Introvertit.net Keskustelufoorumi

Tällä hetkellä ykkösharrastuksena leikit meidän vauvan kanssa leikkimatolla. Nyt on kylmemmät säät, niin eipä juuri uloskaan pääse. Tämän vertailun perusteella puoliso osti: https://oukkidoukki.fi/paras-leikkimatto-vauvalle/

Hei!

Eikös mikä tahansa, mitä ihminen tekee vapaaehtoisesti, suhteellisen säännöllisesti ja pääosin omaksi huvikseen, kelpaa harrastukseksi?

No siinä tapauksessa harrastan monipuolisesti kirjoittamista sekä lukemista, ulkona käyskentelyä (luonnossa, jos mahdollista), rönsyliljojen hoitoa, leipomista, musiikin kuuntelua, pelaamista (konsoli+puhelin) ja itseni kehittämistä mm. verkkokurssien ja videoiden avulla. Introverttiharrastuksia sikäli, että eivät edellytä sosiaalista kanssakäymistä, joskaan eivät poissulje mahdollisuutta tehdä niistä sosiaalisia.

Toki luettelon kaksi ensimmäistä ovat ne rakkaimmat harrastukset, ja itse asiassa menevät tuonne kehittävien puuhien lokeroon nekin. Pyrkimys tulla koko ajan vähän paremmaksi ihmiseksi saattaa olla tärkein syy, miksi näen mielekkäät harrastukset niin olennaisena osana ihmisarvoista elämää. Tietenkin sen lisäksi, että niiden parissa on kivaa =)

Omat harrastukseni on lukeminen, metsästys ja siihen hommaan löytyy koiriakin.

Tanssia, luistelua, lukemista, kävely- ja joskus juoksulenkkejä. Ratsastusta, paitsi että talli lopetti enkä halua isoille ratsastuskouluille, joten pitäisi jaksaa etsiä vuokraheppa, ja se on iso projekti. Joogaa monta vuotta, mutta se sitten erinäisistä syistä ainakin toistaiseksi hieman jäi.

Taitoluistelun parissa vierähti aikanaan puoli elämää, joten nyt on ollut hiton hauskaa käydä noilla 'höntsäjäillä' kavereiden kanssa - jäävuorot vaan ovat kortilla. Jos ei olisi, niin voisi käydä paljon useamminkin.

Ihan vaan juoksemista, pyöräilyä ja kuntosalia. Tuon tyyppistä mitä voi tehdä yksin kuulokkeet korvilla. Olisi kyllä kiva, jos olisi joku niin sanotusti oikea harrastus, mutta en tiedä mikä se olisi ja näin yli 3-kymppisenä sen aloittaminen tuntuu myös hieman haastavalta.

Oon nyt vuoden 2019 aikana perehtynyt paikallishistoriaan. Oon lainannut kirjastosta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, etsinyt netistä tietoa jnä. Lisäksi oon myös lisännyt wikipediaan oppimiani asioita.

Osallistuin syksyn aikana paikallisen nuortenpajan toimintaan. Käytiin kuntosalilla, keilaamassa, uimahallissa, laitettiin yhdessä ruokaa, yms. Siellä myös mietittiin, että millainen työ ketäkin voisi kiinnosta. Kerroin siellä sitten tästä harrastuksesta paikallishistorian parissa. Käytiin sitten museolla tutustumassa, ja pääsin sinne kuntouttavaan työtoimintaan marraskuun alusta lähtien.

Mulla on kanssa ollut tuo sama tunne että olen aina se joka yrittää kerätä porukan kasaan ja muut sitten tulevat mukaan jos tulevat. Lopetin kokeeksi yrittämisen ja ei mua kukaan kaivannut. Hajoilin siihen aluksi aika monta vuotta ja yritin uusien ihmisten kanssa olla aktiivinen mutta vituiks män. Nykyään oon tottunut tähän yksinäiseen olotilaan. Joskus nuorempana tuli oltua extempore kun oli aikaa ja energiaa, nyt ei duunipäivän jälkeen huvita yhtään lähteä minnekkään.

Harrastan kävelyä. Ajoittain innostun juoksemaan muutaman viikon, mutta olen hyvin buumimainen harrastuksissani. Vaiheita tulee ja vaiheita menee.
Keväisin käyn patikoimassa merenrannalla, kun aurinko alkaa paistamaan ja merenjäät alkavat sulamaan. Kesäisin pyöräilen lähinnä hyötyliikunnan merkeissä. Syksyisin innostun juoksemaan, kun kelit viilenee. Ja talvisin hiihdän tyyöiin kuukauden putkeen, kunnes kyllästyn.

Seuraan sarjoja ja katson leffoja,- nämäkin buumeina.
Soitan pianoa omaksi ilokseni. Olen itseoppinut. Tunneille en ole selvinnyt,- tuntunut liian sosiaaliselta tilanteelta ja tappanut koko soittamisen innostuksen.

Käsitöitä teen myös ajoittain, tunteja putkeen ja sitten en taas kuukausiin.

Käyn syksyisin marjassa ja joskus ostan huonekasvin, hoidan sitä innolla kuukauden pari, kunnes menetän mielenkiintoni.

Kärsivällisyyttä opettelen ja pitkäjänteisyyttä. Ei ollenkaan huono asia olisi, nyt kun tätä itsekin luen

Ruokaa ja kokeiluja teen keittiössä, hyvin inspiraatiomaisesti myös.

Luen psykologisia kirjoja. Olen kiinnostunut eksistentialismistä ja kirjoitan päivittäin...runoja ja kummallista mennyttä elämääni.

Käyn toisinaan ulkona baareissa, sillä olen myös hieman ambivertti. Kaipaan seuraa, kaipaisin päivittäistä kontaktia, sillä kotiäitinä ja vetäytyvänä olen usein yksin lapsen kanssa.
Voisihan tuota aloittaa harrastuksena ihmisiin tutustumisen. Jos löytyisi joku joka jaksaa keskustella ja jaksaa houkutella mukaan.
Olen varmaankin tutustunut suurimmaksi osaksi täysin introvertteihin ihmisiin, tunnen vetoa samanlaisiin pohtijoihin, läsnäoleviin ja "yksineläjiin". Mutta sen seurauksena olen aina se joka pyytää ja keksii,- muiden sitten raahautuessa mukana puoliväkisin, siltä se joskus tuntuu. Tämä tapa on ärsyttävä. Haluaisin saada myös olla se odottava osapuoli, jota pyydetään ja saisin opetella tempautumaan extempore mukaan.

Taisi mennä OT.

Soitan aika montaa instrumenttia. Mm. pasuunaa olen soittanut muutamalle levyllekin. Introverttiuden lisäksi olen addiktiivinen ja saatan jumiutua/paneutua johonkin musiikkiin ja/tai soittimeen todella syvällisesti ja kauan. Soitan bändeissä, mutta aika kuluu pääasiassa yksin soittimen kanssa. Bändeissä huomaan usein olevani se, joka tahtoisi kehittyä ja kehittää bändiä muiden tyytyessä nykytilaan. Olen Spotify'n suurkuluttaja.

Mä harrastin valokuvausta aikanaan kymmenisen vuotta, Ensin luontokuvia, mutta sitten löysin katukuvauksen, joka vei joksikin aikaa mennessään ihan täysillä. Se oli yllättävän mukavaa, kun pystyi piiloutumaan kameran taakse, mutta samalla oli ihmisvilinän keskellä ja tavallaan myös "keskipiste", mutta samalla en kuitenkaan ollut ihmisten keskellä, koska aiheeseen joutui keskittymään niin kovasti, että olin käytännössä yksin omassa maailmassani.

Nykyään harrastan musiikkia. kitaran ja vähän basson soittoa, soitinrakennusta, sekä yritän kirvoittaa nuoruuden lyriikan(biisien sanat) kirjoitustaidon takaisin.
Uutena harrastuksena on tullut into oppia kirjoittamaan käsikirjoituksia. Mahtavaa kun voi luoda tavallaan itse koko maailman.
Nuorena ehkä omituisin harrastus(uskon, että olin tällöin kaikkein stressantunein, kun silloin ei mitään introvetismiä tunnettu ja asenteet "yksin viihtyviä" kohtaan oli melko voimat uuvuttavaa) oli uuden kielen keksiminen tai sen yritys

Joukkuelajeista olen yrittänyt judoa, painia, karatea, mutta niistä ei oikein tule mitään kun vieraitten ihmisten kanssa halailu ja nujakointi ei oikein ole toimiva ratkaisu nuorena ja nyt vanhana budot on auttamatta turha aloittaa joten päädyin urheilussakin yksilölajeihin, punttisali, säkki-nyrkkeily ja hölkkä.

Olen aina kuitenkin harrastanut jotain, mutta kaikki on ollut lähes aina yksilölajeja ja usein vieläpä sellaisia, joita ei muut tutut pahemmin harrasta.