Introvertit.net Keskustelufoorumi

Minua inhottaa työpaikalla se kun aikalailla kaikki muut tuntuu olevan ekstroverttejä ja itse olen hiljaisempi introvertti ja monesti ekstrovertit lukevat minut väärin joko pahantuuliseksi tai vastaavaksi, kun monet eivät tunnu pitävän hiljaisesta luonteestani. En varmasti ole kenellekkään tarkoittanut töykeä olla, päinvastoin mahdollisimman mukava jos joku sattuu minulta kyselemään jotain, mutta olen erityisesti ns. voimakkaiden luonteiden seurassa tosi hiljainen ja ujo. Olen onneksi vain lyhyen aikaa tuossa kyseisessä työpaikassa ja kohta pääsen takaisin omalle alalle kouluun, jossa on enemmän minun kaltaisia tyyppejä.
Mukava lukea, että muillakin samalla tapaa stressaa tämmöset sosiaalliset tilanteet.

Suurin osa introista taitaa olla myös valikoivia misantrooppeja, tai ainakin minua usein kuvaillaan siten
Ei voi kiistää, tyhmien ihmisten sietokykyni on hyvin rajallinen

Omalla kohdallani voin todeta, että työpaikoilla ja koulussa nuo pakolliset sosiaaliset hetket ovat olleet TODELLA vaikeita kestää. Etenkin, koska en ole vain introvertti, olen myös jokseenkin misantrooppinen.

Hoitoalalla opiskelijoita tulee viikoiksi työssäoppimaan. Ei siis mitään Tet-tiläisiä vaan näyttötutkintoa varten.

No, minulle napsahti opiskelijan ohjaus vaikken ole ollut tässä toimipaikassa kuin vuoden enkä tunne itsekään hallitsevan hommia. Tai juuri kun alkaa joskus tuntea hetkellisesti hallitsevan.... sopiikin siinä sitten kulkea opiskelijan kanssa. Poissa on asiakkaiden väliset omat hetket ajomatkoilla.

No, aina voi syyttää myös lentsua joka on minua nyt vaivannut useamman viikon. Eli tuskin sekään helposti poistuu kun jatkuvaa vääntöä.

Eli kohdallani on nämä pakolliset sosiaaliset lisääntyneet tällä viikolla. Ja omaa tilaa en saa työaikana kuin sen ajan kenties kun opiskelija on ruokalassa syömässä.

Rasittaa muakin noi pakolliset sosialisointihetket. Meidän firmassa on onneksi paljon melko introvertteja insinöörejä töissä, niin kahvi- ja ruokatauot ei siksi ole kovin pahoja, koska voin syrjäytyä rauhassa kännykän ääreen jos siltä tuntuu, eikä muita asia juurikaan ihmetytä.

Päinvastainen tilanne onkin sitten, kun tulee asiakkaita käymään palavereissa, missä meikäläisen pitäisi olla äänessä, tai edes keskittyä keskusteluun, mikä on todella vaikeaa kun ajatukset tuppaa jatkuvasti lähteä harhailemaan kymmenille sivupoluille. Palavereiden jälkeen onkin voimat poikkeuksetta aivan lopussa, varsinkin jos osa vieraista on ollut kovia hölöttämään. Pahimmillaan palaveri on kestänyt yli 5 tuntia, minkä päätteeksi särkee jo päätäkin mukavan paljon.

Pitäisi kyseenalaistaa tuota koulujärjestelmää että kuinka se suosiikaan juuri ekstroverttiyttä. Liian hauskaa olisi omat koulut meikäläisille kun pitäisi sen sijaan integroida kaksi eri tyyppiä toimimaan yhdessä.

Muistan kyllä että tuli pienellä porukalla hakeuduttua syrjään hakemaan rauhaa. Ja ruokailut olivatkin yhtä helvettiä.

Ja omalla kohdallani työkuviot tulevat lähiaikoina muuttumaan yksikkömme siirtyessä pääpaikalle hometalon uumeniin.... eli käytän sisäilmaongelmakorttia jatkossa hanakasti. Päästäkseni pois kellarista ja hälinästä.

Onneksi työni luonne on edelleen pääpainoltaan asiakaskäynnit ja matkat kohteesta toiseen. Joten toimistossa käyntejähän ja taukoja tämä nyt koskee.

Kipuilen saman homman kanssa töissä. Velvollisuudentunnosta välillä pitää näyttäytyä tauoilla, mutta ihmisten ja hälinän väärä saa vain väsyneeksi ja vihaiseksi.

Pyrin syömään lounaani yksin työpaikalla, valtaosa käy ulkona syömässä. Jos pöytään tulee 1-2 henkilöä, oleskelu on vielä siedettävää, joskus jopa mukavaa.

Ei varsinaisesti työpaikka mutta koulu,yhtä he*vettiä ku n.50 ekstroverttiä hilluu ympärillä ja niitä on pakko sietää klo.9-15 ma-pe.Pahimpia pikkujoulut,leiri koulut,juhlat yms.Mulla on pari kertaa ollut ongelmia 'lintsaamisesta' kun on vaan ollut pakko häipyä esim.viime pikkujoulujen piiri tanssista.

Vastaavaa epämukavuutta olen tuntenut itsekin ruokailutilanteissa, mutta ehkä osin toisesta syystä. Erikoisruokavalioni takia en voi syödä samaa ruokaa kuin toiset. Joten olen kokenut ahdistavana mielenkiinnon eväitäni kohtaan. Ei vaan jaksa sitä Mitä sinä voit sitten syödä -keskustelua yhä uudestaan ja uudestaan.

Mutta myös se hälinä siinä ympäristössä saa minut väsymään ihan liikaa joten en siksi pääsyynä halua töissä syödä ollenkaan. Niin, ihan omastakin halusta syön ennen työhönlähtöä sen verran että nälkä tulee vasta viimeisellä työtunnilla ja harvoin haittaa silloinkaan muuta kuin jos on hiljaista toimistotyötä, palaverejä tai koulutusta.

Mutta siis tuo epämukavuus ympäristön suhteen johon luen kanssaihmiset on oikeasti suurin syy miksen halua osallistua muille niin tärkeä päivän kohokohtaan.

Hei. olen 41-vuotias korkeakoulun käynyt mies, työelämässä oltu jo parikymmentä vuotta. En ole tähän päivään mennessä pystynyt olemaan rentona työpaikan yhteisissä sosiaalisissa hetkissä, kuten lounas- ja kahvitauoilla > välttelen niitä.

Tämä on erityisen rasittavaa, koska meidän firmassa ne ovat hyvin tärkeä osa työkulttuuria -ja on ne ollut muissakin firmoissa. Olen käynyt terapiat, syönyt mielialalääkkeitä ja ties mitä, ja kuullut sata kertaa että "pitäisi altistaa" itsensä. Helpommin sanottu kuin tehty. Ainoa, mikä tuo helpotuksen, on rauhoittavat lääkkeet. Niitä ei tosin viitsi oikein koko aikaa syödä. Tilanne on helpompi, jos porukkaa on vähemmän.

Tilannetta ei helpota se, että mulla on todettu lievä dystonia > pää hiukan tärisee ja kiertyy oikealle ja onpa ad(h)d.kin diagnosoitu.

Onko kohtalotovereita?