Kirjoittaja Elsa » 17.06.2017 19:01
Moi, vapaaehtoisesti lapseton ja sittemmin myös vakavan sairauden kautta biologisestikin lapseton täällä. Kun tuo biologinen lapsettomuus tuli eteen, keskustelimme hoitavan lääkärin kanssa asiasta, koska hän halusi luodata millainen asia lapsenlykyn menetys tälle naiselle on. Hän totesi, että olet ilmiselvästi täysin sinut tämän asian kanssa, joten ongelmaa ei taida olla. Eipä ollut ei.
Minusta olisi täysin itsekästä ja vastuutonta tehdä lapsi vain sosiaalisesta paineesta. Siksi, että niin "kuuluu tehdä". Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi ihmisiä, jotka ovat syntyneet vanhemmille, jotka eivät syystä tai toisesta ole valmiita rakastamaan, hoivaamaan ja huoltamaan heitä niinkuin pitäisi. Itse olen tiennyt noin 15-vuotiaasta asti, etten halua elää perhe-elämää. Minulla on itseäni reilusti vanhempia sisaruksia, joilla oli jo perhettä silloin ja kun katselin sitä, ajattelin: ei koskaan tuota. Aivan varmasti omalla kohdallani suuri osatekijä on introverttius sekä tämä piirre, joka sittemmin on nimetty erityisherkkyydeksi. Itselläni se löydettiin jo noin 15 vuotta sitten, neurologi totesi, että meillä muilla on eräänlainen suodatin aivoissa, sinulla sitä ei ole.
Olen kyllä kuullut kaikki ne "kyllä se mieli muuttuu" - jutut vuosien varrella vaan ei ole muuttunut. Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vapautuneempi olo minulla on ja sitä helpottuneempana katselen ystävien painiskelua perheruuhkiensa keskellä, kuuntelen jatkuvaa valitusta siitä miten raskasta ja väsyttävää kaikki on. Se on aivan mahtavaa, kun kaupassa tenava saa järkyttävät itkupotkuraivarit ja alkaa riehua, vanhemmat tuskailee ja sinä vain kävelet hymyillen kuulokkeet korvilla ohi kassalle ja siitä ulos aurinkoon.
Moi, vapaaehtoisesti lapseton ja sittemmin myös vakavan sairauden kautta biologisestikin lapseton täällä. Kun tuo biologinen lapsettomuus tuli eteen, keskustelimme hoitavan lääkärin kanssa asiasta, koska hän halusi luodata millainen asia lapsenlykyn menetys tälle naiselle on. Hän totesi, että olet ilmiselvästi täysin sinut tämän asian kanssa, joten ongelmaa ei taida olla. Eipä ollut ei.
Minusta olisi täysin itsekästä ja vastuutonta tehdä lapsi vain sosiaalisesta paineesta. Siksi, että niin "kuuluu tehdä". Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi ihmisiä, jotka ovat syntyneet vanhemmille, jotka eivät syystä tai toisesta ole valmiita rakastamaan, hoivaamaan ja huoltamaan heitä niinkuin pitäisi. Itse olen tiennyt noin 15-vuotiaasta asti, etten halua elää perhe-elämää. Minulla on itseäni reilusti vanhempia sisaruksia, joilla oli jo perhettä silloin ja kun katselin sitä, ajattelin: ei koskaan tuota. Aivan varmasti omalla kohdallani suuri osatekijä on introverttius sekä tämä piirre, joka sittemmin on nimetty erityisherkkyydeksi. Itselläni se löydettiin jo noin 15 vuotta sitten, neurologi totesi, että meillä muilla on eräänlainen suodatin aivoissa, sinulla sitä ei ole.
Olen kyllä kuullut kaikki ne "kyllä se mieli muuttuu" - jutut vuosien varrella vaan ei ole muuttunut. Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vapautuneempi olo minulla on ja sitä helpottuneempana katselen ystävien painiskelua perheruuhkiensa keskellä, kuuntelen jatkuvaa valitusta siitä miten raskasta ja väsyttävää kaikki on. Se on aivan mahtavaa, kun kaupassa tenava saa järkyttävät itkupotkuraivarit ja alkaa riehua, vanhemmat tuskailee ja sinä vain kävelet hymyillen kuulokkeet korvilla ohi kassalle ja siitä ulos aurinkoon. :)