Introvertit.net Keskustelufoorumi

Onko teillä muilla koskaan sellaisia kokemuksia, että ikään kuin "jäädytte" muiden katseiden alla? Minulle näin käy lähes päivittäin ja välillä koen sen erittäin rajoittavaksi tekijäksi vuorovaikutussuhteissa. Esimerkiksi tänään minulla oli koulussa (yliopistossa) tunteja, joilla piti toimia ryhmissä. Aina kun tuli minun vuoroni sanoa jotain tai muiden katseet kiinnittyivät minuun, jännityin ihan jäykäksi ja muutuin liikkeiltänikin kömpelöksi. Jos kirjoitin jotain, käsiala oli ihan hirveää vaikka normaalisti tosi siistiä. Ja sekin, että jouduin hakemaan tuolin huoneen toiselta puolelta itselleni muiden katsellessa, sai minut jäätymään. Meinasin sitten tippua siltä tuolilta kun istuin sille.

Okei, tämä oli melko sekavasti selitetty, mutta toivottavasti joku sai selvää. :roll:

Jaoin tämän ketjun kahtia, kun aihe alkoi karata vähän liian kauas alkuperäisestä. Vanha ketjun häntä aloittaa nyt uuden ketjun nimeltä Todellisuuden olemus.

[quote="Passepartout"][quote="emf"]
Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla. [/quote]

Toisaalta, kuten Liisa Keltikangas-Järvinenkin aina muistaa muistuttaa, [i]seurallisuus[/i] on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot. Keskimääräinen introvertti ei mitenkään välttämättä ole sosiaalisesta lahjaton, eikä ekstrovertin sosiaalisissa taidoissa välttämättä ole hurraamista.[/quote]

Asia on minunkin mielestäni juuri noin. Seurallisuuden käsite on avain sen ymmärtämiseen, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Vuorovaikutustaidot ja -halukkuus ovat siis eri asioita. Introverttikin haluaa seuraa, mutta on vähemmän taipuvainen porukoitumaan ja suosii yksittäisiä ihmisiä, joiden kokee olevan ns. samalla aaltopituudella. Toki harjoituksen puute eli vähäiset vuorovaikutustilanteet saattavat aiheuttaa introvertille ihmisten keskuudessa ns. käynnistysvaikeuksia ja pahimmillaan sosiaalista ahdistustakin, mutta ei se silti niitä taitoja eikä haluakaan mihinkään vie. Eipähän vain ole tarvetta olla äänessä yhtä usein kuin monen muun.

Oma kokemukseni on se, että fiksujen ihmisten kanssa pärjää yleensä aina, puheliaidenkin, kunhan tilanteessa ei ole kahta-kolmea henkilöä enempää. Ja vastaavasti päällepuhujien kanssa ei pärjää edes kaksistaan, kun heillä ei ole malttia huomioida toista osapuolta riittävästi. Pahimmat hölöttäjät ovat tavallaan kuin käänteisiä autisteja.

[quote="Passepartout"]Oman arkikokemukseni perusteella melkein menisin väittämään että ekstrovertit ne vasta sosiaalisesti lahjattomia ovat, kun tuppaavat ainakin minun tuttavapiirissäni olemaan hirvittävän tahdittomia ja lisäksi olettavat, että jos joku on hyvää heille, sen [i]täytyy[/i] olla hyvää muillekin tai muissa on jotain vikaa.[/quote]

Tuo yksilöllisen näkökulman harha, eli oman kokemuksen yleistäminen kaikkia koskevaksi, on valitettavan yleistä. Joillekin on ilmeisesti vaikeaa ajatella, että kukin meistä katselee maailmaa omista lähtökohdistaan.

Itse ajattelen todellisuuden olevan sinänsä kaikille yhteinen, sama elinalusta, mutta yksilön oma historia, tietämys ja aistit muodostavat tavallaan ne silmälasit, joilla hän havainnoi todellisuutta ja muodostaa siitä omaa sisäistä malliaan. Tuosta mallista kiinnipitäminen on inhmillistä, koska mielenterveys edellyttää todellisuudelta tietynlaista pysyvyyttä, mutta pointtina on siis ymmärtää, etten voi koskaan täysin tietää, miten joku kanssaihminen näkee saman tilanteen. Sokea ei näe ollenkaan. Lisäksi jokainen meistä sattuu syntymään johonkin maailmanaikaan ja omaksuu oman kulttuurinsa yhteiset merkitykset käyttäytymiskoodeista alkaen, mikä väistämättä värittää kaikkea kokemaamme. Toisesta kulttuuripiiristä maahan muuttava ihminen on alkuun pallo hukassa paljolti juuri siksi, että arkiset merkitykset menevät remonttiin.

Jos tätä kaikkea ei tiedosta arkielämässään, ei ole mielestäni mikään ihme, että ihmiset riitelevät usein aivan älyttömistä ja toisarvoisista asioista - tai eivät edes itse asioista, vaan keskinäisistä näkökulmaeroista - osapuolet näkevät siis saman asian eri valossa, omista lähtökohdistaan, näkemyksiinsä takertuen. Suhteellisuudentajua on suhteellistaa oma tajunsa. On kohteliasta yrittää arvioida, missä määrin tuo toinen ihminen voi (ja ehkä jopa kaikki maailman ihmiset voisivat) ymmärtää asioita samalla tavalla kuin itse voin, ja onko omassa todellisuuskuvassani ehkä korjaamisen varaa?

--i

[quote="emf"]
Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla. [/quote]

Toisaalta, kuten Liisa Keltikangas-Järvinenkin aina muistaa muistuttaa, [i]seurallisuus[/i] on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot. Keskimääräinen introvertti ei mitenkään välttämättä ole sosiaalisesta lahjaton, eikä ekstrovertin sosiaalisissa taidoissa välttämättä ole hurraamista. Ehkä sietämättömin ihmistyyppi onkin sosiaalisesti lahjaton ekstrovertti; ihminen, joka haluaa olla kaikkien kanssa koko ajan mutta on täysin kykenemätön huomioimaan muita ihmisiä.

Loppujen lopuksi ollakseen sosiaalisesti taitava ihmisen täytyy olla myös taitava tekemään havaintoja sekä tilanteesta että muista ihmisistä. Ja tässä epäilemättä introvertit loistavat.

Yritän siis sanoa, että introversio/ekstroversio ei luultavasti lainkaan korreloi sosiaalisten taitojen kanssa. Oman arkikokemukseni perusteella melkein menisin väittämään että ekstrovertit ne vasta sosiaalisesti lahjattomia ovat, kun tuppaavat ainakin minun tuttavapiirissäni olemaan hirvittävän tahdittomia ja lisäksi olettavat, että jos joku on hyvää heille, sen [i]täytyy[/i] olla hyvää muillekin tai muissa on jotain vikaa.

Olen epäillyt itselläni Aspergerin oireyhtymää, koska olen ollut sellainen tietokirjoista tykkäävä nörttilapsi (joka myös tykkäsi opetella lintulajeja, koirarotuja etc. ulkoa), vähän pikkuvanha eikä minulla ollut kauheasti kavereita koulussa. En kuitenkaan koskaan ole saanut ihan riittäviä pisteitä testeistä. Se kun olen myöhemmin tavannut oikeita as-henkilöitä on vahvistanut sen, ettei minulla luultavasti ole ko. syndroomaa. Keskivertoa korkeampi älykkyys ja muuten outo persoona jota ei aina parhaansa mukaan piilottele voivat kyllä helposti antaa sen suuntaisen vaikutelman ulkopuolisille...

Introverteilla on varmaan yleensä ekstrovertteihin verrattuna huonot sosiaaliset taidot ihan vain siksi, että nekin kehittyvät harjoittelemalla. Joskus olen tehnyt sellaisen silmienlukutestin, että tunnistaako toisen tunteet pelkistä silmistä niin pärjäsin keskivertoa huonommin. En kuitenkaan surkeasti.

Oma työni on – paradoksaalista kyllä - kasvatus- ja opetusalalta, jossa siis lähtökohtaisesti tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen pärjännyt hyvin kaikilla työpaikoillani ja olen nähdäkseni ns. tykätty persoona. Tauoilla hiippailen samaan kahvipöytään silloin, kun bongaan paikalla olevan läheisiksi kokemiani ihmisiä, eli heitä, joiden kanssa on muutakin yhteistä kuin työtilanteet ja joiden tiedän olevan halukkaita puhumaan kahvikuppia isommista asioista jopa työpäivän aikana. Olen myös oppinut tunnistamaan ns. mölyporukat, joissa volyymi tuppaa nousemaan, nauretaan isoon ääneen ja huudetaan toisten suuhun.

*Järkevän keskusteluryhmän yleiskoko satunnaisissa kokoonpanoissa on mielestäni 2-3 ihmistä; suuremmissa yksiköissä alkaa energiaa palaa jo enemmän kaikenlaiseen sosiaalisiin peleihin, rönsyilyyn, hiljaisuuden tappamiseen täytepuheella jne. Olisikin helkkarin mielenkiintoista päästä introverttien kokoontumisajoihin ihan vaan nähdäkseen, onko vuorovaikutuksen määrä ja laatu erilaista.

--i

Hyvä että Vieras toi tuon erityisherkkyyden esiin. Itselläni on tapana panna nykyään kaikki introverttiuden piikkiin, vaikka luultavasti erityisherkkyys vaikuttaa asiaan yhtän paljon. Tietysti moni introvertti [i]on[/i] HSP.

OT: tuolle erityisherkkyydelle pitäisi kyllä löytää parempi suomenkielinen termi. Nykyisellään se assosioituu liikaa emotionaaliseen herkkyyteen, vaikka esim. minun kohdallani "neurologinen" herkkyys on se, mikä aiheuttaa ongelmia. Aistin kyllä selvästi muiden tunnetiloja mutta pääsääntöisesti en jaksa piitata niistä pätkääkään. Enää.

Sosiaalisia taitoja voi toki opetella, mutta miksi pitäisi? Miksi meidän pitäisi elää muiden ehdoilla? Teeskentely vie kuitenkin hirveästi voimia, nimim. been there, done that, got scars to prove it.

[quote="Vieras"]Entä oletteko sitä mieltä, että vuorovaikutustaitoja voi harjoitella?[/quote]
Sosiaalisia taitoja voi harjoitella ihan siinä missä muitakin taitoja. Ongelma vain ainakin omalla kohdallani tuntuu olevan se, että harjoittelu tuntuu aikamoiselta pakkopullalta. Tyypillinen ekstrovertti saa helposti palkittua itseään tälläisestä harjoittelusta saavuttamalla joukon tai yksilöiden hyväksynnän ja sitä kautta enemmän sosiaalista vuorovaikutusta, joka jo itsessään on palkkio.

Suurin osa sosiaalisista tilanteista on äärimmäisen pinnallisia. Muoto ratkaisee näissä paljon enemmän kuin sisältö (oikea pukeutuminen, oikeat käytösmallit, jne...). Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet - etenkin ryhmätilanteet - ovat täynnä erilaisia ns. kirjoittamattomia sääntöjä eli käytösmalleja jotka kaikkien oletetaan tietävän (esim. ei puhetta mistään mikä voi loukata tai harmistuttaa ketään joukon jäsentä kuten uskonto, kuolema tai elämänfilosofiat). Nämä voi periaatteessa oppia vain olemalla tällaisissa tilanteissa.

Sosiologit ovat myös päätyneet siihen tulokseen että valehtelu on yhteisön kannalta terveellistä (ns. valkoiset valheet), koska se auttaa ihmisiä sietämään toisiaan. Rehellisyys ja suorapuheisuus, useimpien introverttien helmasynnit, ovat siis vain haitaksi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa suurimman osan ajasta.

[quote="Vieras"]Tunnen myös vastenmielisyyttä näihin sosiaalisiin sääntöihin, mikä on työelämässä aika ongelmallista. Ehkä ristiriitaista, mutta olen hyvin empaattinen ihminen.[/quote]
Jos tarkemmin mietit introverttien keskusteluja kahdestaan tai pienissä ryhmissä, ne hyvin usein rikkovat lähes kaikkia ns. yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä (syvälliset aiheet, normaalia pidempi vuorovaikutustilanteen kesto, suora ja rehellinen kommunikaatio jne...). Tämä ei todellakaan ole hyvää harjoitusta tyypillisiin vuorovaikutustilanteisiin, vaikkakin useimmille introverteille (tai ainakin itselleni) se on myös se vuorovaikutustapa josta he saavat eniten irti.

P.S. Empatia vuorovaikustilanteissa ei ole niin hyödyllistä kuin luulisi. Nykytutkijat tunnistavat vain kuudesta kahdeksaan perustunnetta teoriasta riippuen. Näiden tunteiden syyt puolestaan voivat olla hyvin monimutkaisia eivätkä ne muutenkaan ilmene niin vahvana normaalissa kanssakäymisessä. Siksi empaattikaan ei välttämättä hahmota kovin hyvin muiden ihmisten motiiveja tai haluja, ainoastaan heidän senhetkisen tunnetilansa.

[quote]Onko joku toinen joutunut pohtimaan näitä käsitteitä omalla kohdallaan? Myöntääkö joku toinen puutteita vuorovaikutus- tai ihmissuhdetaidoissaan?[/quote]

Paljonkin viime vuosina. Olen huomannut, että mitä haastavampi elämäntilanne, sitä hankalampia vuorovaikutustilanteet ovat minulle. Johtunee siitä, että haasteiden edessä ihmisen temperamentti paljastuu puhtaimmilleen. Ristiriita omien taipumusten ja ympäristön välillä on ollut ajoittain niin suuri, että olen epäillyt kohdalleni kaikkia otsikon piirteitä. Olen todennut olevani vahvasti intovertti, mutta löytämieni testien mukaan minulla ei ole esim. aspergerin syndroomaa.

[quote]Minulla on myös lieviä toiminnanohjauksen ongelmia. Ilmeisesti pilkon asiat mielessäni niin pieniksi palasiksi, että niistä tulee liian työläitä. Esimerkiksi jos menen bussilla johonkin, en vain "mene bussilla". Mielessäni minun pitää ensin valmistautua lähtöön riittävän ajoissa, lähteä kotoa, kävellä pysäkille, pysäyttää bussi, sanoa minne olen menossa, maksaa, löytää paikka, soittaa kelloa oikeassa kohtaa ennen pysäkkiä, jäädä pois, muistaa sanoa "kiitos hei", varoa etten jää pyöräilijöiden alle, kävellä sinne minne olen menossa...[/quote]

Minäkin toimin ajoittain näin, mutta minulla luulen sen johtuvan erittäin vahvasta ympäristön ja itseni tiedostamisesta. Asiat mutkistuvat, kun aistin ympärilläni ihmisten mielialat, sään, luonnon yksityiskohdat, tarkkailen tahtomattanikin toisten ja omien toimintatapoja ja rutiineja ihan arkipäiväisissä tilanteissa. Matkustaminen vieraalla paikkakunnalla jlukisessa kulkuneuvossa on minulle välillä yhtä kuormittavaa kuin jollekin työmatka lentäen toiselle mantereelle. Olenkin tutustunut tällä hetkellä paljon esillä olevaan [b]erityisherkkyyteen[/b] , joka selittäisi monet hankaluudet myös vuorovaikutustilenteissa. Ihmisten väliset suhteet, hierarkia, roolit, motiivit, persoonallisuuserot puhumattakaan ilmapiiristä tuntuvat vyöryvän päälle. Ei ihmekään ettei keskusteluun osallistuminen tunnu luontevalta ja helpolta. Tunnen myös vastenmielisyyttä näihin sosiaalisiin sääntöihin, mikä on työelämässä aika ongelmallista. Ehkä ristiriitaista, mutta olen hyvin empaattinen ihminen.

[quote]Itse olen jostain kuullut, lukenut tms. että ilmiö ( ESIM. edellä mainittuja seikkoja) voi johtua siitä,että on seuransa älykkö.[/quote]

Olen huomannut, että tarkkailevan luonteeni vuoksi minua pidetään usein suoraan sanottuna tyhmänä. En osaa tuoda pohdintojani esiin tai sitten oma syvällinen/psykologinen/sosiologinen näkökulmani ei kiinnosta muita. Esitän paljon miksi -kysymyksiä ja olen kiinnostunut ihmisten tunteista. Tämä vaivaannuttaa monia. Mutta herääkin kysymys onko oma herkkyyteni älykkyyttä? Tunneäly ei vaan _tunnu_ olevan kovin arvostettua.

Entä oletteko sitä mieltä, että vuorovaikutustaitoja voi harjoitella?

[quote="900"][quote="Vieras"]Oletteko tulleet ajatelleeksi, että olette mahdollisesti keskiverto pulliaista älykkäämpiä ihmisiä?[/quote]

Kyllä.

En tosin koe olevani mitenkään erityisen älykäs, vaan enemmänkin niin että ne keskivertopulliaiset ovat ihan hemmetin tyhmiä.[/quote]

Juuri näin. Ihmiset keskimäärin tuntuu olevan hämmästyttävän a) tyhmiä ja b) epä-älyllisiä. Periaatteessa ihan fiksuiltakin ihmisiltä saattaa puuttua älyllinen uteliaisuus kokonaan.