Introvertit.net Keskustelufoorumi

Tässä tai näissä keinoissa käsitellä ahdistusta on varmaan merkittävää se kuinka "isosta ongelmasta" on kyse eli omalla kohdallani ahdistus ei ole niin "isoa" etteikö sitä voisi käsitellä ns.tavanomaisin keinoin.
Lääkitysasiat on sitten jo vakavampaan masennus tai ahdistushäiröön soveltuvampia ja ns.järeämpiä keinoja. Omalla kohdallani ahdistus ehkä sitten on kutakuinkin normaalia elämään kuuluvaa vaihtelua-aina ei voi olla ihana ja tasainen ole-ihmisyyteen kuuluu mun mielestä ajottainen ahdistuskin-tähän tietysti vaikuttaa oma maailmankatsomus-millä lailla elämän näkee. esim. eksistentiaalisessa maailmankatsomuksessa meidät on tänne heitetty-ja tavalla tai toisella olemme ahdistuneita maailmassa.

En silti väitä, että näin on tai että ajattelen näin, mutta asian voi nähdä monella tapaa eli onko ahdistus aina pahasta? Tietysti voi ajatella, että silloin on, jos se estää ihmistä elämästä itselleen sopivalla tavalla. Introverttina en esim. yritäkkään samaistua ekstoverttien maailmaan vaan elän omaa hiljaiseloani niin hvyin kuin pystyn,jos lähden liikaa ekstroverttelemään niin varmasti ahdistun.

[quote="Andras"][img]https://pics.onsizzle.com/before-you-diagnose-yourself-with-depression-or-low-self-esteem-first-14104394.png[/img][/quote]
Ihan hauska meemi , mutta Sigmund Freud ei todellakaan ole ikinä sanonut näin.

[img]https://pics.onsizzle.com/before-you-diagnose-yourself-with-depression-or-low-self-esteem-first-14104394.png[/img]

[quote="end"]Maailma romahti tänään taas täysin mitättömästä syystä, joka tosin on yhteydessä suurempaan psyykkiseen kokonaisuuteen, kun sain epäsuorat pakit täysin tuntemattomalta ihmiseltä facessa. Tuntuu varmasti naurettavalta monessakin mielessä, mut kun viettää todella pitkiä ajanjaksoja keskenään alkaa ripustautumaan pieniinkin oljenkorsiin, jotka voisi elämää parantaa ja tuoda edes jotain kauan kaivattua läheisyyttä. Suomeksi sanottuna tunsin itseni taas niin epäkelvoksi, että aloin hautomaan itsemurhaa, jota on jatkunut enemmän ja vähemmän 2014 syyskuusta lähtien. Edellisen kerran hautomisen lopetti noin vuodeksi se, kun keksin että minähän olen taiteilija ja pystyn muuttamaan negatiivisen seksuaalienergian musiikin muotoon, jota on tullut väännettyä kolme levyä lähinnä omaan pöytälaatikkoon, kun en osaa/halua mainostaa itseäni. Nyt viime aikoina taas olen ollut sitä mieltä, että tekemäni musiikki on roskaa eikä edes se tee minusta kuolematonta. Mitä enemmän yritän räpiköidä pihalle tästä ahdingosta sitä enemmän tunnen itseni epänormaaliksi ja sitä vähemmän uskallan tavata ketään "normaaleja" ihmisiä. Yksinäisyyttä olen hoitanut lähinnä kaljalla tai höpöheinällä jo monta vuotta ja jälkimmäisestä olen ollut pääsemässä viimeaikoina eroon pikkuhiljaa. Olut ei niinkään ole ongelma vaan käytän sitä silloin kun haluan "tiivistää" ajatusta ja saada jostain kiinni kaaoksen keskellä. Tavallaan myös huvittaa elokuvia katsoessa ne ahdistusoireet, joita saan kun näen miten helposti joku muu pystyy ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen. En jaksa avautua enempää...[/quote]
Oletko kokeillut hakea ammattiapua masennukseen ja muihin ongelmiin? Kerron sinulle ulkopuolisen ystävän muodossa ajatuksen; onko olemassa outoa ihmistä, jos kaikki ihmiset ovat vähän erilaisia tai toisinpäin, mikä on todennäköisyys, että ei ole yhtään ihmistä jotka ajattelisi samoin kuin sinä. Hyvin pieni. Kaikki me ihmiset olemme lopulta hyvin samanlaisia perustarpeilta ja tunteilta, käytännössä siis olemme yhtä. Samoin kuin kasvit ja eläimet ovat osa samaa kokonaisuutta. Ps. Tiesitkö että päihteet, ainakin alkoholi lisää suuresti masennuksen riskiä tai masennusta yleensä. Päihteet pääkopalle muutenkin tod. Huono juttu. Joten tosi hyvä että olet höpöheinää onnistunut vähentämään. Toivottavasti herättää positiivisia ajatuksia. Itse myös kärsinyt sosiaalisesta ahdistuksesta.

Maailma romahti tänään taas täysin mitättömästä syystä, joka tosin on yhteydessä suurempaan psyykkiseen kokonaisuuteen, kun sain epäsuorat pakit täysin tuntemattomalta ihmiseltä facessa. Tuntuu varmasti naurettavalta monessakin mielessä, mut kun viettää todella pitkiä ajanjaksoja keskenään alkaa ripustautumaan pieniinkin oljenkorsiin, jotka voisi elämää parantaa ja tuoda edes jotain kauan kaivattua läheisyyttä. Suomeksi sanottuna tunsin itseni taas niin epäkelvoksi, että aloin hautomaan itsemurhaa, jota on jatkunut enemmän ja vähemmän 2014 syyskuusta lähtien. Edellisen kerran hautomisen lopetti noin vuodeksi se, kun keksin että minähän olen taiteilija ja pystyn muuttamaan negatiivisen seksuaalienergian musiikin muotoon, jota on tullut väännettyä kolme levyä lähinnä omaan pöytälaatikkoon, kun en osaa/halua mainostaa itseäni. Nyt viime aikoina taas olen ollut sitä mieltä, että tekemäni musiikki on roskaa eikä edes se tee minusta kuolematonta. Mitä enemmän yritän räpiköidä pihalle tästä ahdingosta sitä enemmän tunnen itseni epänormaaliksi ja sitä vähemmän uskallan tavata ketään "normaaleja" ihmisiä. Yksinäisyyttä olen hoitanut lähinnä kaljalla tai höpöheinällä jo monta vuotta ja jälkimmäisestä olen ollut pääsemässä viimeaikoina eroon pikkuhiljaa. Olut ei niinkään ole ongelma vaan käytän sitä silloin kun haluan "tiivistää" ajatusta ja saada jostain kiinni kaaoksen keskellä. Tavallaan myös huvittaa elokuvia katsoessa ne ahdistusoireet, joita saan kun näen miten helposti joku muu pystyy ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen. En jaksa avautua enempää...

Minulla todettiin vuosi sitten masennus ja työuupumus. Lääkitys päällä eikä loppua näkyvissä. Vuoden verran olen käynyt terapeutilla. Itse olen saanut terapiasta suunnattomasti apua. Välillä on helpompia jaksoja ja välillä menee sitten taas huonommin. Mutta eihän sen elämän kai ole tarkoituskaan olla aina helppoa...

Kerran kävin oikein hoidattamassa masennustani terveyskeskuksessa. Sain lääkkeet (sätkimistä, vapinaa, unettomuutta) ja käynnin mielenterveyshoitajalla. Hoitaja oli ihan kiva mutta tajusin heti, että se ei ymmärrä mitään mistä puhuin. Kysyi, pitikö äitini minua sylissä. Lopetin sekä lääkkeet että hoitajan alkuunsa. (Siis lopetin käynnit sillä hoitajalla) Silloin opin minulle sopivimmat itsehoitokeinot: olin tarpeeksi pitkään yksin, luin ja kirjoitin paljon sekä vaihdoin työpaikkaa.

Tänä kesänä olen taas lukenut ja kirjoittanut sekä suunnittelen vaihto-opiskelijaksi lähtemistä. Toivottavasti jälkimmäinen johtaa työpaikan vaihtumiseen. Pitkästä aikaa olen saanut nauttia parasta mahdollista lääkettä eli yksin olemista. Paranemisen (?) huomaan siitä, että olen taas aktivoitunut erilaisilla keskustelupalstoilla. Saan näin jäsenneltyä pääni sisustaa. Ei ole helppoa olla minä mutta en kyllä haluaisi olla kukaan muukaan.

Mukavaa syksyä, kanssaintrovertit.

Onhan noita ollut joo, mutta myös liia irtonaisuus, ulkopuolisuus ja tyhjyys saa aikaan kaikkea ikävää :?

Nimimerkistä päätellen edellisen viestin kirjoittaja kuuntelee Lordia. Deadache on Lordin neljännen levyn nimi.

Ite olin just monta kuukautta tosi hyvillä ja vapautuneilla fiiliksillä mutta nyt ihan yhtäkkiä ilman mitään varoitusta iski ihan kauhea ahdistus mikä ei oo todellakaan kivaa. Sinänsä jännää, mulle kävi myös viime keväänä (ja oikeestaan sitä edeltävänäkin) samalla tavalla mutta silloin se räjähti käsiin aika nopeasti ja johti lopulta aika pahaan masennukseen ja oli lähellä etten ruvennut tekemään mitään ns. lopullisia ratkaisuja D:

Pahin ongelma on varmaan kuitenkin se että oon liian itsepäinen ja häpeen tämmöstä liikaa jotta uskaltaisin sanoa kenellekkään tutulle mitään. Tuntuu aina että se on heikkouden merkki ja oon liian pitkään vaalinut sitä ajatusta etten tartte kenenkään apua.

Emmäätiiä