Vinya kirjoitti: ↑11.01.2019 22:25
Mitenhän tätä lähtisi nyt purkamaan. Hyvä ketju muuten, pystyn samaistumaan täysin.
Lyhyesti itsestäni sen verran, että olen 29v (testin mukaan 100%) introvertti. Introverttiys on ollut jo vuosikausia mielen päällä, koska se heijastuu ja ohjailee elämääni niin vahvasti. Saatan seisoa 15min tuulikaapissa ulkovaatteet päällä, ettei tarvitse naapureiden kanssa keskustella säästä, tai mistään muustakaan. Uskoisin, että täällä olevat ihimiset voivat samaistua
Mutta asiaan, ystävyyssuhteet, tai oikeastaan niiden puute.
En rehellisesti sanottuna koe, että minulla olisi koko elämäni aikana ollut yhtään ainutta ystävää, joka olisi todella ymmärtänyt minua. Ja nyt kyse ei ole siitä, ettenkö olisi yrittänyt selittää; pikemminkin päinvastoin. Yleensä joko kuunnellaan, mikä nyt ei millään mittapuulla ole huono asia, mutta myös miltei joka kerta kehoitetaan olemaan enemmän sosiaalinen, käymään tapahtumissa, baarissa yms. You get the point. Introvertille tuo on kuin nyrkki naamaan; etkö sinä yhtään nyt ymmärtänyt mitä olen koittanut sinulle selittää. En vain yksinkertaisesti ole sellainen ihminen, joka tutustuu ties missä kissanristiäisissä ihmisiin. Minä tarvitsen jonkun vahvan, molemmille tärkeän ja mielenkiintoisen keskustelunaiheen ennen kun voin kuvitellakaan avaavani keskustelua. Ja sitten kun kieltäydyt näistä ehdotuksista, juhlista, mistä lie, niin yhteydenpito yleensä loppuu siihen. Erittäin harvoin olen onnistunut järjestämään kahdenkeskeistä aikaa minulle tärkeiden ystävien kanssa. Tällä hetkellä tällaisia ystäviä ei vain ole, enkä tiedä mistä ihmeestä niitä voisi edes löytyä. Sanotaanko myös näin, että elän tällä hetkellä sellaisia aikoja jolloin nimenomaan tarvitsisin sitä sydänystävää, sellaista joka oikeasti ymmärtäisi tarpeeni, luonteeni, ajatukseni ja sen mitä käyn läpi tällä hetkellä. Tuntuu kuin tavoittelisin kuuta taivaalta.
Onhan minullakin kavereita ollut, ja onkin. Hyvänpäiväntuttuja, työkavereita, muuten vain ihmisiä joita tunnen. Ymmärtääkö yksikään heistä minua? Ei. Olenko yrittänyt ystävästyä? Kyllä. Tunnen metsästäväni jotain taruolentoa. Ihmistä, joka ymmärtää mitä on olla introvertti, ihmistä joka haluaa pitää yhteyttä, mutta ei suutu jos kahteen viikkoon ei kuulukkaan mitään. Ihmistä, joka ymmärtää tarpeeni olla itsekseni pitkiä aikoja, mutta myös samalla ymmärtää tarpeeni älykkäälle, minua
ja ajatuksiani, tuntojani, ymmärtävälle keskusteluseuralle.
Viimeisimmän ystäväni suhteen elättelin jo aika suuria toiveita. Ymmärtäväinen, luotettava ja välittävä persoona. Meillä oli todella hyviä keskusteluja, kerroin hänelle introverttiydestäni ja minusta tuntui että hän jopa ymmärsi mistä puhun. Mutta millainen ystävä ei vastaa kuukausiin lähettämääsi viesteihin, ja millainen ystävä ei tue sinua silloin kuin eniten tarvitsisit häntä. Olen sanonut jopa suoraan, että tarvitsen häntä nyt enemmän kuin koskaan, mutta ilmeisesti hän on kovin kiireinen. Minusta tuntuu, että taistelin ja kulutin voimavarojani äärimmilleen päästäkseni edes tähän tilanteeseen hänen kanssaan. Nyt alkaa tuntumaan, että en vain jaksa enää. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Kaiken huippuna viimeisin kerta kun häntä näin, oli sellainen että jo etkukäteen oltiin sovittu että tulen hänen luoksensa, juodaan kahvia, jutellaan, katsotaan ehkä joku leffa. Mutta tämä ystäväni olikin kutsunut jonkun toisen kaverinsa kylään, kuulemma hauskempaa kun enemmän ihmisiä. Oli hyvin lähellä, etten karjunut päin naamaa, että etkö sinä jumalauta tunne minua ollenkaan (olen kyllä selittänyt monta kertaa että tarvin kahdenkeskeistä aikaa hänen kanssaan.) Itkin matkalla kotiin.
Jokainen ystävystymisprosessi vaatii minulta yhtä paljon ponnisteluja. Tuntuu, että saan selitellä kymmenia, satoja kertoja, omia tuntojani ja miksi haluan nähdä vain kahdestaan ja miksi en halua lähtä 15 kaverin voimalla baariin. Olen itse ystävänä äärimmäisen lojaali, haluaisin olla tukena niin hyvässä kuin pahassa ja haluan olla paikalla silloin kun juttuseuraa, tai edes seuraa tarvii. Haluan käydä pitkiä, syvällisiä keskusteluja, haluaisin miettiä miksi maailmassa on sotia, vihaa, katkeruutta, haluaisin keskustella seksuaalisuudesta, yhteiskunnasta, maahanmuutosta, ruuasta ja juomasta, avaruudesta, ihan kaikesta. Haluan olla oma itseni, ja haluan että ystäväni myös ymmärtäisi millainen oikeasti olen.
Olen pikkuhiljaa menettämässä toivoani. En tiedä onko minulla voimia yrittää ystävystyä enää.
P.S Anteeksi erittäin rönsyilevä vuodatukseni.
Too much real life kirjoitti: ↑14.07.2015 00:24
niksuu93 kirjoitti:Onhan noita hyviä ollutkin, jostain syystä nämä kaikki ystävyyssuhteet ovat kuitenkin hiipuneet ajan myötä. Ilmeisesti en ole alkuviehätyksen jälkeen vain tarpeeksi kiinnostava henkilö, että kukaan jaksaisi pitää yhteyttä pidempään. Saatan siis päästä kyllä monienkin "kaverilistalle", mutta olen siellä vain kala muiden joukossa. Kenenkään kanssa ei siis synkkaan niin hyvin, että olisin paras ystävä - sellaista juuri kaipaisin, sielunkumppanin tapaista ystävältäkin.
Amen to that. En ois osannut itse paremmin sanoa.
Jösses mitä tekstiä. Kiitos!