Introvertit.net Keskustelufoorumi

Huh! Nyt on jo jokunen viikko takana uudessa työpaikassa ja päätin, että teen suurinpiirtein kaiken erilailla kun ennen!

Olen keskeyttänyt työt aina kun joku haluaa jaaritella ja yrittänyt parhaani puhua siitä asiasta mistä nyt haluavatkin... Paarustanut kahville kaikilla tauoilla ja yrittänyt olla läsnä keskusteluissa... No, Andraksen vinkki siitä, ettei parane sanoa mitään jos jollakin on vahvoja mielipiteitä tuli liian myöhään koska ajauduin jo sanailemaan lestadiolaisen kollega kanssa.... Kaipa se nyt kääntyi kuitenkin positiiviseksi koska onneksi hän on mukava ihminen enkä halua riidellä....

Toinen työkaveri kävi jutustelemassa ja kertoi, että arvostavat firmassa sellaista työntekijää joka ei koko ajan soittele ja kysele neuvoja ja osaa tehdä päätöksiä itsekin, kuulostaa lupaavalta!
Kuitenkin se seikka, ettei myöskään mitään negatiivista sanomista saisi tulla on sitten vaikeammin toteutettavissa! Olen tehnyt päätöksen, että sanon epäkohdasta kerran ja jos johto ei puutu asiaan niin annan sen olla. Jos en pääse etenemään niin en etene sitten. Jätän homman siihen ja odotan kunnes epäkohta poistuu, se on kylläkin vaikeaa minulle mutta jospa sitten eivät alkaisi inhoamaan minua?

Toinen melkeinpä mahdoton tilanne on se kun venäjänkielinen työkaverini soittaa radio sputnikaa täysillä enkä jaksaisi kuunnella. He ottavat heti välittömästi nokkiinsa jos sanon radiosta ja jos tuon omani ja soitan novaa he eivät sammuta omaansa!!!?? No nyt en oikein uskalla tehdä mitään... Kärsin vaan... Ehdotuksia?

Pienikala kirjoitti: No se ei ole ongelma mutta mitä ihmettä te juttelette pomojen kanssa? Työasioista puhuminen on helppoa mutta toisinaan tuntuu siltä, että haluavat jutella niitä näitä.

No olen itse nykyään pomo, mutta on mullakin esimies. Toi riippuu aika paljon siitä pomosta. Aika monet haluaa pitää jonkinverran etäisyyttää alaisistaan, niin sellaiset puhuvat enimäkseen työasioista. Jos sitten taas on sellainen pomo, joka ei pidä etäisyyttä, siihen kannattaa suhtautua kuin keneen tahansa tuttuun.

Pienikala kirjoitti: Yleensä olen tehnyt varmaankin väärin kun en ole osannut kommentoida mitään.... Mutta mikä kommentti on asiallinen etteivät suutu minuun?

Kaikkiin sellaisiin aiheisiin ei kannata sanoa mitään, mistä ihmisillä voimakkaita mielipiteitä, kuten vaikka politiikka ja uskonto. Vaikka mieli tekisi. Eikä kannata haukkua kenenkään musiikkimakua tms.

Pienikala kirjoitti:Kamalinta on kun heittävät jonkun vitsin.... Pitääkö aina nauraa? Vaikka olisi kaksimielinen tai rasistinen?

No ainakaan ei kannatta suuttua sellaisista. Varsinkin jos se vitsi ei kohdistu sinuun.

Pienikala kirjoitti:Entä jos työkaverina on laiskimus? Eli tauottelee ja tupakoi vaan eikä tee mitään. Sitten pomo tulee kysymään miten on menny? Mitä siihen voi sanoa?

Käykö se pomo usein siellä paikalla? Jos se ei ole siellä läsnä koko ajan. Niin kannattaa kertoa lista siitä mitä sinä olet itse tehnyt ja mitä aiot seuraavana tehdä, tai kysyä että mikä on tärkein homma seuraavaksi. Sitten vaikka lopuksi sanoa, että täytyy tästä palata hommiin.

Että joo minähän se olen tässä kaikki työt tehny ja toinen vaan vetää lonkkaa, mutta kun hän osaa puhua asiat niin, että olisi muka tehnyt mutta minä en...

Toi kannattaa koittaa sanoa ennen kuin muut ehtii sanoa, puhut vaikka päälle jos tarvii, ja käytät minä muotoa.

Olen sosiaalinen kyllä mutta kaikkeen ei vain taivu. Olen parhaimmillani kahden hoidettavan kanssa. Ne kollegat ovat omaa lajiaan enkä usko että tarvitsee kovin selitellä.

Yksi nuori miespuolinen hoitaja on erikoisen hiljainen. Merkit viittaavat sylttytehtaalle. Asiakkaat kuvailee että se hiljainen poika kävi. Minä olen varmaan se iso räpätäti.

Migreenikortin käyttö tuntuu luontevalta sillä seurauksena on migreeni.

Hei petra, ymmärrän ahdistustasi hyvin koska äitini oli perushoitaja ja aivan äärimmäisen extrovertti! Hän siis pärjäsi hyvin ja oli erittäin pidetty työkaveri. Olin joskus nuorena kesätöissä siellä ja en voi kuvitellakaan kamalampaa...

Luulenpa jopa, että hoitoalalle hakeutuukin erittäin sosiaalista porukkaa.... Onko sinulla tullut siellä vastaan yhtään kaltaistasi?

Mietin vähän sellaista, että jospa kertoisit heille ihan suoraan mikä tilanne on? Kuvittelisin, että silloin loppuisi se ihmettely heiltä, että mikäköhän vaivaa. Voin olla hyvin kyllä väärässäkin, mutta ajattelen, että ovathan hoitotyössä olevat ihmiset usein myös empaattisia ja voisivat hyvinkin ymmärtää sinua.

On kai opeteltava tapa jolla siirtää vastuuta niille joille se kuuluu. Uskon että rakennuksilla se on oikeasti todellinen uhka. No, niin on hoitoalallakin.

Olenkin joutunut esittämään herättäviä kysymyksiä kollegoille ja esimiehille havaituista epäkohdista. Ja sen jälkeen joutunut usein kehittämään korjaavat toimenpiteet omalla kohdallani ja kenties yrittänyt eliminoida etteivät toiset lankeaisi ansoihin joista olen kyllä huomauttanut.

Mutta varmasti on vaikeampaa raksalla voisin kuvitella. Ja tuo herättelevien kysymysten kanssa on oma juttunsa. Tarkoitan niillä asian nostamista pöydälle mutta antaen toiselle mahdollisuuden olla tekemättä asialle mitään, jos kerran niin tahtoo. Näin etenkin esimiesten kanssa toimiessa.

Mitä työtahtiin tulee, itsekin olen varsinkin edellisessä työpaikassa ahdistunut pitkään aamukäskynjaossa istuessa kun muut pitkittävät töihinlähtöä. Se on suoraan sieltä... tuntuu ettei muut näe ettei työnteko helpotu pitkittämällä aloitusta. Mieluummin teen ajan kanssa hoitotyötä kuin urakalla. Taisin suututtaa monta kertaa muut lähtemällä mielenosoituksena töihin. Se vain että olisi pitänyt sopia minne käytävälle... sotkin etukäteen sovittuja työpareja jne.

Eli kyllä näitä kliimaksijuttuja riittää. Nyt lähdemme omien asiakkaiden luo omilla autoillamme joten voin häipyä melkein hyvillä mielin. Vielä kun vähin äänin pääsisi aina ulos.

En usko että osaisin antaa hyviä neuvoja mutta juuri uuden työn aloittaneena ja entisistä ahdistuneena tunnistan niin monia huolenaiheita ja olen omalta kohdaltani miettinyt niitä.

En tiedä onko tutkittu koskaan kuinka usein meikäläiset vaihtavat työpaikkaa ja mistä syystä. Vai sinnitelläänkö huonossa hapessakin ihan vain peläten uusien haasteiden seuraamista parempaa tavoitellessamme työpaikan vaihdoksessa.

Voimia uuteen työhön. Itselläni neljä viikkoa takana ja nipin napin hengissä. Univajetta tulee huolien takia.

Kiitos Petra! Hyviä vinkkejä. Olemattomiahan niiden täytyykin olla ettei kukaan epäilisi niiden olevan tekaistuja

Tuo epäkohtiin puuttuminen on mielestäni todella ahdistava asia! Koska jos ei puutu niin tulee vaaratekijöitä (ainakin rakennuksilla) ja jos puuttuu niin leimataan valittajaksi?

Entäpä sitten työtahti? Kun kaikki menee ihan etananvauhtia ja tuntuu että itse ei vaan pysty hidastamaan niin paljon ettei erottuisi...

Pomo on entisen pomoni hyvä ystävä... siis kaikki pomot keskenään tällä alalla. Entinen pomoni suositteli minua tälle nykyiselle. Joten pidän turpani tukossa epäkohdista ja aina jostain sanon sitten ihan mahdollisimman rakentevasti. Niin joskus onnistun ujuttamaan asioita pomojen itsensä esitettäväksi. Olen siis oppinut narsistisuhteessa manipuloimisen hyödyntääkseni työyhteisöä.

Vaikka on olematon perehdyttäminen ketuttanut, olen valittamatta siitä tai sadasta muusta ja yritän vain selviytyä parhaani mukaan. Esimiehet eivät hoida hommiaan kuten kuuluisi ja sen totuuden kanssa on eläminen.

Small talk. Nykyisin pysyttelen pöydän äärestä pois. Istuvat pöydän ääressä ja minä istun sivummalla ja todennut sen hyväksi keinoksi ulkoistaa jutuista - ja seurata porukan kemioita.

Migreeniä voin syyttää aina kun haluan tekeytyä poissaolevaksi.

Laiskat kollegat syö täysillä minuakin. Ja se oli ongelma edellisessä työpaikassa. Kun juoruilu kiinnosti enemmän kuin työt ja kaikki työt joita oli tekemättä ei alettu tekemään kun ei ole niin määrätty tms. Argh!

Nyt teen töitä itsenäisemmin ja se tuntuu mielekkäämmältä. Enää on riesaa haasteellisista asiakkaista vaan yleensä ennen pitkää löydän oikean kohtaamistavan kullekin.

Luulen että nämä minunkin käyttämät pakokeinot todellisuudesta ovat olemattomia mutta kun näen ne helpottavina asioina niin sinnittelen taas muutaman vuoden tuossakin työpaikassa.

Hei Andras, kyselit alaani. Olen rakennustyöläinen.

Eka ja toka päivä meni melko hyvin... Onnistuin (tietenkin) pahoittamaan työkaverini mielen, mutta onneksi kävi ilmi, että hän on uskossa kuten minäkin niin saimme sovittua.

Yhteiset ruokailu ja pukutilat muiden kanssa, ei tulisi mieleenikään mennä. No se ei ole ongelma mutta mitä ihmettä te juttelette pomojen kanssa? Työasioista puhuminen on helppoa mutta toisinaan tuntuu siltä, että haluavat jutella niitä näitä. Yleensä olen tehnyt varmaankin väärin kun en ole osannut kommentoida mitään.... Mutta mikä kommentti on asiallinen etteivät suutu minuun?
Kamalinta on kun heittävät jonkun vitsin.... Pitääkö aina nauraa? Vaikka olisi kaksimielinen tai rasistinen?

Entä jos työkaverina on laiskimus? Eli tauottelee ja tupakoi vaan eikä tee mitään. Sitten pomo tulee kysymään miten on menny? Mitä siihen voi sanoa? Että joo minähän se olen tässä kaikki työt tehny ja toinen vaan vetää lonkkaa, mutta kun hän osaa puhua asiat niin, että olisi muka tehnyt mutta minä en...

Onnitteluni työpaikan johdosta ja pahoittelut epäkohdista uudessa paikassa.

Itsehän lähdin toiseen toimipaikkaan toivoen juuri tuota ei-tiimityötä. En sanonut olevani sitä vastaankaan mutta nauttivani itsenäisestä työskentelystä jne. Ja olin elätellyt varsin hauskan mielikuvan miten saisin työnlomaan sitä omaa aikaa.

Näyttäisi että homma luonnistuu mutta tiimiä tulen tarvitsemaan tukena joten silta siihen suuntaan on pidettävä kulkukunnossa.

En osallistu kahvituksiin en ruokailuihin. Olen toimistossa silloin ja usein muut syömässä joten on rauhallista. Ja kun muut tulevat olenkin valmis palaamaan asiakaskäyntien pariin. Asiakkaiden välillä saan autossa palautumisjakson tai kävellessä pienempiäkin matkoja. En majaile vessassa mutta sen läheisessä tilassa jos vain aikaa on.

Varastan siis pieniä hetkiä itselleni. Teen lyhyttä päivää toistaiseksi ja tarvittaessa pitempää päivää. Etsiskelen hyviä rauhallisia paikkoja joko matkan varrelta tai muualta missä voin jatkossa hetken ladata itseäni eväillä tai vain hiljaisuudella YKSIN.

Minun turvani olla osallistumatta ruokailuihin ja kahvituksiin on siinä että olen laaja-alaisesti allerginen ja kahvia juon vain kotona joten tottuvat pian ajatukseen. Tai ihan sama minulle.

Siis neuvon juuri samoin kuin Andraskin jollain tekosyyllä tai ilman sitäkin löytämään omaa rauhaa selviytyäksesi taas seuraavasta ryöpytyksestä. Pitäisi varmaan minunkin opetella sulkemaan korvat kun joutuu kuuntelemaan monen yksityisasioita mutta mokkerina pitää olla jatkuvasti nonstop kuulolla ettei tärkeää työn kannalta olevaa tietoa menisi ohi suun.

Pienikala kirjoitti:Hei kaikki! Ekaa kertaa kirjoittelen ja haluaisin heti mielipiteenne siitä, että kannattaako teidän mielestänne kertoa työhaastattelussa olevansa introvertti?

Aika riski-altista, en suosittele.

Olisiko teillä minulle neuvoja, miten pärjään työkavereiden kanssa joille todellakin sosialiseeraaminen ja kahvittelu on työtä tärkeämpää? He ovat myös hitaita ja huonoja... Eivät edes pidä työstään!? Silti nämä ihmiset saavat aina jäädä ja minä lähteä....sinne he jäävät valittamaan yhdessä työn paskuutta ja pomon hirveyttä sekä perustelemaan omia kuppikuntiaan... Joista yhteenkään minä en kuulu enkä haluaisikaan kuulua! Miten te selviätte?

No itse en ole moneen vuoteen käynyt lainkaan kahvitauoilla.

Sano vaikka että sulla sijoituksia, ja joudut käyttämään kahvitaukosi siihen, että hoidat sijoituksiin liittyviä asioita, koska pörssi on vaan päivisin auki.

Olin työhaastattelussa ja sain työpaikan.

No hieno homma.

Millä alalla olet töissä?