Introvertit.net Keskustelufoorumi

Introverttius on vain yksi ominaisuus, mutta jos se on ensimmäinen tunnistettava tai tunnustettu piirre, niin ei haittaa. Tiettyä sielujen sympatiaa ja kohtalontoveruutta olisi heti ilmassa. Jos kävisin firman pikkujouluissa, niin varmaan introvertti nainen olisi se, joka voisi saada siellä pysymään pidempään. - Oma poikani on introvertti ja naimisissa toisen introvertin kanssa. Heillä menee näin sivusta katsoen hyvin.

No itse introna miehenä ajattelen, että introvertit naiset juuri ovat itselleni sopivia. En voisi kuvitella ekstroverttiä kumppania, koska en pysy mukana siinä menossa.

Itse liityin foorumille vaikka olen extrovertti mies, vaikka mitään mustavalkoista introvertti/extrovertti jakoa on ehkä hieman harhaanjohtavaa tehdä kun kumpiakin puolia meissä kaikissa on. Toivon täältä löytäväni hieman vastauksia ja ymmärrystä parisuhteeseeni keskustelun kautta. Toisaalta koen myös että extroverttina minulla voi olla annettavaa introvertti/extrovertti keskusteluun extrovertin näkökulmasta ja mitä olen oppinut ja voin oppia.

Mitä miehet ajattelevat inrovertista naisesta? Aika laaja kysymys, johon tuskin on ihan yksiselitteistä vastausta. Introverttius, jos nyt tuollaista termiä voi käyttää, on monisyinen tapa toimia ja ajatella. Sitä on monen tasoista, joten mielestäni kannattaisi kysyä tarkemmin mitä haluaa tietää.

Jos joku kysyisi mitä ajattelen naisesta joka näyttää välittämisensä pieninä arkisina tekoina suurien tunteiden näyttämisen sijasta tai naisesta joka kaipaa omaa tilaa ja yksinoloa jotta voi ladata henkisiä akkuja olisin asian kanssa sinut. Tai mitä ajattelen naisesta joka on hyvin kriittinen omasta toiminnastaan ja haluaa aina suunnitella tai ainakin tietää etukäteen miten asiat, myös ne arkiset tulevat rullaamaan. Joskus se voi tälläistä impulsiivista ihmistä kummastuttaa, jopa ahdistaa, joka voi silmänräpäyksessä muuttaa suunnitelmiaan ilman henkistä painetta tai tarvetta pohtia koko päivän putkea uudelleen. Mikäli ristiriitaa ei ymmärrä ja varsinkaan sen syitä voi se ajaa parisuhteen jopa kriisiin.

Mielestäni kummankin tulee ymmärtää itseään ja syitään toimia. Tämän jälkeen voidaan kertoa toiselle mitä toivoo, haluaa ja miten haluaa toimia sekä myös sovitta omaa tekemistään suhteessa toiseen. Toki edellä esitetty voi introvertille olla haaste, siis se puhuminen. Oman kokemuksen mukaan introvertille kun asioiden julkituominen voi olla haasteellista ainakin nopealla aikataululla ilman kunnon pohdintaa. Mikäli vielä on riski että sanominen voi luoda ristiriidan tai jopa jollain tapaa loukata toista tai sen voi tulkita niin voi keskustelu jäädä jopa kokonaan käymättä. Toki tämäkin on varmasti hyvin yksilöllistä.

Empähän ehkä vastannut täysin kysymykseen mutta pohdintaa aiheesta nyt kuitenkin.

Itsellä ei kumppanina ole introverttinaista ollut mutta sitä odotellessa.
Ainakin ajatustasolla voisin kuvitella että ei parempaa voisi olla ja jos molemmat tiedostaa tilanteen niin osaa antaa tilaakin tarvittaessa eikä tuputa uusia tuttavuuksia tai tilanteita elämään liukuhihnalla.
Siinähän oiskin ajatus....mykkädeitit.
No lyhyesti kuitenkin olisin varmasti kiinnostuneempi introverttinaisesta enkä takuulla katsoisi pahalla hiljaisuutta.

K4tj488 kirjoitti:Millaisia ajatuksia introvertti nainen herättää miespuolisissa henkilöissä?

Luonnollisestikin olen hiljainen, ujo ja varautunut, mutta myös huumorintajuinen, kiltti ja pidän keskusteluista. Ulkoisesti pidän itseäni ihan hyvännäköisenä ja nättinä.

Menen usein ihan jokapäiväisistäkin miesten kohtaamisista lukkoon ja vastapuoli ainakin huomaa jännittyneisyyden.

Lähinnä yleisellä tasolla mietin, pitävätkö miespuoliset ihmiset tällaista maista outona ja epämiellyttävänä?

Olen ite introvertti mies ja mulle se vois olla vähän haastavaa tutustua, ellei molemmat ole sellases moodissa että halutaan oikeesti tutustua toisiimme. Ja se vaikka menet lukkoon ei vaikuta oudolta eikä epämiellyttävältä, jos kuitenkin hymyilet ja mahollisesti punastut, vaikutat ujostuneelta. Se näyttää kauniilta ja siitä olis ite kiva ja helppo jatkaa keskustelua, vaikket saiskaan vastattua mitään

Jäin miettimään viestiketjua lukiessani että näinköhän minä vaikutan enemmän extrolta kuin introlta. Olen nimittäin vähemmän punasteleva ja muutenkaan hempeä tai muita sulostuttavia asioita viestivä.

Oman näkemykseni mukaan ei kyseessä ole mikään peittely-yritys herkkyydestä tai muusta vaan puhtaasti näkemys että vain oman itsensä näyttäminen ensikohtaamisissa on rehellisempää kuin yrittää olla sulokas naisihannetta muistuttava.

Kun oma itsetunto on vahva niin siinä herkkyyden osuus ei ensi tapaamisilla näy ja jos jatkoyhteyksiin kantaa.... alkaakin näkyä tarpeeni oman ajan pitämiseen eli toisin sanoen en jaksa roikkua puhelimessa en tapailla tiheästi jne.

Tuollaisen käytöksen voi sitten vastapuoli tulkita ihan kiinnostuksen puutteena, pelaamisena tai ties minä virheellisenä tulkintana.

Uskon että nyt kun tiedostan enemmän niin tykästyn miehiin jotka on samiksia. Mutta koska puoli vuosisataa elettyä elämää tarkoittaa sitä ettei perhe-elämän luomiseen ole mitään paineita ja yksinolon ihanuuden uhka on käsinkosketeltavampaa... olettaisin että rohkeutta pitäisi olla itsellä yhtä paljon kuin kohteella johon ihastun.

Dilemma tuleekin siinä etten usko monenkaan kohteeni oikeasti tietävän miksi heistä tuntuu paremmalta olla sotkeutumatta naisiin enää koskaan. Monesti on eroon johtanut avioliitto, lapsia.... jo sen arjen pyörittäminen vie voimat ja siihen sekottamaan uusia ihmisiä vaatimuksineen.... noup.

Olenkin menettämässä toivoni sillä tuntuu että parisuhdehalukkaat ikäiseni miehet ovat muuten rikki eli läheisriippuvia tai yksinäisyydestä kärsiviä, alkoholisteja tai syrjäytyneitä. Silloinhan suhteesta tulisi tasa-arvoinen molemmille antava. On kokemusta siis suhteesta keski-ikäisestä äitihahmoa etsivästä.

Epäilenkin että usein introvertit eivät kohtaa toisiaan. Tai tunnista. Ja ainakin tulkitsevat toisen käytöksen kiinnostuksen puutteena. Näin ainakin tässä elettyjen avioliittojen jälkeisessä elämänvaiheessa.

K4tj488 kirjoitti:Lähinnä yleisellä tasolla mietin, pitävätkö miespuoliset ihmiset tällaista maista outona ja epämiellyttävänä?

Miehet pitävät paljon introverteista naisista. Huomaat sen jo siitä, kun katsot "Oletko varattu?" -äänestyksen vastausjakaumia. Naisvastaajissa parisuhteessa olevia on lähes yhtä paljon kuin sinkkuja, kun taas miesvastaajissa sinkkuja on yli kuusi kertaa enemmän kuin parisuhteessa olijoita. Naisella introverttius ei siis ole mikään juttu parisuhteen löytämiselle. Eikö hissukseen nätisti istuva ja pitsinnypläystä harrastava nainen ole kautta historian ollut yhteiskunnan naisihanteena?

Minulla on samanlainen tunne. Mielellään haluan tutustua keskustella ja löytää asiaa. Mutta en osaa aukaista tai rohkene mennä samaan pöytään istumaan kahvilassa tai aloittaa keskustelua vaikka mieli tekisi.
Jään useimmiten aina yksin vaikka haluaisin keskustella kaikista asioista luonnosta, säästä, mitä silmillä juuri sillä hetkellä näkee.

Samaa ihmetellyt minäkin. Vaikea löytää samanhenkistä hissukkaa mistään, sellaista jota ei akkujen lataaminen tai omasta elämästä ja harrastuksista kiinni pitäminen liiaksi haittaisi.

Olen tässä parisuhdeasioita miettiessä tajunnut, että varmaan ihan mielelläni seurustelisin intriverttinaisen kanssa niin, että asuttaisiin molemmat omissa kodeissamme, mutta kuitenkin samassa kaupungissa tai muuten suht lähekkäin. Silloin olisi kummallakin varmasti tarpeeksi omaa aikaa, mutta myös läheisyydelle olisi mahdollisuus aina kun sille on tarvetta. Hankala löytää tällaista ihmistä mistään, ja vielä niin että mielenkiinnonkohteet ja muut osuisi sopivasti kohdilleen.

Kysymys: Mistä löytää Introvetti naisen? Kysyy Introvertti mies 25v. Itsestä tuntuu siltä että samankaltaista ihmistä on todella vaikea löytää. Itse olen ISTJ. Vinkkejä otetaan vastaan.