Sopivia työpaikkoja?

[Wendla]

Aiemmin kysäistiin, että missä opiskelen. Opiskelen siis Itä-Suomen yliopistossa.

Sosionomin työkin voisi olla ihan mielenkiintoista. Itse asiassa amkin sosiaaliala oli vahvana vaihtoehtona miettiessäni, että minne haen lukion jälkeen. Mutta kuitenkin sosiaalityö tuntui enemmän omalta jutulta.

PS en osaa vielä vastata yksittäisiin viesteihin täällä, joten vastaus tulee vähän hassusti näin erillisellä viestillä.

[Skitsoidi]

Tämä työkyvyttömyyseläke on kyllä itsellen isopivin olomuoto.

[IC85]

Olen töissä pienessä tilitoimistossa, työnkuvaan siis kuuluu tietokoneella nököttämistä ja papereiden pyörittelyä: kirjanpitoa ja palkanlaskentaa. Asiakaspalvelua on onneksi minimaalisen vähän, lähinnä se siis koostuu aineistoa tuovista asiakkaista, jotka viipyvät ehkä sen max. 10-15 min toimistolla, sekä satunnaisista puheluista verotoimistoon tms. Vaikka noita tilanteita on vähän, ne on silti sieltä raskaimmasta päästä; puhelimessa puhumista ja smalltalkia, jotka on itselle ne kaikkein kamalimmat tilanteet. Muuten yhteydenpito asiakkaisiin sujuu onneksi suurimmaksi osaksi sähköpostilla.

Kuulostaa unelmajobilta tosiaan! Pääsisinpä itsekin työhön tilitoimistoon, mutta tämäkin työ on kivaa, mutta koska suurin osa ekstrovertteja, niin en varmaan ole se mitä he haluavat. Takana on muutenkin henkisesti raskas kokemus edellisestä työpaikasta, niin olen välillä 50 % oma itseni ja toisinaan 0 % oma itseni eli se mieletön ujo, arka ja sanoihin takertuva, koska lopulta vajoan siihen, että alan miettimään, että mitä he minusta ajattelevat ja sitten olenkin jo niin maassa ja hävettää oma olemukseni..

Rakastaisin sitä, jos tauolla ei tarvitsisi puhua mitään...

Olen toimistotyössä, mutta rankkaa tämä on siinä mielessä, kun asiakas soittaa ja sieltä voi tulla mitä vaan kysymyksiä. Asiallisia ne, mutta pitää miettiä missä mennään eli täytyy ottaa asiakkaan paprut (ohjelma) esiin jne. ja vähän viivytellä aikaa että saa kerättyä energiaa. En tietty tykkää puhelinsoitoista, mutta en tässä työssä ainakaan niistä pääse eroon. Olen myös sellainen, että mieluusti tapaisin asiakkaan kasvotusten kuin puhelimitse.

[Varjotar]

Enpä oo keksiny vielä, kun aina ollaa tyrkyttämäs lähihoitajan tai merkonomin opintoja/ duuneja, vaikka olen käsityöläinen eli teen mitä osaan parhaiten ja mitä teen mieluiten. Työttömyys vaivaa alalla.

[Andras]

Olen nykyään töissä projektipäällikkönä, kyllähän tässä hommassa täytyy paljon kommunikoida alaisten, asiakkaiden ja muiden päällikköjen kanssa. Sen lisäksi teen myös sitä projektien koodaamispuolta. Mutta oikeastaan tämä projektinpäällikön homma on sikäli parempi uran kannalta, että softan kehittämisessä joutuu aina opettelemaan uusia teknologioita että pysyy ajan-tasalla ja vaihtaessa työpaikkaa, ja se on oikeastaan aika viheliäistä pidemmän päälle. Samalla tämä voi avata kanssa mahdollisuuden toimia jonkun toisen alan päällikön hommissa.

Sama homma kuin monella muulla, että en pidä puhelinsoitoista, vaikka kyllä siihenkin tottuu. Skype palaverit on jostain syystä paljon siedettävempiä. Veikkaan että syy on se huono äänenlaatu puhelimissa. Vaikka usein noi päättyy ihan siihen, että lopuksi lähetetään sitten kuitenkin sähköposteja, missä sitten kuitenkin se kaikki asia on.

En ole enää moneen vuoteen pitänyt mitään kahvitaukoja, sehän sitä kaikista rasittavinta työtä on

Suurin ongelma minulla on kuitenkin se, että luovana ihmisenä, minun on äärimmäisen vaikea tottua heräämään aikaisin aamulla.

Unelmaduuni olisi sellainen missä olisi sinkkunaisia mihin voisi tutustua, ja saisi mennä töihin niin myöhään kuin haluaa, eli joskus päivällä. Varsinkaan ensimmäisellä kriteerillä työnantajat eivät tarjoa töitä.

[Vieras]

Olen introverttina ajautunut niinkin hulluun ammattiin kuin myyntityöhön. Takana on pitkät "nörttiopinnot" yliopistossa ja melkein loppuun asti eli tohtoriksi.

Homma tuli minulle sattumien kautta valmistuttuani ja vihasin myyntiä ensimmäiset vuodet. Työn helppous ja palkka vetivät kuitenkin puoleensa. Olen oppinut työssä voittamaan sosiaalisen jännityksen (luultavasti monet asiakkaat pitävät minua ekstroverttinä) ja kääntämään tarkkanäköisyyden, pohdinnan ja tilanteiden aistimisen voimavaraksi.

Pystyn nykyään helposti aloittamaan keskustelun tuntemattoman kanssa ja keksin paljon puhuttavaa. Vapaa-ajalla en kuitenkaan ole kiinnostunut erityisemmin tutustumaan ihmisiin.

[maaku]

Itse oon ollut jo yli kolme vuotta yhdessä introverteille huonoiten sopivista töistä: Operaattorin puhelinasiakaspalvelussa. Työ itsessään ei ole oikeastaan edes niin kauheaa ja kestän myös ne satunnaiset hankalat asiakkaat, mutta nykyisin tosiaankin myös asiakaspalvelussa pitää tuputtaa asiakkaille uusia palveluita ja tuotteita, enkä kyllä tosiaankaan ole mitenkään myyntihenkinen ihminen. Inhoan sitä, että minun pitää "keksiä" mitä asiakas haluaisi ja yrittää myydä sitä hänelle. Tavoitteita myynnin suhteen kiristetään jatkuvasti ja pomot huohottaa niskassa. Lisäksi välillä koen olevani ihan surkea verrattuna meidän huippumyyjiin, jotka vetää yli 20 myyntiä päivässä ihan tuosta vaan. Mutta en vaan osaa sitä myymisen taitoa mikä joillakin ihmisillä tuntuu olevan. Oon muutenkin ihan puutunut näihin hommiin, haluaisin tehdä jotain haastavampaa ja merkityksellisempää työtä.

Oon tehnyt näitä hommia siis opintojen ohella ja nyt valmistun vihdoinkin yhteiskuntatieteiden maisteriksi, pääaineena sosiologia. Alan saman tien hakemaan töitä sekä omalta alalta että muiltakin. Mitä tahansa, että pääsen pois tuosta nykyisestä työstä.

[Sami90]

Kerroin aiemmin tässä ketjussa olevani kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa. Neljä vuotta olen nyt ollut siinä hommassa. Viimeksi ollut palkallisessa työssä kesällä 2011. Olen kait yhteiskuntaan sopeutumaton tapaus, tai jotain.

[Bugger]

Olen samaa mieltä kuin sosiaalialan tyypit aiemmin tässä ketjussa, introvertillekin voi sopia sosiaalinen ammatti. Itse olen opettaja: siis ammatissa, jossa olen KOKO ajan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Koko opiskeluajan työskentelin asiakaspalvelutehtävissä, ja pakotin itseni opettelemaan sosiaalisesti taitavaksi.

Olin varsin hämmästynyt, kun ensimmäisen pitkän sijaisuuden jälkeen rehtori kiitti ja kuvasi minua todella sosiaaliseksi. Näitä kommentteja olen kuullut paljon myös myöhemmin, vaikka en pidä itseäni yhtään sosiaalisena, osaan vain käyttäytyä sosiaalisesti sitä vaativissa tilanteissa.

Kääntöpuoli on sitten se, että iltaisin en jaksa juurikaan nähdä kavereita, jos on ollut pitkä työpäivä, enkä aina meinaa jaksaa lähteä edes kauppaan, kun siellä on vieraita ihmisiä. Mieluiten lähden koirien kanssa yksin metsään. Tämä introverttiys tuli taas pintaan ennen joulua, kun olin tehnyt yli kuukauden pitkää päivää töissä, oli iltaisin harrastuksia ja mies kävi pariinkin kertaan samalla viikolla kylässä toiselta paikkakunnalta. Kun bonuksena kaksi iltapäivää oli opekokouksia ja palavereita, meinasi mennä kuppi nurin.. Olin vähällä lähteä kesken kokouksen kotiin sanomatta kenellekään mitään. Olin monta päivää huonolla tuulella, kotona laitoin puhelimen kiinni enkä halunnut pitää mitään yhteyttä edes siihen maailman parhaaseen mieheen. Joulumarkkinoilla ahdisti, ja jouluaattona pystyin viettämään vanhempien luona aikaa vain muutaman tunnin. Nyt kun olen neljättä päivää kotona yksin, pystyin jo käymään alennusmyynneissä nopeasti täsmäiskuna.

Minä siis rakastan työtäni, oppilaita ja työkaverit on maailman parhaita. Jatkossa muistan taas ehkä paremmin, etten kuormita itseäni liikaa (sosiaalisesti). Selviän arkipäivistä hyvin, mutta erityisesti poikkeusohjelmat väsyttävät valtavasti. Vanhempainvartteja ei todellakaan ole luvassa yhtäkään ennen kuin jakso vaihtuu ja opetustunnit vähenevät

[Petra]

Jäin miettimään (lempitilani aina jäädä miettimään, heh) että uskon omaavani sosiaaliset taidot mutta olen muutenkin eron jälkeen vähän kapinoinut kaikkea ja vieläkin vuosien jälkeen kyseenalaistan asioita, ihmisiä jne.

Joten taistelen nyt juuri tämän asian kanssa että pitääkö minun käyttää opittuja sosiaalisia taitoja vaikka koen ne jostain syystä ylimitoitetuilta tai epäoikeudenmukaisilta lähinnä siksi ettei niitä taitoja saa itsekään kuin harvoin.

On ollut aika jolloin olen luteriaalisiin oppeihin turvaten ymmärtänyt toisten huonoa käytöstä, välinpitämättömyyttä, osin selkeää hyväksikäyttöäkin tai henkilön omaa rajallista taitoa sos.tilanteissa. Kääntänyt jopa toisen korvankin kun toiselle on lyöty aiheetta. Ja sen vuoksi olen ensin opetellut määrittämään omia rajojani ja pitänyt puoleni ajattellen etten ole itsekäs paska.

Olen päättänyt että jos koen toisen kohtelevan epäkunnioittavasti, epärehellisesti toisia tai minua niin sitä saa sitten hänkin osakseen.

Toinen juttu heräsi myös eli työmoraali. Kun antaa kaikkensa töissä ei jää yksityiselämään mitään kuin voimien kerääminen. Ja saa tosiaan olla tyytyväinen että viihtyy yksin, sillä yksin tulee eläkkeellä ollessaankin olemaan. Ellei soittele sitten hätäkeskukseen pienistäkin asioista. Tai ahdistu turvattomuuttaan kotona.

Itse siis olen hoitoalalla ja silti etten tahdo jaksaa olen itselleni merkityksellisessä työssä ja tunnen olevani vieläpä hyvä. En tosin kollegoita jaksa sitten pitemmän päälle, jos niillä on jokin pääpaino työnulkopuolella ja puheet liikkuu sitten riennoissa, sukujuhlissa ja tositv:ssä tai saippuassa.

Tärkeää olisikin saada työ kuin työ sellaiseksi ettei kuormittuisi liikaa päivän aikana ja olisi edes se teoreettinen mahdollisuus nauttia ihmisten seurasta työajan ulkopuolellakin.