Introvertit.net Keskustelufoorumi

[quote="Blackhorn"]Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin.[/quote]

Minä en moiseen koskaan pystyisi, koska olen aivan liian empaattinen ja tunteellinen ihminen eikä agressiota ole nimeksikään, mutta ymmärrä kyllä hyvin mitä tarkoitat. Eniten kyllä harmittaa noissa kiusaamisajoissa juuri tuo, että olisi pitänyt suosiolla vain jättäytyä kokonaan yksin - kun oli kerran niin selvää, ettei kukaan pidä minusta. Kauan yritin (muiden painostuksesta) tätä kuuluisaa "suosiota" ja hyväksyntää muilta hakea, mutta ihan turhaan - naurettiin vaan vielä enemmän. Huomasin muutenkin olevani onnellisimmillani silloin kun sain olla omissa oloissa, niin miksi minua silti pakotettiin muiden sekaan naurunalaiseksi kuin jotain koiria nuuskimaan toistensa takapuolta?

Arka tosiaan olin käytännössä koko peruskouluajan. Amiskassa tilanne helpotti, kun kiusaaminen loppui ja muutenkin pääsi paremmin joukkoon sisään. En varsinaisesti sosiaalisesti nuijana ole koskaan itseäni pitänyt, vaan jotenkin vain erilaisena jonka ajatus- ja arvomaailmaa oli hyvin vaikea muiden samanikäisten sisäistää. Eli siis silloin kun ei ole kiusattu, on vain muuten katsottu kieroon tai pidetty outona. En koskaan ole mielestäni ollut mikään "pikkuvanha" (mitä joistakin tytöistä esim. sanotaan), mutta keskimääräisesti ikäisiäni kypsempänä kuitenkin. Tätä olen siis myös muilta ulkopuolisilta kuullut. En tiedä onko tämä sitten ollut joku niistä lukuisista syistä miksi minua on syrjitty vain onko se sitten vain huonojen kokemusten ja traumojen muovaava käsite minusta.

[quote="Blackhorn"]Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.[/quote]

Elämä on tosiaan usein aika hämärää eikä kaikkea voi järjellä selittää. Ihminen kasvaa kokemusten myötä, se on selvä. Joskus vain joillekin tulee liikaa niitä negatiivisia koettelemuksia ja he eivät sitä kestä. Vahvaksi on minuakin sanottu, mutta en minäkään ihmeisiin pysty. Olisi siis kiva jos tämä elämä alkaisi pikkuhiljaa helpottaa.

[quote="härkä"]Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan. [/quote]

Olitko kenties samalla luokalla kanssani, nimittäin niin tutulta tuo kaikki kertomasi kuulosti. Nuo kaikki "älä lyö" ja liikuntatunnin ivalliset kannustukset olivat minullekin ihan arkipäivää tai -viikkoa ainakin, useiden vuosien ajan. Myönnän että omaan kuntooni olisin saanut kiinnittää jo kouluaikoina enemmän huomiota, mutta suoraan sanottuna elämässäni oli silloin paljon suurempiakin murheita kuin atleettisuuden puuttuminen. Nyttemmin olen yrittänyt petrata - mutta vain oman itseni vuoksi!

Viimeisenä valittiin minutkin aina liikuntatunneilla joukkueisiin ja se oli suunnaton pettymys aina sille "kapteenille" joka joutui minut tiimiinsä ottamaan. Tuntui, ettei minulla ollut edes mitään ihmisarvoa. Ikinä ei nimeäni edes mainittu, en ilmeisesti ollut edes sen arvoinen. Kaikista ihmeellisintä tässä minun kiusaamistarinassani on kuitenkin minusta edelleen se, että myös opettajat (rehtoria myöten!) osallistuivat kiusaamiseeni. Miten tällaisessa tilanteessa voisi edes taistella vastaan, kun jopa henkilökunta vierittää syyn kiusaamisestani minun niskaani?

Tietyissä piireissä minua tavallaan kiusataan (no ehkä syrjitään on parempi nimitys) yhä. Musta tuntuu jotenkin hyvin oudolta, että vielä keski-ikäiset aikuiset ihmisetkin oikein hihittelevät selkäni takana juoruporukassaan. Milloin nämä kasvavat aikuisiksi ja eikö "aikuisella" ihmisellä ole todellakaan parempaan tekemistä kuin nöyryyttää muita?

[quote="härkä"]Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."[/quote]

Kyllähän se ihan totta on, että jos jatkuvasti joutuu kuulemaan sitä että on viallinen arvoton p*ska, ihminen alkaa itsekin uskomaan siihen. Ei sitä voi noin vain sivuuttaa, vaikka mitenkä yrittäisi antaa mennä toisesta korvasta ulos. Sanat satuttavat siinä missä lyönnitkin ja minusta (koulu)kiusaaminen tulisi rinnastaa rikokseksi siinä missä pahoinpitelykin. Jännä että koulussa saa toisen hakata vaikka verille ja selviää puhuttelulla, teepä sama lauantai-iltana kapakassa niin putka ja oikeus kutsuvat...

Myötätuntoni kaikille joita on koulukiusattu.

Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan.

Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."

[size=85]Ooh, kiusaamiskeskustelua![/size]

Helevetti mikä raivo nous lukiessa. Empatiakukka kukkii, minuu ja siskooni kiusattu kans peruskoulussa.

Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin. Kuvittelin vaan jotain silpomisia ("yllättäen" en niitä silti toteuttanu). "Kavereiden" ansiosta tunsin ihteni tahittomaks uiveloks, ja sellasena minuu piettiinkii (ja olin uivelo koska mielenterveysongelmat). Näkymätön, silti ruma ja ylimääräinen, outo.

Amiksessa se yksinäisyys oli hyvä päätös, vaikka kiusaamista ei esiintynykkää. Siinä pääs henkisesti eroon siitä maankuulusta varakaverin arvosta. Ei tarvinnu olla enää kolmas pyörä. Ihmiset oli mukavia. Toisaalta olin meijän amisryhmässä ainoo suoraan peruskoulusta, vanhin meistä oli jotain 60v.

Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.

Mutta sä oot niksuu93 todella, todella vahva ihminen, kun olet tuollaisesta selvinnyt! Musta oot ihan sankari, oikeesti vahva mies, satamiljoonaa kertaa vahvempi kuin säälittävät, oksettavat kiusaajasi!! Sää voisit varmasti hyvin tukea ja lohduttaa ja auttaa ja neuvoa myös niitä oppilaita, joita nykyään kiusataan.

Muista että Jumala rakastaa sinua <3

Tähän väliin on sanottava, että [b]kiitos kaikille myötätunnosta[/b]. Tästä nyt oikeasti itsekin näkee sen, miten pahasti mulla on joskus asiat muiden takia olleet. Olen nyt myöhemmin tuota ajanjaksoa usein pohtinut ja vasta oikeastaan nyt herännyt siihen, miten väärin mua on kohdeltu. Aikoinaan tähän kaikkeen oli sen jatkuessaan vain niin tottunut, ettei edes tajunnut miten raskasta se olikaan. Jos joutuisin nyt kokemaan uudelleen tuon kaiken, en todennäköisesti kestäisi.

Pahinta tuossa kaikessa oli nimenomaan tuo eräänlainen vapauden menetys. Minnekään ei voinut enää kotoa mennä, kun tiesi että ne kiusaajat ovat aina siellä. Missään muualla ei kokenut olevansa turvassa kuin vain kotona. Suoraan sanottuna mun elämä kapeni yhdessä vaiheessa niin suppeaksi, että mulla ei käytännössä edes ollut neljän seinän ulkopuolista elämää.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille kiusaamisesta kärsiville. Pitäkää puolenne, sillä kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua kuin mitä esim. itse sai 8 vuotta elämästään kokea.

[quote="Anamaria"]Mää oon ihan viime aikoina heränny siihen, että kiusattuja pitäisi suorastaan kieltää menemästä kouluun niin kauan kuin siellä on minkään asteista kiusaamista. Koska ei koulua ole siksi keksitty, että siellä kärsittäisiin. Jos koulu ei ollenkaan toteuta tarkoitustaan, niin parempi sitten opiskella kotona. Meillä on Suomessa ehkä vähän liian "pyhä" käsitys koulunkäynnistä, että koululaitos on ovi onneen ja autuuteen.

Suomi24:ssa osastolla kiusaaminen kirjoittaa paljon koululaisia, joita nyt kiusataan, ja olen siellä ollut paljon kirjoittelemassa ja yrittämässä auttaa ja viime aikoina oon paljon korostanu tätä että ei ole järkeä mennä sinne niiden ääliöiden keskelle. Ei tuollaista aikuisiltakaan työpaikoilla vaadita, kai nyt työntekijöillä on oikeuksiakin?[/quote]

Minäkin olen tätä samaista palstaa joskus lukenut. Siellähän tosiaan on paljon noita koululaisia ja varhaisteinejä kertomassa kiusaamisestaan. Niin surullista luettavaa, kun tietää miten kamalaa se voi olla kun on kokenut sen kaiken melkeimpä pahimman kautta. Ja vielä mahtavat 8 vuotta, lähestulkoon koko peruskoulun ajan siitä lähtien, kun ne piirit alkoivat muodostumaan siinä 3. luokalla.

Mun kanta on kyllä se, että koulu ei ota tosissaan näitä tapauksia. Mun kohdalla asialle ei juuri koskaan tehty yhtikäs mitään. Vähäiset puhuttelut eivät auttaneet tippaakaan, kun katse kohdistui aina siihen että "minä olen liian erilainen" ja minun on muututtava, jotta voin olla kiusaajieni kaveri. Vaikea löytää tahoa jolle valittaa, kun opettajat ja rehtorikin vihasivat persoonaani.

Kaikenmaailman KiVa koulu -hankkeet ovat vain silmänlumetta, jolla luodaan illuusio ystävällisestä ja suvaitsevasta ilmapiiristä. Oppilaat tietävät parhaiten miten ne asiat todellisuudessa siellä ovat. Jos tätäkin palstaa sattuu vaikka jonkun hiljaisemman nuoren vanhempi lukemaan, suosittelen oikeasti havahtumaan todellisuuteen ja tutustumaan tarkemmin, millainen se kouluympäristö voi todellisuudessa olla. Etenkin pienemmissä ja paikallisissa kouluissa tilanne voi olla parempi, mutta suurten kaupunkien etenkin yläasteet voivat olla oikea pahuuden pesäke.

Monissa tapauksissa valitettavasti opettajatkin voivat olla voimattomia. Siksi sanonkin suoraan että jos sinua kiusataan pahasti eivätkä muut keinot auta, jätä kouluun menemättä ja tee selväksi että et palaa sinne ennen kuin asia on korjattu. Ei ole mitään järkeä mennä kärsimään sinne ja pahimmassa tapauksessa tehdä peruuttamatonta vahinkoa omalle mielenterveydelleen ja itsetunnolleen. Opiskeluturvallisuus ja oppilaiden hyvinvointi on ennenkaikkea henkilökunnan vastuulla. Siksi minua ärsyttää suunnattomasti tämä tyyli, että esimerkiksi kiusattu joutuu vaihtamaan koulua - eivätkä ne kiusaajat. Ja vain koska koululle on yksinkertaisempaa järjestää koulupaikka yhdelle henkilölle kuin kymmenille muille.

Todella reilua!

[quote="Theo"]Koulu on siitä erikoinen (= ainoa lajissaan) paikka, että siellä kohtaavat pakosta kaikkien persoonallisuustyyppien, arvojen ja yhteiskuntaluokkien edustajat. Missä muualla ollaan 9 vuotta tekemisissä sosiaalisesti niin äärettömän kirjavan joukon kanssa? Onneksi vapaus valita sosiaalinen ympäristönsä kasvaa roimasti, kun koulusta pääsee pois.[/quote]

Loistavasti todettu. Mä ainakin voin ihan rehellisesti myöntää, että minun elämänlaatuni parani merkittävästi peruskoulusta päästyäni. Ammattikoulussa oli jo ihan erilainen, aikuisempi tunnelma, kuin vielä kaikenmaailman räkänokista ja keskenkasvusista jonneista koostuvalla yläasteella. On muuten mielenkiintoista ja samalla surullista huomata, että pienelle mutta merkittävälle osalle nuorista juuri tämä yläkouluaika on yhtä h*lvettiä.

On hyvä kun tämän pakollisen ajanjakson jälkeen tulevaisuutensa voi lähes vapaasti valita. Yleensä kun kiusatulla ja kiusaajilla on varsin erilaiset mielenkiinnonkohteet, niin on hyvin epätodennäköistä että he kohtaavat enää jatko-opiskelussa.

Aivan järkyttäviä nuo kokemuksesi niksuu93. :shock:

Nostan todella hattua sinulle ja kaikille, jotka ovat vielä hengissä tuollaisen ankaran myllyn läpikäytyään. Pistää vihaksi, ettei koulu ole pystynyt puuttumaan tai halunnut puuttua järeästi tuollaiseen kiusaamiseen.

Itselläni ei ole kokemusta kiusaamisesta, mitä nyt hyvin vähäistä nälvimistä joskus, kun olin niitä kilttejä ja ahkeria koulupoikia.

Koulu on siitä erikoinen (= ainoa lajissaan) paikka, että siellä kohtaavat pakosta kaikkien persoonallisuustyyppien, arvojen ja yhteiskuntaluokkien edustajat. Missä muualla ollaan 9 vuotta tekemisissä sosiaalisesti niin äärettömän kirjavan joukon kanssa? Onneksi vapaus valita sosiaalinen ympäristönsä kasvaa roimasti, kun koulusta pääsee pois. On silti surullista, jos jopa koko kouluaikaa leimaa tuollainen ankara kiusaaminen. Toivon että jokainen kiusattu saisi myöhemmin elämässään aivan toisenlaisia, myönteisiä kokemuksia toisista ihmisistä. Tulevaisuus ja jo tämä hetki voi olla aivan erilainen kuin menneisyys.

Mua on jonku verran kiusattu, mutta ei ihan hirveästi. Yleensä on joku kaverikin porukasta löytynyt. Koska olen mielenkiinnon kohteiltani niin erilainen kuin useimmat muut, niin tavallaan on ymmärrettävääkin, etten ole siihen menevimpien bilehileiden porukkaan aina niin päässyt.

Nykyisessä työpaikassa olen kokenut jonkinlaista syrjimistä ja pahan olon purkupaikkana olemista toisinaan. Se on välillä ollut kauheaa, välillä on ollut hirveän paljon parempia päiviä. Pääasiassa oon halunnu ottaa tämän kaiken haasteena. Haluan oppia tulemaan toimeen (tosin omin voimin se ei multa koskaan onnistuisi, mutta katson mitä Jumala keksii).

Nyt just kyllä luulen, että yritän keksiä itselleni jonkun hieman yksinäisemmän työpaikan...

Ihan sairasta porukkaa ollu niksun ympärillä. :( Järkyttävää todella.

Mää oon ihan viime aikoina heränny siihen, että kiusattuja pitäisi suorastaan kieltää menemästä kouluun niin kauan kuin siellä on minkään asteista kiusaamista. Koska ei koulua ole siksi keksitty, että siellä kärsittäisiin. Jos koulu ei ollenkaan toteuta tarkoitustaan, niin parempi sitten opiskella kotona. Meillä on Suomessa ehkä vähän liian "pyhä" käsitys koulunkäynnistä, että koululaitos on ovi onneen ja autuuteen. Jotenkin niin kuin ilman sitä ei voisi olla ollenkaan, vaikka ei sitä niin kauaa ole aina kaikki edes käyneet. Minä huonomuistisena ihmisenä en edes muista sieltä koulunpenkiltä enää juurikaan mitään, ja yleensä aikuisen ihmisen yleissivistys perustuu ehkä enemmänkin median seuraamiseen kuin peruskouluun vuosien takaa.

Todella niin pimeetä ja sairasta, että koulut ovat jotain kiusaamisen areenoilta. Toi kuulosti lähes saatananpalvonnalta, mistä niksuu kirjoitti!

Suomi24:ssa osastolla kiusaaminen kirjoittaa paljon koululaisia, joita nyt kiusataan, ja olen siellä ollut paljon kirjoittelemassa ja yrittämässä auttaa ja viime aikoina oon paljon korostanu tätä että ei ole järkeä mennä sinne niiden ääliöiden keskelle. Ei tuollaista aikuisiltakaan työpaikoilla vaadita, kai nyt työntekijöillä on oikeuksiakin?

Mua itseäni ei koskaan oikeastaan kiusattu. Olin itse aina kiltti ja rehellinen, mutta kaveripiirini koostui isoksi osaksi näistä "kovanaamoista" (lapsuuden kavereita, kasvoin heidän kanssaan ja vaikka kuinka oudolta kuulostaa, niin meille kehittyi sellainen molemminpuolinen kunniotus toisiamme kohtaan vaikka olinkin käytökseltäni täysi vastakohta).

Kiusaamistilanteissa olin yleensä se joka meni väliin ja puolusti sitä heikompaa.
Ylä-asteella kun siirryimme isompaan kouluun kiusaaminen yleisesti lisääntyi, mutta en siltikään joutunut oikeastaan koskaan kiusatuksi/härnätyksi. Olin kyllä lyhyt, mutta harrastanut urheilua ja pihatöitä koko ikäni joten voimaa löytyi sen verran ettei kukaan halunnut lähteä koittamaan painiottelua kanssani.

Lukiossa ei kiusaamista oikeastaan ollut havaittavissa. Muuta kun tätä piireistä pois sulkemista. Itse olen aina ollut sillä linjalla, että kaveeraan kaikkien kanssa jotka ovat sen arvoisia. Tällä tarkoitan sitä, että käytös muita kohtaan on kunniottavaa eikä tarvitse vetää mitään roolia muiden edessä.