Introvertit.net Keskustelufoorumi

Voi mahoton. Ihan papukaijana vaan toistelen, että kuinka joku voikin noin osuvasti kirjoittaa mun ajatukseni. Erinäisiä juttuja olin vähitellen hoksannut itsestäni, mut palaset loksahti paikoilleen, kun aloin lukea juttuja introvertismistä.

Eihän sitä tarvinnut elää kuin 40-vuotiaakseen todetakseen, että kyllä olisi ollut elämä helpompaa ja moni asia mennyt eri fiiliksillä jos olisi tiennyt olevansa ISTJ vaikkapa yläasteella.
Mutta onneksi nyt koko menneisyys on todellakin kirkastunut ja elämä helpottunut.

Minäkin löysin oikean " diagnoosin " vasta nyt, 56 vuotiaana. Minullakin palaset vaan loksahti paikoilleen. Ymmärrän mennyttä elämääni kirkkaammin. Kuvittelin aina että olen jotenkin vajaa ja viallinen kun velvollisuudesta raahauduin jonnekin synttäreille ja istuin koko ajan jossakin itsekseni, yksin ja ahdistuneena. Kun lopulta kemut päättyivät oli valtava helpotus päästä omaan kotiin, omaan rauhaan.
Nyt kun taudinkuva on oikein määritelty, elämä on helpottunut ihan valtavasti. Ekaa kertaa elämässäni olen täysin sinut itseni kanssa. Enkä ole viallinen, maanantaikappale.
Pyysin kaksosveljeäni tekemään testinn.(itse olen nainen) veljeni on enimmäkseen ekstrovertti. Itse sain 18 intro pistettä. Samat vanhemmat ja samat olosuhteet ja ihan eri tulos. Mutta olen onnellinen että olen juuri minä, tällaisena ihan hyvä.

Jos on nainen ja 52v. pitäisi olla kiinnostunut minulle vieraiden ihmisten (=kollegoiden) lastenlasten kuvista. Tai kollegoiden vastasyntyneiden kuvista, hääkuvista ja vöt evö... yritän luikahtaa jonnekin sillä ei tahdo irrota mitään kuin irvistys tilanteen aiheuttaman kärsimyksen johdosta.

Minulle kun riittää tieto että vauvakuvaa tarjolla... niin, vauva kuin vauva. Kun ei ole oma eikä lasteni niin ei vaan onnistu. Samaa sarjaa small talkin ja ilmeisesti myös käytöstapojen kanssa.

Muutenkin yksityisasioiden kertominen työyhteisössä mikäli se ei vaikuta työntekoon on mielestäni kiusallista - siis kuultavaa.

Pitäisi ottaa tuo kirja käteen Introvertti työpaikalla tai jotain siihen suuntaan. Toivon että sieltä löytyisi sata kikkakepposta että selviän tästä uudesta hommasta.

Loman tai muuten tauon jälkeen nähtäessä moni työkaveri kysyy, että mitä kuuluu tai miten se loma meni. Jo se tuntuu vähän tympeältä utelulta. Varsinaisesti erilaisuutensa huomaa, kun ei heti hoksaa vastavuoroisen kohteliaasti tiedustella samoja asioita häneltä.

No kun ei vain kiinnosta! Ei millään pahalla...

Juu, ikää on 52 vuotta ja olen aina pitänyt itseäni erilaisena ja sen perusteella päätellyt, että kaikki toiset ovat väärässä.

Ja sama täällä - ikää on jo 41, nyt vasta alkoi itselleni selvitä mikä minussa on ollut "vinossa" koko elämäni. No ei mikään ollut vinossa! Olen vain sellainen. Helpotti todellakin tietää että se onkin normaalia - olla tykkäämättä ihmisvilinästä ja smalltalkeista, omista synttäreistä ja puhelimeen vastaamisesta.
Huvittaa vain että niin paljon kuin lukemisesta ja asioiden tutkimisesta pidän - kesti niin kauan perehtyä juuri tähän, ihan omaa personaallisuuttani koskevaan asiaan. Olisi ollut paljon helpompaa olla ja monelta ikävältä vältytty jos olisin vaikka 20 vuotta sitten tämän asian itsestäni selvittänyt. Noh, hyvä näinkin. Ja kiva sivusto tämä!

Minä olen eläke-ikäinen ja vasta nyt ymmärrän mistä on ollut kyse, kun Small talk on kauhistuttanut ja ihmisjoukot ovat painajainen. testitulokseni 20/20

Mäkin pystyn kirjoittamaan vaikka miten pitkiä sähköposteja ja viestittelemään WhatAppeilla ja Messengereillä vaikka koko päivän ilman mitään ongelmia. Kirjallinen viestintä ei mulle oo koskaan ollut mitenkään vaikeaa. Jos pitää valita, lähestynkö jotain henkilöä sähköpostilla vai puhelimella, valinta ei ole mitenkään vaikea. Osittain tuosta johtuu varmaan lähes perfektionistinen suhde oikeinkirjoitussääntöihin; kirjallinen muoto kun on oma pääasiallinen kommunikointitapani, niin siihen tulee sitten panostettua. Eikä oikeinkirjoitus ole mulle koskaan ollut erityisen haasteellista muutenkaan.

Mainittakoon vielä, että olen työssä, johon osana kuuluu myös asiakaspalvelu kasvotusten. Tämäkään ei mulle tuota oikeastaan ongelmia, työn lomassa tai vuoron jälkeen tulee onneksi usein hetki, jossa saa vain olla omien ajatusten kanssa tovin.

Tuo puhelinjuttu oli kuin 100% omasta elämästäni.
Löysin vastikään tämän saitin ja yhtäkkiä 47 vuotta hajallaan olevat palaset loksahtivat kohdalleen.
Hui.