Introvertit.net Keskustelufoorumi

Omien kokemusteni perusteella arvioisin, että introverttiys ja ekstroverttiys siirtyvät - usein mutta eivät aina - vanhemmilta lapselle kahta reittiä: 1) geneettisesti ja 2) ympäristötekijöiden kautta.

Olen saanut tietää molempien vanhempieni olleen introverttiyteen taipuvaisia lapsuudesta lähtien. Varsinkin äiti oli selvä introvertti lapsena, isä puolestaan korostetusti aikuisiällä. Lisäksi he ovat kertoneet, ettei heidän lapsuudenkodeissaan juuri ollenkaan puhuttu tunteista tai ylipäätään keskusteltu asioista avoimesti. Samaa ohjenuoraa he käyttivät myöhemmin keskenään ja pikkuveljeni ja minun kanssa. Kun olin lapsi, kotona ei vallinnut ilmapiiri, jossa olisin kokenut voivani puhua mistä tahansa asiasta vanhemmilleni. Siksi vaikenin ja jäin ajatusteni ja tunteideni kanssa yksin.

Pikkuveljeni on ilmiselvä introvertti myös, joskaan ei aivan niin selvästi kuin minä. Pelkäänpä, että hän sai aikanaan käyttäytymismalleja minulta, ja siksi tottui hänkin sosiaaliseen kanssakäymiseen tavattoman hitaasti. Nykyään hän on kihloissa ja muutenkin menevä tyyppi, joten lienee päässyt hienosti sinuiksi oman introverttiytensä kanssa.

Vanhempani ovat molemmat kotoisin maaseudulta. Kun olin lapsi, perheemme asui siinä samassa maalaiskylässä, jossa vanhempanikin lapsuutensa viettivät, mikä varmasti jalosti meidän veljesten introverttiä persoonallisuutta entisestään. Äiti ja isä asuvat siellä yhä, viihtyvät enemmän kuin hyvin keskenään ja kahden koiransa kanssa.

Isällä enemmän introvertti taipumuksia, osaa esittää "mukavaa seurapiiriäijää". Äiti on ambivertti.

Isosisko ja pikkuveli enemmän ekstroverttejä, ovat harvoin omissa oloissaan. Pikkusisko on äidin tavoin ambivertti.

Olen lähiperheessäni huomattavin introvertti. Onhan suvussa muitakin introvertteja, asuvat vaan kaukana.

Äitini oli mielestäni kyllä selkeästi introvertti, mutta isä on ehkä enemmän ekstroverttiin kallellaan.

Kyllä. Vanhemmat on intro- ambivertti välimaastossa ja pikkuveli on introvertti, ei ehkä niin paljon kuin minä. Sukulaiset on myös samanlaisia.

Itse olen viidestä lapsista nuorin, ja en oikein tiedä onko vanhempani introon päin kallellaan vai ei. Äiti erityisesti on hyvin kovaääninen, eläväinen ja itkee ja nauraa ja hänellä on ystäviä ja tuttuja paljon, jää suustaan kiinni joka paikkaan. Jehovantodistajatkin saavat kahvit. Toisaalta tykkää olla kotona, omassa rauhassa niin miellän hänet introksi. Isä on myös kai intro, mutta koko ajan soittelee sukulaisille ja kavereille ja äitin kanssa vierailee yhteisissä tapahtumissa, kotona aika hiljainen kyllä, muutoin kovasti juttelee.
Itse olen ollut jo pienestä pitäen hyvin yksinviihtyvä, äidin mukaan jo pikkulapsena olin tyytyväinen omassa pinnasängyssä ja aamuisin en heti ollut heräämässä kovaan ääneen, vaan pitkän aikaa olin tyytyväinen omassa rauhassa katsellen käsiäni. Ja edelleen olen sellainen, en tarvitse paljoa virikettä enkä tylsisty helposti, ja yksinolo on kovin mukavaa. Kaikki me sisarukset taidetaan taipua sinne introverttiyteen, jotkut hyvinkin eläväisiä ja aktiivisia kuitenkin ja omaavat oman perheen ja paljon kavereita. Minä olen ollut kuitenkin pienestä asti jo se introin kaikista. Olen vanhemmiten huomannut, että yksi siskoistani (perheellinen) on samankaltainen kuin minä, ja se on ollut mukava huomata.

Molemmat vanhempani ovat ekstrovertteja. Isäni on ESTP/SeTi. Äitini (ENFP/NeFi) höpöttää jotain randomia käytännössä jatkuvasti, muistuttaa luonteeltaan Gilmore Girls:in äitiä. Veljeni on ekstrovertti, mutta nörtti ENTP/NeTi. FiSe siskoni on introvertti, mutta sosiaalinen, hänelle kaverit ovat erittäin tärkeitä ja eläimet. Judging introversion huomaa hänestä parhaiten eräänläisenä jämähtyneisyytenä, sellainen Suomi-Filmien emäntä, joku Niskavuori tms..

Isäni on ainakin selvä introvertti, joka viihtyy hyvin yksin pitkään. Hän on varsinainen erakko, ei ole kavereita. Äitini on siinä intron ja ekstron välimaastossa. Hänellä ei ole paljoa ystäviä, mutta pitää sisaruksiinsa tiiviisti yhteyttä ja juttelee usein tuntemattomille. Äitini viihtyy hyvin yksin. Veljeni on aspergertapaus. Hän viihtyy hyvin yksin omassa kuplassaan. Tykkää pitää pitkiä monologeja ja puhuu aina historiasta. Hän on selvä asiakeskeinen tyyppi. Itse olen selvä introvertti. Viihdyn hyvin pitkiä aikoja yksin, mutta olen sosiaalisesti taitava. Kavereita on mutta ei ystäviä. Juttelen seurallisella tuulella myös tuntemattomille. Poikani sitten on lähipiiristäni ainoa selvä ekstrovertti. Hän tarvitsee lähes kokoajan virikkeitä tai seuraa. Hän on kokopäivän eskarissa, mutta lähtee mielellään joka ilta leikkimään kaverien kanssa. Hän ei vaikuta nauttivan pitkistä hetkistä yksin. Hän on minun tyylisesti melko temperamenttinen.

Ovat.

Isää on ahdistanut yleisesti työ, jossa työntekijät ovat jatkuvasti lähellä ja hän jättäytyikin muutama vuosi sitten pois töistä työpaikka-ahdistuksen takia. Muistan lapsuuden, jossa isä oli kiukkuinen aina töistä tullessaan ja hän jäikin mieleen pelottavana isänä. Työn jälkeen hänellä oli pakko nukkua tunti tai pari, jotta jaksaa olla taas. Hän on kertonut nyt ymmärtävänsä, että on ollut erilainen ja nyt hän on kuin kuka tahansa hyvä ja lempeä isä (ja rutkasti tyytyväinen elämäänsä). Äiti viihtyy työssä, kun se on sellaista mukavaa yksintyöskentelyä.

Nuorin siskoni on INFP-t ja itse olen ISTJ-t. Olemme toisaalta samanlaisia, mutta niin erilaisia. Siskoni on hyvin intuiitivinen, kun itse olen niin realistinen, jolloin omasta mielestäni hän on impulsiivinen enkä olisi uskonut, että hän on introvertti. Infp-siskoni on myös erittäin herkkä, koska hän loukkaantuu helposti.

Toisen siskon testituloksia en tiedä, mutta hän on joko introvertti tai ambivertti. Hänellä on maaginen taito saada kavereita (ja kykenevä keskustelemaan) ja vielä niin, että kaverit hakeutuvat hänen luokseen vuosienkin päästä juttelemaan hänelle, vaikka hän mielellään (omien sanojensa mukaan) kuluttaisi liikenevän vapaa-aikansa pelkästään lukemiseen ja kävelylenkkeihin. Hän on meistä kolmesta se, joka muutenkin puhuu kaikesta maan ja taivaan väliltä (, kun itse olen kuuntelija-roolissa tai haastan häntä) ja hän kaveera onnistuneesti myös infp-siskon kanssa, kun minä en siinä onnistu (johtuen varmaan myös ikäerostamme).

Jos olemme kolmistaan yhdessä, niin infp-sisko ei kauan jaksa hengailla, vaikka aina aluksi ajattelee, että voisi kuluttaa meihin useammankin tunnin (on innoissaan näkemisestä). Toisaalta, infp-sisko viihtyy seurassa, esim. turistina ulkomailla, koska huomio kiinnittyy ulkopuoliseen maailmaan eikä niinkään keskustelun ylläpitoon. Tekeminen ja muun maailman tutkailu on siis helppoa ja ok seurassa.

Vanhempani lienevät siinä ekstrovertin ja ambivertin rajamaastossa, sanoisin. He molemmat tekevät sosiaalista työtä ja ovat muutenkin sosiaalisia & ihmisten seurassa luontevia, mutta viihtyvät myös sen vastapainoksi kotosalla. Veljeni viihtyy parhaiten omissa oloissaan, mutta lähtee kyllä mielellään mukaan myös kaveriporukassa ulos. Itse lienen sitten perheen introvertein tapaus.

Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni isä, äiti ja 2 veljeä. Isä ja äiti ovat kaiketi ambiverttejä, eli jossakin siinä ekstro -ja introversion välimaastossa. Molemmat viihtyvät kuitenkin erittäin paljon kotona, mutta ovat myös melko sosiaalisia. Pikkuveljeni taas on viimeisen päälle introvertti, niinkuin minäkin. Isoveljeni taas ihan erilainen, sillä hän on ekstrovertti. Siitä ei ole epäilystäkään Mielenkiintoista kyllä ajatella, miten saman perheen sisällä kaikki ovat täysin erilaisia luonteen ominaisuuksiltaan.