Introvertit.net Keskustelufoorumi

[quote="niksuu93"][quote="aura"]Onhan se tylsää, varsinkin jos ekstron puheenaihe on negatiivinen (yhyy mikä sää etc) tai ristiriidassa omien arvojeni kanssa , mutta ajattelen sen niin, että on mukava antaa kuuntelulla ja myhäilyllä toiselle hyvä mieli ja kokemus yhteydestä.[/quote]

On muuten mielenkiintoista, miten ihmiset jaksavatkin aina valittaa kaikesta. Siis usein ihan pikkuasioistakin tai sitten jauhavat niistä samoista ongelmista, jotka on kuultu jo vähintään kymmenen kertaa. Silläkin aikaa kun valittavat, niin eikö olisi järkevämpää tehdä asialle jotain? Tai jos ei tiedä mitä tehdä, niin ainakin kysyä joltain apua niin tilanne mahdollisesti ratkeaisi.
[/quote]

Yhteiset viholliset ovat yksi eniten ihmisiä yhdistävä tekijä, ja yhdistymisestä ekstrot tykkäävät jos mistä. On helppo valittaa jostain, mihin moni voi samaistua, kuten säästä tai ruuan hinnasta. Vaikka asia ei oikeasti koskettaisi kuin vähän, siitä mesoamalla saa ainakin keskustelua aikaiseksi :roll:

[quote="aura"]Onhan se tylsää, varsinkin jos ekstron puheenaihe on negatiivinen (yhyy mikä sää etc) tai ristiriidassa omien arvojeni kanssa , mutta ajattelen sen niin, että on mukava antaa kuuntelulla ja myhäilyllä toiselle hyvä mieli ja kokemus yhteydestä.[/quote]

On muuten mielenkiintoista, miten ihmiset jaksavatkin aina valittaa kaikesta. Siis usein ihan pikkuasioistakin tai sitten jauhavat niistä samoista ongelmista, jotka on kuultu jo vähintään kymmenen kertaa. Silläkin aikaa kun valittavat, niin eikö olisi järkevämpää tehdä asialle jotain? Tai jos ei tiedä mitä tehdä, niin ainakin kysyä joltain apua niin tilanne mahdollisesti ratkeaisi.

Kaikki aina luulevat että minulla on asiat todella hyvin, koska en koskaan valita mistään. En vain puhu huolistani muille tai ääneen vaan pyrin ratkomaan ne itse. Tämähän myös on introverteille tyypillistä.

Kyllä minäkin lähtökohtaisesti lähden aina siitä, että teen monia asioita vain tehdäkseni toisille hyvän mielen. Mutta siinä vaiheessa kun toisten auttaminen/miellyttäminen alkaa kuluttamaan omia voimavaroja, on pakko ajatella itseänsäkin. Näin ääri-introverttina on vain joskus sanottava stop, koska aivot eivät yksinkertaisesti enää jaksa. Siitä päästäänkin toiseen kysemykseen: kuka tekisi introvertille hyvän mielen? Harva ajattelee asiaa näin päin vaan usein se menee niin että introvertin on uhrattava voimiaan, jotta rauha pysyy maassa.

Kuulostaa monesta varmasti tylyltä, mutta liiat pitkäaikaiset ärsykkeet vain käyvät niin paljon hermojeni päälle etten vain kestä. Ehkä se vain on niin, kun kerran kaikista persoonallisuustesteistä saa suuntautuneisuus akseliin 100% Introvert, 20/20 pisteet ja hyvin korkeat pisteet myös erityisherkkyyteen, että ylikuormitun helposti.

Onhan se tylsää, varsinkin jos ekstron puheenaihe on negatiivinen (yhyy mikä sää etc) tai ristiriidassa omien arvojeni kanssa , mutta ajattelen sen niin, että on mukava antaa kuuntelulla ja myhäilyllä toiselle hyvä mieli ja kokemus yhteydestä. Harrastusjargonia puhuvat ihmiset ja erilaiset fanittajat ovatkin sitten ihan oma luokkansa, niiden kanssa ärsyttää saman asian alituinen toistuvuus ja se, että asiaa koskevan tiedonpuutteen takia on vaikea lisätä mitään keskusteluun. Toisaalta nämä hahmot ovat yleensä niin innoissaan asiastaan, etteivät huomaa käyvänsä monologia. Mutta se on ihan inhimillistä, ja yritän vaan kohteliaasti vetäytyä näistä tilanteista sellaisiin jouduttuani.

Minua kanssa ihmetyttää suuresti, miten ihmiset "löytävätkin" ihan joka asiasta aina jotain sanomista. On aivan sama onko kysessä postiluukusta tullut mainoslehtinen, jokin tv-sarjan kohtaus, vallitseva säätilanne tai vain joku muu asia minkä nyt henkilö sattuukin sillä hetkellä huomaamaan. On myös todella rasittavaa kuunnella, kun jotkut ihmiset suorastaan ajattelevat ääneen, miettivät tulevia tapahtumia tai pohtivat uusia hankintoja.

Joidenkin on tosissaan vaikea käsittää sitä, että mua ei oikeesti kiinnosta. Vaikka pyytäisin suoraan olemaan hiljaa, henkilö muistaa sen ehkä 10 sekuntia. Mutta sitten puhetulva taas vain jatkuu - sillä hiljaakaan ei voi olla. Ihan vaikka jos kesällä sattuu näkemään vaikka perhosen jossain kukassa, niin siitäkin saadaan puhetta ainakin parikymmentä sekuntia. Joo-o, kyllähän minäkin sen toki näin, mutta en ymmärrä mitä niin ihmeellistä siinä oli että sen takia piti oikein suu avata?

Ja tuo päivän tapahtumista raportointi ihan puistattaa minua. Siis enhän minäkään ole soittelemassa ihmisille vain kertoakseni että kävin ulkona ja tulin kaupan kautta. Mulla on oikeasti hyvin vähän asiaa kenellekään, koska minua ei kiinnosta raportoida arkisista asioista. Tätä tietysti taas ihmetellään kun minulla ei ole ikinä mitään kertomista muille. En vain esimerkiksi pidä jotain kahvitarjousta niin mainittavana tekijänä, että jauhasin siitä 10 minuuttia putkeen.

Sosiaalinen media on kokonaan oma lukunsa ja vihaan sitä yli kaiken. Ei voisi olla idioottimaisempaa touhua kun jakaa jokaikinen asia elämästään nettiin luettavaksi - vielä kun ne jutut ovat tuota tasoa. Miksi ihmiset luulevat että minua kiinnostaa heidän kylpyläreissunsa ja kuvat jonkun "julkkiksen" kanssa? Mikä siinä on niin hienoa, että pitää oikein tulla puhelin kädessä esittelemään niitä minulle? Siten tämä homma kun Twitterit ja muut leviävät jo TV-ohjelmiinkin. Pitää se ainoa nautinto kun jos joskus haluaisi jotain ohjelmaa vaikka katsoakin pilata niillä Twitter-viesteillä siinä kuvan alalaidassa. Miksi luulette, että minua kiinnostaa se mitä mieltä joku muu on nyt tästä ohjelmasta tai sen tapahtumista. Minä haluan keskittyä katsomaan itse ohjelmaa, en lukemaan teidän tyhmiä mielipiteitä!!

Kyllä se vaan on niin, että jos ihmisellä oikeasti on ns. elämää, ei hän siitä someen jouda kertoilemaan.

Ekstrovertit todella oikein hakevat puheenaiheita. Jos niitä ei löydy, vuodatetaan vaikka vain kaikki ajatukset ulos mitä sylki suuhun tuo. Jos henkilä käsketään olemaan hetki hiljaa, se pätee ehkä 10 sekuntia jonka jälkeen alkaa valitus [i]kun on tylsää ja ei ole mitään tekemistä[/i]. Siis, argh!!

Yksi hyvä esimerkki on myös nämä ihmiset, jotka varta vasten oikein pysäyttelevät tuntemattomia vastaantulijoita vain, koska he haluavat sanoa heille jotain. Yleensä ihmetellään vaikka sitä, että [i]ompa ulkona liukasta[/i] tai kaupassa [i]ompa halpaa jauhelihaa[/i]. Joo-o, kyllähän minäkin sen toki huomasin, mutta miksi se asia oli olevinaan niin tärkeä että sen takia piti avata taas suu?

Voin puhua [u]oikeasti järkevistä asioista[/u] vaikka tuntitolkulla, kun vain tilanne on sopiva. Mutta tällaista soopaa ja muuten idioottimaisia turhia juttuja en vain voi sietää ja ne saavat pidemmän päälle aivoni kiehumaan totaalisesti. En ymmärrä mikä siinä puheen jatkuvassa tuottamisessa on niin hienoa, sillä itse en todellakaan vaivaudu avaamaan suutani kuin vain silloin kuin on tarvis.

Hiljaisuus on kultaa.

Kovin tutunkuuloisia kuvauksia vähän kaikilla edellisillä. Poimin huomioista yhden, josta tunnistin itseni välittömästi:

[quote="Piiskis"]Minullakin on muuten helpolla taipumus kääntää tuollaiset "keskustelut" jotenkin yleisemmälle tasolle, koska en kanssa jaksa puida loputtomiin vain sen yhden henkilön kokemuksien pohjalta asiaa. [/quote]

Usein ihmisten ympäröimänä voimasuhteet menevät siten, että minulle aletaan puhua vasta-aluksi, koska satun olemaan paikalla. Ilmeisesti annan myös vaikutelman hyvästä kuuntelijasta, vaikka usein tyydyn vain syöttämään puhujalle tämän omat ajatukset jotenkin toisin sanankääntein, referoiden kenties. Tuntuu toimivan, joten en silloin edes yritä enempiä – on helppoa olla samaa mieltä, jos toinen osapuoli ei varsinaisesti kysynyt mitään. Jos mielenrauhani on kunnossa eli ajatusmaailmassani osa-alueet tavallisesti balanssissa, ei minulla ole yleensä edes tarvetta aloittaa keskustelua kenenkään kanssa... mutta usein joku lähimmäinen ei kestä hiljaisuutta ja ottaa kontaktia. Ja taas on pakko lohkaista jotain ympäripyöreää, koska satun olemaan siinä hollilla. Availen itse juttuja lähinnä aihepiirin perusteella ja käännyn silloin niiden henkilöiden puoleen, joilla tiedän olevan tietoa tai yleisesti uskottavia ajatusmalleja. Kahvipöydässä heittelen väsymysasteestani riippuen joko nokkeluuksia, sarkastisia kommentteja tai avoimia kysymyksiä, jotka harvemmin vievät keskustelua mihinkään, koska ihmisille tuntuu olevan tärkeämpää saada esittää omia mielipiteitään kuin varsinaisesti ajatella tilanteessa.

Joskus tuntuu myös hankalalta arvata, miksi joku haluaa puhua nimenomaan minulle: haluaako hän nyt kysyä aidosti mielipidettäni vai lähinnä purkaa sydäntään? Yritän välttää neuvomasta aikuisia ihmisiä vasta-aluksi (pidän sitä aikuisen itsemääräämisoikeutta loukkaavana), joten mielestäni aika hyvä yleislinja on pelata hieman aikaa ja kysäistä ensin esim. "ahaa, no mitä itse ajattelet siitä?". Saan silloin ehkä lisätietoa tilanteesta, enkä tule tuputtaneeksi omia asenteitani kenellekään. Kuulostaa ehkä vähän autistiselta tällainen tulkintaohjeisto, mutta kun itse harvemmin otan yhteisöissä asioita puheeksi ilman hyvää syytä, voin vain arvailla miksi joillakin juttua irtoaa niin vähistä aineksista. Toki varsinkin naisilla ilmeet ja elekieli paljastavat usein tunnetilan, jolloin riittää kun kuuntelen ja komppaan, oli asia sinänsä mikä tahansa. Meillä miehillä on naama usein melko hyvää puuta, jolloin keskityn enemmän itse sanomaan.

*Kaikkiaan pitäisin vuodatusilmiötä yhdenlaisena suhteellisuudentajun puutteena: ihminen ei kykene suhteuttamaan omaa elämäänsä mihinkään isompaan kuvioon, vaan jää kyntämään omaan subjektiivisuuteensa. En pysty olemaan Facebookissakaan juuri siksi, että ymmärrän elämäni olevan tavallisuudessaan yksi hyttysen paska, jos suhteutan sen väestöön, ihmiskuntaan tai viimeistään maailmankaikkeuteen. En ole pohjimmiltani millään tapaa merkittävä olio (ainutlaatuinen toki olen, siinä missä jokainen ihminen, mutta siinäpä se), joten puhun mieluummin itsestäni suhteessa johonkin, ja kaikkein mieluiten häivytän egoni taustalle päästäkseni puhumaan pelkästä ilmiöistä (jotka siis koskevat suurinta osaa ihmisistä). Tuntuu mahdottomalta tuijottaa aiheessa vain itseeni, "yhteen pisteeseen", kun todellisuudessa mikään asia ei ole ikinä irti kontekstistaan. Jos yliarvioin asiantilan eli tarkastelen ilmiöitä vain oman napani verran, näköalattomuus vaivaa ja asiasta tulee helposti maailmanloppu... mitenkään kenenkään vaikeuksia vähättelemättä. Hankalaa vain lohduttaa ihmisiä, jotka tuntuvat olevan tavallaan sokeita omille tarkoitusperilleen, touhottavat läpi elämänsä ja syyttävät "kohtaloa" asioista, joille olisi kyllä löydettävissä syy-seuraussuhteita, jos ihmisillä vain olisi aikaa hoksata ne. Pysähtyisivät hetkeksi ja kysyisivät itseltään, mitä kuuluu.

--i

Ongelma taitaa olla se, että mikä kenellekin yleensä ottaen on triviaalia. Ihminen jonka intohimo on ruuanlaitto ei pidä siitä keskustelua triviaalina, vaan haluaa keskustella mielenkiinnonkohteestaan. Toisaalta myöskään täysin triviaalit kommentit ei itseäni häiritse, koska se on yleensä epätoivoinen yritys avata keskustelua, joka voi siitä sitten syventyä johonkin järkevään aiheeseen. Aika harva aloittaa keskustelua millään syvällisellä, vaikka kaksi introverttiä keskustelisikin. Asia erikseen on sitten se jos keskustelu ei koskaan pääse yli triviaalisuudestaan vaan jatkuu loputtomana yksinpuheluna. Valitettavasti olen itsekin joskus syyllistynyt yksinpuheluun, koska kaikkia ei nyt vaan kiinnosta analyysini omista mielenkiinnonkohteistani, vaikka vain lähimmät kaverit ja mies näille altistuukin. Hyvistä kavereista tietty tekee hyviä myös se, että he kuuntelevat kohteliaasti myös yksinpuhelut, koska jotkut asiat pitää vaan saada pois systeemistään. Kuuntelen itsekin kavereiden ja mieheni huolet ja mielipiteet, vaikka valitettavasti olen enenevissä määrin alkanut syyllistyä ajatuksiin vajoamiseen. Siitä sitten nolona herää juurikin johonkin kysymykseen, johon vaan nyökkäilee hämmentyneenä, tai joskus jopa suoraan pahoittelen etten kuunnellut. Saatan jopa pikaisesti selittää mikä painaa ajatuksia, jos on aihetta.

Ongelmiakin kuuntelen ihan mielelläni, jos on huolia ja silloin pyrin tuomaan ilmi mahdollisia ratkaisuja parhaan tietoni ja taitoni mukaan, mutta se mitä en nykyään siedä melkein ollenkaan on ongelmista valittaminen silloin kun ei ole aikomustakaan kertoa koko totuutta tai kuunnella mitään palautetta. Aiheeseen liittyvillä mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa, jos tärkeät seikat on kokonaan jätetty kertomatta ja mitä järkeä on edes kertoa ongelmistaan jos niille ei halua ratkaisua. En pidä siitä mentaliteetista, että odotetaan kaverin vain taputtelevan päähän ja toteavan latteuksia. Mieluummin yritän oikeasti auttaa ja koen sen aika loukkaavana jos apuani ei oikeasti haluttukaan. Sitten taas kokonaan eri kategoriaan lajittelen masennuksen ja hormonaaliset mielialanmuutokset, koska silloin ihmisellä on yleensä paha olo ilman mitään syytä ja saattaa vain haluta seuraa, ettei tarvitsisi velloa pahassa olossa yksin. Tietty puheenaiheet menevät usein turhanpäiväiseksi valitukseksi, mutta ainakin on tukemassa kaveria.

Myönnän olevani aika idealistinen ja välillä ehkä vähän surullinenkin tapaus mitä tulee toisten kuuntelemiseen ja auttamiseen.

Itse en jaksa kuunnella yhtään jonkun puolitutun turhanpäiväsiä jorinoita ongelmistaan. Ei vaan pätkääkään kiinnosta/jaksa kuunnella vkl. ryyppyreissuista tai mitä nyt yleensäkkin on kotonansa puuhaillut jne. Vastavuoroisesti kyllä en itsekkään puhu omasta henk.koht. elämästä mitään. Taitaa minulle olla joku lempinimikin töissä näiden vuosien varrella muodostunut puhumattomuudesta:D.

Kyllä ymmärrän ihmisten tarpeen jutella ongelmistaan, mutta mä en ole vaan se oikea henkilö kuuntelemaan niitä ja tarkoitan nyt ihmisiä joita en päästä lähelleni; tuttuja, puolituttuja, tuntemattomia jne.

Olen muuten parikin kertaa laukaissut huononapäivänä(erittäin semmoisena)vähän liian suoria kommentteja, kun joku on tullut höpöttämään...ISO virhe!!

Hmm, mun on tunnustettava että teen introverttina tuota itsekin välillä. "Valitan" asioista joille en aio, pysty tai jopa halua tehdä mitään. Saamattomaksi minua tästä syystä kutsutaan, ihan aiheestakin kai. Tosin tämän puheen suuntaan vain harvoille, joista tiedän että paukauttavat välittömästi takaisin jos menee yli. En oikein osaa selittää miksi tätä teen. Ei se minulle kuitenkaan puhetta puheen takia ole.

Minullakin on muuten helpolla taipumus kääntää tuollaiset "keskustelut" jotenkin yleisemmälle tasolle, koska en kanssa jaksa puida loputtomiin vain sen yhden henkilön kokemuksien pohjalta asiaa. (Niin ja toisekseen, kun ihmisillä on usein niin turhanpäiväisiä ongelmia ylipäätään.)

Ihanaa etten ole tämän kanssa yksin.

Mä en valitettavasti useinkaan pysty lopettamaan kuuntelemista. Monilla ihmisillä on jotenkin niin viiltävä ääni, etten saa sitä suljettua ulkopuolelle. Miehelläni tosin on sellainen ääni, että sitä voi lakata kuuntelemasta, eikä miesparka edes huomaa mitään.

Olen kanssa ihmetellyt, että miten ihmiset ei HUOMAA, että toista ei kiinnosta tai se ei edes kuuntele? Jopa ihminen, joka kehuu "sosiaalista älykkyyttään", on yleensä täysin sokea sille että mua ei kiinnosta sen jutut vähääkään.

Yleensä mä joko yritän ratkaista ihmisten ongelmat, mistä ne loukkaantuu -olen hyvin ratkaisukeskeinen. Tai sitten tosiaan haen sitä kokonaisukuvaa kuten Overlord tai mieleeni juolahtaa joku aihetta sivuava kirja/tutkimus/juttu minkä olen lukenut. Yleensä ihmiset ei kuitenkaan halua kuulla sellaisesta.