Introvertit.net Keskustelufoorumi

Kuten jossain viestiketjussakin oli minulle jo korjausmiesten kutsuminen kotiin on ongelma. Kun juurikin pitäisi olla siistiä ja normia. Ja koskaan ei ole niin siistiä kuin hetken kun jo koirankarvat ovat tulleet esiin.

Ja varsinkin kun vuokralla asuvana en voi tietää milloin ne korjaajat tulevat vaikka pyörivät tuossa pihamaalla autoineen joka päivä.... ei mitään ennakkoilmoitusta. Päivystin ensin korjausmiehiä, sitten sähkömiestä ja sen jälkeen uutta hellaa ja olen nyt viiikon sisään sitten kadottanut kaiken halun enää mitään tehdä ja osaamatta oikein nukkuakaan... Hyvää joulua vaan itselleni.

Itse soittaminen ei ole siis kovin juttu vaan se päivystäminen..... ja selittämisentarve joka asialle jonka huomaan.... no tapani on kääntää kaikki koomiikaksi. Että miksen siivoa hellan takaa jne....

Haluaisin olla kotonani epäsovinnainen jos siltä tuntuu ja kaikki vierailut aiheuttavat minulle tunnetta että pitää pitää puolustuksen puheenvuoroja puhe toisensa perään.

Ovikello... se ei vaan ole päällä ensimmäisen virpomissunnuntain jälkeen.

Miksi Postilla on palvelua joskus liikaakin ja yrittävät luovuttaa paketteja kolmestikin? Tosin tyttärelleni. Minä en joudu tuollaisia miettimään. Minun pakettini menevät aina kun mahdollista miehittämättömiin pakettiautomaatteihin, joissa ainoa ongelma on selän takana jonottavat ihmiset...

Koti on myös minun linnani. Ja käyn ulkomaailmassa silloin kun se tuntuu olevan pakko tai jos jaksamista riittää. Näin etenkin nyt kun olen ollut toista kuukautta työttömänä jolloin ajoittain tunnen olevani yhteiskunnan pohjasakkaa ja voisinkin oleilla linnassani lähinnä sänkyni alla ellei koirani olisi jo siellä.

Mawerick kirjoitti:Koti on pyhä paikka, sinne ei saa tulla kukaan kutsumatta. Ihan sama kuka on kyseessä, inhoan yllätysvieraita yli kaiken. Pelkkä ovikellon soiminen yllättäen saa karvat pystyyn.

Sama. Koti on jokin linnan tapainen, kuten jo laulukin kertoo.

Itelle koti on se paikka, jossa ajatus lentää, ja tulee väiteltyä itsensä ja mielikuvituksensa kanssa. Kotona syntyy parhaat ideat - jotka saman tien unohtuvat ulkomaailmaan päästyään. Toisaalta, aika harva ulkomaailmassa alkunsa saanut ajatuskaan kovin kauan kestää, ennen kuin surkastuu pois vähin äänin. Kotona vois viettää päivän jos toisenkin ilman sen kummempia ongelmia. Joskus tosin on pakko päästä ulos.

Koti on pyhä paikka, sinne ei saa tulla kukaan kutsumatta. Ihan sama kuka on kyseessä, inhoan yllätysvieraita yli kaiken. Pelkkä ovikellon soiminen yllättäen saa karvat pystyyn.

Onko teille muillekin koti se paikka, jossa tunnette olevanne turvassa, maailmalta piilossa ja itse vapaita valitsemaan mitä näytätte muille ja koska? Kysyn, koska mulle koti on juuri tuota. En asu yksin vaan avomieheni kanssa, joka ei jaa omia sosiaalisia ongelmiani. Niinpä hän ei myöskään tunnu ymmärtävän miksi otan niin pahasti jotkin hänen tekemänsä asiat. Esimerkiksi tänään hänen vanhempansa olivat tulossa tuomaan joitain joulun viettoon liittyviä tavaroita meille, olemme sopineet viettävämme joulua kummankin vanhempien kanssa meidän luonamme. Mieheni lähti pihalle tupakalle samoihin aikoihin kuin hänen vanhempansa olivat sanoneet tulevansa. Pyysin erikseen miestäni soittamaan, jos he sattuvat ilmestymään juuri hänen ollessaan tupakalla, koska halusin ottaa tavarat vastaan pihalla sen sijaan että olisin päästänyt heidät sisään. Olen kaksi päivää pessyt pyykkiä, siivonnut jääkaappia, kaivanut esiin joulukoristeita ja valmistautunut tulevaan joulun viettoon viemällä eteiseen kierrätettäväksi lasi- ja metallijätteet, tyhjät pullot ja tölkit, lajittelemalla pesua vaativat pyykit pinoihin ympäri lattiaa sekä levittänyt ruokapöydälle kaikki vanhempiemme lahjat paketointia varten. Kotimme oli pölyinen, sekainen, täynnä viemistä odottavia roskakasoja ja kaikki sen joulusalaisuudet olivat näytillä keskellä pöytää kun mieheni ilman mitään ennakkovaroitusta vain marssi sisään vanhempiensa kanssa. Ensimmäinen reaktioni oli piiloutua pöydän alle jonka äärellä istuin, toinen oli heittää heidät ulos ja sulkea ovi mahdollisimman nopeasti. Vasta kolmas reaktio oli se mitä oikeasti päädyin tekemään, järkytykseltäni en pystynyt toimimaan samaa tahtia ajatusteni kanssa. Aloin paniikissa siivota sotkua, jolle anoppiehdokkaani jo nauroi eteisessä, tajusin lahjat ja aloin kauhuissani kuljettaa niitä piiloon. Tunsin itseni täysin takaa päin yllätetyksi, ruma kaoottinen kotini ja minä liian aikaisin joululahjoineni yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta paljastettuina ja naurun kohteina, vaikka juuri olin istunut luottavaisin mielin pöydän ääressä joulua suunnitellen. Kai nyt olisin edes siivonnut tai piilottanut jos olisi edes varoitettu ennalta. Tuo yllätyshyökkäys ovesta sisään oli kuin isku vasten kasvoja. Jota vielä ehdottomasti paransi entisestään mieheni äidin nauru ja miehen näkemys siitä, että minun käytökseni tilanteessa oli järjetöntä ja mitään anteeksi pyydettävää ei ole. Jos sitä fiilistä pitäisi johonkin verrata niin varmaan siihen, kun elokuvissa ihmiset pitävät puhetta ja huomaavat yhtäkkiä muiden naurusta päätellä olevansa alasti. Tästä on viisi tuntia enkä voi edes ajatella meneväni vielä kotiin, niin turvaton ja paljastettu olo tilanteesta jäi.