Rekisteröidy    Kirjaudu sisään    Keskustelualue    Käyttäjät   Etsi    UKK

Etusivu » Lähetä vastaus




Lähetä vastaus
Käyttäjätunnus:
Otsikko:
Viestin sisältö:
Kirjoita viestisi tähän. Viestissä voi olla maksimissaan 60000 merkkiä. 

Hymiöt
:D :) ;) :( :o :shock: :? 8-) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek:
Fontin koko:
Fontin väri
Vaihtoehdot:
BBCode on Käytössä
[img] on Käytössä
[flash] on Poissa käytöstä
[url] on Käytössä
Hymiöt ovat Käytössä
Älä salli BBCode:a
Älä salli hymiöitä
Älä käsittele linkkejä automaattisesti
Kysymys
Paljonko on kuusi kertaa seitsemän vähennettynä kahdella (vastaus kirjaimina)?:
Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
   
Liitetiedostot
Voit lisätä yhden tai useamman tiedoston.
Tiedoston nimi
Tiedoston kommentti
 
   
 

Otsikko - Introvertti parisuhteessa
Kirjoittaja Viesti
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Itse olen sellainen vähän hassu introvertti, että kyllin läheisten ihmisten seuraa jaksan käytännössä lähes loputtomasti eli heiltä en tarvitse hirvittävästi sitä omaa aikaa. Sen sijaan kaikki vähänkin vieraammat ovat niitä, joiden kanssa joutuu olemaan tuntosarvet enemmän pystyssä ja keskittymään siihen omaan olemiseensa ja ulosantiin eli nämä suhteet kuluttavat.

Itse olen kasvanut isossa perheessä eli olen koko ikäni esimerkiksi jakanut huoneeni ja melua on ollut lähes aina. Olenkin oppinut tavallaan ottamaan sen oman tilan siinä kaaoksen keskellä vetäytymällä itseeni: tekemiseeni tai sisäiseen maailmaani. Muut voivat olla ongelmitta läsnä samassa tilassa, mutta minä en vain ole sillä hetkellä heidän käytettävissään vaan poissa.

Tämä on helpottanut kyllä monessa mutkassa. Väkijoukoissa ja muualla voin tehdä saman, jolloin en enää oikeastaan rekisteröi ympäristöäni. Tällöin se ei myöskään tunnu ahdistavalta. Kyllin tutut ystävät, perheenjäsenet sekä sukulaiset voivat viettää tuntikausia samassa tilassa jakaen hetken ja arjen ilman että meidän tarvitsee välttämättä puhua mitään tai puuttua toistemme tekemisiin -toinen kokkailee ja toinen nukkuu sohvalla kummankaan häiriintymättä toisesta.

Itse lajittelenkin sosiaalisen piirini ihmisiä usein sen mukaan, miten hyvin siedän heidän läsnäoloaan ja paljonko koen, että heidän kanssaan oleminen vaatii töitä. Parhaimpia ystäviä ja läheisiä ovat juurikin ne, joiden arkeen voi kävellä osallistumaan ja olemaan läsnä omana itsenään ilman että minulta oikeastaan vaaditaan yhtään mitään. Se on jotenkin hyvin lämmintä ja rakastavaa.

Puoliskoni kuuluu kalustoon samalla tavalla eli vietämme hyvin paljon aikaa yhdessä ja samassa tilassa, mutta emme välttämättä ole kaiken aikaa aktiivisessa kanssakäymisessä tai konktatissa. Tällöin kaikki ovat koko lailla tyytyväisiä: minä saan säilyttää yksinoloni sekä oman maailmani ja puolisoni näkee minua paljon. Olemme kyllä myös paljon vuorovaikutuksessa, meillä tärkeitä ovat keskustelut ja kosketus. Itse olenkin puolisoni kanssa hyvinkin sosiaalinen, huumorintajuinen ja keskusteluun kallellaan. Se ei vaan tunnu kuluttavalta, kun tunnen toisen niin läpikotaisin ettei mitään tarvetta teeskentelylle tai muulle ole. Saan olla tällainen vähän erikoinen ja omiin ajatuksiini vaipuva. Tunnenkin olevani hyvin onnellisessa suhteessa tällä hetkellä.
Viesti Lähetetty: 11.10.2017 15:05
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Parisuhde simulaatio: https://www.youtube.com/watch?v=qqVt132Nmu4

;)
Viesti Lähetetty: 10.05.2017 05:22
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Tonic kirjoitti:
Niinpä, olen täs aloittamas uutta parisuhdetta näin introna. Ei olla montaa kertaa tapailtu, mut vaikuttaa ekstrovertilta. Puheliaampi, ja yhtmittaa jotain ohjelmaa sen viikoissa. Ei oo tullut mieleen soittaa, kun ei tiedä onko taas joku meno hänellä meneillään. Välillä tuntee olevansa tavallaan ala-arvoinen, kun hän nopeasti keksii kaikki menot.
No anyway, eihän täs montaa kertaa oo tapailtu viel, et en tunne vielä.

Onko tuttua?


Itselläni on saman kaltainen tilanne tällä hetkellä. Olen tapaillut ekstroverttia tyttöä tammikuun lopusta asti. Näin keväällä toinen tuntuu olevan jatkuvasti viikonloppuisin menossa ja itsestäni tuntuu pahalta viestitellä toisen kanssa, kun toinen vastailee välillä miten sattuu. Tuntuu juuri siltä, että häiritsen ja olen taakaksi, kun toisella on muuta menoa. Tunnen myös alemmuutta, koska itse vietän lähes poikkeuksetta kaikki päiväni omissa oloissani kotona. Olen tässä pohtinut, kannattaako vain yrittää käsitellä näitä tunteita ja jatkaa niistä huolimatta vai etsiä joku enemmän itseni kaltainen nainen. Selkeästi introvertteihin naisiin en kuitenkaan ole oikein koskaan tuntenut vetoa, joten yhtälö ei ole aivan helppo.
Viesti Lähetetty: 07.05.2017 16:29
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Löysin foorumin ja koko käsitteen introvertti tuossa pari kuukautta sitten, hetki sen jälkeen kun erosin pari vuotta kestäneestä suhteesta. Olen lueskellut foorumia ja ajattelin nyt jakaa oman (tosin ainoan) kokemukseni parisuhteesta, pystyn sen verran paljon samaistumaan muihin täällä.

Itse olen 21, mies, introvertti, tyttöystävä oli voimakas ekstrovertti. Tutustuttiin tietysti hänen aloitteestaan, eihän minusta ole tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Hän halusi viettää paljon aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että tarvitsen enemmän omaa aikaa, yksinoloa. Yritin sitten järkkäillä itselleni aikaa omissa harrastuksissa ja töissä. Ei sekään pidemmän päälle auttanut. Hän ei yleensä tykännyt, kun menin tekemään omia juttuja ja podin sitten huonoa omaatuntoa siitäkin, enkä osannut rentoutua. Jossain vaiheessa tilanne meni siihen, että olin tosi ahdistunut. Etsin silloin googlesta tietoa ja olisin voinut diagnosoida itselleni masennuksen ja skitsoidin persoonan, kaikki kriteerit täyttyivät. Oma keho alkoi reagoida tilanteeseen jo niin rajusti, että jotain oli tehtävä.

Yritin sitten selittää, että tarvitsen vaan omaa aikaa, en tiedä miksi, mutta tarvitsen. Hän ei ymmärtänyt miksi jonkun täytyy saada olla yksin. Todettiin sitten lopulta, että molemmille parempi jos erotaan. Olihan se valtava helpotuksen ja vapauden tunne itselleni. Siihen päälle kun löysin vielä kohtalotovereita täältä, tajusin, että en olekaan niin epänormaali. Että ihminen saa viihtyä yksinkin. Erosta on aikaa nyt noin kolmisen kuukautta, olo on jo aika normaali. Jonkin aikaa on ollut vielä mielialan vaihtelua ym. (voi tosin liittyä muuhunkin), mutta alkaa tuntua jo siltä, että elämä on palautunut normaaliksi.

Täällä monet tuntuvat olevan samassa tilanteessa, kun minä olin. Ymmärrän toki, että voi olla paljon vaikeampaa irrottautua pitkästä suhteesta, jossa on mahdollisesti lapsia, mutta itselläni se oli ainoa keino päästä pois siitä ahdistuksesta. Sellainen keinotekoinen järjestetty aika, tunti tai kaksi ei ainakaan omalla kohdallani toimi. Se vaatii ikään kuin sen tunteen tai tiedon, että aina on mahdollisuus omaan aikaan. Aikataulutettu elämä vaan lisää stressiä.
En kuitenkaan kadu mitään. Olen onnellinen, että nyt minulla on kokemusta parisuhteesta, eikä myöhemmin tarvitse harmitella miksi en löydä ketään. Tai herätä tähän ahdistukseen keskeltä lapsiperheen arkea. Jatkossa osaan olla paljon varovaisempi.
Viesti Lähetetty: 09.01.2017 23:08
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Kyllä yksin asuessakin näyttää tämä elämä olevan yhtä tasapainoilua. Mutta pelastushan tämä on kohdallani. Uusi työ verottaa voimia, pakkaset ja temppuilevat autot. Kaiketi luonteeseeni liittyvää ettei tarvita perhe-elämää niin sitten muut haasteet ylimitoitetaan. Joskin kun eivät ole ihmisiä niin ei ole syyllinen olo jos unohtaa murehtia käynnistyykö se auto aamuisin vai ei.

Kyllähän sitä olemme jo sillä lailla niskan päällä kun tiedämme mistä kenkä puristaa. Eli mikä meitä vaivaa. Sekin on jo paljon, vaikkei riitäkään kovin paljoon.
Viesti Lähetetty: 09.01.2017 07:18
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Kiitokset myötätunnosta Petra :) Meillä yleensä mies valvoo illat sekä arkena että viikonloppuisin joten tuo pidempään valvominen ei valitettavasti auta. Työaamuisin taas lähinnä keskityn siihen että saan juotua kahvit ja laitettua itseni ihmisen näköiseksi ja sitten alkaakin lasten herättely pukeminen yms. häslinki joten aamut ei tuo sellaista rauhaa itselleni mitä tarvitsen.

Olen läpikäynyt myös masennnuksen joka viimeisen puolentoista vuoden aikana on kolkutellut taas ovea. Ei niin pahana kuin aikaisemmin mutta niin että se vie vielä lisää niitä voimia mitkä jo pelkästään introverttina olevalla on helposti hukassa. Mietiskelinkin nyt viikonloppua että varmasti osasyy tuonkin masennuksen puhkeamiseen on ollut siinä että en ole saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ladata akkujani niin paljon kuin olisin tarvinnut. En ole saanut sitä tärkeää omaa aikaa kun olisin halunnut. Toisaalta en silloin ole tiennyt olevani introvertti enkä ole osannut vaatia sitä omaa aikaa jaksamista varten.

Tämä on toisaalta oikein ihana asia että nyt tiedän kuka oikeasti olen ja mitä tarvitsen. Perhe-elämän keskellä tämä vaan vaatii nyt uusia toimintatapoja jotta pärjään jatkossakin :)

Olen tosiaan nyt pyhittänyt itselleni vähintään sen tunnin päivässä ja töissä olen käyttänyt kuulokkeita ja kuunnellut musiikkia puhelimesta niinä päivinä kun olen rasittunut. Pitää vaan koittaa kehitellä vielä jotain muuta tämän lisäksi jotta pärjään.
Viesti Lähetetty: 08.01.2017 16:50
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Myötätuntoni sinulle, Fairedtale. Kaikilla mittapuilla sinulla on asiat niin hyvin kuin olla voi. Ja sitten oletkin introvertti....

Joskus tuntuu ettei meille vaan mikään riitä. Pitäisi saada päättää milloin ei jaksa ja milloin olisi energiapiikki seuraelämään, joskin sekin piikki loppuu lyhyeen.

Minulle ei riittäisi tuollainen tunnin oma aika mihinkään. Siihen keksisin niin paljon odotuksia etten kykenisi ikinä niitä saavuttamaan. Aika pitäisi olla toistuvaa ja aluksi pitkäaikaisempaakin, jotta se auttaisi. Mutta mitenkäs sitä järjestää tilanteessasi, ei juuri mitenkään.

Ja ymmärrän täysin tuon pakenemisen tv-sarjoihin. Aivoja nollaan töiden jälkeen samalla tavalla kuin parin kuukauden työttömän aikani myös. Netflix on salarakkaani ja dvd-boxit sitten kun kaikki kriiterini täyttävät murhamysteerit on ratkaistu.

Muistan joskus lukeneeni että ihminen ei ymmärrä olevansa onnellinen ellei tietoisesti sitä ajattele toistuvasti. Mieti että olen onnellinen ainakin juuri nyt.

Voisikohan sitä käyttää yksinolemiseenkin. Näyttää itselleen että olen yksin nyt vaikka vain roskia viemässä jätekatokseen. Voi unohtaa hakea postin ja laittaa auton lämmitykseen, lumenluonnin ja hiekoituksen ja kaiken ja palata sitten korjailemaan homma kerrallaan sopivissa väleissä ja nauttia - jos ei nyt lumenluonnista niin siitä kun hengästyneenä ihailee kolattua pihaa.

Yksi keino voisi olla herääminen ennen perhettä, valvominen toisten jo nukuttua. Muistan että tein niin vielä perhe-elämää viettäessäni. En halunnut herätä mieheni kanssa samaan aikaan vaan nousin ylös että sain kaikessa rauhassa ilman vuoropuheita juoda kahvini. Mielellään vielä lähdin heti peräään koirien kanssa metsälenkillekin.

Ristikot ja sudokut ja lukeminen... näennäinen lukeminen, musiikinkuuntelu korvanapeilla... siis voisi olla kuuntelevinaan.

Tarkoitukseni ei ole siis vedättää perhettä vaan ideoin tapoja joilla olla näennäisesti läsnä mutta takuuvarmasti poissa.
Viesti Lähetetty: 30.12.2016 15:34
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Löysin sattumalta tänne palstalle etsiessäni lisää tietoa introvertista parisuhteessa/perhe elämässä. Noin vuosi sitten tajusin olevani introvertti facebookista kaverini tykkäämän linkin kautta ja se aukaisi silmäni monelle asialle. Olen kantanut hirveän huonoa omaatuntoa siitä että olen jotenkin viallinen ja huono ihminen kun en pääse samalle tasolle arjessa ja perhe-elämässä kun "normaalit" ihmiset.

Olen 32 vuotias kahden lapsen äiti joka elää avioliitossa kuuron miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja rakastan miestäni sekä lapsiani todella paljon mutta perhe-elämä ja mieheni odotukset yhdessäolosta rasittavat minua ihan suunnattomasti. Asumme kohtuu pienessä omakotitalossa maalla mutta ongelmanani on se että en saa omaa aikaa oikeastaan koskaan. Se saa minut hermostuneeksi ja erittäin rasittuneeksi. Tämä asia on vaivannut minua jo vuosia ja vasta viime aikoina olen ruvennut ottamaan omaa aikaa itselleni mutta tuntuu siltä että mikään ei riitä. Olen ollut vuosia siinä tilanteessa että en ole voinut olla yksin kun hetkiä silloin tällöin ja olen selvästi ylirasittuneessa tilassa tämän takia. Ollut jo pitkään.

Jotta saisin aivoni nollattua ja oltua rauhassa edes vähän aikaa katselen yleensä elokuvia tai sarjoja puhelimesta. Mieheni ei ymmärrä miksi käytän aikaani puhelimen katseluun ja hän haluaisi päivittäin tehdä jotain yhteistä perheen kanssa. Mieheni on ihana isä juurikin tästä syystä että hänelle perheen kanssa yhdessä vietetty aika on tärkeää mutta minulle se taas merkitsee sitä että en saa aikaa itselleni. Tästä syystä tunnen myös huonoa omaatuntoa koska mies kaipaa minua seurakseen mutta en sitä varsinkaan raskaiden työpäivien jälkeen jaksa. Teen työkseni kirjanpitoa joka vaatii paljon ajatustyötä ja se rasittaa minua jo valmiiksi. Lapset ymmärtävät aika hyvin tarpeeni olla rauhassa kun olen sen heille selittänyt ja he hyväksyvät sen. Saavat kuitenkin haleja ja huomiota ihan riittävästi minulta sekä isältään. Mieheni kuurous tuo välillä minulle paineita kun minun on pakostikkin autettava häntä sellaisten asioiden hoidossa mitkä vaativat esim. puhelinsoittoja, pankissa käyntiä tai muita vastaavia selvitystä vaativia tilanteita.

En oikein tiedä miten tässä tilanteessa edetä. Olen nyt viime aikoina koittanut joka päivä ottaa itselleni omaa aikaa ainakin tunnin verran mutta se ei oikein tunnu auttavan. Tarvitsisin joskus ihan koko viikonlopun aikaa olla vain yksin. Appivanhempani ovat ihania ja ottavat lapsia hoitoon jos tarve vaatii mutta silloinkin mieheni on vielä kotona mukana ja haluaisi että olisimme kaksin. Hän ei halua lähteä kotoa mihinkään eikä halua nähdä kavereitaan kovinkaan usein ja haluaa vain minut seurakseen. Olen yrittänyt hänelle selittää että tarvitsen omaa aikaa ja hän sitä yrittää minulle järjestää, mutta jo pelkästään tuo mieheni tarve olla kanssani koko ajan ahdistaa.

Perhettäni rakastan mutta voisin olla joskus hetken ilman heitä :roll:
Viesti Lähetetty: 30.12.2016 14:06
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Reilut 10 vuotta sitten muutin yhteen ekstrovertin miehen kanssa. Sukset menivät ristiin parissa kuukaudessa, kun toinen halusi koko ajan mennä jonnekin ja tavata ihmisiä (ja loukkaantui kun en halunnut mukaan) ja minä olisin halunnut töiden ja opiskeluiden jälkeen mököttää sohvan nurkassa :lol: Ongelma oli siinä, etten ihan itsekään ymmärtänyt itseäni, enkä osannut näin ollen myöskään miehelle asiasta kertoa.

Tällä hetkellä olen etäsuhteessa maailman parhaan miehen kanssa. Siis parhaan minulle. Etäisyyttä on 200 kilometriä, ja vietämme yhdessä keskimäärin joka toisen viikonlopun, lomilla enemmän. Olen aina äärettömän onnellinen kun tapaamme, mutta ihanaa on myös päästä viikoiksi kotiin rauhassa tekemään omia juttuja ja keskittymään töihin ja harrastuksiin. Nähtäväksi jää, miten tilanne etenee, kun tuskin sitä eläkeikään asti tätä reissaamistakaan jaksaa. Mies ei onneksi myöskään näytä olevan kovin pahoillaan omasta ajasta.
Viesti Lähetetty: 28.12.2016 16:37
  Viestin otsikko:  Re: Introvertti parisuhteessa  Vastaa lainaamalla
Vieras kirjoitti:
Itselläni introvertiys (kirjoitinkohan oikein) on aiheuttanut suurta tuskaa ja väärinymmärrystä parisuhteessa. Esim. muutama ilta sitten tyttöystäväni isä ja muutama hänen ystävänsä olivat käymässä. Kaikki istuivat keittiössä höpöttämässä paitsi minä joka istuin olohuoneessa. Olisin halunnut mennä keittiöön ja osallistua keskusteluun mutta pelkäsin liikaa etten keksikkään mitää sanottavaa ja näytän sitten tyhmältä kun tulen siihen vain istumaan hiljaa. Joten istuin olkkarissa ja räpläsin puhelintani ikään kuin minulla olisi jotain tärkeää tekeillä. Ja tunsin itseni idiootiksi. Tätä jatkui useita tunteja ja tunsin oloni todella epämukavaksi ja ahdistuneeksi. Oloa pahensi entisestään se että tyttöystäväni ihmetteli ääneen miksi en tule istumaan heidän kanssaan. Hän on myös usein tällaisista tilanteista suuttunut koska kokee että pidän hänen ystäviään ja/tai sukulaisiaan jotenkin tyhminä, enkä siksi halua heidän kanssaan keskustella. Olen yrittänyt selittää ettei kyse ole siitä. Haluaisin keskustella ja viettää aikaa ihmisten kanssa mutta kun en osaa. Tyttöystävääni rakastan ehkä eniten siksi että hän on ainoita ihmisiä ,joita olen tavannut, jonka kanssa minulla on puhuttavaa ja jonka kanssa en ole vaivaantunut. Ystviä minulla on kaksi kappaletta ja heitäkin tapaan mieluiten kahdenkesken. Jos paikalla on muita, ahdistun käsittämättömän paljon ja minun on poistuttava mahdollisimman pian. Tämä hävettää ja harmittaa paljon ja lisää ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi mutta en osaa ottaa ihmisiin kontaktia


Kertomasi kuulostaa niin tutulta! Itse vaivaannun jo monesti etukäteen, jos tiedän, että on sukulointia luvassa ja alan stressaamaan siitä, osaanko jutella ja olla mahdollisimman luontevasti. Olenpahan monista tällaisista tilanteista luistanutkin nimenomaan tämän vuoksi. Haen näissä tilanteissa ns. tukea puolisostani/ystävästäni/ym. Hakeudun hänen lähelleen ja jos hän poistuu hetkeksikin, tulee orpo olo ja kuin olisi hyeenoiden keskelle heitetty. Tunnen itseni vaivaantuneeksi, joka tunne vain voimistuu, kun tajuan että en taaskaan keksi yhtikäs mitään puhuttavaa näille ihmisille, ainakaan sellaista mitä kehtaisi sanoa vaikuttamatta idiootilta. Usein pohdin itsekseni, että voiko tämä olla yhtä vaikeaa muillekin vai olenko minä vain se outolintu. Usein saattaa kuulla, että heitetään "en kuitenkaan keksi mitään puhuttavaa", mutta kuitenkin nämä samat ihmiset sitten puhua pälpättävät, kun itse tilanne on päällä. Itse en pysty samaan.

Minä olen juurikin samanlainen omiin oloihin vetäytyjä, vaikka tilanne soisi olemaan juurikin toisenlainen. Jos se puolison/kaverin/ym. tuki katoaa, saatan keksiä jonkin tekosyyn siirtyä takavasemmalle, mennäkseni muka puuhaamaan jotakin muuta, käydäkseni vessassa, tai mitä vaan että pääsisin pois kiusallisesta tilanteesta. Muiden silmissä tämä näyttää aivan varmasti todella omituiselta ja usein jälkikäteen ahdistunkin ajatuksesta, että he ovat minua mielessään oudoksuneet ja kun en taaskaan osannut olla kuten muut. Toinen on se, että he saattavat ajatella minua juurikin ylimielisenä, vaikka olen todella kaukana sellaisesta. Ymmärrän toki, jos tällaisen kuvan minusta saa. Saattaisin itsekin paremmin tietämättä ja "tavallisena ihmisenä" ajatella äkkisältään näin käyttäytyvästä ihmisestä näin. Toki, kun itsellä on tätä samaa, niin pohdin heti mielessäni vetäytyvän ihmisen kohdalla, että mahtaakohan hän olla kuten minä. Minun on itseni helpompi lähestyä tällaisia vetäytyjiä. Samalla sitä on helpompi tuoda itseäänkin näkyväksi, kun toinenkaan ei pidä itsestä meteliä. :)

Olen yrittänyt olla itseäni kohtaan viime aikoina suopeampi. Lähinnä yrittäessäni keksiä keinoja selvitä näistä tilanteista. Annan itselleni luvan olla erilainen, toistan itselleni, että sinä olet juuri tällainen ja kun et muuksi voi muuttua, niin hyväksy itsesi. Esimerkkinä lapseni joulujuhla, johon lähdin vain ja ainoastaan lapseni vuoksi, jo etukäteen mielessäni kärvistellen kamalaa ihmismassaa, josta en tunne ketään. Small talk on ehkä kamalinta mitä tiedän, koska en sitä osaa. Kuitenkin ennen juhliin lähtöä ajattelin, että ei haittaa vaikka et juttelisi kenellekään koko aikana. Menet sinne, olet tasan oma itsesi ja jos se nyt sattuu olemaan erakko ja hiljainen nysvä, niin sitten on näin. Annoin itselleni luvan olla minä. Lopulta miten se on keneltäkään pois, jos jokainen on omanlaisensa ihminen. Erilaisuus kunniaan - siitäkin huolimatta, että toki tahtoisin olla sanavalmis ja ulospäin suuntautuva, sillä tuntuu että silloin asiat olisivat paljon helpompia.
Viesti Lähetetty: 21.12.2016 18:13
 
 

Etusivu » Lähetä vastaus


Hyppää:  
cron
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com