kehenkään. kirjoitin tätä aluksi vain itselleni, siksi pienet alkukirjaimet kun ovat
ascii-editorilla kätevämpiä:
jos fakta on se että olen aina ollut introvertti ja luontevasti pysytellyt etäällä
muista, niin taitaa se ollakin niin. "pakollinen" sosiaalisuus on opittua ja osaan
sen kyllä hyvin. siltikään en kaipaa sitä muuhun kuin asioiden hoitamiseen, kuten
työ tai harvat harrastukset joita minulla on. sekä kaupassa käyntiä ja muutaman
harvan ystävän kanssa tapaamisiin harvakseltaan.
silti olen miettinyt paljon että mikä osuus muilla nuoruuden kokemuksillani on.
niihin liittyi nuoruudessa hyläytyksi tulemisen pelko ja sitten se ristiriita
että piti hakea hyväksyntää pätemisellä, mielistelyllä ja mukakivalla small-talkilla.
kaveripiireissä en tuntenut olevani koskaan toivottu, mutta osasin jotenkin kääntää sen
tilannekomiikalla tai millä tahansa aina hyväksi. ja samalla pelkäsin hylätyksi
tulemista, se johtui ihan perheen ongelmista ja häpeän tunteista.
olen aina tuntenut oloni porukassa kiusaantuneeksi: intro-veikko vetänyt pidemmän
korren. ja sitä kautta tullut se "aivan sama, ei kiinnosta" -asenne. suurin osa ihmisistä
on "tyhmiä" ja ne ei osaa/halua muuta kuin jauhaa paskaa. eiväthän siis kaikki suinkaan
sitä ole mutta näin olen liiankin usein ajatellut sisimmässäni. olen paljon lähteny mukaan
siihen miellyttämisen ja "mukana olemisen" kautta tapahtuvaan mukakivaan joka on vaan
aiheuttanut mulle pahaa oloa sisälle. kun mua ei vaan KIINNOSTA yleensä mikään "noiden"
jutut ja lässytys. mieluummin vaan tarkkailen ja olen omissa oloissani. ja en osaa sanoa
minkä verran kaikki se lapsuuden häpeä sekä juurettomuus on vaikuttanut tähän, kun jouduin
koko lapsuuteni muuttamaan eri paikkakunnille eikä mitään lapsuuden kotiseutua eikä
kavereitä ole jäänyt. koko aikuisuutunekin olen muuttanut usein, pystyn ja jopa haluankin
muuttaa jotta pääsen pois vanhasta. uuteen kotiini sopeudun aina sekunnissa.
mutta nyt uskon että tällä on ollutkin pienempi vaikutus mun elämääni. koska olen
alunperinkin ollut intro, ja ne lukuisat muutot ja kaveripiirien vaihtumiset vaan
lisäsivät sitä irtonaisuuden tunnetta; helpotti kun tajusin ettei mun edes "tarvitse"
kuulua "noihin".
voisin kirjoittaa tätä vielä kilometrin, tajunnanvirtana, mutta jospa joku tämä lukee ja
jotain jopa kommentoisi
