Introvertit.net Keskustelufoorumi

[quote=4everalone post_id=4634 time=1530485942]
Oon ihan 90% introvertti, ja noin 9v olen ollut ilman minkäänlaisia ystävä suhteita. Olen aina ollut hyvä kuuntelia ja otan toisten tunteet huomioon erittäin herkästi.
En koskaan ole seurustullut tai edes pitänyt tyttöä kädestä kiinni.
En vain osaa puhua ihmisille, small talk ei ole se mun juttu.
Aina taukohuoneessa mä liimaan katseeni puhelimeen ettei vaan kukaan alkaisi puhumaan minulle, vaikka oikeasti haluaisin puhua ihmisten kanssa oppia tuntemaan ja jakamaan kokemuksia, en vain uskalla nostaa katsetta ylös päin puhelimesta.
kerran puhelimestani oli akku loppunut kesken päivän joten mun oli pakko olla ilman sitä, oli todella vaikeaa sopeutua siihen tilanteeseen.

Vietän päiväni pääosin töiden jälkeen telkkaria katsoen tai pelaten, mutta lähiaikoita on tullut sellanen riittämättömyyden tunne että kyllä elämässä on pakko olla muutakin kun työ ja telkkari.

Olen miettinyt jos alkaisin tekemään vapaaehtoistyötä ehkä voin olla seurana vanhuksille tai muuta kivaa.
olen siis 21v mies joka haluaisi tavata samankaltaisen tytön joka haluaisi keskustelu kaveria.

Tiedän että kuulostan säälittävältä
[/quote]
Alkuun on sanottava että ei kuulosta säälittävältä. 21 vuoden kohdalla on kuitenkin elämää vielä niin paljon edessä että ei tajuakaan. Joo, kyllähän "ne muut" kertoo tehneensä tuohon ikään mennessä yhtä sun toista ja parisuhteitakin on ollut lukuisia. Joidenkin kohdalla pelkkää puhetta ja joidenkin kohdalla pitää paikkansa. Oli kummin tahansa niin se voi itsestä kuulostaa turhauttavalta, jos on luonteeltaan tällaista "rauhallisempaa" tyyppiä. Been there, done that... vai pitäisikö sanoa että ...felt that. Mutta kyllä niitä kokemuksia ehtii kerätä myös vanhempanakin.

Eli siis aika paljon on tuossa kertomuksessasi on kohtia mitkä sopivat tai ovat sopineet omaan elämääni. En tosin koe olevani noin vahvasti introvertti (tuo sivuston testi antaa 80% mutta moneen kysymykseen olisi voinut vastata toisinkin..) joten en pysty varmaan täysin samaistumaan tilanteeseesi, mutta yritän silti olla avuksi.

Tuohon työpaikan "tauko-ongelmaan" liittyen kysyn, että onko teillä jokin yhteinen aika jolloin tauot on pidettävä, vai saako niitä pitää kun itselle parhaiten sopii? Koska silloin ainakin voisit hakeutua tauolle hieman aikaisemmin/myöhemmin kuin suurin osa porukasta. Koska eikös se introverteillä niin mene ja ainakin omalla kohdallani menee, että suuren ryhmän keskellä ei halua herättää mitään huomiota, mutta pienessä porukassa (2-4 henkilöä) on helpompaa olla äänessä. Ehkä olisi helpompaa osallistua keskusteluun vähemmällä porukalla, jos se tauolle meneminen ei ole pakollista tiettyyn aikaan? Jos on, niin pitää keksiä jotain muuta.

Elämässä kannattaa tosiaan olla muutakin kuin työ ja oma kotisohva. Kannattaa etsiä jokin harrastus mistä oikeasti nauttii. Oli se sitten jotain liikuntaa tai jotain muuta, kuten esim tuo vapaaehtoistyö. Ainakin omalla kohdallani olen huomannut että harrastukset saavat itsestäni esiin sen sosiaalisen puolen. Se tosin rajoittuu aika paljon siihen kun on siinä harrastuksen parissa, mutta sentään joskus kuitenkin Eikä tiedä vaikka sieltä harrastuksen kautta vastaan tulis sitten joku kiinnostavampikin ihminen. ;)

Eikä tuo tarkoita sitä että se tv/pelaaminen pitäs jättää kokonaan pois, koska se on luultavasti sulle myös jonkinlainen latautumiskeino uppoutua hyvään leffaan/sarjaan/peliin edes hetkeksi. Näin se ainakin itsellä on. Omat harrastukset on aika liikuntapainotteisia. Nämä harrastukset ovat yksi keino latautua fyysisen rasituksen kautta, mutta eihän siitä tulisi helvettiäkään, jos ei sais latautua myös välillä pelaten/katsoen jotain sarjaa tai leffaa.

Toivottavasti tästä jotain apua oli. Jos on kysyttävää tai tuntuu että pitäs purkaa fiiliksiä niin antaa tulla, joko tässä triidissä tai yv:n puolella myös.

Oon ihan 90% introvertti, ja noin 9v olen ollut ilman minkäänlaisia ystävä suhteita. Olen aina ollut hyvä kuuntelia ja otan toisten tunteet huomioon erittäin herkästi.
En koskaan ole seurustullut tai edes pitänyt tyttöä kädestä kiinni.
En vain osaa puhua ihmisille, small talk ei ole se mun juttu.
Aina taukohuoneessa mä liimaan katseeni puhelimeen ettei vaan kukaan alkaisi puhumaan minulle, vaikka oikeasti haluaisin puhua ihmisten kanssa oppia tuntemaan ja jakamaan kokemuksia, en vain uskalla nostaa katsetta ylös päin puhelimesta.
kerran puhelimestani oli akku loppunut kesken päivän joten mun oli pakko olla ilman sitä, oli todella vaikeaa sopeutua siihen tilanteeseen.

Vietän päiväni pääosin töiden jälkeen telkkaria katsoen tai pelaten, mutta lähiaikoita on tullut sellanen riittämättömyyden tunne että kyllä elämässä on pakko olla muutakin kun työ ja telkkari.

Olen miettinyt jos alkaisin tekemään vapaaehtoistyötä ehkä voin olla seurana vanhuksille tai muuta kivaa.
olen siis 21v mies joka haluaisi tavata samankaltaisen tytön joka haluaisi keskustelu kaveria.

Tiedän että kuulostan säälittävältä

Työntäisinkö minäkin itseni mukaan tähän joukkoon tummaan.
Siitä on tosin useampi vuosi aikaa, kun olen viimeksi minkäänlaista foorumia käyttänyt joten mielenkiinnolla odotan minne ja minkälaisessa muodossa tämä viesti putkahtaa.

Olen himpun verran päälle 30 vuotias, naiseksi itsensä mieltävä ihmisolento pk-seudulta. Introvertti olen ja sen lisäksi minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö. Elän parisuhteessa ja olen työelämässä.
Rakastan kirjoja, dokumenttejä, syvällisiä keskusteluja ja kaikkea oman hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää. Inhoan epätietoisuuden tunnetta, isoja ihmisporukoita, ihmisiä jotka eivät kuuntele ja univajetta.

Tällä hetkellä istun autossa (en ole ratissa) kesäretkellä kera avomiehen ja avomiehen isän. Olen aika tyytyväinen olooni juuri nyt. Saan olla omassa rauhassa takapenkillä. Radiossa soi Modern talking.

Hei kaikille! :) Olen myös jonkin aikaa lueskellut tätä foorumia, tunnistan itseni introvertiksi ja samaistun moniin kokemuksiinne. Persoonallisuustyyppitestin mukaan olen INFJ. Olen mietiskelijä, joka viihtyy itsekseen tai muutaman läheisen ihmisen kanssa. Monissa yhteisöissä olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi tai erilaiseksi.

Työpaikalta on välillä jäänyt fiilis, että olen ihmisten ympäröimä mutta silti yksinäinen. Olen kuitenkin iloinen, että monet ihmiset tulevat puhumaan minulle, jos he tarvitsevat kuuntelijaa. Saan energiaa syvällisistä keskusteluista. :) Energiani ei ilmeisesti aina riitä kaikkien huomion saamiseen.

Työelämässä tarvittava itsensä markkinointi on vähän haasteellista. Pääsin yliopiston jälkeen unelmatyöhöni, mutta se ei harmikseni ollutkaan sitten "se mun juttu". Olen sen jälkeen etsinyt itseäni ja uusia vaihtoehtoja... jotain introvertille ja herkälle ihmiselle sopivaa.

[quote=Paazzo post_id=4583 time=1526127297 user_id=1350]
Täällä 33‐vuotias mies Satakunnasta.

Katson olevani äärimmäisen introvertti, koen siis kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen rasittavaksi, oli se kuinka lyhytkestoista tahansa. Jos minulle joku tulee juttelemaan, niin yritän olla kohtelias ja pitää keskustelua yllä, vaikka keskustelu yleensä tyrehtyykin jo alkuunsa. Oikeasti haluaisin, että he vain antaisivat minun olla. Ei liene yllätys, että vapaa‐aikani kuluu neljän seinän sisällä.

Olen ylioppilas, lukio on siis käyty. Olen opiskellut sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa, mutta molemmissa lopetin opiskelut kesken. Luulenpa, että homma kaatui siihen, että itseluottamus ei vaan riittänyt. Nykyään opiskelen ammatillista tutkintoa aikuiskoulutuskeskuksessa. Pakko se on jotain yrittää, kun nykyään on aika toivotonta työllistyä ilman muodollista tutkintoa. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä, saatan jopa valmistuakin joskus.
[/quote]

Moi

Tervetuloa ja onnea opintoihin! Tämän päivän työmarkkinoilla ei meinaa pärjätä ellei ole 20 vuotias yliopiston käynyt vähintään 10 vuoden työkokemuksella ja armeijakin olisi hyvä olla käyty. Toiset menestyvät työhaastattelussa pelkällä karismaattisella itsensä myynnillä, mutta meikäläisillä se on vähä niin ja näin...
Itse kävin lukiota jonkin aikaa, mutta ahdisti ja lopulta sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Käyminen loppui siihen. Eropaperit tuli myöhemmin postissa. Pari vuotta sitten kävin hakemassa laborantinpaperit ammattikoulun aikuislinjalta (suosittelen aikuislinjoja kaikille). Korkeakoulutason opinnot tulevat olemaan vielä edessä. Työllistymisestä viis, kehoni huutaa lisää tietoa!

Täällä 33‐vuotias mies Satakunnasta.

Katson olevani äärimmäisen introvertti, koen siis kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen rasittavaksi, oli se kuinka lyhytkestoista tahansa. Jos minulle joku tulee juttelemaan, niin yritän olla kohtelias ja pitää keskustelua yllä, vaikka keskustelu yleensä tyrehtyykin jo alkuunsa. Oikeasti haluaisin, että he vain antaisivat minun olla. Ei liene yllätys, että vapaa‐aikani kuluu neljän seinän sisällä.

Olen ylioppilas, lukio on siis käyty. Olen opiskellut sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa, mutta molemmissa lopetin opiskelut kesken. Luulenpa, että homma kaatui siihen, että itseluottamus ei vaan riittänyt. Nykyään opiskelen ammatillista tutkintoa aikuiskoulutuskeskuksessa. Pakko se on jotain yrittää, kun nykyään on aika toivotonta työllistyä ilman muodollista tutkintoa. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä, saatan jopa valmistuakin joskus.

No täällä uusvanha 53v introilija. Aina vaan paremmin viihdyn omissa oloissani mitä enemmän ikää on tullut.
Tosin iän myötä myös sosiaalinen kestävyys on parantunut eikä ole enää niin ahdistavaa olla ihmisjoukossa. Myös höpöttely onnistuu nyt. Mutta akut vaatii edelleen oman aikansa latautuakseen.
Love and peace ❤

Tervehdys, uusi introvertti änkeää puheliaaseen porukkaanne.

Olen 28 vuotias mies Satakunnasta. MBTI sanoo INTP. Ammatiltani olen laborantti. Luonnontieteet ovat intohimoni ja uskonto ikuinen inhokki, mutta teologinen debaatti on kyllä jees. Vapaa-aika menee pitkälti youtubea kytätessä (game theorists, film theorists, erinäiset tietovideot) ja nintendo switchiä hakatessa. Botw:ia on tullut hakattua ad nauseum joten tällä hetkellä skyrim työn alla jota on tullut pelattua joitakin satoja tunteja pc:llä pari vuotta sitten. Tykkään myös leipoa, mutta syömäkelpoista leipää en kykene tuottamaan. Croissantit ja brioche kyllä luonaa jossain määrin. Outoa.

Ja täälläkin yksi lisää. Minulla "tyyppinä" INFJ-T. Paljon tuo on elämän varrella ottanut, mutta paljon se on antanutkin. Olen hyvinkin sinut itseni kanssa nykyään, enkä näe tarvetta itseäni muuksi muuttaa. Kokemus on karvaasti opettanut, että se ei ole edes mahdollista.

Työelämässä on aina ollut vaikeaa, en ole löytänyt sitä omaa juttua. Pitkästyn ja turhaudun hyvin nopeasti. Väkisin olen yrittänyt puskea päivästä toiseen (koska muutkin vaan jaksaa ja pystyy), kiitoksena tästä 2 x burnout.

Parisuhdeasiat on toinen konkelo. Ei ne vaan tahdo lähteä toimimaan, kun ei sitä henkistä yhteyttä ja samankaltaisia arvoja löydy.

Minun pelastus on ollut aina ja on edelleenkin nippu harrastuksia, jotka pitävät sen verran kiireisenä, että ei niin kovin edes ehdi tuollaisia "joutavia" miettimään.

Täällä yksi lisää. Nykyään suositaan sosiaalisia ihmisiä, hiljaisemmat sivulla olevat, ovat outoja. Olen myös jonkin verran ujo, ominaisuus joka ei helpota yhteiskunnassa, jossa on oltava koko ajan esillä ja sosiaalinen. Toisaalta en halua olla isoissa ihmismassoissa, mutta kaipaan sosiaalisuutta tiettyyn rajaan asti, mieluiten todella pienessä ryhmässä tai kahden kesken. Viihdyn hyvin itsekseni, eikä minulle ole ongelma odottaa bussia tekemättä mitään, en tylsisty. Toisaalta en myöskään halua olla itsekseni montaa päivää putkeen. Tarvitsen aikaa asioiden pohtimiseen, koska ne täytyy pohtia mmonelta eri kantilta ja vastaus pitäisi myös pohtia niin, että se olisi kaiken kattava. Kun mielessä pyörii paljon asioita jo muutenkin, niin siihen kun tulee nopeasti pari uutta asiaa, alkaa mieli täyttyä jo liiaksi. Oikeastaan viimeisen vuoden aikana olen hyväksynyt sen mikä olen, yltiösosiaalista ihmistä minusta ei voi tehdä. Kummallinen ristitiita, en halua olla ihmisten parissa mutta, kuitenkin haluan olla.