Kirjoittaja Vieras » 19.04.2019 21:45
Mäkään en tarvi montaa tuntia sosiaalista elämää, kun akut tyhjenee äkkiä.
Nuorempana se oli kauheaa, kun en tiennyt mikä on vikana ja väkisin yritin muokata itestäni toisenlaista.
Tällä hetkellä aivot on tulessa. Tiesin kyllä, että ne tulevat olemaan tulessa, kun nyt on kahtena päivänä ollut menoa aamusta iltaan (eilen Helsingissä musakonsertti ekstron ystävän kanssa). Yöllä kotiin tultaessa olin niin kuormittunut, etten saanut unta lainkaan, ja tiesin, että aamulla pitää lähteä sukuloimaan juhlimaan syntymäpäiviä parin kymmenen hengen voimin. Tänään illalla kotiin. Äsken JOUDUIN menemään vielä vastoin tahtoani kauppaan apuun äidille, tottakai siellä oli äidin tuttuja, joiden kanssa hänen piti jäädä suusta kiinni. Pari tuntia sitten pääsin kotiin, oon maannut sen jälkeen itku kurkussa, hermot riekaleina, aivan offline-tilassa. Luojan kiitos olen perheetön. Nyt oon päässy pahimman hohkan yli, mutta vuorokausi yksinoloa maistuisi ainakin. Huomenna työpäivä.
Stressaan jo nyt kesällä tapahtuvia sukulaisteni häitä, joihin on pakko mennä. Olen niin huono niissä.
Näissä aivot tulessa hetkissä tuntuu, että haluisi olla normaali.
Tunteeko ekstrovertti tällaista tunnetta koskaan? Ihan mielenkiinnosta ajattelen. Vai onko heillä ns. verrattava tunne, jos joutuvat vaikka olemaan kaksi päivää yksin? Ovatko he täysin lamaantuneita?
Mäkään en tarvi montaa tuntia sosiaalista elämää, kun akut tyhjenee äkkiä.
Nuorempana se oli kauheaa, kun en tiennyt mikä on vikana ja väkisin yritin muokata itestäni toisenlaista.
Tällä hetkellä aivot on tulessa. Tiesin kyllä, että ne tulevat olemaan tulessa, kun nyt on kahtena päivänä ollut menoa aamusta iltaan (eilen Helsingissä musakonsertti ekstron ystävän kanssa). Yöllä kotiin tultaessa olin niin kuormittunut, etten saanut unta lainkaan, ja tiesin, että aamulla pitää lähteä sukuloimaan juhlimaan syntymäpäiviä parin kymmenen hengen voimin. Tänään illalla kotiin. Äsken JOUDUIN menemään vielä vastoin tahtoani kauppaan apuun äidille, tottakai siellä oli äidin tuttuja, joiden kanssa hänen piti jäädä suusta kiinni. Pari tuntia sitten pääsin kotiin, oon maannut sen jälkeen itku kurkussa, hermot riekaleina, aivan offline-tilassa. Luojan kiitos olen perheetön. Nyt oon päässy pahimman hohkan yli, mutta vuorokausi yksinoloa maistuisi ainakin. Huomenna työpäivä.
Stressaan jo nyt kesällä tapahtuvia sukulaisteni häitä, joihin on pakko mennä. Olen niin huono niissä.
Näissä aivot tulessa hetkissä tuntuu, että haluisi olla normaali.
Tunteeko ekstrovertti tällaista tunnetta koskaan? Ihan mielenkiinnosta ajattelen. Vai onko heillä ns. verrattava tunne, jos joutuvat vaikka olemaan kaksi päivää yksin? Ovatko he täysin lamaantuneita?