Introvertit.net Keskustelufoorumi

Minusta kännykkä on hyvä "pelastusrengas" vaikkapa junassa, missä monesti joku tulee juttelemaan. On se välillä kivaakin keskustella matkalla, mutta yleensä junamatka on minulle hyvää aikaa latautua. Nykyään luen siellä kyllä kirjaa useammin kuin puhelinta.

Sori, oli pakko.

Kuulostaa tutuilta ajatuksilta..

Itse kosken kännykkään niin vähän kuin mahdollista, aistin ja koen mieluummin ympäristöä. Koiran kanssa ulkona käppäily ja tuulien haistelu on parasta olemista. Somet ja muut eivät ole olleet elämässäni vuosiin.

Mutta ikävä kyllä täysin vapaa en siitä ole. Käytän itse kännykkää usein suojakilpenä. Sosiaaliset tilanteet isommassa porukassa saavat itseni suojautumaan kännykän taakse. Esitän siis selaavani jotain tärkeää jotta välttäisin kontaktit muihin. Sukulais vierailut, työpaikan kahvitunnit.. Katson mieluummin ruutua kuin koen sen ahdistuksen että joku alkaisi keskustelemaan kanssani. Ja tämä oksettaa itseäni.. Mutta kun olen mitä olen..

Kotona ja yksin ollessa puhelin on kaukana.. Maailmassa on miljoona mielenkiintoisempaa asiaa kuin kännykän sisältö.

Menin työterveyshuollon odotustilaan jossa lisäkseni oli neljä ihmistä... kaikki tuijotti kännykkäänsä.

Ei siinä mitään, mutta ennen piilouduttiin lehden taakse.

Siitäkin huolimatta etten tosiaankaan kaivannut juttukaveria, olen tässä kevyessä keski-iässä muutenkin kännykkävastainen. Tai siis muiden käytös näyttää pakkomielteiseltä.

Naapuri käy tupakalla ja aina on kännykkä kädessä. Saattaa olla tietysti utelias emäntä sisällä joten ulkona on hyvä käydä Tinderissä.

Olen jäänyt (omasta tahdostanikin) kaiken ulkopuolelle. Somen ja muun. Tosin syynähän on se etten siedä pakon tunnetta joka niihin liittyy. Ihan anonyyminä kirjoittamaani blogiinkaan.

Silti pelottaa muiden tarve piiloutua kännykkäänsä. MInua vanhempienkin. Tosin enhän minä tiedä mitä siellä lukevat mutta pakonomaiselta pakenemiseltä se vaikuttaa. Ekstroverteillekin.

Kulkeminen koirenkin kanssa on muuttunut kännykän pitämiseen toisessa kädessä. Ikään kuin elämässä ei enää voisi nauttia mistään ympäristössä. Saati havainnoida liikennettä. Kulkemista näkemättä ja hyvin usein kuulemattakaan mitään.

Ja näin kirjoittaa ihminen joka menee metsään ettei tarvitse ihmisiä kohdata. Jota hävettää työkännykän käyttö asiakkaiden luo mennessä ja sieltä tullessa. Hah.