Todellisuuden olemus

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) ;) :( :o :shock: :? 8-) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[flash] on poissa käytöstä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Voit lisätä yhden tai useamman tiedoston.

Laajenna näkymää Otsikko: Todellisuuden olemus

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja introbator » 03.01.2015 21:50

Passepartout kirjoitti:Eli edellytyksenä sille, että "näkökulmia ei ole" on se, että henkilöt käsittelevät aihetta samalla tasolla.

Huomaan tässä nyt miksi minulla on niin usein arkielämässä ongelmia vuorovaikutuksessa. Ihmiset keskimäärin ajattelee asioita niin täysin arkipäivän tasolla, ja minä sitten taas rupean filosofeeraamaan, koska en ymmärrä miksi kukaan haluaisi keskustella arkipäiväisistä asioista an sich. Sitten emme ymmärrä toisiamme ja molemmista tuntuu että toinen on ääliö.
Elämä "an sichistä käsin" on yksinkertaisimmillaan kaiketi sitä, että pyritään ottamaan asiat asioina, arvottamatta. Tällainen objektiivisuus on mielestäni helpompaa, jos seuraavat henkilökohtaiset edellytykset toteutuvat:

1. ihmisen tietopohja on kohtuullinen, jolloin hän pystyy halutessaan löytämään niitä todellisuuden tasoja eri tilanteissa, ja
2. hänen mielenlaatunsa tuppaa olemaan "filosofisella taajuudella" ihan luonnostaan, eli ihmisellä on malttia katsella ympärilleen ja antaa ajatusten kehkeytyä, mistä johtuen hänellä on myös valmiutta alkaa puhua niitä "syvällisiä" melkein missä tahansa, jos tilanne on otollinen.

Tällainen ihmistyyppi on mieluummin asia- kuin ihmiskeskeinen. Huomaan tämän itsestäni jopa kertoessani omista sattumuksistani, kun saatan käyttää itseäni tavallaan "agenttina" ilmiön esittelemisessä (eli jutussa oleellista ei ole niinkään minä, vaan se, mistä on kysymys).

Pikkulapsen arkitodellisuus lienee paljolti syy - seuraussuhteiden kokemista ja mielleyhtymiä, jolloin tutun rantapallon näkeminen on hänelle yhtä kuin "leikki". Aikuisille sama pallo merkkaa sitten mitä kenellekin, minimissään esinettä itsessään. Yhdelle se herättää ensimmäisenä muistoja taannoiselta Kanarian-reissulta, ja toiselle pallo voi ollakin Pasilan Routalemmen hengessä "hyvin jännä" kvantti-ilmiö. Riippuu kai omasta tuttavapiiristä, miten jännässä hengessä keskustelut tuppaavat menemään. "Kanarialintuja" on kohteliasta kuunnella tiettyyn pisteeseen saakka, ja jos muuta ei ole tarjolla, on ehkä helpointa etsiä toisenlaisia kuvioita. Täällä palstalla esimerkiksi en ole ollut vielä koskaan täysin väärässä seurassa, olkoonkin että aika muutaman keskustelijan varassa täällä (vielä?) ollaan... :)

--i

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja Passepartout » 03.01.2015 17:37

Overlord kirjoitti: Kvanttifysiikasta, hela hoito.
Tähän ei voi todeta muuta kuin että kuka enää tarvitsee jumalaa? Maailma on ilmankin riittävän ihmeellinen. Tai ehkä kvanttimekaniikka ON jumala.

En kuitenkaan tarkoittanut ihan kvanttimekaniikkaa kun sanoin, että täytyy pyrkiä niin lähelle totuutta kuin mahdollista. Vaikka ehkä olisi pitänyt. Ajattelin lähinnä mahdollisimman lähelle totuutta pääsemistä arkipäivän ilmiöiden tasolla, tai sillä tasolla, mille on kohtuullista olettaa ihmisen pääsevän. Useimmat ihmiset eivät ymmärrä perusfysiikkaakaan sen vertaa, että sitä voitaisiin pitää kohtuullisena totuuden tasona.

Toisin sanoen asetin kuitenkin itse rajat sille totuudelle, eli tietyssä mielessä näkökulman. Saittepas kiinni. ;) Muotoillaan siis vielä kerran: Ihmisen pitää pyrkiä totuuteen niin pitkälle kuin oma älli riittää. Mutta tästä päästään siihen näkökulmaan; jos toisen älli riittää kvanttifysiikkaan ja toisen ei ymmärrä edes perusfysiikkaa, tilanne on aivan sama kuin jos niillä olisi vain eri näkökulma. Eli toinen voi olla oikeassa arkipäivän tasolla ja toinen vaikka filosofisella tasolla, vaikka näennäisesti olisivat täysin eri mieltä.

Eli edellytyksenä sille, että "näkökulmia ei ole" on se, että henkilöt käsittelevät aihetta samalla tasolla.

Huomaan tässä nyt miksi minulla on niin usein arkielämässä ongelmia vuorovaikutuksessa. Ihmiset keskimäärin ajattelee asioita niin täysin arkipäivän tasolla, ja minä sitten taas rupean filosofeeraamaan, koska en ymmärrä miksi kukaan haluaisi keskustella arkipäiväisistä asioista an sich. Sitten emme ymmärrä toisiamme ja molemmista tuntuu että toinen on ääliö.

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja introbator » 03.01.2015 13:22

introbator kirjoitti:Tarkasteluetäisyyden muuttuessa lyhyemmäksi -- pallon lopullinen olemus klassisen fysiikan takana menee jo itseltäni yli hilseen että pölinä käy.
Overlord kirjoitti:Kvanttifysiikasta käytetään hyvin usein termiä kvanttimekaniikka. Hiukkasten käyttäytymistä kvanttitasolla voidaan hyvin tarkasti mallintaa matemaattisesti, mutta yksikään teoria ei oikeasti selitä mitä sillä tasolla todella tapahtuu.
--
Toisin sanoen kvanttimekaniikkaa ei voi (ainakaan nykytietämyksen valossa) todella ymmärtää, ainostaan käyttää sen tuloksia hyväksi.
Heh... Tästä päästään tietyllä tapaa taas siihen "zoomaamiseen", eli millä tarkkuudella jokin asia halutaan ottaa.

Itse tunnen kannattavaksi panostaa yleistietoon hankkimalla tietoa "kaikesta", mutta kaikkea ei ehdi eikä jaksa imuroida samalla tarkkuudella. Kvanttifysikka on omassa mielessäni se mikrotason ääripää, joka on jo niin kaukana ihmisen mittakaavasta, etten tunne enää vetoa sitä kohtaan. Kyse ei ole "ketusta ja pihlajanmarjoista", vaan minulle riittää tieto siitä, että kvanttimekaniikkaa on ja se toimii. Voitaisiin puhua kai "riittävästä ymmärryksestä", vaikka mittarina ei nyt olekaan muu kuin oma mielenrauha. :)

Todellisuuden hahmottamiseen kuuluu mielestäni kahdenlaisia asioita - suoria ja epäsuoria. Tämä liittyy siihen, miten asiat ilmenevät ihmiselle. "Suoria asioita" voidaan tarkastella sellaisinaan järjen avulla (tieto). Epäsuorat asiat ovat puolestaan niitä, jotka ilmenevät ihmiselle ikään kuin heijastumina, joko vaistona (tunne) tai oivalluksena (intuitio). Arkiesimerkkinä vaikkapa se, että oma päivittäinen olemukseni voi heijastua minulle vuorovaikutustilanteissa kanssaihmisten suhtautumisesta. Kvanttifysiikka puolestaan on jotain, jota on teoriassa siis liki mahdotonta aidosti tajuta, mutta jota voidaan silti tutkia laskemalla "riittävän hyvin" hyödyntääksemme kvanttifysiikkaa esim. teknologiassa.

--i

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja Overlord » 03.01.2015 00:10

introbator kirjoitti:Tarkasteluetäisyyden muuttuessa lyhyemmäksi (sinun sanoin siis "otetaan askeleita eteenpäin"?) joudun sitten olemaan edelleen oman nykykäsitykseni pohjalta sitä mieltä, että pallon lopullinen olemus klassisen fysiikan takana menee jo itseltäni yli hilseen että pölinä käy.
Kvanttifysiikasta käytetään hyvin usein termiä kvanttimekaniikka. Hiukkasten käyttäytymistä kvanttitasolla voidaan hyvin tarkasti mallintaa matemaattisesti, mutta yksikään teoria ei oikeasti selitä mitä sillä tasolla todella tapahtuu.

Toisin sanoen kvanttimekaniikkaa ei voi (ainakaan nykytietämyksen valossa) todella ymmärtää, ainostaan käyttää sen tuloksia hyväksi. Esimerkiksi hiukkasilla on arvo nimeltä spin, jolle ei ole todellista selitystä. Sitä voidaan kuitenkin käyttää kvanttimekaniikan matemaattisessa representaatiossa ja saada täydellisesti ennusteiden kanssa yhteensopivia tuloksia. "Shut up and calculate" on eräs kuuluisa lause kvanttimekaniikasta.

Kvanttimekaniikka on siis ytimeltään puhtaan pragmaattinen teoria; sitä käytetään koska se toimii (laser, tietokoneet, MRI, jne...) vaikka sitä ei ymmärretä.

"I think I can safely say that nobody understands quantum mechanics." -Richard Feynman

"It is often stated that of all the theories proposed in this century, the silliest is quantum theory. In fact, some say that the only thing that quantum theory has going for it is that it is unquestionably correct." -Michio Kaku

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja introbator » 02.01.2015 22:47

setauria kirjoitti:Kuinka paljon-, nyt en puhu pallosta vaan ihmisestä sitten tuo näkökulma tai ennalta tiedetty vrt. ennakkoluulo lieneekään sitten on vaikuttamassa kanssakäymiseen ihmisten kanssa? Objektiivisuuden mahdollisuus?

Ja minkä esim. oliota määrittelevän asian /seikan/ ominaisuuden nostan ensisijaiseksi määrittelyäni määrääväksi tekijäksi lienee merkityksellistä ja antaa kulmaa sille mitä toisessa näemme..tämmösiä ajatuksia mulla heräsi.
"Ensivaikutelma ratkaisee" on mielestäni karu tosia, jos ensivaikutelman muodostamisessa on mukana laajasti ottaen kaikki värkit, joita ihmisellä on käytössään (aistit, oma historia, tietoinen ja alitajuinen reagointi). Lisäksi tulkintaan vastapuolesta vaikuttaa vahvasti tilanne, eli esim. itselläni introverttina se ikuinen perusjuttu, onko kanssakäyminen minulle vapaaehtoista. Näin netissä objektiivisuuden yrittäminen onkin minulle monesti jossain määrin helpompaa.

Oman päänsä sisältä maailmaan suuntautuva olento ei kai voi olla elävässä elämässä koskaan 100 %:sti irti itsestään? Itselläni korkeinta objektiivisuutta "livenä" on perustella mielipiteeni ja aloittaa sanomiseni "mielestäni..." -hengesssä, jolloin vastapuoli toivon mukaan ei koe minun torjuvan häntä ihmisenä.

--i

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja introbator » 02.01.2015 21:37

introbator kirjoitti:rantapallo ei ole an sich minkään värinen, koska väriaistimushan syntyy vasta katsojan aivoissa. Kantilainen tapa suhtautua todellisuuteen tällaisena, itsessään saavuttamattomana mutta aistien kautta havainnoitavana kohteena on se ajattelutapa, joka käy omaan ymmärrykseeni parhaiten (ne aiemman viestin "yksilölliset silmälasit" siis...). Kvanttifysiikasta lisätukea ottamalla päästään sitten siihen selitykseen, että koko "pallo" on pohjimmiltaan hiukkastason ilmiö, joka oli toteutuakseen.
Passepartout kirjoitti:Eriävä mielipide. Rantapallolla ei ehkä ole "väriä", mutta sillä on an sich ominaisuus, joka puheena olevissa olosuhteissa kyseisellä ajan hetkellä näyttäytyy ihmisen silmään tiettynä värinä.
--
Ajan siis takaa sitä, että meidän pitäisi pystyä ottamaan tarvittava määrä askelia taaksepäin voidaksemme nähdä kokonaiskuvan, todellisuuden sellaisena kuin se on (niin lähelle kuin ihmisen on sitä mahdollista päästä) ja vapautua niistä näkökulmista. Koska on sanomattakin selvää että näkökulma on aina väärä, jos ei kerran ole hajuakaan kokonaiskuvasta.
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta "taaksepäin askeltamisesta", jos oletan oikein sinun ajavan takaa samaa mitä itse yritin aiemmin kuvata "zoomaamisella", eli sen etäisyyden/tarkkuuden valinnasta, jolla ilmiötä halutaan käsitellä.

Suurimman osan ihmisistä kanssa on turvallista ja mutkatonta pysyä sillä arkitasolla, eli "uskoa silmiään" puhuttaessa tuosta lattialla edessämme lojuvasta rantapallosta. Tällä tarkastelutasolla pallosta voidaan saada käsitys, jonka kumpikin katsoja voi allekirjoittaa ja jota ei yleensä ole tarpeen lähteä muuksi väittämään. Rantapallo arkisen an sich olkoon vaikkapa "pallon muotoon puhallettu, monivärinen muovinen esine". Sellaiset ominaisuudet kuin "iso" tai "kevyt" eivät enää oikein ole rantapalloon sinänsä kuuluvia, vaan makuasioita ja verrannollisia juttuja (siis pallo on "isompi kuin..." tai "kevyempi kuin...").

Tarkasteluetäisyyden muuttuessa lyhyemmäksi (sinun sanoin siis "otetaan askeleita eteenpäin"?) joudun sitten olemaan edelleen oman nykykäsitykseni pohjalta sitä mieltä, että pallon lopullinen olemus klassisen fysiikan takana menee jo itseltäni yli hilseen että pölinä käy. Lattialla edelleen köllöttävän rantapallomme olemus on nyt mahdollista tavoittaa ehdottomasti vain teoriassa, ja mikäli keskustelukumppani ei jaa samaa teoriaa, joudumme peruuttamaan takaisin kohti arkimaailmaa sille tasolle, jolla molemmat voivat jo olla pallosta samaa mieltä. Yhteinen kokemus kohteesta on siis se, mikä ensimmäiseksi ja viimeiseksi ratkaisee kannan suurimman osan ihmisistä kanssa.

En tiedä, onnistuinko kuvaamaan sen, mitä ajattelen aiheesta "todellisuuden määritteleminen". Zoomaaminen ei siis ole lähtökohtaisesti näkökulmaa ja mielipidettä, vaan ilmiön tarkastelemista lähempää tai kauempaa, arkitason ollessa suunnilleen "keskiväli". Tarkastelu on käytännössä sitä aistinvaraisempaa, mitä lähempänä arkitasoa ollaan, ja teorian tarpeellisuus ymmärryksen työkaluna kasvaa sitä mukaa, mitä kauemmaksi mennään Homo sapiensin luonnollisesta mittakaavasta.
Passepartout kirjoitti:Eksistentialismista: se, että asioilla ei ole mitään erityistä tarkoitusta ei tarkoita, etteikö niillä voisi olla merkitystä yksilölle.

Meidän piti lukion filosofiantunnilla keskustella aiheesta: "Mikä on elämän tarkoitus?" Minä kysyin, miksi lähdemme siitä oletuksesta, että elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Opettaja sanoi minua nihilistiksi.
Opettaja kaiketi oletti sinun kieltävän elämällä olevan itsessään tarkoitusta, vaikka kysymyshän on ihan aiheellinen. Itse määritän samalla kysymyspohjalla oman uskonnottomuutenikin, ts. "miksi Jumalan pitäisi olla olemassa?".

Eksistentiaalinen ahdistus voi varmasti kääntyä joillakin ihmisillä kyynisyydeksi tuhoon saakka. Oma pelastukseni on onneksi tuo yksilöllisten merkitysten etsiminen ja myös ymmärrys siitä, että kipunsa tässä maailmassa kullakin ("miksi elämä ihmisenä olisi kenelläkään erityisen helppoa?"). Ehkäpä älykkyysosamääräni ei vielä riitä siihen, että näkisin mielettömyyttä kaikkialla, tai sitten ehjä lapsuuteni riittää nyt aikuisuudessakin kivijalaksi saakka.

--i

Re: Todellisuuden olemus

Kirjoittaja setauria » 02.01.2015 18:18

Hmm, mielenkiintoisia näkökulmia. Kuinka paljon-, nyt en puhu pallosta vaan ihmisestä sitten tuo näkökulma tai ennalta tiedetty vrt. ennakkoluulo lieneekään sitten on vaikuttamassa kanssakäymiseen ihmisten kanssa? Objektiivisuuden mahdollisuus?

Ja minkä esim. oliota määrittelevän asian /seikan/ ominaisuuden nostan ensisijaiseksi määrittelyäni määrääväksi tekijäksi lienee merkityksellistä ja antaa kulmaa sille mitä toisessa näemme..tämmösiä ajatuksia mulla heräsi.

Re: Introvertti, heikot vuorovaikutustaidot vai autismin kir

Kirjoittaja Passepartout » 02.01.2015 16:10

introbator kirjoitti:
Jos näin uudenvuoden riemuksi ajatellaan tuota rantapalloa mallina todellisuudesta, josta yritämme siis innokkaasti saada tietoa, pitänee muistaa se fysiikan juttu, että "värit" ovat valon eri aallonpituuksia. Ehkäpä pallomme on pohjimmiltaan valkoinen, joka sisältää siis kaikki värit, mutta katsomissuunta (valon tulokulma katsojan silmään) määrää sen, mikä värisenä pallo näkyy katsojalle? Arkielämässä oma näkökulma näyttää ja tuntuu oikealta ihan siksi, koska omia silmiään uskomalla pärjää arkitasolla riittävän hyvin (minkä todistaa sekin, että ihmislaji selvisi evoluutiomyllyssä pelkillä hoksottimillaan ja yhteistyöllä hyvinkin pitkälle ennen tieteiden syntymistä).

Jos sitten unohdetaan arkikokemus ja yritetään ymmärtää jotain, rantapallo ei ole an sich minkään värinen, koska väriaistimushan syntyy vasta katsojan aivoissa. Kantilainen tapa suhtautua todellisuuteen tällaisena, itsessään saavuttamattomana mutta aistien kautta havainnoitavana kohteena on se ajattelutapa, joka käy omaan ymmärrykseeni parhaiten (ne aiemman viestin "yksilölliset silmälasit" siis...). Kvanttifysiikasta lisätukea ottamalla päästään sitten siihen selitykseen, että koko "pallo" on pohjimmiltaan hiukkastason ilmiö, joka oli toteutuakseen. Ja hyvä niin, koska saipahan se retriitin vetäjäkin aiheen vertaukselleen.

--i
Eriävä mielipide. Rantapallolla ei ehkä ole "väriä", mutta sillä on an sich ominaisuus, joka puheena olevissa olosuhteissa kyseisellä ajan hetkellä näyttäytyy ihmisen silmään tiettynä värinä. (itse kunkin silmään tietysti hiukan eri sävynä, mutta useimmiten ihmiset kykenevät olemaan yksimielisiä vaikka siitä, että väri on vihreä eikä punainen, paitsi tietysti punavihersokeat). Todellisuus on aina muuttuvainen ja rantapallot haalistuu ja jadajadajaa, mutta jos voisimme ottaa still-kuvan tilanteesta ulkoapäin, näkisimme kokonaiskuvan eli ihmisen silmään kirjavan rantapallon ja kaksi ääliötä jotka ovat molemmat väärässä.

Ajan siis takaa sitä, että meidän pitäisi pystyä ottamaan tarvittava määrä askelia taaksepäin voidaksemme nähdä kokonaiskuvan, todellisuuden sellaisena kuin se on (niin lähelle kuin ihmisen on sitä mahdollista päästä) ja vapautua niistä näkökulmista. Koska on sanomattakin selvää että näkökulma on aina väärä, jos ei kerran ole hajuakaan kokonaiskuvasta.

Tiedän kyllä että Kantin mielestä oliot an sich ovat ihmisen havaintokyvyn tavoittamattomissa, mutta silti meidän pitää ainakin tiedostaa, että se an sich on silti olemassa eikä vain ihmisen näkökulma.

Oikeastaan olisi hyvä lähteä siitä että on todennäköisesti aina enemmän tai vähemmän väärässä. Mutta missään tapauksessa kukin ei ole omasta näkökulmastaan oikeassa. Tai ehkä pikemminkin niin, että totuuden tavoittelussa sillä näkökulmalla ei pitäisi olla merkitystä, koska totuus on totuus näkökulmasta riippumatta.

Erittäin kömpelö ja väsynyt esimerkki: Make ja Pera käyttäytyy minun näkökulmastani uhkaavasti pimeällä kadulla. Ammun ne sillä pienikaliberisella käsiaseella, jota aina kuljetan sukkanauhassani. Omasta näkökulmastani olen toiminut täysin oikein koska olen vain puolustanut hyvettäni ja kunniaani. Oikeuden näkökulmasta olen syyllistynyt joko hätävarjelun liioitteluun, tappoon tai murhaan, ihan tuomarin näkökulmista riippuen.

Todellisuutta on se, että Make ja Pera on kuolleita ja minä olen tappanut ne.

Eksistentialismista: se, että asioilla ei ole mitään erityistä tarkoitusta ei tarkoita, etteikö niillä voisi olla merkitystä yksilölle.

Meidän piti lukion filosofiantunnilla keskustella aiheesta: "Mikä on elämän tarkoitus?" Minä kysyin, miksi lähdemme siitä oletuksesta, että elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? Opettaja sanoi minua nihilistiksi.

Re: Introvertti, heikot vuorovaikutustaidot vai autismin kir

Kirjoittaja introbator » 31.12.2014 19:58

Overlord kirjoitti:
introbator kirjoitti:Hienointa on minusta juuri se, että jokaisella on mahdollisuus löytää omaan järkeensä istuvia selityksiä, joiden varassa oma elämä tuntuu sujuvan kohtuudella ja jotka siksi ruokkivat sitä elintärkeää uskoa omaan tekemiseen.
Tässä voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta eksistentialismista. Negatiivisen eksistentialismin mukaan kaikki on toivotonta, koska elämällä tai yhtään millään ei ole mitään - eikä edes voi olla - tarkoitusta, kaikki on vain sattuman sanelemaa (johtaa usein vahvaan eksistentiaaliseen angstiin).

Taas positiivisen eksitentialismin mukaan koska millään ei ole mitään tarkoitusta, on ihminen täysin vapaa luomaan itse elämälleen tarkoituksen ja suunnan, sillä kaikki vastaukset ovat yhtä oikein.

Molemmissa on täysin sama kovaan tieteeseen perustuva faktapohja, mutta näkökulma ei voisi olla erilaisempi.
Ajoittaisesta kyynistelytaipumuksestani huolimatta olen onneksi pohjimmiltani aina tällä tavoin positiivinen, määritelmällisesti kai lähinnä sekulaarihumanisti. Saan tehdä elämässäni, elämälläni mitä haluan, kunhan kunnioitan toisten oikeutta tehdä samoin. Mielekkyys löytyy minulla omien kiinnostusteni toteuttamisesta ja kohtaamisista ihmisten kanssa (pohjimmiltaan niistä hetkistä, jotka tuntuvat jotenkin merkityksellisiltä). Yhteiskunnan sääntöjä ja sovinnaisuuksia vastaan kapinointi on tällä perusluonteella arkihuvia, mutta ymmärrän kompromissien olevan yhteiskuntarauhan tähden kumminkin parempi vaihtoehto kuin täysi yksilönvapaus ja arvorelativismi... Vasta toimiva arki mahdollistaa elämässä ns. ylemmän tason asiat. Sotatilan vallitessa ei ole mahkuja olla filosofinen.

--i

Re: Introvertti, heikot vuorovaikutustaidot vai autismin kir

Kirjoittaja Overlord » 31.12.2014 19:37

introbator kirjoitti:Hienointa on minusta juuri se, että jokaisella on mahdollisuus löytää omaan järkeensä istuvia selityksiä, joiden varassa oma elämä tuntuu sujuvan kohtuudella ja jotka siksi ruokkivat sitä elintärkeää uskoa omaan tekemiseen.
Tässä voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta eksistentialismista. Negatiivisen eksistentialismin mukaan kaikki on toivotonta, koska elämällä tai yhtään millään ei ole mitään - eikä edes voi olla - tarkoitusta, kaikki on vain sattuman sanelemaa (johtaa usein vahvaan eksistentiaaliseen angstiin).

Taas positiivisen eksitentialismin mukaan koska millään ei ole mitään tarkoitusta, on ihminen täysin vapaa luomaan itse elämälleen tarkoituksen ja suunnan, sillä kaikki vastaukset ovat yhtä oikein.

Molemmissa on täysin sama kovaan tieteeseen perustuva faktapohja, mutta näkökulma ei voisi olla erilaisempi.

Ylös