Apua uneen?
Apua uneen?
Eli tällainen ongelma näyttänyt itseensä melkein koko elämän ajan, en hirveen hyvin muista, että olisin koko elämäni aikana saanut unirytmiä ikinä kuntoon. Kyseessä suurimmaksi osaksi ollut varmaan juurikin se kun mieli alkaa elään omaa helvetin rasittavaa toimintaansa illalla. Joten aattelin kysästä täältä, että onko löytyny tarpeeksi kovaa paistinpannua millä ton pääkopan saisi hiljennettyä ja jos on niin merkkiä kiitos. P. S. toki muitakin neuvoja saatan ottaa vastaan.
Re: Apua uneen?
Iän puolesta jo unihäiriöitä minulla mutta sen vuoksi minun pääkopassani alkaa nukahtamisvaiheessa pomppia työasioita menneeltä päivältä ja It's sucks sillä saatan keksiä jonkin menneen pieleen tms. Ja sehän on omiaa karkottamaan unet.
Joten laitan kelloradiosta kuulumaan yleensä puhetta suoltavan radiokanavan jota kuuntelen sulkeakseni päänsisältöä. Onnistuu mutta heräilen yölläkin ja joudun lisäämään taas puhetta. Ts. ajastimella laitan etukäteen määrän jolla selviän uneen. Ja uusin hoidon tarvittaessa.
Ei siis mikään kelpo konsti kun olen miettinyt mitä kuuntelen nukkuessani. Ei liene mitään sivistävää kuten ennen uskottiin unen aikana kuunnelluista kielikaseteista yms.

Toisen ihmisen puhe vielä siihen kun yrittää nukkua niin ei toimi kyllä itellä. Kun vaan vois kirjan ääreen nukahtaa ettei se läsähdä naamalle. Kai se siis tarvitsee vaan yrittää mennä nukkuun aikasemmin tietäen pyörivänsä parisen tuntia.
-
- Viestit: 59
- Liittynyt: 12.01.2019 19:42
- Viesti:
Re: Apua uneen?
Olen kärsinyt uniongelmista lapsesta saakka, nukahtaminen vaikeaa, unet lyhyitä, heräilin yöllä, olo herätessä hyvin "tunkkainen" ja ärtynyt, ajatus ei kulkenut yhtään ja ahdisti ja masensi. Tiesin että se ei ole hyvä asia mutta en tiennyt mitä asialle tehdä eikä kukaan muukaan osannut auttaa. Lopulta kun 20 vuotiaana tuntui siltä että en enää kestä tätä joten päätin tehdä asialle jotain. Arvauskeskuksen lääkäri tarjosi mielialalääkkeitä mutta en ottanut niitä. Päätin sitten kokeilla elämäntapa ja ruokavalio remonttia. Eli tiivistettynä: sokeri, kofeiini, alkoholi, maitotuotteet, viljat, einekset pois ruokavaliosta. Ennen maha oli turvonnut ja kipeä että ei mikään ihme jos nukkuminen ja muutenkin elämä hirmu vaikeaa. Stressi turvottaa myös vatsaa. Jos ei paska kulje niin ei ajatuskaan kulje. Noudatan nykyään FODMAP- dieettiä niin olo on virkeämpi ja jaksan liikuntaakin harrastaa. Jos syö liikaa ja varsinkin ennen nukkumaan menoa niin se ei edesauta nukahtamista. Säännölliset ruokailuvälit päivän aikana on tärkeitä että pysyy mieliala tasaisena. Kirjojen lukeminen ennen nukkumaan menoa sinisen valon tuijottamisen sijaan auttaa myös uneen ja ajatukset on kirjassa eikä kierrä kehää jonkun asian ympärillä. Jos joku asia häiritsi niin ei auttanut muu kuin käsitellä se ja yrittää unohtaa se, itsellä näitä riitti ja onneksi niistä olen jokseenkin selvinnyt. Hyvä sänky ja tyyny kannattaa olla ja sopiva lämpötila makuuhuoneessa. Nykyään nukun ihan hyvin ja pursuan energiaa aamuisin.
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 12.01.2019 19:58
- Viesti:
Re: Apua uneen?
Itsekin olen nukkunut huonosti ja pyörinyt sängyssä ajatuksieni kanssa kuin karusellissa. Sitten ostin uuden patjan, tyynyt, peiton ja mennyt muutenkin aikaisemmin nukkumaan ja se on nyt auttanut. Toivottavasti pysyvästi.
-
- Viestit: 12
- Liittynyt: 04.12.2018 20:11
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Apua uneen?
Ite olen turvautunut ihan lääkkeeseen. Imovane on nukahtamislääke joka on toiminut. Laitan myös usein taustalle "soimaan" brown noisea tai jotain ASMR-videoita.
Re: Apua uneen?
деаб386.3близBettХаниAdobFiskHolgJorgRobeпредCantAcroвойнMileПаноЗаниSchaCarlTescшкатLaceСмир
175325-1бейкUnitсертКочиCreoфакуСэнфсертПоляВелиязыкYorkсертWellKeraCamaBinoДемиСлавPantAnat
ПетрArktФормNighсертSainShahMagnСказстудHarrПотаавтоЛюбипереnascVentнатуCircNikiPaliкнягкоре
wwwgЛитерощаТакэАрседругDaviZoneGustинтрMORGZoneМариРевяPete57-4ZoneГалаZoneZoneXVIIZoneNaso
КнобStolмалеБастзнакJohnМоскКомаструHeinGeorStefФиллАвдеHotcFyodУорнотлиSharХачкЭфроКравMart
СодеDieuначапродпепеMabeCataBekoмеждWindFirsTropXVIIFiveРоссDuraEF-3FALCавтоFORDхорозначBlue
SnodскреEditнасткостLEGOКитаБараWindКитаNeilSupePhilсертPlanЛитРЛитРТихоФилоFantКосаОгниЛитР
WindнравLukaXVIIПопоМалеПашкHeinФранEditКонотворМишнпервПрохBrucвызытканТкачСтепФеврВидеистр
англКаплСамоСирошколэкзаЗахаWindMaryШальЖукописаГербМальКалуAngeГришBobbMumbКрауТокапродпрод
продкнигTreaScheHeltИзмоKrisКоваМохоЩеглЗубкСосоФилиtuchkasязыкТихо

Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa