Introvertit.net Keskustelufoorumi

MaaOnVoimaa kirjoitti: ↑

29.09.2021 22:16

Aspergerilta kuulostaa, autistit on yleensä pahasti rajoittuneita ja todennäköisesti et sitä ole kun pystyt tekemään jotain järkevää.

Uusimmissa diagnostiikoissa taitaa olla niin, että asperger luokitetaan autismiksi. Joka omasta mielestäni kuulostaa oikealta.

Toki niin, että moni asia on ihan ei tavalla kuin niillä, joiden kyky esimerkiksi puhua on hyvin rajattu.

Suomessa lienee niin, että kun psykiatrit ovat pääosin naisia, niin sitten julkisella sektorilla hoidetaan pääosin naisia.

Kyllä. Kaljaa. Aspergerilta kuulostaa, autistit on yleensä pahasti rajoittuneita ja todennäköisesti et sitä ole kun pystyt tekemään jotain järkevää.

Itseni oon diagnosoinu aspergeriksi mutta tuskin oikean lääkärin diagnoosi mitään muuttaisi mun pään sisällä. Kävin pari kuukautta sitten puhumassa lääkärille, kerroin näkemykseni mun aspergerista ja se lääkäri oli vähän silleen et juujuu niimpä niin. sain sit lopulta lääkkeet ja ajanvarauksen psykiatriselle hoitajalle kun ilmoitin olevani valmis hautaan. Ei nyt kovin helpolla pääse tutkimuksiin julkisella.

Diagnisoin itseni autistiksi. Olen nelikymppinen mies.

Syy itsediagnoosiin: lapsuuden muistot, ja kokemus nykyajasta molemmat sopivat erittäin hyvin autistismiin. Merkittävimpinä asioina: sopeutumattomuus ihmisryhmiin, ja ylivertainen suorittaminen kun ollaan täysin omien vahvuusalueiden ytimessä ja samalla reilusti alentunut suorittamisen taso ulkona vahvuusalueiltani. Itselleni tuo vahvuusalue on laajasti selittäen monimutkaisten systeemien kokonaisvaltainen ymmärrys.

Suuria ongelmia suhteessa yhteiskuntaan en ole joutunut kohtaamaan autismistani muutoin, kuin kokemusesta, jolla en koskaan ole toiminut hyvin ryhmissä.

Työelämääni vaikutus on se, että olin n. 25 vuotiaana lähes valmis tohtori. Muutama vuosi tuosta hyppäsin ulos tohtorikoulutuksesta, enkä ole ollut sen jälkeen työssä. Muutoin kuin ihan viime vuosina duunarihommissa, jotka eivät vaadi minkäänlaista koulutusta, tai sosiaalista vuorovaikutusta.

Erosin vastoin tahtoani kumppanista, jonka kanssa olin yhdessä viitisentoista vuotta. Sen jälkeen en ole kokenut tarvetta uuteen ihmissuhteeseen. Koen häpeää siitä, että olen vahingoittanut minulle niin tärkeää ihmistä sillä, että olen omalla persoonallani aiheuttanut tahtomattani tälle ongelmia. Samalla koen, että entinen kumppanini normaalina ihmisenä vahingoitti minua erityisesti loppuaikana yrittämällä muuttaa persoonaani normaaliksi. Jonka vaikutus sen suhteen kuin mitä siihen miellyttämisenn vuoksi menin oli vahvuusalueideni heikentyminen, ja heikkouksieni säilyminen.

Sosiaaliset vuorrovaikutukseni ovat hyvin minimaalisia. Koen maailman paikkana, joka ei kuuntele, ja joka satuttaisi minua jos siihen yrittäisin liittyä pakottaen minut sopeutumaan sellaiseen joka vain vahingoittaa minua.

Kannattaako minun yrittää hakea itselleni diagnoosi? Mitä muutoin suosittelisit minulle? Jos ajattelet itsediagnoosini olevan väärä, niin miksi?