Introvertit.net Keskustelufoorumi

Ihmisille on jotenki kauhee vaikee käsittää, että mä en nyt vaa mee baarii enkä ravintolaa enkä muutenkaa viihdy tuntemattomien ihmisten keskellä sen selvinpäin enkä päissäni.
Se ei tarkoita, etten osaa pitää hauskaa jos tuntematon seura tai enempi ku viis ihmistä ei mua kiinnosta kerrallaan.

Tuolla olikin jo aiemmin mainittu kuinka mm. mediassa esiintyy näitä "totuuksia". Koen itseni kovin ulkopuoliseksi nykymaailmassa, koska mielestäni sillä on tarve asettaa liikaa paineita ja ohjeistaa ihmistä. En varmasti muutu muuksi vaan siksi, että olisin "normaalimpi" ja saisin paremmin hyväksyntää. En ymmärrä ollenkaan miksi nykyään kaikkien tulisi jakaa omaa elämäänsä netissäkin ja sosiaalisuus on lähes pakollinen ominaisuus, eli kontaktien määrällä arvioidaan ihmisen "hyvyys", hullua:). Kaveeraamaan olisi alettava vaikka kenen kanssa, vaikkei haluaisi:D En ole vielä keksinyt miksi yksinolo on niin haitallista. Ainahan puhutaan kuinka sellainen on suorastaan vaarallista jos ihminen on liikaa omassa seurassaan. Tulee välillä jotenkin syyllinenkin olo siitä, että on tällainen, koska tuntuu olevan vähemmistönä hyvin monessa asiassa ja jostain syystä vähemmistöt nähdään aina negatiivisessa valossa. En tiedä tulenko koskaan arvostetuksi kenenkään taholta, mutta en välitäkään. Voin iloita siitä, että saan olla oikeasti vapaa omassa elämässäni. Veikkaan myös, että ihmisillä joilla on lauma ympärillä ei ole niin paljon aikaa ajatella itsenäisesti ja ajattelussa voi mielestäni olla paljon viisautta, vaikkei nyt ollut tarkoitus itseä kehua:)

[quote="Morpho"]Itseänkin vaivaa sukulaisten luona se ettei ketään kiinnosta puhua mistään mielenkiintoisesta pidempään vaan small talkia väännetään jopa suomessakin väkisin, vaikka voisi syventyä johonkin enemmän "hyödylliseen" puheen aiheeseen josta voisi saada jotain irti.[/quote]

Minäkään en pysty juuri kenenkään kanssa puhumaan mistään vakavammasta. Eikä ole välttämättä mistään ikävästä kyse, mutta suurin osa ihmisistä ei vaan tunnu tykkäävän puhua mistään tärkeämmästä. Heti jos yrittää aihetta kammetakin sinne suuntaan, se käännetään heti takaisin johonkin Salkkareihin jne.. Jännä että puhuvat mieluummin jostain mielikuvitussarjasta kuin oikeasta elämästä. Ei sillä, kyllä minäkin rakastan syventyä jonkun elokuvan tai pelin juoneen oikeen kunnolla, mutta oikeastaan mitä ikinä mä elämässä teenkin - mä teen sen todella tarkasti/syvällisesti. Ihan sama/mitä välii/en tiedä -asenne on mulle tuntematon, mulla on käytännössä kaikkeen aina mielipide ja ylipäänsä asioilla ja elämällä on mulle paljon merkitystä.

[quote="Morpho"]Onko teillä muuten tavallista enemmän harrastuksia, joskus niin paljon että tuntuu ettei millään voi tehdä kaikkea kunnolla.[/quote]

Kyllä! Harrastuksiin uppoaa niin aikaa kuin rahaakin, joidenkin mielestä menee kuulemma jopa ihan "överiksi", mutta tämä taas kertoo juuri tästä yleisestä pinnallisuudesta jonka "ansiosta" kukaan ei tunnu haluavan panostaa mihinkään enää kunnolla. Mulle vain yksinkertaisesti jotkut asiat ovat elämässä niin rakkaita, että haluan käyttää runsaasti aikaani niiden parissa. Joskus kunnollinen harrastaminen myös vaatii rahaa ja vaikka sitä ei kovin paljon olekaan - ovat harrastukset mielestäni silti parempi sijoituskohde kuin baari tai alkoholi. Enemmistö on tietysti eri mieltä. Mutta eiköhän ne itse hankitut rahat saa käyttää kuten parhaaksi näkee. Omaan hyvinvointiin ja onnellisuuteenhan ne menee, parempaan sijoituskohdetta ei voi olla.

[b]Mun harrastuksia, joihin uppoaa (kohtuuttomasti) aikaa ja rahaa[/b]

[u]Verkkosivujen ylläpitäminen[/u]
Rauta- ja ohjelmistohankinnat, ylläpitokulut, kirjoittamiseen ja kehittämiseen käytetty aika. Puhutaan satasista kuukausitasolla, lähes tonneista kokonaisbudjetiltaan!

Rakastan kirjoittamista ja sisällönluomista. Mahtavaa nähdä oma kädenjälkensä ja tarjota toisille lisäksi lukemista. Mainostulot myös kompensoivat kuluja, ja toivon mukaan joskus vielä ylittävät menot. Ohessa saa myös kaikke kivaa kokeiltavaksi ja jaettua ajatuksiaan maailmalle.

[u]Hifiharrastus[/u]
Musiikki on henkireikä elämään. Siispä olen hifiharrastaja ja kaiutin-, vahvistin- ja kuulokehankintoihin kuluu jo kerralla enemmän kuin toisilla koko elämän aikana. Puhutaan lähemmäs tuhannen euron kovaapuhuujista DA-muuntimineen/esivahvistimineen, kuulokekalustokin on maksanut yli 500 euroa. Siihen tietysti sitten vielä lossless audio -kuuntelupalvelut kuukausimaksuineen.

Rakastankin musiikkia niin yli kaiken, että minun korvani eivät siedä yhtään studiotason alle jälkeä. Suurimmalle osalle tämä ei tietysti tunnu merkitsevän mitään ja sen näkee kuuntelutavoista. Itse juuri koskaan käytä musiikkia minään taustameluna vaan kuuntelen aina ajatuksella, tarkasti keskittyen. Silloin siitä saa oikealla laitteistolla kaiken mahdollisen mielihyvän irti. :)

[quote="Morpho"]Eli harrastuksen menevät usein overiksi ja kaiken haluaa tehdä mahdollisimman hyvin, eikä aina ymmärrä jos joku tyytyy vähempään.[/quote]

Juurikin näin ja itseasiassa sama näkyy myös työelämässä. Se mikä riittää esimiehelle, ei nimittäin riitä minulle. Olisi ehkä aika löysentää, etenkin 90 sentin tuntipalkan korvauksella. :lol:

[quote="Morpho"]Tykkään myös väitellä asioista ja muut vetävät herneen nenään kun vaadin että kohteena olevan asian oikea laita tarkistetaan.[/quote]

Sama täällä. Valitettavasti tästä vedetään vaan helposti herneet nenään ja se otetaan jotenkin loukkauksena ja syynä aloittaa tappelu. En ymmärrä. Jotkut eivät myöskään tunnu kestävän tappiotaan tai ylipäänsä sitä, että joku on eri mieltä heidän kanssaan.

Itseänkin vaivaa sukulaisten luona se ettei ketään kiinnosta puhua mistään mielenkiintoisesta pidempään vaan small talkia väännetään jopa suomessakin väkisin, vaikka voisi syventyä johonkin enemmän "hyödylliseen" puheen aiheeseen josta voisi saada jotain irti.

Onko teillä muuten tavallista enemmän harrastuksia, joskus niin paljon että tuntuu ettei millään voi tehdä kaikkea kunnolla.

Nappula innostuin mm. akvaariosta ja jossain vaiheessa viljelin harvinaisia luonnosta tuotuja kirjoahvenia ensimmäisenä suomessa ja kehitin vielä niille keinoemolaitteiston kun eivät hoitaneetkaan poikasiaan akvaario-olosuhteissa.

Kun sitten muuttaessani keskustaan en saanut useammasta akvaariosta suurinta 2,5 metristä allasta teiseen kerrokseen, lopetin koko harrastuksen toistaiseksi, koska en voi toteuttaa sitä kunnolla.

Kun kiinnostuin tietokoneista, rakensin omat koneeni ja lopuksi työpöydällä oli helkutinmoinen tornikotelo ylikelloitetuilla komponenteilla vesijäähdytyksineen mukana kaikki lauhduttimet pumput ja kupariblokit.

Eli harrastuksen menevät usein overiksi ja kaiken haluaa tehdä mahdollisimman hyvin, eikä aina ymmärrä jos joku tyytyy vähempään.

Nyt olen pari vuotta tehnyt kuvanveistoa ja siinäkin on hinku tehdä töistä mahdollisimman hyviä, eli haluaa hingata patsaitakin niin tarkasti että kaikki yksityiskohdat anatomiasta ovat mukana aina silmien irikseen asti mallinnettuna ja tietysti mm. anatomian opiskelu alkoi samalla ja piti haalia jenkeistä asti alaan liittyvää kirjallisuutta.

Jos on monessa harrastuksessa jotain keskeneräistä en myöskään osaa päättää mitä niistä jatkaisin, kun prioriteettien päättäminen eri juttujen välillä on vaikeaa.

Tykkään myös väitellä asioista ja muut vetävät herneen nenään kun vaadin että kohteena olevan asian oikea laita tarkistetaan.

Työelämässä oli välillä myös kusessa, kun ei osannut sulkea silmiään tai pitää päätänsä kiinni jos kohtasi selvää epäoikeudenmukaisuutta, vaikka se ei välttämättä kohdistunut itseensä.

[quote="Maalapsi"]Toisaalta olenkin ylpeä siitä millainen olen, sillä minä en olisi minä juuri tällaisena syrjäänvetäytyvänä ja hiljaisena ihmisenä. Noilla sanoilla on jotenkin negatiivinen kaiku, maailmassa jossa ekstroverttien luonteenpiirteitä ihaillaan. Itselläni on ollut pitkä tie hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, myönnettäköön. Vieläkin ajoittain tunnen itseni huonommaksi kuin muut, vertaillen itseäni muihin. Varsinkin silloin kun opiskelu stressaa. Ehkä se on sitä heikkoa itseluottamusta...[/quote]

Sama täällä. Olen tavallaan jopa ylpeä siitä että olen introvertti, oman tieni kulkija. Ja termillä on tosiaan negatiivinen asema (ajatelkaa nyt jakoakin, [i]autuaasti ulospäinsuuntautunut[/i] vai [i]hiljaisesti sisäänpäinsulkeutunut[/i]), mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä että valtaväestö on ekstroja joten he ihailevat toistensa omaista käytöstä. Tästä ajattelutavasta olisi tosiaan hyvä päästä eroon (sanoo toinen samasta ongelmasta kärsijä), sillä introverttiudessa ei ole mitään vikaa. Vaikka ekstrot antavat helposti ymmärtää toisin, niin se kertoo enemmänkin heidän avarakatseettomuudestaan. Introvertilla on myös monia vahvuuksia, joten missään nimessä ei pidä ainakaan alkaa esittää ekstroa saadakseen ihmisiltä enemmän hyväksyntää. Sillä tämä kostautuu myöhemmin, on nimittäin kokemusta.

Toisaalta olenkin ylpeä siitä millainen olen, sillä minä en olisi minä juuri tällaisena syrjäänvetäytyvänä ja hiljaisena ihmisenä. Noilla sanoilla on jotenkin negatiivinen kaiku, maailmassa jossa ekstroverttien luonteenpiirteitä ihaillaan. Itselläni on ollut pitkä tie hyväksyä itseni tällaisena kuin olen, myönnettäköön. Vieläkin ajoittain tunnen itseni huonommaksi kuin muut, vertaillen itseäni muihin. Varsinkin silloin kun opiskelu stressaa. Ehkä se on sitä heikkoa itseluottamusta...

[quote="Passepartout"]Mielenkiintoista miten eri tavalla sanat voi kokea. Vaikka minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä introverttia ja erityisherkkää itseäni, en ole ikinä pitänyt mitenkään kielteisenä sitä että olen syrjäänvetäytyvä ja minulla on paksut suojamuurit. Minulle siis nuo ilmaukset ovat positiivisia, sisältävät ikään kuin sen viestin että olen yksinäinen susi ja syvissä vesissä ne isot kalat kutee ja siihen malliin.[/quote]

Olen monasti pohtinut sanojen merkitystä ja miten ne tosiaan voivatkin merkitä toisille ihmisille ihan toista. Sanojahan ne vain ovat ja mikään sana ei voi koskaan kertoa toiselle ihmisille aivan täysin, mitä kokee sisällään. Itselleni taas erityisherkkä on jotenkin ikävä sana. Vaikka tiedän sellainen olevanikin. Jotenkin olen paininut (ja tapellut) tämän herkkyyteni kanssa koko elämäni, että siitä on jotenkin tullut vihollinen. Ehkä sana "herkkä" kuvaa minulle liiaksi haavoittuvuutta, jota yritän kovasti välttää. Eihän mies voi olla herkkä? Lapsuudesta tulee monia hetkiä mieleen, jolloin olen jostain asiasta alkanut itkemään ja jokin taho on tälle naureskellut. Perkeleen ihmiset!! :D

Mielenkiintoista miten eri tavalla sanat voi kokea. Vaikka minulla on ollut vaikeuksia hyväksyä introverttia ja erityisherkkää itseäni, en ole ikinä pitänyt mitenkään kielteisenä sitä että olen syrjäänvetäytyvä ja minulla on paksut suojamuurit. Minulle siis nuo ilmaukset ovat positiivisia, sisältävät ikään kuin sen viestin että olen yksinäinen susi ja syvissä vesissä ne isot kalat kutee ja siihen malliin.

Tuli kolme eri tilannetta mieleen, joissa olen kuullut muilta tällaisia totuuksia itsestäni.

Minulla on eräs synnynnäinen neurologinen vamma ja peruskoulussa piti aina säännöllisin väliajoin toimittaa koulusta lausunto hoitavalle taholle. Ylä-asteella silloinen luokanvalvojani kirjoitti lausuntoon, että kavereita minulla ei juuri tunnu olevan ja että olen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Silloin teini-iän myllerryksessä erityisesti tuo syrjäänvetäytyvä tuntui hirveältä, en tunnistanut siitä itseäni. En vieläkään oikeastaan pidä tuosta sanasta, sillä itse koen minulla olevan vahva sisäinen maailma. Sehän ei ulospäin näy.

Olen tuntenut nykyisen kumppanini jo kauan ennen kuin liekki roihahti ja aloimme seurustella. Hänen muistan joskus ennen seurusteluaikojamme sanoneen, että minulla on niin paksut suojamuurit ympärilläni, ettei kukaan edes pääse lähelleni. Toisin sanoen minun pitäisi siis olla rohkeampi ja avoimempi. Itse kyllä tunnen olevani hyvinkin avoin ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Muut ihmiset eivät vain tunnu ymmärtävän ja jaksavan tutustua minuun.

Olin vuosia sitten opintoihin liittyen työssäoppimisjaksolla päiväkodissa ja muistan kuinka työntekijät opettajaani myöten yrittivät saada minusta puheliaampaa. En juuri pitänyt työpäivien aikana taukoja, sillä en halunnut mennä taukotilaan juoruavien naisten sekaan. En keksinyt ikinä mitään sanottavaa, joten join teeni hiljaa istuen ja muiden juttuja kuunnellen. Puoliakaan jutuista en ymmärtänyt ja vaikka olisinkin, eivät ne minua kiinnostaneet. Lasten kanssa kyllä mielestäni sujui hyvin ja vaikken minusta "tarhatätiä" tullutkaan, olen silti päässyt tekemään töitä lasten parissa.

[quote="niksuu93"]Ideat tulevat yleensä vähän jälkijunassa. :D[/quote]
Tämähän on introverteille hyvin tyypillistä. Koska keskustelun prosessointi ja analysointi sekä (nasevan) vastauksen muodostaminen/hiominen vie oman aikansa, ei extroverteille ominainen nopea reagointi tahdo onnistua. Toki vastaus, kun se viimein on valmis, on yleensä varsin loistava. Valitettavasti tilanne on tuossa vaiheessa usein jo ohi ja ko. vastaus jää käyttämättä.

Noin muuten tämä piirros on mielestäni mainio kuvaamaan meikäläisen tuntemuksia silloin, kun haluaisin vain olla rauhassa mutta joku tuppaa ilmoittamatta vierailulle (tai puhelin soi yllättäen... tai ovikello soi yllättäen... tai jotain muuta vastaavaa):
[img]http://lovelivegrow.com/wp-content/uploads/2012/11/bubble1.jpg[/img]