Kirjoittaja aura » 04.03.2015 22:03
Ihmettelen toisinaan sitä, että monet paljon puhuvat eivät kuitenkaan hallitse keskustelua. Riitely hoidetaan huutamalla ja syyttämällä, vaikka voitaisiin neuvotella sopuisasti ja päästä jonkin sortin kompromissiin. Oma ylpeys menee monella yhteisen edun edelle. Lapsilla se on ihan normaalia, mutta aikuisten pitäisi pystyä tai edes pyrkiä vähän parempaan kommunikointiin.
Sitäkään en ymmärrä, että jos jokin häiritsee, miksei siitä voida sanoa suoraan, vaan joko vihjaillaan tai ei sitäkään. On ollut ikävää olla välillä itsekin tällaisista asioista johtuvien myrskyjen silmässä, toinen osapuoli on pidätellyt pari kuukautta vaivaavia juttuja sisällään ja oksentaa ne sitten raivarina päälleni. Jos asiaan olisi tartuttu ajoissa ja kritiikki annettu kohteliaassa muodossa vähän pienemmällä volyymilla, se olisi jo pois päiväjärjestyksestä. Näitä ei onneksi tapahdu enää kovin tiheään, kun olen karsinnut useita tulisia persoonia elämästäni ja alkanut kohdella jäljelle jääneitä silkkihansikkain.
Hämmentää se, että syyllistetään ystävää/sukulaista/rakasta asioista, joita tämä ei tee. Ei edes pyydetä tekemään niin, mutta ikään kuin oletetaan, että toinen lukee ajatuksia ja tietää sanomattakin mitä haluat. Sitten suututaan tekemättä jättämisestä. S
Nämä asiat rippuu varmaan enemmän ihmisestä kuin siitä, onko ekstro vai intro, mutta veikkaan pohdiskeluun taipuvaisten introverttien lankeavan harvemmin näihin ansoihin, koska osataan ajatella sitä omaa tunnereaktiota pidemmälle. Kuitenkin, vastakkainasettelua parempi on yrittää ymmärtää, miksi ihmiset tekevät niinkuin tekevät, ja koettaa saada heitäkin ymmärtämään sekä itseään että minua, kun näitä ristiriitatilanteita tulee.
Ihmettelen toisinaan sitä, että monet paljon puhuvat eivät kuitenkaan hallitse keskustelua. Riitely hoidetaan huutamalla ja syyttämällä, vaikka voitaisiin neuvotella sopuisasti ja päästä jonkin sortin kompromissiin. Oma ylpeys menee monella yhteisen edun edelle. Lapsilla se on ihan normaalia, mutta aikuisten pitäisi pystyä tai edes pyrkiä vähän parempaan kommunikointiin.
Sitäkään en ymmärrä, että jos jokin häiritsee, miksei siitä voida sanoa suoraan, vaan joko vihjaillaan tai ei sitäkään. On ollut ikävää olla välillä itsekin tällaisista asioista johtuvien myrskyjen silmässä, toinen osapuoli on pidätellyt pari kuukautta vaivaavia juttuja sisällään ja oksentaa ne sitten raivarina päälleni. Jos asiaan olisi tartuttu ajoissa ja kritiikki annettu kohteliaassa muodossa vähän pienemmällä volyymilla, se olisi jo pois päiväjärjestyksestä. Näitä ei onneksi tapahdu enää kovin tiheään, kun olen karsinnut useita tulisia persoonia elämästäni ja alkanut kohdella jäljelle jääneitä silkkihansikkain.
Hämmentää se, että syyllistetään ystävää/sukulaista/rakasta asioista, joita tämä ei tee. Ei edes pyydetä tekemään niin, mutta ikään kuin oletetaan, että toinen lukee ajatuksia ja tietää sanomattakin mitä haluat. Sitten suututaan tekemättä jättämisestä. S
Nämä asiat rippuu varmaan enemmän ihmisestä kuin siitä, onko ekstro vai intro, mutta veikkaan pohdiskeluun taipuvaisten introverttien lankeavan harvemmin näihin ansoihin, koska osataan ajatella sitä omaa tunnereaktiota pidemmälle. Kuitenkin, vastakkainasettelua parempi on yrittää ymmärtää, miksi ihmiset tekevät niinkuin tekevät, ja koettaa saada heitäkin ymmärtämään sekä itseään että minua, kun näitä ristiriitatilanteita tulee.