Huh huh. Onneksi pahin joulusta on jo jäämässä taakse.
Joulun aika on melkoisen voimille ottavaa ja palautuminen vaatii lomaa uuteen vuoteen asti. Parissa päivässä pitää kiertää kolme mummolaa, vastata liutaan lörpöttelevien sukulaisten puheluita sekä viihdyttää kylässä piipahtelevia naapureita.
Varmaan kuuluu joulun henkeen ja joillekin on vuoden odotetuin tapahtuma. Minä odotan tätä vuoden aikaa joka vuosi kauhulla ja se on yksi rankimmista rupeamista vuodessa. Miksei joulua voi vain käyttää hiljentymiseen ja palautumiseen? Miksi siitä aina pitää tehdä voimia vievä verkostoitumistapahtuma small talkkeineen ja kyläilyineen?
Joulu ohi -onneksi
Re: Joulu ohi -onneksi
Itse olen huomannut, että muiden odotukset meistä voivat pahimmillaan olla hyvinkin vahvoja kahleita. Vielä kun introvertit yleensä ottaen kaihtavat konflikteja, ei näiden odotusten muuttaminen yleensä ole kovin helppoa. Tilannetta hankaloittaa entisestään se, että yleensä odotamme muilta samaa, mitä itse olemme valmiita tekemään. Ekstrovertin mielessä siis esimerkiksi kyläilyt ovat vain pieni vaiva, joka takaa vastavuoroiset kyläilyt tulevaisuudessa. Ja kukapa ei haluaisi vain viettää aikaa muiden ihmisten kanssa puhellen täysin merkityksettömiä...
Jos haluat tulevista juhlapyhistä yhtään helpompia, kannattaa varmaankin aloittaa introvertin käsitteen tunnetuksi tekeminen lähipiirissäsi. Ehkä sen jälkeen on helpompi sanoa liian rasittaviin rientoihin ei.

Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 26.12.2014 21:04
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Joulu ohi -onneksi
Itselläni joulun aika on ollut lapsuudesta asti hiljentymisen ja palautumisen ajanjakso johtuen siitä, ettei perheeni viettänyt joulua. Ei tuossa muuten ole valittamista, mutta soisi tuon joulun olevan joskus vähän sosiaalisempi. Eli eipä se toinen ääripää välttämättä ihanteellinen ole introvertillekaan. Ehkä jos löytää elämänkumppanin, niin muuttuu sitten liian rauhattomaksi
Re: Joulu ohi -onneksi
Minä onneksi onnistuin välttymään joulun kauheudelta lähes täysin. Mitään ylimääräisiä ihmiskontaktejakaan ei tullut, kun kaikkiin sukulaisiin on joko huonot välit tai yli 300km välimatka.
Puistattaa kaikki jouluun liittyvä, lähinnä taustalla olevan kaupallisuuden vuoksi. Inhoan joulupukkia, jouluvaloja, joululauluja, jouluruokaa yms. Joululahjat ovat myöskin jotain aivan käsittämätöntä: väkipakolla ostetaan satunnaista roinaa, joka kääritään paperiin, ja sitten annetaan se väkipakolla ostettu roina jollekin toiselle, jonka täytyy hampaat irvessä esittää kiitollista. Minä ainakin mieluummin menen kauppaan ja ostan sieltä tarvitsemani tavarat itse, ilman mitään erillisiä lahjontarituaaleja.
Suosittelen lämpimästi kaikille erakkoluonteisille mahdollisimman tehokasta irtisanoutumista joulusta. Kokeilkaa edes. Se on äärimmäisen vapauttavaa.
Kaikki muutkin kalenteriin perustuvat juhlat ja perinteet ovat mielestäni jollain tavalla teennäisiä, turhia ja ärsyttäviä.

Ristiriitaista kyllä, itse olen joulunvietossa perinteiden kannalla. Eli joulu vietetään meillä perheen kesken joka vuosi samoin rutiinein. Joulun viettäminen yksin kuulostaa mun mielestä kauhealta ajatukselta.
Re: Joulu ohi -onneksi
Amen. Ennen vanhaan tuon juhlimisen ymmärsi, kun ihmiset oli köyhiä; tarvittiin välillä päiviä, jolloin sai syödä "paremmin" ja lahjaksi sai yleensä jotain oikeasti tarpeellista sikäli kun sai mitään. Mutta kun nykyään useimmat voivat syödä mitä haluavat, koska haluavat ja muutenkin tyydyttää tarpeensa ihan omilla rahoillaan, en käsitä tätä lahjaruljanssia.900 kirjoitti: Puistattaa kaikki jouluun liittyvä, lähinnä taustalla olevan kaupallisuuden vuoksi. Inhoan joulupukkia, jouluvaloja, joululauluja, jouluruokaa yms. Joululahjat ovat myöskin jotain aivan käsittämätöntä: väkipakolla ostetaan satunnaista roinaa, joka kääritään paperiin, ja sitten annetaan se väkipakolla ostettu roina jollekin toiselle, jonka täytyy hampaat irvessä esittää kiitollista. Minä ainakin mieluummin menen kauppaan ja ostan sieltä tarvitsemani tavarat itse, ilman mitään erillisiä lahjontarituaaleja.
Meillä oli taas totisen auvoinen joulu. Minä olen pikkuhiljaa vähentänyt osallistumistani, mutta silti tuli mutinapuheita kun olimme vanhemmillani vain yhden yön. Sivusta sain katsella miten teinipoika ja nelikymppinen äitinsä olivat tyytymättömiä lahjoihinsa -poika ei saanut KAIKKEA mitä halusi ja äiti sai isältä liian persoonattoman lahjan.
Kun siskon lapset tuosta vielä vähän varttuu lopetan koko joulutouhun. Toistaiseksi niille on vielä niin tärkeää että täti on jouluna paikalla että uhraudun.
Re: Joulu ohi -onneksi
Един437.8долгBettAndrEdgaдругБуроодноPietOmarZorlКузнDaleNestXVIIэкспSambправGI03хороDormколл
АртиWolflineZeroПрудКривCодеRalhязыкCaroEugeКартпедаMicrPatrVaniNiveсертPatrПавлГуреSupeRobe
СакыWoodбас-PushMariMariPhilFELIJohnГолдAlbeэкстOmsaBabuJeweBergCircEvergunmmattИзгаавтоКрас
ЕсенЛебеДиксавтоАлекПобеDaviMiyoязыкЛенисереZoneдопоJaneКривсере2110сходZone03-0ExceZoneZone
MaryZonedwarStanсертJoseГуреMargКожеАкунPeteНикуИллюМакуавтоЗубоКареКосыHarrKellкандучилTerm
земнфарфклейKeliтюлеCandHotpCrisсборконсэлемBabyАртиИталMistCaraкнигOLEDMITSLANDРазмфотоJazz
DuetqTheсборColoSimbязыкPublBergWindisteсклаTaniSupeсертTrioActiВейдSonaЗайцYossЛитРХомелеге
ЛитРDarkГуреAcadРудаМаркБахтпоявкосмочерElviМикукиноStriRAMPBillстре(РасСодетанкHollPozoОгар
WindвыруПереТумаXIIIЛебеЛебеАлфеавтосновАлекРаскобобПучкПестPatrобщеТемкЖукоСемеприкKeliKeli
KeliинстСобеThisGiovтеатЩербПущиKaurШопеMichКолоСветtuchkasChriAlle

Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa