Blackhorn kirjoitti:Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin.
Minä en moiseen koskaan pystyisi, koska olen aivan liian empaattinen ja tunteellinen ihminen eikä agressiota ole nimeksikään, mutta ymmärrä kyllä hyvin mitä tarkoitat. Eniten kyllä harmittaa noissa kiusaamisajoissa juuri tuo, että olisi pitänyt suosiolla vain jättäytyä kokonaan yksin - kun oli kerran niin selvää, ettei kukaan pidä minusta. Kauan yritin (muiden painostuksesta) tätä kuuluisaa "suosiota" ja hyväksyntää muilta hakea, mutta ihan turhaan - naurettiin vaan vielä enemmän. Huomasin muutenkin olevani onnellisimmillani silloin kun sain olla omissa oloissa, niin miksi minua silti pakotettiin muiden sekaan naurunalaiseksi kuin jotain koiria nuuskimaan toistensa takapuolta?
Arka tosiaan olin käytännössä koko peruskouluajan. Amiskassa tilanne helpotti, kun kiusaaminen loppui ja muutenkin pääsi paremmin joukkoon sisään. En varsinaisesti sosiaalisesti nuijana ole koskaan itseäni pitänyt, vaan jotenkin vain erilaisena jonka ajatus- ja arvomaailmaa oli hyvin vaikea muiden samanikäisten sisäistää. Eli siis silloin kun ei ole kiusattu, on vain muuten katsottu kieroon tai pidetty outona. En koskaan ole mielestäni ollut mikään "pikkuvanha" (mitä joistakin tytöistä esim. sanotaan), mutta keskimääräisesti ikäisiäni kypsempänä kuitenkin. Tätä olen siis myös muilta ulkopuolisilta kuullut. En tiedä onko tämä sitten ollut joku niistä lukuisista syistä miksi minua on syrjitty vain onko se sitten vain huonojen kokemusten ja traumojen muovaava käsite minusta.
Blackhorn kirjoitti:Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.
Elämä on tosiaan usein aika hämärää eikä kaikkea voi järjellä selittää. Ihminen kasvaa kokemusten myötä, se on selvä. Joskus vain joillekin tulee liikaa niitä negatiivisia koettelemuksia ja he eivät sitä kestä. Vahvaksi on minuakin sanottu, mutta en minäkään ihmeisiin pysty. Olisi siis kiva jos tämä elämä alkaisi pikkuhiljaa helpottaa.
härkä kirjoitti:Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan.
Olitko kenties samalla luokalla kanssani, nimittäin niin tutulta tuo kaikki kertomasi kuulosti. Nuo kaikki "älä lyö" ja liikuntatunnin ivalliset kannustukset olivat minullekin ihan arkipäivää tai -viikkoa ainakin, useiden vuosien ajan. Myönnän että omaan kuntooni olisin saanut kiinnittää jo kouluaikoina enemmän huomiota, mutta suoraan sanottuna elämässäni oli silloin paljon suurempiakin murheita kuin atleettisuuden puuttuminen. Nyttemmin olen yrittänyt petrata - mutta vain oman itseni vuoksi!
Viimeisenä valittiin minutkin aina liikuntatunneilla joukkueisiin ja se oli suunnaton pettymys aina sille "kapteenille" joka joutui minut tiimiinsä ottamaan. Tuntui, ettei minulla ollut edes mitään ihmisarvoa. Ikinä ei nimeäni edes mainittu, en ilmeisesti ollut edes sen arvoinen. Kaikista ihmeellisintä tässä minun kiusaamistarinassani on kuitenkin minusta edelleen se, että myös opettajat (rehtoria myöten!) osallistuivat kiusaamiseeni. Miten tällaisessa tilanteessa voisi edes taistella vastaan, kun jopa henkilökunta vierittää syyn kiusaamisestani minun niskaani?
Tietyissä piireissä minua tavallaan kiusataan (no ehkä syrjitään on parempi nimitys) yhä. Musta tuntuu jotenkin hyvin oudolta, että vielä keski-ikäiset aikuiset ihmisetkin oikein hihittelevät selkäni takana juoruporukassaan. Milloin nämä kasvavat aikuisiksi ja eikö "aikuisella" ihmisellä ole todellakaan parempaan tekemistä kuin nöyryyttää muita?
härkä kirjoitti:Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."
Kyllähän se ihan totta on, että jos jatkuvasti joutuu kuulemaan sitä että on viallinen arvoton p*ska, ihminen alkaa itsekin uskomaan siihen. Ei sitä voi noin vain sivuuttaa, vaikka mitenkä yrittäisi antaa mennä toisesta korvasta ulos. Sanat satuttavat siinä missä lyönnitkin ja minusta (koulu)kiusaaminen tulisi rinnastaa rikokseksi siinä missä pahoinpitelykin. Jännä että koulussa saa toisen hakata vaikka verille ja selviää puhuttelulla, teepä sama lauantai-iltana kapakassa niin putka ja oikeus kutsuvat...
[quote="Blackhorn"]Jos nyt saisin päättää toimintatavat vuosien taakse, latosin varmaan kaikkia talipäitä turpaan ja jättäytyisin suosiolla ihe yksin. Hyväksyntää mie en koskaan oo osannu haalia. Olin kai pentuna nii sosiaalisesti nuija etten osannu reagoida syrjintään ja kommentointiin.[/quote]
Minä en moiseen koskaan pystyisi, koska olen aivan liian empaattinen ja tunteellinen ihminen eikä agressiota ole nimeksikään, mutta ymmärrä kyllä hyvin mitä tarkoitat. Eniten kyllä harmittaa noissa kiusaamisajoissa juuri tuo, että olisi pitänyt suosiolla vain jättäytyä kokonaan yksin - kun oli kerran niin selvää, ettei kukaan pidä minusta. Kauan yritin (muiden painostuksesta) tätä kuuluisaa "suosiota" ja hyväksyntää muilta hakea, mutta ihan turhaan - naurettiin vaan vielä enemmän. Huomasin muutenkin olevani onnellisimmillani silloin kun sain olla omissa oloissa, niin miksi minua silti pakotettiin muiden sekaan naurunalaiseksi kuin jotain koiria nuuskimaan toistensa takapuolta?
Arka tosiaan olin käytännössä koko peruskouluajan. Amiskassa tilanne helpotti, kun kiusaaminen loppui ja muutenkin pääsi paremmin joukkoon sisään. En varsinaisesti sosiaalisesti nuijana ole koskaan itseäni pitänyt, vaan jotenkin vain erilaisena jonka ajatus- ja arvomaailmaa oli hyvin vaikea muiden samanikäisten sisäistää. Eli siis silloin kun ei ole kiusattu, on vain muuten katsottu kieroon tai pidetty outona. En koskaan ole mielestäni ollut mikään "pikkuvanha" (mitä joistakin tytöistä esim. sanotaan), mutta keskimääräisesti ikäisiäni kypsempänä kuitenkin. Tätä olen siis myös muilta ulkopuolisilta kuullut. En tiedä onko tämä sitten ollut joku niistä lukuisista syistä miksi minua on syrjitty vain onko se sitten vain huonojen kokemusten ja traumojen muovaava käsite minusta.
[quote="Blackhorn"]Kummasti oon silti nykyään vahvimpia ihmisiä joihin oon tutustunu. Elämä on joskus aika hämärää.[/quote]
Elämä on tosiaan usein aika hämärää eikä kaikkea voi järjellä selittää. Ihminen kasvaa kokemusten myötä, se on selvä. Joskus vain joillekin tulee liikaa niitä negatiivisia koettelemuksia ja he eivät sitä kestä. Vahvaksi on minuakin sanottu, mutta en minäkään ihmeisiin pysty. Olisi siis kiva jos tämä elämä alkaisi pikkuhiljaa helpottaa.
[quote="härkä"]Mitä tulee omiin kokemuksiini, niin yläasteiässä oli vaihe, jolloin minua pilkattiin yleisesti koulussa. Kiusaaminen oli henkistä, ei koskaan fyysistä. Olin arka ja heikko rillipää ja minulle oli helppo huudella kaikenlaisia kommentteja, esimerkiksi sarkastisesti "älä lyö minua!" tai jotain muuta millä oli tarkoitus nöyryyttää. Seiskaluokan liikuntatunnilla oli kuulantyöntöä ja kaikki tiesivät, että en saa työnnettyä kuulaa kovin pitkälle, jolloin porukka kerääntyi ivallisesti kuularingin ympärille "kannustamaan" ja taputtamaan. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt heittää sillä kuulalla ihmisiä... Liikuntatunnit olivat muutenkin nöyryttäviä tapahtumia. Joukkuepeleissä minut valittiin aina joukkueisiin viimeisenä ja tuntui, että minulla ollut mitään arvoa siellä ollenkaan. [/quote]
Olitko kenties samalla luokalla kanssani, nimittäin niin tutulta tuo kaikki kertomasi kuulosti. Nuo kaikki "älä lyö" ja liikuntatunnin ivalliset kannustukset olivat minullekin ihan arkipäivää tai -viikkoa ainakin, useiden vuosien ajan. Myönnän että omaan kuntooni olisin saanut kiinnittää jo kouluaikoina enemmän huomiota, mutta suoraan sanottuna elämässäni oli silloin paljon suurempiakin murheita kuin atleettisuuden puuttuminen. Nyttemmin olen yrittänyt petrata - mutta vain oman itseni vuoksi!
Viimeisenä valittiin minutkin aina liikuntatunneilla joukkueisiin ja se oli suunnaton pettymys aina sille "kapteenille" joka joutui minut tiimiinsä ottamaan. Tuntui, ettei minulla ollut edes mitään ihmisarvoa. Ikinä ei nimeäni edes mainittu, en ilmeisesti ollut edes sen arvoinen. Kaikista ihmeellisintä tässä minun kiusaamistarinassani on kuitenkin minusta edelleen se, että myös opettajat (rehtoria myöten!) osallistuivat kiusaamiseeni. Miten tällaisessa tilanteessa voisi edes taistella vastaan, kun jopa henkilökunta vierittää syyn kiusaamisestani minun niskaani?
Tietyissä piireissä minua tavallaan kiusataan (no ehkä syrjitään on parempi nimitys) yhä. Musta tuntuu jotenkin hyvin oudolta, että vielä keski-ikäiset aikuiset ihmisetkin oikein hihittelevät selkäni takana juoruporukassaan. Milloin nämä kasvavat aikuisiksi ja eikö "aikuisella" ihmisellä ole todellakaan parempaan tekemistä kuin nöyryyttää muita?
[quote="härkä"]Jos minulla joskus olisi oma lapsi, yrittäisin kasvattaa hänet niin, että hänellä olisi enemmän henkistä kovuutta kuin minulla aikoinaan. Minulle sanottiin pienenä että "jos joku kiusaa, siitä ei kannata välittää", mutta itse sanoisin omalle jälkeläiselleni, että "jos joku kiusaa, vedä turpaan."[/quote]
Kyllähän se ihan totta on, että jos jatkuvasti joutuu kuulemaan sitä että on viallinen arvoton p*ska, ihminen alkaa itsekin uskomaan siihen. Ei sitä voi noin vain sivuuttaa, vaikka mitenkä yrittäisi antaa mennä toisesta korvasta ulos. Sanat satuttavat siinä missä lyönnitkin ja minusta (koulu)kiusaaminen tulisi rinnastaa rikokseksi siinä missä pahoinpitelykin. Jännä että koulussa saa toisen hakata vaikka verille ja selviää puhuttelulla, teepä sama lauantai-iltana kapakassa niin putka ja oikeus kutsuvat...