Asuminen

[Petra]

En löytänyt näinkin tärkeälle asialle omaa ketjua joten tässä se tulee. Tiedän että asiaa on varmasti ja muistaakseni sivuttu mutta etsi-toiminto ei löytänyt asumista sanana muutoin kuin parisuhteen yhteydessä.

Ja jossainhan me asumme nytkin. Joko väärässä tai halutussa paikassa. Asumista ajattelen tällä kertaa fyysisenä ympäristönä kuin perhekokona tms.

Ja kun nykyisin asun väärässä paikassa niin lienen sivunnut aiemmin haluani asua jossain sivummalla saadakseni olla rauhassa. Tuota ihmisiltä. (Työni hoitoalalla vaatii vapaa-aikaan mahdollisimman vähän ihmiskontakteja ja niiden säätelyä)

Nykyinen rivitaloasuminen - saa pulssin kiihtymään niin monesti että vain saamattomuus kaiketi on estänyt muuttamasta yhdessä taloudellisen tilanteen kanssa tietenkin.

Mutta alkuperäinen syy miksi aihetta kaipasin on osin työstäni johtuvaa. Alallani työskentelen jo korkeaan ikään tulleiden kanssa joten olenpa syyllistynyt miettimään omaa ikääntymistäni näin keski-ikäisenä ja etenkin keskitasoa äkäisempänä.

Nykyisen hallituksen linjaus tukee nähdäkseni kotona kuolemista joka tietysti sopii silloin kun siitä voi itse päättää. Ei koska kuolee vaan että kotona mahdollisimman pitkään.

Kuitenkin on sairauksia ja terveydentiloja joissa ei edes omaisen avulla saati yksin voi kotona olla kuin Schumacher omaisuuksillaan. Ja introverttinä ajatus omasta hoitajakaartista tökkii kyllä sekin, joskin mielessä on käynyt myös erinäisten muistisairauksien vaikutus introverttiyteen.

Muuttuisiko/poistuisiko tämä toiseuden tunnetta aiheuttava ominaisuus?

Jos oletetaan ettei näin tapahdu vaan kaikki vain kärjistyy enemmän kuten minun epäilykseni kokemuspohjaani nojaten on, olemme pulassa. Tulevaisuus kauhistuttaa.

Kotihoito työntää jalkansa linnamme oven väliin ja se on sitten menoa. Äkkiä uutta väkeä joka kerta tulee ihmettelemään enkö siivoa ja mitä syön ja millä olen lihonut ja miksi laihdun. Järjestää kotisi mielensä mukaan ja paasaa siitä mistä paasataan milloinkin. JOKA TAPAUKSESSA TULEE KOTIISI SILLOIN KUN HEILLE SOPII EIKÄ KUN SE MINULLE SOPII.

Minullehan tuskin sopii koskaan.

Ainakin jos olen sairaudentunnoton.

Saati introvertti.

Tai muistamaton.

Entä jos halvaannun? Olen laitoksessa akuuttivaiheen, laitoksessa kuntoutusvaiheen ja kotiutustiimin avulla kotiin jonne joku on tehnyt MIELEISENSÄ muutokset (MINUN KOTIINI?!) ja minulle annetaan hoivaa että pärjäisin kotona tapahtuneesta huolimatta.

Entä jos minä vain alan käyttäytyä vieläkin kummallisemmin. Syön vain lenkkimakkaraa ja juon vain maitoa ja jään kiinni jossain pirun pissatulehdusasiaa hoitaessani lääkärissä joka haluaa pienen verenkuvan ja virtsanäytteen ja puhun vähän siitä ja tästä jolloin lääkäri päättää että sosiaalitäti vierailee katsomassa miten kotiasiat hoituu.

Ja entä kun kotihoitokaan ei riitä yöpartion kanssa? Etenkin jos olen onnistunut toteuttamaan unelmani muutosta maalle ja tietysti heikon taloudellisen tilanteen vuoksi olen onnistunut ostamaan talon kaukana palveluista.

Sitä joutuu joko vanhuksille tarkoitettuun yhteisöön vuokraa maksamaan tai peräti oikein toheloituaan kotonaan aiheuttaen itselleen vaaraa yms. palvelutaloon vuokraa maksamaan.

Siis kauhistuttaa oma ikääntyminen tai mahdollinen sairastuminen. Jos ei sitten introverttiyteni lähtisi siinä mylläkässä pois.

Minua kun ei kauhistuta muu kuin nämä ekstrovertit hoitajakollegat joilla ei riitä empatia ajattelemaan että oikeasti on olemassa ihmisiä jotka haluavat olla yksin eivätkä ole yksinäisiä joita pitää pakottaa sitten päivätoimintaan.

No nyt on purettu vähän tätä ahdistustani tänne mutta alunperin haluni oli visioida mahdollista unelma palveluasumista juuri meille räätälöitynä. Taitaisin tyytyä automaatteihin ja tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin lääkeannostelijoineen ja ateria-automaatteineen kaikkineen. Hersk.

[Jare]

Varmaan ihan aiheellinen pelko, mutta toisaalta olen saanut mediasta sellaisen kuvan, että kotihoidon alalla on liian vähän työntekijöitä (ainakin nyt, tulevasta en tiedä), joten auttaako se jos käynnit pysyvät pikaisina? Ehkä kotihoitoa ei resurssipulan vuoksi edes kovin helposti määrätä, vaikka olisi oikeakin tarve? Noh, täytyy sanoa että en kuitenkaan tunne alaa oikeastaan lainkaan, joten ehkäpä en nyt hirveästi enempää esitä arvelujani .

Mutta luulisi että jos muistisairaus ei kovin pahaksi äidy, ja jos puhekyky pelaa, niin varmaan pystyy hoitajille ilmaisemaan sellaisen toiveen että mahdollisimman vähän käyntejä ja mahdollisimman lyhyesti, ei small talkia eikä kuulumisten kyselyä tms., vaan suoraan asiaan ja kun välttämättömät jutut on tehty niin sitten saa heti lähteä seuraavan asiakkaan luo .

Plan B: Ryhdy kärttyisäksi! Ehkä sitten käynnit pysyvät pikaisina .

[Bella-]

Itsekin hoitoalalla työskentelevänä monesti miettinyt samaa..
Käy niin sääliksi niitä vanhuksia, joita väkisin raahataan kaikenlaisiin tapahtumiin, koska on se vaan nyt niin ehdottoman varmaa että kaikki sinne myös haluaa. Erilaiset virikkeet ovat kyllä hyvästä SATUNNAISESTI, mutta itse ainakin puollan sitä, että ihmiset saisivat ennenkaikkea rauhallisen vanhuuden. On oma lukunsa ihmiset, joilla virtaa riittää vielä siinä kuuluisassa kiikkustuolissakin.
Oon käynyt läpi niin suurien kuin pientenkin kaupunkien hoivalaitoksia yksityisestä kunnallisiin ja tähän mennessä törmännyt ainoastaan 1!! paikkaan missä oikeasti mentiin niiden vanhusten ehdoilla. Ja kappas vaan siellä oli hoitajatkin porukkaa, jotka tykkäsivät työstänsä. Koko talo oli kuin yhteinen koti, työvuoroon oli mukava tulla.
Muutenkin koko vanhustenhoidon Suomessa sais pistää uusiksi, aina sieltä opiskelusta lähtien. En väitä itsekään olevan mikään vuoden hoitajaehdokas, mutta varsinkin lähihoitajakoulutukseen pääsee aika vaarallisen helposti ihmisiä, joiden paikka olis aivan jossain muualla.

Omaa vanhuuttani en vielä parikymppisenä pahemmin ole ajatellut, lähinnä hekumoinut vain ettei tarvitse elää kovin vanhaksi. Eutanasian laillistamista Suomessa odotellessa, vanhempana saattaisin sairauteni takia sen valita (sairaus joka iän myötä pahenee).
Kai oon tuudittautunu liikaa tuon ajatuksen valtaan, sillä en osaa edes kuvitella millainen oma vanhuus mahdollisesti on.
Tai no on mulla jonkinlainen kuvitelma, mutta se nyt on aika romantisoitu: pieni maalaiskylä, jonka laidalla vanhusten yhteisö. Jokaisella oma pieni tupa ja autetaan toinen toisiamme, kuitenkin ymmärtäen että annetaan toisten olla rauhassa. Tehtäs voimiemme ja kykyjemme mukaan ihtelle ja toisille polttopuut ja leivottais pullat, piettäis huoli omistamme.

Hyvä bisnesidea tuo sun palveluasuminen introverteille, varmaan löytyis ainakin suomalaisilta kannatusta! Mieleen tuli heti ainaki tusina ihmisiä, jotka varmaan kiittäisivät luojaansa moisesta vaihtoehdosta.

Jaren plan B kuulostaa myös varteenotettavalta vaihtoehdolta, jos nyt on jo kiukkupussi ja saa sillä usein ihmiset kaikkoamaan introverttiyden lisäksi, niin ehkä se vaan kasvaa iän karttuessa? hahah

[Petra]

Plan B ei vaan toimi. Käytännössä nähty tai toimiihan se mutta lasku tulee asiakkaille pitkästä käynnistä ja jos ei kylve rahoissaan se saa voimaan pahoin.

Joo todennäköisempää on että pitää kieltäytyä kaikesta hoidosta kotona. Mahdollisimman pitkään.

Mutta kenties tulevaisuudessa tämä introverttius poikisi erilaista asumista alun alkaenkin. Ei tosin tietysti minun aikanani. Enkä usko eutanasiaan pääsevän siksi että vihaa ihmisiä... tai epäilen vahvasti. Heh.

Tuo yhteisiin tilaisuuksiin raahaaminen... muistui mieleen eräs hoitokoti jossa muistisairaita vietiin milloin uskonpuhdistuksiin (srk-hartaus) ja välillä hanurista kiskottuu kaikille sopivaa (ei todellakaan) tapahtumiin. Muutama sairautensa? mukanaan tuoman estottomuuden vuoksi mummo keksi huutaa tai käyttäytyä varsin epäsopivasti tilaisuuksissa joten esimieheni (silloinen, jota kaihottomana muistelenkin) poistatti listalta kyseiset tyypit... siis mummot ei esiintyjät.

Jo silloin tietämättä mitään omasta introverttiluonteestani pelastin asukkaita massaruokailusta sivummalle. Tietenkin ruokailun jälkeen. Kummasti rauhtoittuivat kun pääsivät pois siitä TOISTEN SEURASTA, jonne piti väen vängällä kaikki viedä.

Eipä ihme että näitä etukäteistraumoja onkin jo nyt. Ehkä näin kotona asuvien luona käydessäni nautinkin yleensä. En silloin kun radiot ja telkkarit huutaa mutta niitäkin osaan jo pyytää hiljentämään niin etteivät loukkaannu.

Kai se on yritettävä pysyä sen verran kunnossa että unohtavat jonne peräkylän pikkumökkiin ja kävellä viimeisillä voimilla jonnekin kuolemaan kuin villieläin välttääkseen kalliit hyvätasoiset hoivaa ja huolenpitoa tarjoavat ehtootuvat. Huh.

[Andras]

Itse olen ajatellut syväjäädyttää itseni niin kauaksi tulevaisuuteen, että minut voidaan taas palauttaa terveeksi. Tai kopioida tietoisuuteni tietokoneeseen. Tai tehdä itsestäni kyborgin.

[Andras]

Itse asumisesta. Tällä hetkellä asun opiskelija-asunnossa, koska se on todella halpaa, ja koitan asua täällä sen takia mahdollisimman kauan. Sitten kun joudun muuttamaan täältä pois, muutan johonkin sellaiseen maahan, missä on mahdollisimman alhainen verotus. Täytyy vielä tutkia tarkemmin näitä maita, mikä niistä on paras muissa suhteissa.

[Sami90]

Asun yksinään kaksiossa. Kaupat yms. ovat kävelymatkan pääasä kotoa, niin en ole kokenut tarpeelliseksi hankkia autoa. Eikä siihen olisi oikein varaakaan.

[MaaOnVoimaa]

Asun kerrostalossa vuokrayksiössä. Oon miettiny mitä seuraavaksi, pallo jalassa saattaisi viedä huumorintajun rippeet joten en ole varma ostaisiko omaa kämppää. Omakotitalo olisi kiva mutta raha on se ikuisuuskysymys. Nyt on ihan rentoa jos ollaan rehellisiä, elintilaa kaipaisin lisää.

[Petra]

Itsekin uudelle paikkakunnalle muutettuani asuin vuosia vuokralla. Ystäväni sanoi aina että hommaisin oman asunnon ja alkaisin sitä maksamaan niillä vuokrarahoilla.

Nyt rohkaistuin viime vuonna sen siirron tekemään. Tietysti olen tyytyväinen mutta ne vuodet jotka vuokralla olin eivät menneet hukkaan. Tarvitsin niitä nähdäkseni että tänne jään ja minne sen omistuspahakkeen haluaisin.

Pallo on jalassa mutta suunnittelen jo pois muuttoa henkisesti sitten kun eläkkeelle olen jäämässä. Jättäisin tämän tytölleni ja itse muuttaisin syrjemmälle. Tai sitten keskustaan kerrostaloon palveluiden lähelle. Tai sekä että.

Tällaisia ajatuksia on herännyt kun on asiakkaiden luona käynyt. Oma ikääntyminen ja erilaiset asumisjärjestelyt ja varautumiset selkiytyy.

Ja jos tuli ihmettely etteikö minulla ole rahasta uupelo niin.... tietenkin. Mutta suunnitelmia pitää olla. Toteutus vain ontuu... no olenhan päässyt sentään omistamisen makuun. Vähän kuin olisi vuokralla pankille. Sentään varmempi kuin edellinen jossa vuokra-asunto myytiin yksityiselle ja se remppasi kämpät myyntiin...

[MaaOnVoimaa]

Toteutin unelmani, ostin omakotitalon läheltä kaupungin keskustaa ja luonnonsuojelualueelle/ladulle matkaa 500m joten voi lähteä kävelylle tuulettumaan duunin jälkeen helposti. Tuntui hyvältä idealta mutta nyt oon hirveessä ostokrapulassa ja ihan helvetin ahdistunut kun aloin murehtia kaikenlaista. Talo on ihan ok kunnossa putkia luukuun ottamatta ja hyvällä paikalla. Hiljaisuudesta ja omasta tilasta joutuu maksamaan kovan hinnan. Saman verran maksaa kuukaudessa kuin pieni vuokraluukku. Oli aika radikaali päätös kun ikää vasta 24 ja nyt vasta aloin oikeesti ajatella omaa elämää. Katotaan ny pari vuotta eteenpäin että miltä tuntuu, jos edelleen ahdistaa niin myyn pois. Saunanlämmitys ja hiihto on kyl parasta.