Introvertit.net Keskustelufoorumi

Joo oon alottanu ehkä sata kertaa alusta tämänki viestin ku tuntuu että aina on liian itsekeskeinen tai eksroverttivastainen tai muuten vaan ihan typerä viesti mutta jos nyt yritettään silleen jotenki fiksusti sanoa ni kyllä tunnen olevani erilainen. Vihaan käyttää tuota sanaa koska se niin monesti liitetään negatiiviseen asiaan tai jotenki ei-niin-terveeseen ihmiseen.

Mulla se erilaisuus on lähinnä uskonnollista erilaisuutta ja se yleensä näkyy ensimmäisenä ja kiinnittää ihmisten huomion. Ei se minua enää niin vaivaa mutta kyllä se välillä pistää vihaksi ku pittää luokitella ihmisiä parempiin ja huonompiin ulkonäön tai uskonnon tai jonku muun piirteen takia. Minusta jokkaisella pitäs opetella hyväksyy kaikenlaiset ihmiset ennakkoluulottomasti ja kuulopuheisiin uskomatta. Niin monesti ihmiset leimataan sen perusteella mitä niistä on kuultu tai nähty. Vois ensin ottaa selvää asian todenperäsyydestä ennen ku alakaa tuomitsee tai varsinkaa levittellee sitä asiaa, koska niin monesti asioilla on kakspuolta ja se mikä näyttää joltaki ni se voi olla jottai ihan muuta. Juoruilu on omassa mitä-vihaan-eniten- listalla aika kärkipäässä ja yritän välttää sitä viimeseen asti.
Nyt tekis mieli vähä alkaa paasaamaan tämänpäivän pakolaispolitiikasta vaan taijan säästää teitä jotka luette tätä. Tuntuu jotenki tosi tyhmältä paasata täällä tuommosia asioita ku varmaan suunnilleen kaikki tämän foorumin käyttäjistä älyää nää itekki. I hope so. Jos ei ni ois varmaan iha hyvä miettiä asiaa. En tarkota mitenkää ilkeästi vaan en ossaa muotoilla tuon paremmin. Enkä tarkota sitä että minä vaan ite oon oikeassa mutta minä oon tätä mieltä ja saa haastaa jos tekkee mieli väitellä.

En tiiä mihin viestiketjuun tää seuraava asia oikeasti kuuluu vaan ku oon päässy nyt vauhtiin ni samahan tuo on vielä jatkaa vaan. Mulla on nimittäin nyt ollu kämppiksenä semmonen ihminen joka ei kai voi yhtää ymmärtää sitä että minä tykkään olla yksin ja inhoan semmosia tilanteita joissa on paljo outoja ihmisiä ja yrittää saaha minut mukkaan aina jonnekki mihin en halua. Oon sanonu sille ehkä sata kertaa että tykkään olla vaan kotona eikä mua vaivaa yhtää se että mulla ei oo oikeastaan mittää tekemistä ja kettää kaveria.
No kyllä tuo sen verran liippaa tätä asiaa että siinäki pittää muistaa että ei saa kieltää ihmiseltä sitä mistä se kaikkein eniten tykkää vaikka se itestä tuntuis tosi omituiselta. Monesti saan kuulla sitä että tekkee iha hyvvää joskus lähtä tutustuu uusiin ihmisiin ja plaaplaaplaa mutta ku se ei aina vaan tee hyvvää. Joskus se vaan tekkee oikeen pahhaa ku pittää yrittää vääntää jottai sanottavvaa ja olla kohtelias. Jotku kai kaipaa niitä kavereita vaikka onki paljo yksin ja niitten kohalla se voi ollakki ihan hyväksi raahata ne mukana mutta se että jos minä sanon rehellisesti oikeen sydämmen pohjasta että ei se oo minun juttu ni pitäs se minusta älytä.

Ja se on ehottomasti tyhmintä tässä introverttiydessä että ku näkkee jonku joka oikiasti tarvis kaveria tai jota kiusataan ni sitä tekis mieli mennä juttelee tai sannoo jottai rohkasevaa vaan ku ei vaan pysty ku niinku yks viisaus on ni "Kaiken mitä voi ajatella voi ajatella selvästi. Kaiken mitä voi sanoa, voi sanoa selvästi. Mutta kaikkea mitä voi ajatella ei voi sanoa." Se on niin hankalaa mennä sanomaan mittää ku ei tiiä mitä sannois.

Pittää hyväksyä se että kaikki on erilaisia, jotku enemmän ja jotku vähemmän, ja että se mikä on toiselle helvetti ni se voi toiselle olla taivas.
Ugh. Olen puhunut.

Pystyn samaistumaan moniin lausuntoihin, joita on tullut. Olen myöskin jo lapsena kokenut olevani erilainen. Tuntemattomien seurassa olen aina ollut hyvin arka ja se on ollut esteenä sille että tuntisin oikeastaan kuuluvani jonnekin. Luulen että ulkopuoliset (ainakin oman ikäluokkani jäsenet)pitävät minua tylsänä ja tiukkapipoisena, juurikin sen takia että pyrin suunnittelemaan kymmentä minuuttia pidemmälle. Läheisemmät ihmiset tietävät että juttua lähtee ja eivät pidä minua tylsänä. Olen aina elänyt vähän omissa maailmoissani ja tehnyt omaa juttuani, joka heijastuu pukeutumiseeni ja näkyy taideharrastuksessani. Luulen että tämä on saanut ihmiset vierastamaan minua entistä enemmän. Olen aina myös omannut vahvat mielipiteet ja enkä ole pelännyt sanoa niitä ääneen. Mielipiteeni saattavat myös hämmentää ihmisiä, sillä ne saattavat poiketa paljonkin valtavirrasta syynä juuri ryhmäpaineen puuttuminen. En koe olevani älykkäämpi kuin vertaisryhmäni(vaikkakin välillä huomaan mielessäni anelevani keskustelukumppaniani käynnistämään aivonsa), mutta koen että kärsivällisyyteni, rauhallisuuteni ja asioita pohtivan luonteeni takia en lähde ihan joka juttuun mukaan ja jopa pyrin ajattelemaan ennen kuin aukaisen suuni. Olen aina ollut kiinnostunut maailmasta ja yksinkertaisesti tykkään tietää asioita ja jostain minulle tuntemattomasta syystä se häiritsee ihmisiä. Ihmisten kaikki reaktiot erilaisuuteeni eivät ole toki olleet negatiivisia. Minua on pidetty luotettavana ja olen saanut tehdä omia juttujani. Tutut antavat painoa mielipiteelleni, koska tietävät että ajattelen asiaa ennen kun tuon mielipiteeni julki. Arvostan erilaisuuttani vaikka välillä toivoisin löytäväni enemmän samanhenkistä porukkaa . Ei toki haittaisi jos omaisin paremmat sosiaaliset taidot, sillä ne tuntuvat yksinolon seurauksena ruostuvan.

Minä olen kokenut aina itseni jotenkin erilaiseksi. Nyt, kun aikuisena mietin lapsuuttani ja sitä ympäristöä ja kaverisuhteita missä kasvoin niin olen (kuulostakoon itserakkaalta tai ei) tullut siihen tulokseen, että älykkyyteni on harvinaista lajia ja olen usein ollut itseäni tyhmempien kanssa.
Ja tottakai olen sitten siinä joukossa tuntenut itteni erilaiseksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt näin aikuisena, että on olemassa myös seuraa, jossa en tunne itseäni erilaiseksi vaikkakin harvassa ovat ne ihmiset/ seura, mutta heitä kuitenkin on!

Syvällinen ja sanoisinko sydämensivistyksellinen älykkyys on tässä maailmassa vähemmistön ominaisuus ja siksi erilaisuuden tuntu on useimmissa piireissä taattu.
Näin mä näen asian tänään, voipi olla, että joku toinen päivä toisin-kehitys ja kasvu kun tuppaa olemaan jatkuvaa.

[quote="outromortti"]Peruskoulussa tulisi uskonnon sijaan opettaa moraalifilosofiaa ja erityisesti Kantin kategorista imperatiivia. Kantin filosofian mukaan ihmisen tulisi aina toimia niin, että oman toimintansa voisi hyväksyä kenen tahansa muun tekemänä. Moniko tänä päivänä pystyisi siihen?[/quote]
Immanuel vain sanoi hieman toisin sanoin sen, mitä J. N. (ja monet muut häntä ennen) sanoi kultaisessa säännössä. :)

[quote]Niksuu93 kirjoitti:
Siis tällaiset lapsethan on mitä parhaita, hienoimpia ja oikein kasvatettuja! Mä tunnen monia perheitä, joiden kakarat on oikeita riiviöitä - eivät tottele vanhempiaan, huutavat kaikille ja repivät heitä vaatteista, tekevät mitä haluavat eivätkä tottele ketään. Sitten kun näitä moittii, saa kuulla vanhemmilta sen tutut lorun: "sä et vaan ymmärrä, millaista on normaali elämä kun itse olet tuollainen säälittävä hiljainen reppana". Missä vaiheessa tällaisia tulevia kiusaajia, psykopaatteja ja narsisteja, jotka polkevat muita maahan on alettu pitämään arvossaan!?[/quote]

Itse olen ihmetellyt jo pitkään samaa asiaa kaiken ikäisten kohdalla. Välillä tuntuu että junttimaisesta typeryydestä ja piittaamattomuudesta on tullut standardi ja hyvästä käytöksestä poikkeus. Peruskoulussa tulisi uskonnon sijaan opettaa moraalifilosofiaa ja erityisesti Kantin kategorista imperatiivia. Kantin filosofian mukaan ihmisen tulisi aina toimia niin, että oman toimintansa voisi hyväksyä kenen tahansa muun tekemänä. Moniko tänä päivänä pystyisi siihen?

Kouluajoista lähtöisin oleva kokemukseni erilaisuudestani on kaksijakoinen. Musta on tuntunut, että tylsille tyypeille olen liian lennokas ja meneville tyypeille olen liian pohdiskeleva arka reppana, ja friikeille tyypeille olen liian tavallinen ja tavallisille tyypeille liian outo, äärimmäisen rauhalliset ja älylliset tyypit saattavat vierastaa joitakin mun kiinnostuksenkohteita tai ominaisuuksia, mutta taas sosiaaliset tyypit, joiden kanssa mulla saattaa olla samoja kiinnostuksenkohteita, ne puolestaan vierastaa mun sisäänpäinkääntynyttä häröilyä tai yksinoloa. Erilainen voi kai olla monella tavalla.

Mutta tuo kaksijakoisuus ja mun käsitys omasta erilaisuudestani on vuosien saatossa haalistunut. Mitä syvemmälle ihmisten mieleen menee, musta näyttää, että kaikki on omalla tavalla hyvin outoja. Tiettyjen ihmisten "erilaisuus" on itselle tutumpaa ja helpompi sietää. Toisten "erilaisuus" on itselle vierasta ja vaatii tutustuttamista.

Toi "outouden kokemus" on sellainen, mitä kautta ainakin mun on helppo samaistua toisiin ihmisiin. Siis vaikka ihminen olisi mulle "outo", silti "outouden kokemuksen" kautta löytyy jotain yhteistä jaettavaa ja se vähentää sen toisen vierautta mun silmissä.

[quote="shantyu"]Minäkin tunsin jo pienenä olevani erilainen kuin muut. Ajattelin jo silloin kaikkia asioita syvällisesti ja olin jotenkin omalaatuinen. Olin hyvin rauhallinen lapsi ja kun käytiin sukulaisten luona, istuin kiltisti äidin vieressä sohvalla ja kuuntelin kun aikuiset juttelivat keskenään. Muistan suulaan tätini joskus sanoneen minua reppanaksi. Ja nyt vanhempanakin olen kuullut minua kutsuttavan "raukaksi" ja "reppanaksi". Minä koen nuo nimitykset loukkaavana, vaikka ne sanottaisiinkin "vitsillä". Ihmisen äänensävy kertoo kuitenkin jo niin paljon. Olen huomannut, että liian usein minuun suhtaudutaan säälivästi tai ivallisesti, koska olen hiljainen ja rauhallinen persoona. Luonteeni vuoksi minua on kiusattu myös koulussa.[/quote]

Siis tällaiset lapsethan on mitä parhaita, hienoimpia ja oikein kasvatettuja! Mä tunnen monia perheitä, joiden kakarat on oikeita riiviöitä - eivät tottele vanhempiaan, huutavat kaikille ja repivät heitä vaatteista, tekevät mitä haluavat eivätkä tottele ketään. Sitten kun näitä moittii, saa kuulla vanhemmilta sen tutut lorun: "sä et vaan ymmärrä, millaista on normaali elämä kun itse olet tuollainen säälittävä hiljainen reppana". Missä vaiheessa tällaisia tulevia kiusaajia, psykopaatteja ja narsisteja, jotka polkevat muita maahan on alettu pitämään arvossaan!?

Minä olin tismalleen kaltaisesi jo pienenä. Tottelin aina kuuliaisesti vanhempia, käyttäydyin esimerkillisesti sukulaisten ja muiden vieraampien seurassa ja olin todella kiltti ja helppo lapsi. Koskaan en teininäkään tarvinnut mitään rajoja, koska nautin kaikkien täydellistä luottamusta. Silti, olen koko elämäni saanut kuulla tätä "reppana, raukka, säälittävä" -korttia milloin miltäkin taholta. Eli olen muiden mielestä onneton, toivoton, epäonnistunut tapaus, vain koska osaan käyttäytyä, olen rauhallinen, hiljainen ja ajattelevainen ja vain koska viihdyn omissa oloissani - pääasiassa kotona? Sain jo teini-iässä tästä hyvin osviitaa: silloin olisin saanut hyväksyntää, jos olisin pyörinyt kaikki illat nuorison kanssa jossain ostoskeskuksissa ja muuten vain "hengaillut". Se että viihdyin kotona, pelaillen, lueskellen ja omien yksilöharrastusten parissa ei ollut kenestäkään normaalia.

Tuo reppana/säälittävä -termi yhdistetään yleisemmin juuri sosiaaliseen aktiivisuuteen. Jos et ole sosiaalinen, puhelias, pirteä tapaus - olet automaattisesti jotenkin viallinen. Jos vielä selviää, että sinulla ei satu olemaan ystäviä tai et ole seurustellut - olet ihmisten silmissä vähintään joku psykopaatti. Seuraavaksi alkaa ihmisiltä se saarnaus sairaudesta "sosiaalinen fobia" ja selitys siitä, "että siitä voi parantua". Mitä enemmän olen alkanut tähän introverttiuteen perehtyä, sitä varmempi olen siitä ettei minulle ole koskaan mitään sosiaalista fobiaa ollutkaan. Tilanteet eivät pelota minua, koen ne vain äärimmäisen uuvuttaviksi ja väsyttäviksi ja yritän kieltäytyä niistä viimeiseen asti - ellen sitten oikeasti koe nauttivani jonkun henkilön seurasta. Ja tällaisia ihmisiä on todella harvassa. Enpä ole oikeastaan koko elämäni aikana kohdannut heistä yhtäkään.

[quote="shantyu"]Minua pidetään myös passiivisena ja tylsänä tyyppinä. Tosin ihmiset jotka minut paremmin tuntee, tietävät etten ole tylsä. Ainakaan aina. :) Viihdyn omissa oloissani ja se usein leimataan passiivisuudeksi, vaikka teenhän minäkin erilaisia asioita, enkä vain makaa lahnana sängyssä x-asennossa. Osaan todellakin puhua, vaikkakin jotkut ekstrovertit varmaan vertaavat minua johonkin koomapotilaaseen. Harvassa vain on ne ihmiset, joiden kanssa olisin samalla aaltopituudella. Minä olen huumorintajuinen ja iloinen ihminen oikeassa seurassa ja nauran paljon. Mutta liian hyökkäävät ihmiset saavat minut vetäytymään kuoreeni, enkä usein jaksa jutella "jonninjoutavia". En ole mikään ns. tyhjännauraja, ja ainakaan itse en pidä sitä mitenkään huonona asiana. Voisin luonnehtia itseäni hillityksi, rauhalliseksi persoonaksi, joka ajattelee aina ennen kuin puhuu, ei päinvastoin[/quote]

Vihdoin joku muukin käyttää termiä "tylsä" tällä foorumilla. Samaa olen nimittäin kuullut koko elämäni. Mitä ekstrovertimmasta ihmisestä on kysymys, sitä tylsempänä ja rajoittuneempana tyyppinä he minua pitävät. Itse en kyllä pidä itseäni laisinkaan tylsänä. Mulla on todella rikas sisäinen maailma ja suhtaudun moniin asioihin PALJON intohimoisemmin kuin ekstrovertti ikinä. Tätäkin ne ihmiset monesti ihmettelevät: "miksi sä vauhtoon jostain asiasta tuohon malliin?" No ehkä siksi, että minulle joillakin asioilla on oikeasti merkitystä - en ole pintaliitäjä kuten ekstrovertit heidän "hällä väliä" -asenteellaan, joista suurin osa tuntuu elävän koko elämänsä ilman ainuttakaan järkevää ajatusta.

Minulla ei käytännössä edes ole elämää monen ekstrovertin silmissä. Käyn kyllä töissä, mutta vietän 85% vapaa-ajastani kotona omien juttujen parissa. Kuitenkaan minulla ei ole käytännössä koskaan tylsää, sen sijaan seurassa siitäkin edestä. Jo tästä voi päätellä, että seura on vääränlaista jos siinä tuntee vain menettävänsä osan itsestään kuin saavansa mitään mielihyvää. Sain taas tänään hyvän oppitunnin ekstrovertin toimintatavoista: ihmisenä kyllä yllättävänkin mukava, mutta sitä juttua tulee vaikka variksesta aidalla ja siinä määrin että mitä en yksikertaisesti edes tajua mitä toinen sanoo - saati että ehtisin jotenkin prosessoidan siihen vastauksen! Siis oikeesti liiallinen pitkittyvä puhe/melu tuntuu mun aivoissa ihan samalta kuin iskettäisiin puukolla mahaan! Tätä ne ihmiset ei ymmärrä, miten se voikaan sattua aivoihin niin paljon. Taidan todella olla voimakkaasti erityisherkkä.

Ihmiset eivät myöskään tunnu ymmärtävän, etten ole ujo tai arka. Olen luonteeltani hiljainen ja rauhallinen, mutta tämä ei tee musta mitään jälkeenjäänyttä. Puhun vain silloin kun on asiaa ja silloin kun sitä on, voin puhua paljonkin. Ja aivan kuten itsekin sanoit, liian hyökkäävät ihmiset saavat minut vain entistä kovemmin kuoreeni, vaikka heidän tavoitteesensa olisikin saada minusta jotain irti. Introvertin kohdalla eivät toimi samat toimintatavat kuin ekstrovertin. Ujoon ekstroverttiin ne voivat toimia, mutta eivät sisäänpäinkääntyneeseempään persoonaan.

Minäkin tunsin jo pienenä olevani erilainen kuin muut. Ajattelin jo silloin kaikkia asioita syvällisesti ja olin jotenkin omalaatuinen. Olin hyvin rauhallinen lapsi ja kun käytiin sukulaisten luona, istuin kiltisti äidin vieressä sohvalla ja kuuntelin kun aikuiset juttelivat keskenään. Muistan suulaan tätini joskus sanoneen minua reppanaksi. Ja nyt vanhempanakin olen kuullut minua kutsuttavan "raukaksi" ja "reppanaksi". Minä koen nuo nimitykset loukkaavana, vaikka ne sanottaisiinkin "vitsillä". Ihmisen äänensävy kertoo kuitenkin jo niin paljon. Olen huomannut, että liian usein minuun suhtaudutaan säälivästi tai ivallisesti, koska olen hiljainen ja rauhallinen persoona. Luonteeni vuoksi minua on kiusattu myös koulussa.

Minua pidetään myös passiivisena ja tylsänä tyyppinä. Tosin ihmiset jotka minut paremmin tuntee, tietävät etten ole tylsä. Ainakaan aina. :) Viihdyn omissa oloissani ja se usein leimataan passiivisuudeksi, vaikka teenhän minäkin erilaisia asioita, enkä vain makaa lahnana sängyssä x-asennossa. Osaan todellakin puhua, vaikkakin jotkut ekstrovertit varmaan vertaavat minua johonkin koomapotilaaseen. Harvassa vain on ne ihmiset, joiden kanssa olisin samalla aaltopituudella. Minä olen huumorintajuinen ja iloinen ihminen oikeassa seurassa ja nauran paljon. Mutta liian hyökkäävät ihmiset saavat minut vetäytymään kuoreeni, enkä usein jaksa jutella "jonninjoutavia". En ole mikään ns. tyhjännauraja, ja ainakaan itse en pidä sitä mitenkään huonona asiana. Voisin luonnehtia itseäni hillityksi, rauhalliseksi persoonaksi, joka ajattelee aina ennen kuin puhuu, ei päinvastoin :)

Olen aika monella tapaa keskiverrosta poikkeava käytökseni ja elämäntapani puolesta. Jokseenkin poikkeuksellisissa porukoissa koko ikäni pyörineenä olen tosin vähän pihalla siitä, mikä on outoa ja mikä ei. Lukioluokkani oli sellainen, että todennäköisempää olisi ollut tulla kiusatuksi ns."pissiksenä", kuin mitä tällaisena hörhönä, ja myöhemmällä iällä hankitut kaverit ovat olleet kaikki poikkeuksetta vähän vaihtoehtoista jengiä.

Totaalisesta ainutlaatuisuudesta ei tietenkään voida munkaan kohdallani puhua, uskon kaikkien, jopa niiden "normaalien" ihmisten olevan sisimmässään vähän weirdoja.

[quote="niksuu93"]

[quote="Passepartout"]Olen myös jo aikoja sitten luopunut siitä käsityksestä, että kaikkien ihmisten kanssa täytyisi tulla toimeen. Voin ylläpitää peruskohteliaisuutta jonkin aikaa ketä tahansa kohtaan jos on pakko, mutta en suoraan sanottuna käsitä miksi pitäisi.[/quote]

Lähinnä siis ajoin tällä takaa juuri sitä peruskohteliaisuutta. Voin minäkin myöntää etten kaikista välttämättä pidä, jotkut jopa suorastaan ärsyttävät minua. Mutta kuitenkin siinä mielessä kaikkien kanssa pitäisi ainakin yrittää tulla toimeen, että pystyy tarvittaessa olemaan vaikkapa samassa tilassa ja olemaan sylkemättä naamaan jne.. Mistään perseennuoleskelusta ei ollut kysymys.
[/quote]

Tämä! Vaikka muiden mielipiteistä ei välittäisi, kannattaa näiden tunteille muutama ajatus uhrata. Siitä tulee itsellekin parempi olo, kun voi mennä nukkumaan tietäen, ettei ole pahoittanut kenenkään mieltä.

[quote="Passepartout"]Minä rakastan totuutta ja tietoa. Yksistään se riittää erottamaan minut valtaosasta ihmisiä. Loppumaton tiedon jano ja pyrkimys löytää asioista se perimmäinen totuus. Minua kiinnostavat tosiasiat, eivät niinkään tarinat. Lisäksi kyseenalaistan kaiken. [/quote]

Ihan sama täällä. Minua ihan ihmetyttää nämä useimmat ihmiset, kun he eivät esimerkiksi koskaan kyseenalaista mitään. He uskovat pyyttettömästi sen kaiken mitä heille kerrotaan. Kukaan ei pyydä todisteita, perusteluja tai muutakaan asian tueksi. Puhuttu tieto on totuus!

Fakta-ihminen olen minäkin. Minuakin kiinnostavat juuri tosiasiat, ei fiktio. Tämä näkyy mm. kirjallisuudenkin valinnoissa. Tietoa janoan minäkin paljon ja haluan aina oppia paljon kaikkea uutta. Totuus on mulle ihan itsestäänselvä käsite, useimmille ei valitettavasti vain ole.

[quote="Passepartout"]Minua kiinnostaa melkein kaikki maailman asiat. Yleensä tiedän useimmista aiheista enemmän kuin keskustelukumppani mikä tekee keskustelusta aika hedelmätöntä.[/quote]

Juuri näin. Jos joku joskus kysyy että mikä minua kiinnostaa, mulle saattaa oikeasti olla jopa vaikeaa mainita vain yhtä tai kahta asiaa. Koska minua yksinkertaisesti kiinnostavat niin monet asiat niin laajalti. Yleensä sanon vain, että minua nyt kiinnosta koko maailma ja elämä yleensä ja kaikki siihen liittyvä.

Olen joutunut toteamaan hyvin pitkälti saman kuin sinäkin - tiedän useimmista asioista enemmän kuin se toinen. Myös tästä syystä keskusteleminen on monien kanssa niin hankalaa, eikä siitä saa irti niin paljon kuin haluaisi.

[quote="Passepartout"]Olen erilainen myös tietysti siinä mielessä, että väsyn helpommin kuin muuten melkein missä tahansa. Rutiinini ovat minulle todella tärkeitä ja se, että saan tehdä asiat omalla tavallani ja omien "biorytmieni" mukaan. Muiden ihmisten rytmiin mukautuminen on minulle todella vaikeaa.[/quote]

Sama täällä. En tiedä sitten johtuuko sairauksistani, lääkityksestä vai ihan perusluonnosta, mutta näin on. Joskus väsyn ihan arkipäiväisissäkin asioissa niin pahasti, että voisi nukkua päivälläkin. Rutiineista pidän myös vahvasti kiinni ja ne luovat tavallaan jonkinasteista turvaa ja pysyvyyttä elämään. Minulla on oma tapani tehdä asioita, josta en mielellään poikkea. Jääräpääkin kai omalla tavallaan.

Musta tuntuu usein että juuri tämä rutiininomainen elämä on yksi syy siihen, miksi minua pidetään [i]tylsänä[/i]. Parikymppiset eivät oikein arvosta sitä, että eletään kuin jotain kaavaa vaan pitäisi juuri olla spontaani ja ennalta-arvaamaton. En sitten tiedä. Lähinnä vain tuntuu kun itse elää juuri sellaista [i]jalat maassa[/i] -elämää ja toiset ikäiseni mennä viilettävät kymmentä minuuttia pidemmälle ajattelematta. Itsellä kun on selvä vuorokausirytmi ja toisilla ei sellaista välttämättä ole.

[quote="Passepartout"]Olen myös jo aikoja sitten luopunut siitä käsityksestä, että kaikkien ihmisten kanssa täytyisi tulla toimeen. Voin ylläpitää peruskohteliaisuutta jonkin aikaa ketä tahansa kohtaan jos on pakko, mutta en suoraan sanottuna käsitä miksi pitäisi.[/quote]

Lähinnä siis ajoin tällä takaa juuri sitä peruskohteliaisuutta. Voin minäkin myöntää etten kaikista välttämättä pidä, jotkut jopa suorastaan ärsyttävät minua. Mutta kuitenkin siinä mielessä kaikkien kanssa pitäisi ainakin yrittää tulla toimeen, että pystyy tarvittaessa olemaan vaikkapa samassa tilassa ja olemaan sylkemättä naamaan jne.. Mistään perseennuoleskelusta ei ollut kysymys.

[quote="Passepartout"]Olen vain niin outo että ihmiset mieluummin hakee kaltaistaan seuraa mikä on tietysti täysin ymmärrettävää. [/quote]

Outopa outo. Erilainen. Siinäpä ne merkittävimmät syyt, miksi ihmiset hakeutuvat mieluummin toisten kaltaistensa seuraan. Mietin vain usein, että onkohan jossain toista kaltaistani. :lol: