa joukossa...
![Neutraali :|](./images/smilies/icon_neutral.gif)